Lumisadetta ja hallitreenejä

Tänään tuli lisää lunta, ja koska Samba on täällä hoidossa, päivä vietettiinkin lumisateessa kameran kanssa. Kiharoita tulee kuvattua niin vähän. Kuvaaminen ei kuitenkaan onnistunut ihan niin kuin suunnittelin. Yllä päivän kuvaussession ehdottomat helmet. Koko ajan tiellä oleva Samba tunki naamansa Kiiran tai Neiran posetuskuvien eteen useammin kuin kerran, ja silloin kun se ei ollut tiellä, Kiiran tai Neiran ilme oli jotain yllä olevien kuvien kaltaista älyvapaata pelleilyä.

Illasta olikin sitten Kompassin tokotila varattuna kaveriporukalla. Kiiran ja Samban lisäksi paikalla treenaamassa oli Elsa ja Viena. Olimme Erican kanssa sen verran myöhässä, että tunti jäi hieman lyhyeksi, mutta sain kuitenkin tehtyä hieman kosketuskeppiharjoituksia. Tarkoitus oli opetella pyörimistä sekä Kiiran että Samban kanssa. Hämmästyksekseni Samba edistyi jopa nopeammin. Lopulta molemmat olivat kuitenkin siinä pisteessä, että tekivät kepin perässä ympyrän.

Kiiran kanssa kokeilin myös etäpalkkausta, mutta se oli selvästi liian vaikea. Olemme aikaisemmin tehneet sitä vain satunnaisesti emmekä koskaan näin kovassa häiriössä. Kiira ei malttanut ollenkaan keskittyä seuraamiseen palkan odottaessa valmiiksi kauempana. Täytyy siis helpottaa tilannetta reippaasti seuraavalla kerralla kun kokeilen tätä palkkaustapaa. Muuten tekemäni seuruupätkät ja paikallaolon (maate ja seisoen) menivät oikein kivasti kun palkka vain tuli tavalliseen tapaan kädestäni. 

Koirakavereita ja virikeluolasto

Tänään lenkki suoritettiin yhdessä Nipsun ja Aavan kanssa. Päivä oli ihanan aurinkoinen, tosin kylmä ja tuulinen, mutta aurinkoa on mukava tavata silloin tällöin tähän vuodenaikaan. Kylmästä tuulesta huolimatta meillä oli oikein kivaa. Kiira näytti ärsyttävimmät puolensa haukkumalla huomiota, mutta yhtä kärhämää lukuun ottamatta, porukka tuli silti ihan hyvin juttuun.  Lisää kuvia kiharagalleriassa.

Illasta minä ja äiti menimme kiharoiden kanssa käymään Heiluvan hännän virikeluolastossa. Siellä koirat saavat omassa rauhassa tutkia hajutäytteistä luolastoa ja ihmetellä riistaeläinten osia. Prinssi lähti todella reippaasti tutkimaan paikkoja hieman varovaisempi Samba kannoillaan. Melko nopeasti myös Samba rentoutui. Sen jälkeen koirien luonteet alkoivat todella tulla esiin. Siinä missä Prinssi haisteli paikkoja ja kerjäsi satunnaisesti ohjaajalta rapsutuksia, Sambasta kaikkein hauskinta oli juosta tunnelien läpi pysähtymättä haistelemaan mitään. 

Tunnin lopussa haistelimme riistaa. Kaikkein pelottavin oli hirven sorkka ja kaikkein kiinnostavin supikoiran häntä. Hännässä Prinssin teki mieli oikein kieriskellä. Hirven sorkka sen sijaan oli Sambasta tosi epäilyttävä jo ihan kaukaakin katsottuna. Hassuja. Minusta oli tosi kiva katsella niiden menoa sen puolituntisen ajan jonka olimme varanneet. Alunperin ajattelin, että Kiiraa tuskin kiinnostaisi mokomat luolat, mutta katsottuani Prinssiä ja Sambaa tänään, päätin seuraavalla kerralla ottaa senkin mukaan. 

Peppujumppaa Shakespearella ja muita temppuja

Erica tuli rally-tokoa koskevasta seminaaristaan myöhään viime lauantai-iltana ja ilmoitti minulle saman tien, että olemme tehneet kaiken väärin ja rupeamme heti treenaamaan liikkeet tosissaan kuntoon. Heh. Tästä päättelin seminaarin olleen antoisa ja opettava - ja ilmeisesti kiva syntymäpäivälahja. Tosin hänen viralliset syntymäpäivänsä ovat vasta tänään. Eli hyvää syntymäpäivää, Erica!

Joka tapauskessa ihan kaikkea ei sentään lähdetty uusimaan rally-tokossa, mutta on tässä kaikenlaisia treenisuunnitelmia tehty. Ihan ensimmäisenä rupesimme tekemään takapuolenkäyttöharjoituksia. En ole kiinnittänyt niihin ennen tarpeeksi huomiota, vaikka rallissa on monia liikkeitä, jossa on hyvin oleellista, että koira tietää missä sillä on takajalat. Aloitimme takajalkojen liikuttamisharjoitukset yksinkertaisella kirjan päällä pyörimisenä.

