9. heinäkuuta 2015

Kanakurssilla


Viime viikonloppu meni Kangasalalla Erican kanssa, kun osallistuimme yhdessä Joy of Learningin kanakurssilla. Kanakurssi on ollut unelmalistallani aina siitä asti, kun Prinssi tuli elämääni ja aloin lukea naksutinkoulutuksesta, joten odotukseni tälle viikonlopulle olivat melko korkealle. Enkä muuten pettynyt! Kaikki ovat aina sanoneet, että kanojen kouluttaminen on todella opettavaista, mutta vasta nyt tajuan miten opettavaista se onkaan. 

Kanan kouluttaminen ei perusperiaatteiltaan eroa mitenkään muiden eläinten kouluttamisesta, mutta koska se on todella nopea ja todella tarkka, on se loistava harjoituskappale. Itse koulutin kahdelle omalle kanalleni väri- ja muotoerottelua. Toisen kanan piti erottaa sininen lappu kolmen lapun joukosta ja toisen kanan piti erottaa pyöreä lappu kahden muun muotoisen joukosta. 

Hämmästelin koko viikonlopun sitä miten nopeasti kanat oppivat. En voinut olla vertailematta koirien hajuerottelun ja kanojen värierottelon välillä. Kaikki ryhmän kanat oppivat erottelemaan sinisen värin muiden värien joukosta yhdessä päivässä. En ole tainnut vielä koskaan opettaa yhtäkään koiraa erottelemaan hajuja sillä nopeudella. Toki kanojen oppimishistorialla on tekemistä asian kanssa. Ne olivat selvästi erotelleet lappuja toisistaan ennenkin. Silti niiden oppimisnopeus oli ihan käsittämätön.


Kanoja koulutimme lauantaina ja sunnuntaina oli koirien vuoro. Kiiran kanssa kerrattiin perusjuttuja kohdetyöskentelystä ja vastaehdollistamisesta. Kiiralla kun on edelleen tuo luoksepäästävyysprojekti meneillään. Tällä hetkellä vastaehdollistan sitä tuijottaviin ihmisiin ja sainkin pari hyvää vinkkiä sen suhteen. 

Muuten päällimmäiseksi kurssilta jäi mieleeni se, että treenisuunnitteluun voisi panostaa vielä reippaasti lisää. Meillä on jo tutuiksi muodostuneet taukorutiinit, enkä koskaan ota koiraa kentälle tietämättä mitä olen tekemässä, mutta treenikerrat venyvät hieman turhan pitkiksi. Puoliminuuttia riittäisi hyvin. Treenien ajastaminen pitäisi vain saada selkärankaan. Olen monesti suunnitellut sen tekemistä mutta ana se unohtuu syystä tai toisesta. 

Kanojen kanssa puuhatessa otimme kanan pöydälle, tykitimme menemään 15 sekuntia ja laitoimme kanan pois. Vaikka tähän olen pyrkinyt koirankin kanssa, on siinä silti paljon sellaista turhaa aikaa, jolloin Kiira joutuu odottamaan sitä, että vielä valmistelen tavaroita oikeisiin käsiin tai mietin mitä olinkaan tekemässä. Vielä voisi siis oppia tehokkaammaksi. Ja kello olisi tähän ihan korvaamaton apuväline. 


Minulla oli ihan mahtava viikonloppu. Sanoinkin paluumatkalla autossa Ericalle, että minulla ei ole ollut näin hauskaa aikoihin. Voin suositella kurssia ihan kaikille, sillä vaikka käyttäytymistieteiden perusteet olisivatkin jo hallussa, kanojen kouluttamisesta oppii todella paljon. Kaikki kurssin kuvat löytyvät täältä

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kuuloinen kurssi.:)

    VastaaPoista
  2. Munkin haaveenani olisi osallistua joku päivä kanakurssille. :) Tiedän kanojen oppimisesta ja kouluttamisesta paljon teoriassa, mutta olisi kiva päästä kokeilemaan myös käytännössä miten homma oikeasti menee. :) Kanojen nopea oppiminenhan perustuu siihen, että saaliseläimenä luonnossa kanalla ei ole varaa erehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Olen kuullut samanlaista saaliseläimistä.Tosin kaninikin on saaliseläin eikä silti opi ihan noin nopeasti. Nopeammin kuin koirani kuitenkin. Monet eläimiä kouluttaneet ovat tosin sanoneet, että koira nyt on yksi hitaimmista oppijoista. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.