11. syyskuuta 2015

Sukutauluilla leikkimistä

En oikein tiedä mikä ruuvi päästäni on pudonnut, mutta olen tämän vuoden aikana tutustunut kahteen eri tietokantasoftaan ja hurahtanut siinä sivussa väsäämään omaa tietokantaa belgianpaimenkoirista. Alunperin halusin vain tutustua belgien historiaan Kiiran suvun kautta, mutta nyt projekti on ihan lähtenyt käsistä, eikä loppua näy. 

Alunperin kuitenkin siis lähdin tutkimaan Kiiran sukua, ja nyt pikku hiljaa olen tainnut saada tietokantaan kaikki esi-isät, jotka vain on löydettävistä mistään internetin tietokannasta. BreedMate osaa rakentaa näistä tiedoista vielä tällaisen kivan sukukatoa visualisoivan sukutaulun. Kuvassa Kiira on tuo ensimmäinen punainen palikka vasemmassa laidassa. Eri muunnoksien kantakoirat löytyvät sitten sukutaulun lopusta alaoikealta. Välissä on 55 polvea ja 2844 koiraa. 

Taulussa näkyvä sukusiitosprosentti on tosiaan kaikkein mahdollisten polvien mukaan laskettu. Siinä näkee hyvin miten vääristyneen käsityksen rotukoirien sisäsiittoisuudesta saa, jos tuijottaa ainoastaan viiden tai kymmenenkään polven sukusiitosta. Kiiran sukusiitosprosentti on tosiaan viidellä polvella 1,37 % ja kymmenellä 10,4 %.



Käyttämäni ohjelmat ovat ZooEasy ja BreedMate. Jos joku istuu kotona miettimässä näiden kahden ohjelman välillä, niin sanoisin, että molemmat  ovat hyviä, mutta niillä on selvästi eri vahvuudet. Mikäli haluaa vain rakentaa tietokannan, jonne kirjata koirien yksilöllisiä tietoja ja jossa on monipuolinen sukutaulunäkymä, ZooEasy on ehdottomasti parempi. Se on myös halvempi, siistimpi ja helppokäyttöisempi.

BreedMate taas on parempi vähän kokonaisvaltaisemmassa populaatioanalyysissa. ZooEasyn suurin ongelma on se, että se laskee sukusiitosprosentin vain yhdellä tavalla, eikä minulle ole oikein vieläkään selvinnyt mikä tuo tapa on. Tämän hetkinen arvaukseni on että se laskee sukusiitoksen 10 polvella. BreedMatessa sen sijaan pystyy valitsemaan kuinka monen polven sukusiitosprosentin haluaa nähdä ja raja tulee vastaan vasta jossain 200 polvessa.

Onko kukaan muu leikkinyt näillä ohjelmilla koskaan? Suosittelen kyllä kaikille, jotka ovat edes vähän kiinnostuneet rotukoirien suvuista, sillä pienenkin oman tietokannan väsääminen on todella avartavaa. Ei tarvitse olla suuri kasvattaja. Näillä on meidän muidenkin hauska leikkiä.

MUOKS: Kommenteissa tuli korjausta, että myös ZooEasysta löytyy mahdollisuus vaihtaa polvea, jolla sukusiitosprosentti lasketaan. 

16 kommenttia:

  1. Olis ihan jees tehdä Elsan suvusta, mut en kauheesti luota tämän rodun tietoihin. Ainaki Keski-Euroopassa vähän on tapana lisätä pointterii, setterii ym sinne tänne väliin.:D Ainaki tällaista olen kuullut et ei kyl tietoo mis vaihees oikeesti katkee todellisuus.:D Kivasti teil on kuitenki yhdistetty eri muunnoksia belgien kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin bretonin sittäisi pitäisi olla geneettisesti hyvällä mallilla! :D

      Poista
    2. Mitennii jos kukaan ei tarkkaan tiedä mitä piskii on mihinki väliin laitettu ja montako kertaa?:D

      Poista
    3. Taitaa rotukoirien suurin ongelma olla suljettu populaatio, joten vaikka sinne olisi joku huonompikin naapurirodusta eksynyt, se tuskin on maailmanloppu. Totta kai on mahdollista, että rotuun on risteytetty jokin ihan sukka yksilö, jolla on sata sairautta, mutta yleensä kyseessä on kyllä ihan hyvästä syystä tehdyt risteytykset. Bretonilla kuvittelisin että syyt ovat voineet olla metsästyskykyjen parantaminen ja rodun monimuotoisuuden ylläpitäminen.

      Nämä päätelmät pohjautuvat siis siihen miten käyttöbelgejä on jalostettu. FCIn ulkopuolisille koirille on väärennetty paperit ja saatu sitä kautta monimuotoisuutta ja käyttöominaisuuksia kantaan.