Kiira on tehnyt temppua viimeksi joskus viisikuisena eikä sille selvästikään ollut jäänyt siitä paljoakaan mieleen.Sen verran koira kuitenkin muisti, että se osasi laittaa tassunsa kirjan päälle. Käytössä on William Shakespearin näytelmät ja sonetit yhtiin kansiin koonnut valtava antikvariaattilöytö. Loistavan kokoinen kirja juuri tällaiselle! Harmi vain, että kirjan kansiin on nyt jäänyt ikäviä kynsien jälkiä, sillä operanttina koirana raapiminen tuli melko nopeasti Kiiran mielen. Onneksi se sammui kohtalaisen nopeasti.

Tällä hetkellä Kiira osaa liikuttaa takapuoltaan puoliympyrän verran. Koska tarkoitus olisi käyttää tätä taitoa kaikissa sellaisissa rally-tokon käännöksissä (180°, 270° ja 360°), joissa koira on ympyrän sisäpuolella, olen jo nyt liittänyt apuun vartalovihjeen. Kiiranhan täytyy tietää ruveta kääntymään silloin kun minä sen vieressä alan kääntyä sitä kohti. 

Ajattelin myös ottaa kosketuskepin käyttöön voidakseni opettaa Kiiralle hieman paremman peppuliikkeen sivulta eteen tulemiseen. Nyt se jää herkästi vinoon. Entinen kosketuskeppi hajosi kädessäni ihan yhtäkkiä kun harjoittelimme sitä Esmen kanssa. Kanin treeneistä puheen ollen Esmekin on päässyt tekemään kosketusalusta juttuja. Sen ei sentään tarvitse heiluttaa peppuaan, mutta se on saanut kokeilla etutassujen laittamista kirjan päälle.

Rally-tokon lisäksi olemme Kiiran kanssa jatkaneet esineiden etsimistä. Nyt olemme siirtyneet niiden kanssa ihan ulos asti. Koska tavoitteena ei sinänsä ole kisamainen esineruutu, en ole ollut kovinkaan tarkka siitä, etsiikö koira esineet metsästä nenällä, silmällä vai tuurilla, kunhan ne löytyvät ja koiralla on kivaa. Se on sellaista höpöhöpöpuuhaa, joka sopii tavallisen tylsän metsälenkin piristykseksi ja perustreenin loppukevennykseksi.

Näiden pienten temppujen lisäksi meille ei oikeasti kuulu mitään. Ihan tavallisia metsälenkkejä. Pakkohan sitä on ollut piristykseksi keksiä erilaisia temppuja. Mitä te lukijat muuten yleensä keksitte eläimillenne kun varsinaiset treenit ovat vähissä ja lenkitkin kulkevat pääasiassa samoja maastoja? Onneksi loppuviikolle on kuitenkin suunniteltu erilaisia koiratreffejä.

Ovatko koirat vaarallisia lemmikkejä?

Taas on mediassa ollut pinnalla koiran vaarallisuus lemmikkinä ja tiettyjen taistelurotujen kieltäminen. Summanmutikassa ja Luuhullut blogit kirjoittivatkin jo erittäin hyvin aiheesta, mutta nyt maanantaina ilmestynyt Boris Salomonin toimittama MOT -dokumentti Ihmisen vaarallisin ystävä (nähtävissä Areenassa vielä kuukauden) sai minutkin pohtimaan aiheitta.  Kyseinen dokumentti ei ollut erityisen hyvä. Oikeastaan siinä oli pielessä kaikki rotujen nimistä lähtien. Se kuitenkin teki tehtävänsä siinä että rupesin miettimään aihetta. 

Dokumentissa haastateltiin taistelukoirarotuisten koirien hyökkäysten uhreiksi joutuneita ihmisiä, ja pohdittiin sitä vähenisivätkö tällaiset hyökkäykset sillä, jos Suomessa kiellettäisiin osa roduista. Tällainen kiellettyjen rotujen lista on käytössä jo monissa muissa maissa. Toinen esitetty vaihtoehto oli jonkinlainen koira-ajokortti, joka takaisi, että tällaisen vaaralliseksi luokitellun rodun haluavalla olisi tarpeelliset taidot kouluttaa koiransa. 

Koiramaailmassa tällaiset ajatukset ovat saaneet todella kovan vastalauseen. Oma facebook sivuni räjähti maanantai-iltana dokumentin jälkeen. Ärsyyntyneitä kommentteja sateli sieltä ja täältä. Henkilökohtaisestikaan en usko tällaisten kieltojen auttavan mitään, sillä se, että media raportoi tietynrotuisten koirien puremisesta, ei tarkoita sitä, että tämän rotuiset koirat purisivat enemmän kuin muut. Muut puremat vain jätetään raportoimatta. Ainoastaan isojen, pelottavan näköisten, koirien puremista kannattaa kirjoittaa, sillä uutiset kääpiökoiran näykkäisyistä eivät myy. Ongelma ei siis ole yhdessä rotutyypissä. 

