31. toukokuuta 2015

Kaikenkarvaisia ystäviä


Kesää kohti mennään. Esme on muuttanut parvekkeelle asumaan ilmojen lämmettyä. Koko parveke on sen käytössä vuorokauden ympäri siten että häkki on sillä ainoastaan vessana. Kesän tulo on myös auttanut siihen, että Esme ei enää astu Kiiraa jatkuvasti. En tiedä auttoiko siihen se, että pidin niitä erillään vai se, että kevääseen kuuluvat hormonit tasaantuivat. Joka tapauksessa koiran ja kanin yhteiselo sujuu jälleen ongelmitta. (Yllä oleva kuva  Eläinten koulukuvaus.)

Kiiran arkeen on kuulunut viime aikoina paljon kavereiden näkemistä. Viikko sitten Kiira tapasi tätini kuusivuotiaan vehnäterrieri Kaapon. Katsokaa video. Siellä ne leikkii. Kiiran uusiin tuttavuuksiin on myös laskettava Erican koiranpentu Smaug. Pennut ovat Kiirasta yleensä melko ällöttäviä, mutta Smaugiin se tottui kohtalaisen nopeasti.


Treenejä meillä ei ole ollut paljoakaan. Aavan kanssa kävimme kentällä tuossa yhtenä päivänä, mutta koska Kiira edelleen kärsii jumeista, oli sekin reissu pääasiassa leikkimistä. Kiira malttaa leikkiä Aavan kanssa melko rauhallisesti. Kiiran paras ystävä on Viena, mutta sen kanssa leikit menevät pelkäksi riehumiseksi, joten sitä on pitänyt viime aikoina rajoittaa. 

Kunpa Kiiralla nyt lähtisi pian aukeamaan nuo jumit. Nyt tuntuu, että Kiira on aina hetken hieronnan jälkeen parempi, mutta sitten se alkaa taas oireilla. Eli se ei pysy auki. Varansinkin sille ajan ortopedille puolentoista viikon päähän. Jos siitä vaikka löytyisi jokin vika, joka selittäisi tämän jatkuvan jumiutumisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.