6. toukokuuta 2016

Toukokuista treeniä


Viime aikoina on nautittu hyvästä säästä, nähty paljon kavereita ja treenattukin pari kertaa. Kuviakin tulee räpsittyä melkein joka päivä, kun säät ovat olleet niin mahtavia. Ja minulla on jonkinsortin pakkomielle ikuistaa pennun jokainen viikko ainakin parilla posetuskuvasessiolla. Muusan paikkaistuminen on hämmästyttävän hyvä 11 viikkoiseksi ihan vain tästä syystä.

Osaa Muusa kuitenkin jotain muutakin. Se on treenannut tällä viikolla uusina juttuina luopumista, rauhoittumista ja häkkiin menemistä. Tätä viimeisintä ihan sen takia, että se on kova huutamaan kentän laidalla, kun teen hommia Kiiran kanssa. Taukokäytöksen opettaminen on siis nyt ykkösprojektina. Molempien koirien ottaminen treeneihin yhtä aikaa saa siis luvan odottaa sitä, että Muusa osaa odottaa vuoroaan hiljaa, koska en halua luottaa siihen, että huutainen sammuu itsekseen. 

Muusaa on kyllä tosi kiva opettaa, sillä se oppii nopeasti, keskittyy hyvin ja kestää toistoja. Vaikka se on vilkas ja toimelias pentu, se ei ole sellainen kaikkialle ehtivä ja kaiken huomaava häslä vaan tekee hommansa totisena, eikä ainakaan vielä tunnu ottavan häiriötä. Vielä ei myöskään ole tullut vastaan sellaista tilannetta, jolloin se ei olisi syönyt tai leikkinyt, joten palkkaamisen kanssa ei ole tarvinnut kauheasti päätä vaivata.

Kiirakin on päässyt treenaamaan. Meillä on tokokokeet tulossa ihan kohta, joten treenien aiheina ovat olleet ne aikaisemmissa kokeissa huonosti menneet liikkeet, eli luoksetulo ja seuraaminen. Ensimmäisen ongelma on perään karkaaminen ja toisen häiriön ottaminen. Luoksetulossa minä aloinkin heti kokeen jälkeen tekemään lyhyempää matkaa. Ensin ihan vain sellaista viittä metriä ja nyt olen edennyt kymmeneen tällä viikolla. Onnistumisprosentti on pysynyt hyvin lähellä sataa. Uskon kyllä, että pääsemme nopeasti taas sinne viiteentoista metriin ja toivon, että tästä muistuttelusta on ollut apua. 

Seuruu sen sijaan aiheuttaa minulle päänvaivaa. Se on mennyt huonosti kokeissa, koska Kiira on ottanut häiriötä ympäristöstä, mutta treeneissä tätä ongelmaa ei ole. Nyt tauon jälkeen on tosin ollut vähän liikaa intoa, ja sen myötä edistämistä, mutta mitään sellaista häiriöihin jumittamista ja kontaktin putoilemista ei ole näkynyt. Olen tehnyt seuruuta eri paikoissa, olen tehnyt seuraamista ihmisryhmässä ja kerran jopa lisäsin seuruuseen juoksentelevia treenikavereita häiriöksi, mutta en vain saa ongelmaa esiin. Sen täytyy siis liittyä jotenkin koetilanteeseen. 


Kiiran kanssa on myös huhtikuussa käyty pari kertaa Jirka Vierimaan valmennuksessa aiheena pääasiassa luoksepäästävyysjutut. Lähestymistreeniä, kosketustreeniä ja vastaehdollistamista. Rupesinkin siellä sitten opettamaan Kiiralle uutta tapaa hakeutua ihmisten lähelle vapaaehtoisesti. Nyt treenaamme ihmisiin nojaamista eli kyljen asettamista ihmisen polvia vasten. Näin saan Kiiran tekemään itse sen ensimmäisen kosketuksen vieraaseen sen sijaan, että ottaisin sen kämmenkohteeseen ja se joutuisi jännittyneenä odottamaan, koska vieras koskettaa sitä.

Tämä ei tarkoita sitä, että en käyttäisi opettamaani käsikohdetta (tätä) enää mihinkään vaan sekin on oikein hyvä työkalu tietynlaisiin tilanteisiin. Olen kuitenkin vähän kallistumassa nyt siihen, että esimerkiksi arjessa yleisesti tuollainen rennompi ja omaehtoinen ihmisen lähelle hakeutuminen on kätevämpi kuin se, että aina ottaisin sen kämmenkohdetemppuun, kun jonkun täytyy voida koskea siihen. Eikä näitä erilaisia työkaluja voi koskaan tämän tyyppisellä koiralla olla liikaa. Onpa ainakin valinannvaraa erilaisissa tilanteissa. 

Videolla on kylkikohdetreeniä Erican kanssa. Erica ei tietenkään ole Kiiralle mitenkään vieras, mutta halusin blogiin havainnollistavan videon, eikä temppu ole vielä edes niin valmis, että se toimisi ventovieraiden kanssa. Tepussa on vielä mukana Erican käden tökkääminenkin. Temppu on siis opetettu käsikohteella houkutellen, eikä sitä kättä ole vielä täysin häivytetty. Tempulla ei myöskään ole vielä nimeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.