On tietenkin täysin totta, että koiraroduissa on eroja, jotka on ehdottomasti otettava huomioon. Taistelukoirarotujen kynnys aggressiiviselle käytökselle on jalostettu matalaksi, useat palveluskoirat on jalostettu erittäin teräviksi ja laumanvartijat on jalostettu puolustamaan reviiriään tarvittaessa aggressiivisesti. Nämä ovat vain esimerkkejä mahdollisesti vaarallisista ominaisuuksista. Yksikään ei kuitenkaan ole sitä välttämättä. Kun omistaja ottaa huomioon koiransa rodussa olevat ominaisuudet, ei yleensä mitään sen ihmeempiä ongelmia tule. Nämä piirteet ovat vaarallisia vasta sitten kun omistaja piittaamattomuuttaan, tietämättömyyttään tai osaamattomuuttaan ei kasvata koiraansa, siten että näistä ominaisuuksista ei koidu vaaraa ympäristölle. 

Koira on siitä hassu eläin, että sitä ei enää pidetä eläimenä. Se on ihmisen paras ystävä ja ihmisen uskollinen palvelija. Näin ollen nimenomaan koiranpuremat otetaan hyvin henkilökohtaisesti. Ketään ei kiinnosta kuinka monta kertaa naapurin mummon kissa on purrut ihmistä. Kukaan ei myöskään tule väittämään, että minulla on johtajuusongelma, kun kanini Esme puree reviirilleen tunkeutuvia vieraita. Kaikkien muiden eläinten käytös selitetään sillä että ne ovat eläimiä. Kaikkien paitsi koiran. Koiran pitäisi synnynnäisesti ymmärtää miten ihmisten maailmassa käyttäydytään. 

Koiran täytyy tänä päivänä elää hyvinkin haastavassa ympäristössä. Sen pitää osata koiraeläimelle hyvin epätyypillisiä käytöksiä kuten tervehtimättä ohittaminen, ruuhkassa kulkeminen ja julkisissa matkustaminen. Sen pitää myös olla kaikkien ihmisten käsiteltävissä, sen pitäisi suhtautua avoimesti kaikkeen uuteen ja sen täytyyy tulla toimeen vieraiden koirien kanssa. Koska koiralta vaaditaan tänä päivänä tällaisia käytöksiä, korostuu kouluttamisen tärkeys. 

Yritän sanoa, että en usko ongelman koskevan tiettyä rotua vaan uskon ongelman enemmänkin olevan ihmisen suhde koiraan. Ihminen ei jaksa muistaa kyseessä olevan eläin. Kaikki koiran käytös otetaan henkilökohtaisena loukkauksena ihmisyyttä kohtaan. Totuus on kuitenkin se, että koirat eivät pure ihmisiä pahuuttaan vaan ainoastaan, koska kuvittelevat sen olevan välttämätöntä. On ihmisen tehtävä opettaa koiralleen, että pureminen ei ole välttämätöntä ja on ihmisen tehtävä estää koiraa joutumasta tilanteeseen, jossa sillä ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Omasta mielestäni koiran ei pitäisi tarvita sietää ihan mitä tahansa. Joskus puremien takana on puhdas tietämättömyys siitä kuinka eläimiä tulisi käsitellä. Ihmisen hyvääkin tarkoittava käytös (esimerkiksi halaaminen) voi koirasta olla todella uhkaavaa. Ihminen on melko vieraantunut luonnosta tänä päivänä, eikä kovinkaan moni tunnu ymmärtävän edes perusteita siitä kuinka eläimiä käsitellään. Lemmikki- ja kotieläimiä on kuitenkin kaikkialla, joten pitäisi sitä jonkinlaisena yleissivistyksenä, että jokainen tietäisi perussäännöt siihen kuinka eläinten kanssa kommunikoidaan. 

Mediassa on myös ollut paljon puhetta koira-ajokortista. Sen avulla ajatellaan, että tieto koirasta lajina lisääntyisi, omistajat osaisivat käsitellä koiriaan paremmin ja näin ollen myös omistajien piittaamattomuudesta johtuvat ongelmat vähenisivät. Itse asiassa ajatuksena tämä ei ole kovinkaan huono. Parhaimmillaanhan kortti lisäisi koirien hyvinvointia oleellisesti. Tällainen kortti tosin pitäisi kattaa kaikki eläimet eikä vain yhtä tai kahta rotua koirista. Kyynisenä totean kuitenkin, että vaikka ajatus periaatteessa kuulostaa ihan hyvältä, käytännössä siitä ei välttämättä olisi mitään apua. Tyhmät ihmiset ovat tyhmiä oli heillä ajokortti taskussa tai ei.