      Poista
  2. Ompas mielenkiintosta! Sitähän vois Akun sukua vähän tutkia tollasen kätevän ohjelman avulla. Täytyyki vähän perehtyä aiheeseen kunha on enemmän aikaa. Tollanen varmaan ei oo ihan yhden päivän juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä loppujen lopuksi ihan mahdottoman kauan mennyt. Aika mekaanista koira koiralta sukupuiden täyttämistähän se on, mutta telkkaria samalla katsellessa menee kivasti. :D

      Poista
  3. Mä olen itseasiassa miettinyt jo usemman vuoden että vähän olis siistiä belgeistä suomalainen tietokanta, ihan julkinen siis :) Vähänniinkuin KäyttöBelgi.info, mutta kaikille linjoille. Toteuttamaan en ole kuitenkaan lähtenyt.

    Jotenkin yllättävää, että Kiirallakin on kauempana suvussa noinkin paljon groenendaeleja ja malinoiseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen olisi kyllä ihan tosi siistiä. Sellainen jonne saisi kirjattua muutakin tietoa kuin koiranetissä näkyvät. Ainahan meillä on tuo puolalainen tietokanta belgi.pl, jonne kuka vain voi käydä lisäämässä koiria ja lisätä aikalailla rajattomasti tietoja, mutta ei tietokantoja koskaan voi liikaa olla!

      Itsekin vähän yllätyin miten paljon Kiiran takana on muita muunnoksia. Kun sen näkee väreinä ruudulla, siitä tulee jotenkin todellista ihan eri tavalla. Vaikka eihän sen sinänsä pitäisi yllättää. Tervut hävisivät maailmansotien aikana lähes täysin ja ne piti elvyttää groendaeleista ja malinoiseista.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! :) Collieiden kanssa pitänee vaan keskittyä karvamuunnoksiin (vrt. belgien neljä eri muunnosta) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain projektin kimppuun! :D Collieiden historia on minulle ihan vierasta. Nythän niiden eri karvamuunnoksia ei vissiin saa risteyttää ilman erikoislupia. Onkohan näin ollut jo pitkään?

      Poista
  5. ZooEasyssä saa kyllä määrättyä polvet asetuksista, luvuksi voi laittaa mitä vaan tai niin että laskee kaikilla saatavilla olevilla polvilla! :) Mutta jos mä nyt oikein muistan, ZooEasyn viimeisin standalone-versio tuli ulos vuoden lopussa ja nyt sitä ei enää kehitetä vaan kaikki resurssit on suunnattu ZooEasy Online -version tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Löytyykö siis tuo mahdollisuus vaihtaa tuota asetusta vain onlineversiosta? Itselläni on käytössä siis standalone. Suuresti olen ihmetellyt minkä polven COIta se siinä oikein laskee. Otin ihan yhteyttäkin ZooEasyn tukipalveluun, mutta eivät nekään oikeen osanneet auttaa minua. Sanoivat vaan että "kaikilla mahdollisilla polvilla" mutta se antaa ihan eri lukua kuin BreedMaten kaikilla mahdollisilla polvilla.

      Poista
    2. Ihan standalone -versiosta löytyy: File -> System settings -> General (General) ja siinä alimmainen asetus Limitation on the number of generations of ancestors for inbreeding and relationship determination. Jos se ei ole tikattu, laskee kaikilla polvilla, muuten voi itse valita.

      ZooEasy standalonen sukusiitoslaskenta on aavistuksen verran kuitenkin jännä, olen tullut siihen tulokseen että sukusiitoslaskelmaan itse koira lasketaan sukupolveksi 1, ja (yhdistelmän) sukulaisuusastelaskelmassa lähdetään vanhemmista. Eli jos haluaa viiden polven sukusiitoksen, pitää luvuksi asettaa 6, siinä missä luku 6 laskee sukulaisuusasteen kuudella polvella.... Mä jouduin vuosia sitten erikseen pyytämään että lisäisivät tuon rajoituksen uuteen versioon, mutta eivät toteuttaneet sitä ihan sillä tavalla kuin mihin muussa maailmassa ollaan totuttu.

      Poista
    3. Kiitos ihan tuhannesti! Nyt jäänkin sitten tosiaan ihmettelemään miksi BreedMate ja ZooEasy antavat minulle eri lukuja. Eikä kumpikaan anna samaa kuin minkä minä saisin käsin laskettua. :P

      Poista
  6. Ompa mielenkiintoista! Ovatko nämä sovellukset ladattavissa ilmaiseksi vai maksaako jotain?:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.