Liioittelua koiranjalostuksessa

Nyt kuluneen viikon aikana keskustelua sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla on herättänyt blogi, jossa omistaja on rohkeasti avautunut englanninbuldoggien monista sairauksista. Blogissa kirjoittaja kehottaa ihmisiä olemaan ostamatta englanninbuldoggia. Blogi levisi facebookin koirapiireissä aivan mielettömän nopeasti, mutta jos ette ole tähän blogiin jo tässä vaiheessa törmänneet, voitte käydä tututsumassa siihen täältä. 

Itse henkilökohtaisesti olen oikein iloinen, että tällaiset tarinat leviävät, sillä olen itsekin kauhistellut monien rotukoirien nykyistä tilaa. En pysty ymmärtämään minkä takia pitää väen väkisin jalostaa rakenteeltaan sairaita koiria. En minä ymmärrä montaa muutakaan asiaa rotukoirajalostuksessa, mutta etenkin tämä sairaalloisten ulkonäköpiirteiden ihannoiminen on mielestäni aivan käsittämätöntä. Minkä takia pitää jalostaa niin lyhyt kuono, että koira ei saa kunnolla enää henkeä? Mitä kaunista sellaisessa voi olla? 

On paljon muitakin rotuja, joiden ulkonäköihanteet ovat sairaita. Klassisia esimerkkejä ovat saksanpaimenkoiran lonkat, cavalierkingcharlesinspanielin pää, mäyräkoiran selkä ja shar pein ihopoimut. Koirat yksinkertaisesti kärsivät näistä liioitelluista ulkonäköpiirteistä. Saksanpaimenkoira ei pysty liikkumaan kunnolla ja cavalierkingcharlesinspanieli kärsii jatkuvasti päänsäryistä.

Joskus englanninbuldoggi näytti tältä
Samuel Raven "Crib and Rosa" 1817 

Minkä takia tällaisia sitten jalostetaan? Koska ne menestyvät koiranäyttelyissä. Siihen en sitten osaa sanoa minkä takia juuri tällaisia sairaan näköisiä koiria pidetään kauniina. Tosin 1800-luvulta lähtien, rotukirjojen ja rotunäyttelyiden syntymisen jälkeen, on koiranjalostus mennyt omasta mielestäni hetki hetkeltä vain naurettavammaksi. Sen lisäksi, että puhdasrotuisuudesta on tehty itseisarvo, eikä roturisteytyksiä sallita, tulkitaan rotumääritelmiä ilmeisesti kolmen promillen humalassa. Eihän kukaan selvä ihminen jalostaisi koiralleen niin lyhyttä kuonoa, että hengitys ei enää kulje. 

Vaikka jotkin tahot sanovatkin, että pitäisi koiranjalostuksessa suosia ainoastaan pystykorvaisia, pitkäkuonoisia, keskikokoisia ja muuten susimaisia koiria ulkonäöltään, koska sellaiset ovat rakenteeltaan terveimpiä, en itse ole aivan samaa mieltä. Ihan näin pitkälle minäkään en menisi. Ainakin mikäli uskomme Dimitri Belyaevin domestikaatiotutkimusta tarhakettujen parissa, voimme todeta, että esimerkiksi luppakorvat ovat yksi ensimmäisiä domestikaation mukana tulevia piirteitä. Niistä emme toisin sanoen pääse eroon kovinkaan helposti. On myös todettava, että jos yhtään tutkii historiaa, huomaa lyhytkuonoisuuden ja matalajalkaisuuden olevan yksi ensimmäisistä ilmaantuvista ei-susimaisista piirteistä. 

Ongelmaksi roikkuvat korvat, kihara turkki, lyhyt kuono, matalat jalat ja muut ei-susimaiset piirteet muodostuvat vasta sitten, kun niitä aletaan liioitella jalostuksessa. Ihmisillä on tapana haluta mennä liiallisuuksiin kaikessa. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi suurta tai tarpeeksi erikoista. Toisin sanoen minä pahoin pelkään, että englanninbuldoggin kuono ei vieläkään ole tarpeeksi lyhyt.