Koira ja ihminen elävät tässä yhteiskunnassa rinnakkain. Satunnaiset konfliktit ovat välttämättömiä. Itse en koe ratkaisuksi tiettyjen rotujen kieltämisen vaan yleisen tiedon lisäämisen sekä koiran omistajien että koirattomien ihmisten keskuudessa. Vaikka koira on koulutettavissa pitkällekin ja se on hyvin sopeutunut elämään ihmisen kanssa, se on kuitenkin eläin. Koira ei ole vaarallinen sen takia että se on tietyn näköinen, tietyn rotuinen tai tietyn luonteinen. Se on vaarallinen ihmisen ymmärtämättömyyden takia.

Kiiran pentukuvia

Minuun on tarttunut vaarallinen tauti. Lievimmillään tämä tauti aiheuttaa ainoastaan pakonomaista hymyilyä ja vanhojen kuvien selailua, mutta mikäli tauti on oikein vakava, voi seurauksena olla hampaanjälkiä ihossa ja pissalammikoita lattialla. Minulla on siis pentukuume. Toisen koiran ottaminen on varmasti ihan ajankohtainen ajatus tänä tai seuraavana vuonna, mikäli löydän kivan pentueen, mutta ei se helpota tämän hetkistä kuumetta. Pitäisi päästä haistelemaan koiravauvojen ihanaa pörröistä turkkia ja rapsuttamaan sitä pyöreää ihanaa vauvamasua.

Itse asiassa, niin jännää kuin se onkin, en pitänyt belgianpaimenkoiravauvoja kovinkaan suloisina silloin kun hankin Kiiran. Musta naama ja terävät korvat tekivät niistä jotenkin tuiman näköisiä. Etenkin oma Kiirani oli vähän kummallinen vaalea otus, joka oli jostain syysta työntänyt nokkansa mustaan maaliin. Nykyään en sitten tiedäkään mitään niin suloista kuin lahkeessa äristen roikkuva paimenpentu. Sen takia saattekin nyt läjän Kiiran pikkupentukuvia.

Jotain treenin kaltaista

Harrastusrintamalla on edelleen melko hiljaista, mutta suunnitelmia kevääksi on tullut tehtyä. Olen muun muassa ilmottautunut Kiiran kanssa lyhyelle jälkikurssille keväällä. Job for dogs järjestää huhtikuun alussa kurssin, jossa jälki opetetaan esineilmaisun kautta ja naksutinkoulutuksen periaatteita käyttäen. Olen muutenkin innostunut tekemään hajujuttuja nyt enemmän. Esineruutujutut ovat olleet viime aikoina pinnalla. Koska Kiira nyt on oppinut tuomaan minulle tavaroita pyynnöstä, olen voinut ruveta ketjuttamaan siihen erilaisten tavaroiden etsimistä. 

No, tänään joka tapauksessa menimme treenaamaan Netan ja Riesan seuraksi pariksi tunniksi lämpimään halliin. Aiheena oli rally ja agility.  Joka ikinen kerta kun näen noita värikkäitä agilityesteitä, minun alkaa tehdä mieli treenata agilitya. Sitten rupean taas tekemään alkeita. Joka ikinen kerta kyllästyn ajatukseen kuitenkin ensimmäisen sarjan jälkeen. Näin kävi tänäänkin. Tein viisi toistoa hyppyä tuntematta mitään innostuksen kaltaistakaan - joten siirryin sitten hiomaan naksuttimella rallin käännöksiä. 

Kiira jatkaa rallyssa kisaamista ainakin vielä toistaiseksi Erican kanssa. Juuri lupasin Kiiran Ericalle lainaan Krista Karhun rally-tokon seminaariin lauantaille. Ilmeisesti Kiira käy vielä kokeilemassa voittajaluokkaa ennen lajin virallistumista, jos vaikka pääsisimme suoraan aloittamaan mestariluokasta, kun tulokset alkavat näkyä koiranetissäkin. Saa nyt nähdä. Olemme jumissa voittajaluokan liikkeissä.

Nyt Kiira on oppinut vasemman perusasennon lisäksi oikealla puolella istumisen. Sen lisäksi oikealla puolella seuraaminen alkaa sujua jo kohtalaisesti. Muutenkin voittajaluokan oikeanpuolen temput alkavat hiljalleen toimia. Jotenkin olen kuitenkin hieman eksyksissä siitä millä tasolla voittajaluokan koirien pitäisi olla ja miten kaikki nuo uudet liikkeet pitäisi oikein suorittaa. Toivottavasti Erican seminaarista on minullekin apua tässä suhteessa.

Treenien jälkeen mentiin jäälle juoksemaan. Belgeillä oli hyvin belgimäistä menoa. Keppien repimistä, hullua juoksemista ja lisää keppien repimistä. Kivasti ottivat Kiira ja Viena nuoren punaisen belgiuroksen mukaan leikkeihinsä. Olin jopa vähän yllättynyt, että Kiira pystyi leikkimään kepeillä vieraan koira kanssa. Ainoastaan kerran taisi tulla kinaa vaikka leikki oli kuumaa. Kiitos siis seurasta!

Onko näyttelyissä mitään järkeä?

