15. joulukuuta 2015

Näyttelyhömppäilyä

Puolitoista viikkoa sitten tuli viettettyä viikonloppu messarissa belgikehän laidalla. Kiiraa minulla ei ollut ilmoitettu kehään, koska arvasin sen olevan karvaton, eikä se noin isossa näyttelyssä pärjäisi kuitenkaan. Viikonlopulta jäi kuitenkin pieni näyttelykuume. Ensi kevääksi voisi ilmoittaa taas Kiiran jonnekin näyttelyyn, kun varmaan kuitenkin tulee kavereiden takia mentyä paikalle ja on tuo möhköfantti kuitenkin näyttelylinjainen, joten saattaa siitä joku tuomari tykätä.

Tässä inspiraatiopuuskassa olenkin tämän viikon aikana sitten hionut Kiiran näyttelyseisomista. Ja samalla pyöritellyt mielessäni parasta tapaa esittää tuo möhkö edustavasti.  Sille on opetettu useampikin erilainen esitystapa kaikkien näiden mätsärireissujen aikana. Erica esittää Kiiran mätsäreissä yleensä joko sivulla tai edessä seisten. Niinä kahtena kertana, kun minä olen joutunut kehään, olen seisottanut Kiiran edestä.

Virallisissa näyttelyissä belgit on kutenkin tapana esittää tuplahandlauksella, ja ennen Kiiralle on riittänyt tähän se, että se näkee minun seisovan kehän laidalla. Nyt se on kuitenkin jo oppinut, että en minä minnekään katoa, joten turha minua on tuijotella. Nyt olenkin siis alkanut opettaa Kiiralle, että sen pitää tuijottaa pinkkiä lelua, jonka sisään voi laittaa ruokaa. Sen nimi on olio. Sen lelun siis. Tässä kuva. 


Aina välillä kehässä näkee myös, että belgi esitetään edestäpäin, mutta ei se ihan tyypillistä ole. Varmaan koska belgillä toivotaan olevan vapas ilme ja korkea ryhti. Tätä on vaikea saavuttaa edestäpäin seisotettuna vaikka se minusta muuten on paljon nätimpi tapa esittää. Alla olevissa kuvissa Kiira on seisotettu sekä edestä (vasen) että takaa (oikea). Mites teillä muilla esitetään näyttelykoira?

13 kommenttia:

  1. Sivulta asetettuna esitän Elsan, koska se on tälle rodulle oikea tapa esittää.

    VastaaPoista
  2. Siis mä niin jumaloin sun kuvia! Tosi hyvät tekstitki. Tässä oon ittekki miettiny et jos ton Wakan kanssa tullaan kehiä koertään (varmaan tullaanki) että mikä olisi paras tapa esittää belgi, mutta eiköhän se tästä.

    VastaaPoista
  3. Me ollaa kahes näyttelys käyty ni esitetty tupla handlauksella, yhdessä mätsärissä esitin sivulta

    VastaaPoista
  4. Piuhan kanssa on tehty vähän sekä että, mieluiten veisin itse kehään mutta tyhmäilyjen takia kolmeen viimeisimpään on vieras vienyt ja nätistihän se niinkin napottaa ilman huuteluja.

    Mun mielestä niin kauan kun kaksoishandlaus tehdään siististi niin sekin on ok, olettaen että koira esiintyy. Välillä näkee niitä joita ei yhtään kiinnosta mitä se omistaja siellä kehän laidalla häärää ja tekevät sitten ihan omiaan, kun taas jotkus seisovat kuin tatti ilman mitään erillistä härdelliä. Yksilökysymys varmasti tämäkin.

    Edestä seisottamalla on ehkä helpompaa saada koira näyttämään huonolta, pitää ajatella paljon enemmän itse sitä koiran asentoa, pää ei saa olla liian ylhäällä jne. Hyvin tehtynä ei siinäkään ole mitään vikaa :) Mua huvittaisi kyllä opettaa Piuha seisomaan ilman kehän ulkopuolista apua pois päin musta, en vaan vielä oo keksinyt miten saan tarpeeksi vahvan fokuksen sille sinne kehän ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuo pointti, että kunhan tuplahandlauksen tekee siististi, se on okei. Näyttelysäännöt tosiaan kieltävät häiritsevän avustamisen kehän ulkopuolelta. Välillä näkee sitä, että paikalle on ruodattu puoli sukua tanssimaan ja hihkumaan kehänlaidalle, jotta koira saataisiin katsomaan oikeaan suuntana. :P Ei se nyt varmaan ketään haittaa, jos vähän koiraa kutsuu, mutta ihannetilanteessa minusta koira tosiaan tuijottaa kehänlaidalle täysin hiljaista omistajaansa tai jotain esinettä.

      Poista
  5. Mä usein esitän koiran edestä, vaikkei se meilläkään kaikkien rodunomaiseen esittämisene kuulu. Isovillakoira ja cesky yleensä esitetään top&tail eli kiinni pitäen. Ceskyillä nenän pitäisi osoittaa alaspäin ja tämän takia esitän yleensä edestä polvillani, näin saan katseen suunnan oikein.
    jekku on haastavin, se ei tykkää asettelusta, mutta edestä esittäminen kadottaa sen kaulan. Nyt ollaan yritetty harjoitella, että se kävelee itse oikeaan asentoon ja pidän kevyesti leuan alta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota asettelua on pitänyt Kiirankin kanssa treenata. Belgejä ei siis asetella kehässä, mutta oon ajatellut, että ihan hyvä, jos jalkaa voisi vähän siirtää tarvittaessa.

      Poista
  6. Mä esitän mun tervunartun aina edestä, mutta se onkin "vaan" mätsärikoira :D pennulle haluan molemmat tavat (edestä ja kaksoishandlaus) sen takia, että jos olenkin joskus yksin sen kanssa näyttelyreissulla. Mun mielestä belgi tulee kyllä paremmin tavallaan esiin tossa kaksoishandlauksessa.. :) ps. Kiira on nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan belgille toivotaan korkeaa ryhtiä ja valpasta ilmettä, ja ne tulevat paremmin esiin tuplahandlauksella. Jopa Kiiralle saa huijattua ryhtiä sillä. :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.