20. kesäkuuta 2015

Juhannuslahjoja


Meillä on uusi yhteistyökumppani! Koiratarvikeverkkokauppa Haukun Paikka tarjosi meille lahjakortin ja sillä tilasin sairaslomalaiselle aktivointileluja. Lelut saapuivat sopivasti juuri ennen pyhiä ja aatonaattona hain postista yllä olevan kuvan tuotteet.

Juhannuksena tornilelua pääsikin sitten kokeilemaan isompi joukko koiria. Prinssiä mokoma ei kiinnostanut yhtään ja Samba yritti saada nameja putoamaan tornista haukkumalla niille. Myös Laika, Vinski, Viena ja Smaug kokeilivat lelua vaihtelevilla tuloksilla. Kiiran leikkihetki aktivointilelun kanssa on videolla.



Kiira tosiaan ratkaisi tämän ongelman voimalla. En olettanutkaan, että torni kestäisi Kiiraa kovinkaan hyvin, mutta jotenkin olin ajatellut, että se olisi hieman tukevampi. Jopa Esme saisi tuon tornin kaadettua. Täytynee liimata tuo muoviosa kiinni alustaan niin Kiiralle on tuosta jatkossa enemmän haastetta.

Sen sijaan munapallo, jonka ostin ihan vain, koska se näytti hauskalta, osoittautui loistavaksi aktivointileluksi. Kiiralla meni sen kanssa pitkään. Muna eroaa perus aktivointipallosta siinä, että se ei aivan mahdu suuhun, joten heitteleminen on vaikeaa, eikä pyöritteleminen oikein saa nameja putoaman, koska muna vierähtää aina reikä ylöspäin.

Kiira aikansa pyöritteli lelua pihalla, ja sai satunnaisen namin putoamaan, mutta lopulta se käytti vanhaa hyväksi todettua tekniikkaansa. Se toi lelun minulle ja minä tyhjensin sen sille. Kiira on taitavasti saanut minun koulutettua siihen, että aina kun se tuo aktivointilelun minulle, minä tavalla tai toisella autan sitä. Ja tietenkin minä pidän tapaa yllä, koska kaikesta hupsusta pitää palkita.

Tuon aktivointirullan valitsin pääasiassa Esmelle ja sille se osoittautuikin oikein hyväksi. Kestääpä hetki pitempään syödä pelletit. Kiirakin pääsi kokeilemaan tuota, mutta sille se on ihan lälläri. Rullassa on todella monta reikää, joten namit putoavat erittäin helposti ulos. Ostin myös pari pussia nameja kokeiluksi ja ne näyttäisivät kelpaavan nirsolle Samballekin.

2 kommenttia:

  1. Tuo reikiä täynnä oleva aktivointilelu oli mun mielestä vaarallinen. Ei mennyt kun hetki, kun hoitolainen sen eliminoi ja siitä irtosi teräviä paloja kannesta ja se tikku mikä siellä sisällä oli niin ei myöskään ollut kovin koiraturvallinen. Tuo kananmunan muotoinen on kätevä, mutta on melko kovaa muovia, jos on sama kuin luulen. Se kolisee kovalla lattialla kamalasti, mutta on vaikeampi ja täten parempi. Tornista en tiedä. :)


    - Laura ja valkoiset www.valkoisetpaimenet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten! En tullut ajatelleeksi, kun tosiaan ostin sen Esmelle, mutta tuo rulla on juurikin sellasta kovaa muovia, joka rikki mennessään pirstoutuu teräviksi paloiksi. Kiira sai kerran yhden samanlaisesta materiaalista tehdyn aktivointilelun rikki. Esmen purukarustelu ei onneksi saa samanlaista jälkeä aikaiseksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.