Koiranäyttelyt syntyivät 1800-luvun puolessa välissä yläluokan huvitukseksi. Ei oikeastaan ole yllättävää, että samaan aikaan, kun rotupuhtausajatus oli valloillaan ihmisten parissa, se liitettiin myös koiriin. Aivan kuten ihmisiäkin oli sekarotuisia ja puhdasrotuisia, täytyi tietenkin koiriakin olla, ja tuota puhdasrotuisuutta oli ehdottomasti vaalittava. Koiranäyttely oli puhdasrotuisten kauneuskilpailu. Rotuajattelu ihmisten keskuudessa hävisi lopulta maailmansotien myötä, mutta koirien maailmassa se on yhä tänäkin päivänä vallitsevassa asemassa.

Mitä koiranäyttelyssä sitten tehdään? Näyttelyssä koiraa verrataan utopistiseen käsitteeseen täydellisestä koirasta. Tämä täydellinen koira kuvataan rotumääritelmässä. Rotumääritelmän huono puoli on siinä, että se on kirjoitettu teksti, joka jättää hyvin paljon tulkinnan varaan. Täydellinen koira toisin sanoen muuttuu ajan trendien ja tuomarin omien mieltymyksien mukaan. Se koira, joka vastaa parhaiten tuomarin käsitystä täydellisestä rotunsa edustajasta, palkitaan.

Usein tällainen koira koetaan hyväksi jalostuskoiraksi. Aavistuksen (mutta vain aavistuksen) kärjistettynä voisi todeta että koiria jalostetaan näyttelytuomareiden mieltymysten mukaan. Tällainen ulkonäköpainotteinen jalostaminen on johtanut monien rotujen aivan järjettömiin ulkonäköpiirteisiin. Liioitellun lyhyt kuono voittaa näyttelyissä, joten se on piirre, jota kannattaa vaalia rodussa. Ruttunaamat ovat klassinen esimerkki, mutta ei muillakaan roduilla kauheasti paremmin mene; belgianpaimenkoirastakin tehdään koko ajan vain neliömäisempää.

Koiranäyttelyt kannustavat meitä suhtautumaan koiriin ensisijaisesti niiden ulkonäön kautta. Koirat ovat ennen kaikkea kauniita asioita ja vasta toissijaisesti eläviä eläimiä. Koiranäyttelyssä palkitaan kaunein koira, ei tervein koira, eikä edes hyväluonteisin koira, vaan nimenomaan se kaikkein kaunein ihmisen turhamaisen jalostuksen tuotos. Sinänsä, nehän ovat kauneusnäyttelyt, joten mitä muuta voisi olettaa? Ei kai muuta. Minua vain mietityttää miksi jollain niin epäoleellisella asialla kuin kauneus on niin paljon merkitystä.

Kuten tästä karkeasta mielipiteestä voi päätellä, suhtaudun näyttelyihin erittäin kriittisesti. Ne edustavat mielestäni hyvin vääristynyttä kuvaa koirista. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus koiranäyttelyistä. Ne ovat myös sosiaalinen tapahtuma harrastajille, paikka saada ulkonäköarvio jalostuskoirasta ja parhaassa tapauksessa hyvähenkinen pikkukilpailu. Näyttelyssä on paljon kivojakin puolia. Itse olen viihtynyt oikein hyvin niissä näyttelyissä, joissa olen käynyt, enkä vielä ole törmänynt mihinkään poikkeuksellisen rumaan kilpailuhenkeen tai koirien järjettömään esineellistämiseen. 

Entä mitä mieltä koirat ovat näyttelytouhusta? Onko sillä väliä? On tosiaan olemassa koiria, jotka todella nauttivat näyttelyistä. Tällaiset koirat kokevat huomion palkitsevana ja rakastavat yleensä vieraiden ihmisten tapaamista. Suurin osa koirista täytyy kuitenkin opettaa pitämään näyttelyistä, sillä keskellä koirapaljoutta nätisti ohuessa hihnassa ravaaminen ei yleensä ole taito, joka koiralla on syntymästään asti. Minuuti tolkulla paikoillaan seisominen, jotta täysin vieras ihminen voi kumartua ylle, tutkia hampaat ja kopeloida kiveksiä, on myös yleensä koirasta vähintäänkin epämukavaa.

Itse satun omistamaan koiran, jolle tuomarin kohtaaminen on vaikeaa, joten olen joutunut pitkään miettimään onko tässä kaikessa oikeasti mitään järkeä. Minkä takia koira pitää opettaa sietämään sellaista tilannetta? Ihan kuin Kiira muka nauttisi siitä, että se saa matkustaa pitkään autossa, hengata tylsässä häkissä koko päivän, ravata yleensä liukkaalla lattialla ja sitten vielä kohdata pelottavan tuomarin.

