24. huhtikuuta 2016

Ensimmäiset viikot


Minä niin tykkään tästä minun röyhkeästä naskaliapinasta. Se on aika mahtava tapaus. Omaa tahtoa sillä tosin voisi olla hieman vähemmän, sillä Muusa ei todellakaan epäröi käyttää ääntään halutessaan jotakin. Meillä on siis tällä hetkellä aika meluisaa. Juuri tälläkin hetkellä Muusa huutaa Kiiralle saadakseen sen leikkimään.

Tiedättekö niitä kilttejä ja herkkiä pentuja, jotka tyytyvät vähään, uskovat helpolla, eivätkä noin muutenkaan pidä itsestään liikaa meteliä? Muusa ei ole sellainen. Muusa huutaa ja puree ja nauraa päälle. Se on sellainen pentu, joka kävelee päin seinää noin kymmenen kertaa ennen kuin uskoo, että siitä ei ehkä pääse läpi. Tosin toistaiseksi Muusa on tuntunut pääsevän kaikesta läpi. Sillä meni vain pari päivää oppia kiipeämään kompostiverkon pinnoja pitkin kuin hämähäkki. Siitä tulee varmasti ihan samanlainen ovien ja kaappien avaaja kuin Kiirastakin.

Kiira on jo täysin hyväksynyt Muusan, ja nyt kun se on tottunut pentuun, se on itse asiassa todella kärsivällinen sen kanssa. Yhteiset leikitkin menevät oikein hyvin. Koska Muusa on pentueensa ainoa pentu, minä hieman huolin, että oppiiko se kunnolla ymmärtämään koirakieltä, mutta huoli taisi olla aika turha. Ainakaan minä en näe sen kommunikaatiossa mitään erityisiä puutteita. Se vaikuttaa ihan tavanomaiselta pennulta. 

Viime viikolla kävimme myös Ojangossa ensimmäisen kerran. Mitään erikoista emme treenanneet, mutta Muusa pääsi harjoittelemaan kahdella lelulla leikkimistä ja kontaktin pitämistä. Täällä kotona olen tällä viikolla tehnyt pohjia irrottamiseen, luoksetuloon ja kohdetyöskentelyyn. Istumistakin on tehty, kun se on sellainen helppo ensimmäinen liike, jota pennut tuntuvat tarjoavan melkein itsestään. 

Ensimmäiset viikot ovat siis menneet hyvin. Kiira vaikuttaa vielä hieman stressaantuneelta, mutta ymmärtäähän sen, sillä tämä on iso muutos meidän arkeen. Kiiran on siis hieman tavallista reaktiivisempi ulkona ja väsyneempi sisällä. Muuten se on ihan oma itsensä. Minä sen sijaan alan jo pikku hiljaa tottua. Siitä on pitkä aika, kun Kiira on ollut pieni, mutta lähipiirissä on ollut pentuja siihen malliin, että ei tämä nyt ihan vierasta ole. Silti sitä jotenkin aina unohtaa miten vähän pennut oikeasti osaavat tullessaan. 


Minun pitäisi keksiä tälle blogille uusi nimi. Pääni vain lyö ihan tyhjää. En keksi mitään mikä ei kuulostaisi ällöttävän kliseiseltä tai tylsääkin tylsemmältä. Kommenttilaatikkoon saa heittää ehdotuksia!

4 kommenttia:

  1. Nauroin tälle katketakseni. Meidän lil shit valloittaa maailmaa, käänsin Patrickille ja oli kanssa ihan extra ylpeä. :'D

    VastaaPoista
  2. Joku Kahelikarvat ry nimeksi - taitavat molemmat olla kahjoja, joskin eri äärilaidoissa... Kiira on silti mun lemppari, vaikka toi pikkukaveri onkin ihan veikeä. Kiirassa on tyhjäpäistä koomisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjäpäistä koomisuutta?! :D Nojoo. Onhan siinä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.