Toisaalta taas koska koira joutuu elämään ihmisen yhteiskunnassa ihmisen rinnalla, monet niistä taidoista, jotka näyttelykoiralle opetetaan, ovat hurjan tärkeitä myös arjessa. Ruuhkassa rauhallisena käveleminen ja pitkäaikainen rauhallisena odottaminen näin esimerkiksi. Itsekin olen jotenkin ajatellut, että Kiiran opettaminen kohtaamaan tuomarit, helpottaisivat sen arkea ihan noin yleisestikin.

Uskon itse, että mikäli koira on koulutettu näyttelytilanteeseen, ei se niistä ainakaan kärsi. Sen sijaan hyvässä tapauksessa se voi jopa nauttia saamastaan tekemisestä. Mielestäni ei myöskään pidä vähätellä sitä mitä näyttelyt antavat omistajille. Siellähän on oikeasti kivaa. Saa tavata kavereita ja pääsee jännittämään kilpailua. Ja näyttelyt ovat todella koukuttavia. En ole ihan varma mihin se liittyy, mutta päättelisin, että kyseessä on sen verran paljon tuuripeli, että näyttelyt koukuttavat samasta syystä kuin rahapelit. Joka tapauksesta eivät koiranäyttelyt nyt sentään maailmanloppu ole.

Johtopäätös tällä kertaa taitaakin siis olla, että näyttelyissä ei ole mitään järkeä, mutta ne ovat hurjan kivoja tapahtumia. Itse kehottaisin kaikkia suhtautumaan näyttelyihin hyvin kriittisesti, sillä niiden välittämä ajatusmaailma on vähintäänkin vääristynyt. Harmillisen harva näyttelyihmiseksi itseään nimittävä myöskään pysähtyy miettimään eteneekö varmasti koiransa ehdoilla. Harva myöskään uhraa hetkeäkään ajatusta sille millaiseen eläinsuhteeseen näyttelytoiminta kannustaa.

On jokaisen itsensä arvioitavissa onko näyttelytoiminnassa loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa koiramaailmalle. Minulla ei ole vastauksia. Ainoastaan kysymyksiä. Onko koiranäyttelyissä loppujen lopuksi mitään järkeä?

Lumisia leikkejä ja muita arkisia juttuja

Pitkiä lenkkejä pakkasessa ja illanviettoa viltin alla. Sitä meille kuuluu. Kiiran turkki kasvaa, ja mielessäni on käynyt ilmottaa se keväällä taas johonkin näyttelyyn, mutta en ole saanut sitä vielä aikaiseksi. En oikein tiedä mikä näyttely olisi hyvä. Ideoita? Ennen erkkaria olisi kiva jos Kiiralla olisi hieman taas näyttelykokemusta alla. Siitä on pitkä aika kun Kiira viimeksi on ollut tuomarin kopeloitavana.

Olen tänä talvena postannut todella monta tällaista postausta, jossa kerron kuinka meillä ei oikeastaan ole tehty yhtään mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta tällä kerta minulla on oikeasti jotain asiaakin. Helmikuun viides päivä Kiiralta peilataan silmät ja kuvataan selkä. Joulukuussa 2012 Kiiran vasemmasta silmästä löytyi pieni sumentuma, jota eläinlääkäri epäili kaihiksi, mutta ei osannut vielä varmaksi sanoa. Ohjeeksi tuli tuolloin vain tulla uudestaan vuoden päästä. Eli ehkä nyt reilun vuoden jälkeen saamme varmempaa tietoa. Toivottavasti silmästä olisi hyviä uutisia.

Eilen kävimme leikkimässä kaverini saksanpaimenkoirapennun Juuson kanssa. Reipas nuori mies. Mukana oli Kiira ja Viena, jotka molemmat tulivat ihan kivasti juttuun Juuson kanssa, mutta Viena oli näistä kahdesta selvästi se hauskempi tyttö. Sehän on itsekin vielä ihan juniori. Kiiraa kiinnosti pääasiassa vain keppihippa. Lisää kuvia kiharagalleriassa.

Kirjavinkki: Koirien maailmanhistoria

Koiran historia on yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Silti siitä on kirjoitettu melko vähän. Olinkin positiivisesti yllättynyt kun löysin tämän koirien historiaa käsittelevän kirjan kirjakaupan hyllyltä. Petri Pietiläisen Koirien maailmanhistoria (2013) kuljettaa lukijansa aina esihistorialliselta ajalta nykypäivään asti selittäen samalla millainen koiran rooli on ollut historian  eri vaiheissa.

Koiran historiaa käsitellään pääasiassa anekdoottien kautta. Hauskat kaskut ja tarinat eri historian ajalta värittävätkin historiaa hyvin, mutta syvällinen analyysi koiran roolista historian ei vaiheissa jää uupumaan - toisaalta sellaista kirja ei missään vaiheessa lupaakaan tarjota. Se vain kertoo millaisia tarinoita koirasta on eri historian vaiheissa ollut.

Kirja käy läpi kaikki länsimaisen historian keskeisimmät tapahtumat ja selittää kuinka koira on ollut osallisena näissä tapahtumissa. Jos olet aina miettinyt mitä tekemistä koirilla oli löytöretkien kanssa tai millaisia tarinoita koirasta kerrottiin antiikin Roomassa, on tämä kirja juuri sinua varten. Kirjassa kerrotaan myös muun maailman historiasta, mutta se on selvästi pienemmässä roolissa kuin Euroopan historia.

Lukijan ei kannata kuitenkaan pelästyä vaikka historiantuntemus ei olisi siitä parhaimmasta päästä. Kirja selittää kyllä maailmanhistorian päälinjat hyvin selkeästi, ja välillä jopa ärsyttävän paljon mutkia oikoen, mutta kaikki tarpeellinen tulee kyllä ilmi. Omaan silmääni tämä esitys koiran maailmanhistoriasta jäi kuitenkin hyvin pinnalliseksi. Mitään selkeitä virheitä ei kirjassa ole, eikä sieltä jäänyt uupumaan mielestäni mitään erityistä, mutta maailmanhistoria on kunnianhimoinen tavoite, johon 300 sivua ei riitä vaikka mitä tekisi. 

Minua kirja kuitenkin viihdytti ihan kohtalaisesti. Se oli nopea lukea läpi ja tarinat olivat hauskoja. Koira on oleellinen, mutta usein huomiotta jäänyt, osa ihmisen historiaa. Siellä missä on ollut ihmisiä on aina ollut myös koiria. Koska rakastan koiria ja rakastan historiaa, on ymmärrettävää, että itse nautin tästä kirjasta, mutta uskon sillä olevan annettavaa myös muille koirien ystäville.

Talvista puistoilua

Tätä et tiennyt koirista

Mediassa on viime aikoina ollut pinnalla mitä erikoisimpia koirista tehtyjä tutkimuksia. Vielä parikymmentä vuotta sitten koiraa ei juuri tutkittu mutta tänä päivänä uusia tutkimuksia julkaistaan jatkuvasti. Sanomattakin selvää, että monia näitä tutkimuksia on vietävä pitemmälle, jotta mitään varmaa voidaan sanoa, mutta jo nyt tehtyjen tutkimusten tulokset ovat mielenkiintoisia. 

• Koirat kakkaavat vain tiettyyn ilmansuuntaan. Vastikään Frontiers in Zoology -lehdessä julkaistu tutkimus Dogs are sensitive to small variations of the Earth’s magnetic field paljasti, että koirat mielellään ulostavat etelä-pohjoissuunnassa ja välttelevät itä-länsiakselia. Toisin sanoen koirat ovat herkkiä maapallon magneettikentille ja suuntaavat vartalonsa mielellään niiden mukaan. Tämän takia koirat yleensä pyörivät etsiessään sopivaa kakkapaikkaa. Tutkimuksesta uutisoi Suomessa muun muassa Uusi-Suomi. 

• Hännän heilutuksen suunnalla on merkitystä. Uusien tutkimusten mukaan koiran hännän heilutuksen suunnalla on merkitystä. Vasemmalle heiluva hän on iloinen ja oikealle heiluva häntä on varautunut. Helsingin Sanomien mukaan tutkimuksessa oli käytetty robottikoiraa apuna ja katsottu kuinka koirat reagoivat robottikoiran erilaisiin hännänheilutuksiin. En löytänyt alkuperäisestä tutkimuksesta tiivistelmää enkä edes tutkimuksen nimeä, mutta ainakin tutkimuksesta on uutisoitu Helsingin Sanomissa.

• Koirat ovat joko vasen- tai oikeatassuisia. Helena Telkänranta kirjoitti Tiede -lehdessä 12/2011 julkaistussa artikkelissa Onko koirasi vasuri? useiden eläinlajien suosivan joko oikeaa tai vasenta puoltaan. Samasta asiasta oli puhetta Pirsman dokumentissa Koiran salattu elämä. Dokumentissa myös väitettiin, että vasentassuiset koirat olisivat luovempia kuin oikeatassuiset koirat, kun taas oikeatassuiset koirat olisivat yleensä rauhallisempia ja itsevarmempia. Lue täältä ohjeet jos haluat testata onko oma koirasi oikea- vai vasentassuinen.

• Koirat pitävät klassisesta musiikista. Ilmeisesti klassisen musiikin kuunteleminen aiheuttaa koirissa samanlaisai tuntemuksia kuin ihmisissäkin. Se rauhoittaa ja rentouttaa. Sen sijaan hevimetalli aiheuttaa stressiä. Tutkimuksen mukaan kenneliolosuhteissa olisikin hyvä soittaa klassista musiikkia säännöllisesti. Tässä tutkimuksen Behavioral effects of auditory stimulation on kenneled dogs tiivistelmä.

• Koirat todella katsovat kuvia. Suomessa tehty monitieteellinen tutkimus koira visuaalisesta hahmottamisesta todistaa, että koirat todella katsovat kuvia ja kykenevät hahmottamaan mitä ne esittävät. Tämä tarkoittanee sitä että telkkaria katsova koira oikeasti katsoo telkkaria. Tässä taas linkki tutkimusartikkeliin tiivistelmään Dogs do look at images: eye tracking in canine cognition research. 

Koira osoittautuu koko ajan vain mielenkiintoisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi eläimeksi. Mitä mieltä olette tällaisita tutkimustuloksista? Uskotteko että koirat todella voisivat suosia jompaa kumpaa tassuaan? Ainakin tuota tutkimusta musiikista pitäisin itse hyvin mahdollisena. Ja rupesinkin miettimään, että olisikohan parempi soittaa autossa jotain klassista eikä aina sitä Sonata Arcticaa, kun ollaan menossa kisoihin...

Tai, jos on Neira, voi olla molempitassuinen...

Kiroilu kannattaa

Hei, ulkona on lunta! Kyllä kannattaa kiroilla blogiin, sillä ei näköjää tarvinnnut manata kauaakaan, kun se lumi viimeinkin tuli. Nyt olemme Kiiran kanssa oikein tyytyväisiä. Tämä lumenmäärä riittää meille oikein hyvin lopputalveksi. Ainakin minulle. On ihan ihmeellistä miten paljon valoa pieniäkin lumimäärä oikein tuo.

Tänään kävimme koirapuistossa. Siellä oli todella paljon väkeä näin sunnuntaina. Kiira leikki kaikkien koirien kanssa kuitenkin ihan kivasti. Selkään se ei anna urosten nousta, ja välillä tuli hieman irvistelyä, mutta ei mitään sen ihmeempää. Kiira otti jopa paikalla olevat lapset yllättävän hyvin vastaan. Haukahti muutaman kerran, mutta rupesi sitten hetken päästä jopa tekemään temppuja yhden tytön kanssa. Olin tosi iloinen Kiiran puolesta.

Samassa puistossa tapasimme myös kiharoiden kiharia sukulaisia. Juuri silloin sattui olemaan melkoinen pakkanen ja lumisade, joten kuvista ei oikein tullut mitään, mutta yksi kuva saatiin, jossa on melkein kaikki. Sambaa ei kiinnostanut posettaminen ollenkaan. Kaikki mustat saimme kuitenkin samaan kuvaan. 

Prinssi, Elli, Mökö ja Tirppi

Ärsyttävä ärsykekontrolli

En tiedä olenko ainoa, mutta inhoan ärsykekontrollin opettamista. Tämän takia Kiiralla meneekin liikkeet aika usein sekaisin. Minulla on myös tapana opettaa paljon hyvin samanlaisia pieniä temppuja jaksamatta kuitenkaan viedä niitä kovinkaan pitkälle ärsykekontrolliin. Nyt minulla on kuitenkin meidän kolmen makaamistempun erottelu käynnissä. 

Kiiralla on kolme käskyä kolmelle erilaiselle maahanmenolle. "Maate" tarkoittaa suorassa tarkkaavaisena makaamista, "laama" tarkoittaa samaa makaamista mutta pää alhaalla ja "rauha" tarkoittaa kyljellä makaamista. Aikaisemmin olen joustanut näistä ihan liian usein ja sen seurauksena rauhan merkitys Kiiralle on muuttunut ihan vain synonyymiksi makaamiselle. Nyt on kuitenkin aika ottaa itseäni niskasta kiinni. 

Tempuista uusin on laama. Tokon paikkamakuuta varten ajattelin opettaa Kiiran käskystä painamaan päänsä maahan. Ehkä se vähän selkeyttää sekä sille että minulle sitä että siellä pitää ihan tosi pysyä maassa. Enpä tiedä. Sen opettamisessa ei kuitenkaan mennyt montaakaan minuuttia joten mikäs tässä kokeillessa. Joka tapauksessa, koska temppu on uusi, se on viimeinen, jonka yritän saada ärsykekontrolliin. Ensin aloitan rauha ja maate sanan kunnollisen erottelun.

Luultavasti minun täytyy ihan ensin vahvistaa rauhoittumiskäskyä siten, että Kiira ihan tosissaan taas muistaa sen tarkoittavan kyljelleen välittömästi kellahtamista, eikä mitään lonkalla loikoilemista. Saman voisi tehdä maate -käskynkin kanssa. Ihan vain jotta erot olisivat mahdollisimman selkeinä Kiiran mieelssä. Sen jälkeen ei sitten auta kuin tehdä sitä tylsintä treeniä ikinä eli kahden tempun vuorottelua. Onko teillä jotain ideoita hauskoihin liike-erottelutreeneihin?

Voisin sen  verran selkeyttää, että tavoitteena olisi saada Kiiran makaamistemput sellaiselle ärsykekontrollin tasolle, että oikea toiminto suoritettaisiin oikeasta vihjeestä. Mielellään sekunnin latenssilla. Se, että tarjoaako Kiira näitä toimintoja itsenäisesti, ei ole erityisen merkityksellistä. Täydellinen ärsykekontrollihan määritellään siten että eläin ei suorita toimintoa myöskään itsenäisesti ilman vihjettä.