6. helmikuuta 2015

Eläinlääkäriin


Aikaisin eilen aamulla Kiira herätti minut vinkumalla ja tökkimällä. Noustessani unisena ylös, se juoksi ovelle kertomaan, että ulos on ihan pakko päästä. Kiroillen vein Kiiran ulos pissalle ja palasin sitten takaisin nukkumaan. Sama toistui kuitenkin muutaman tunnin kuluttua. Ensin ajattelin, että Kiiralla on jotkin myöhäiset tärpit ja naapurustossa on joku ihana uros, mutta tätä jatkui koko päivän parin tunnin välein. Jossain vaiheessa virtsan mukana alkoi tulla verta.

Soitin eläinlääkäriin iltapäivästä, mutta sain ajan vasta tälle aamulle. Eläinlääkärissä Kiiran rakko todettiin tulehtuneeksi sekä ultran että virtsanäytteen perusteella. Virtsatientulehdus siis. Ultran avulla nähtiin myös, että rakossa ei ole virtsakiviä ja että tulehdus ei ole edennyt kohtuun. Virtsasta tehdään vielä bakteeriviljely, jonka tuloksista saan tietää maanantaina, mutta tuskinpa sieltä mitään ylläreitä tulee. Nyt meillä on joka tapauksessa kymmenen päivän antibioottikuuri. 

Kävimme tänään ihan uudessa eläinlääkärissä. Meidän viimeisin eläinlääkärikäyntimme vanhassa vakiopaikassamme oli kaikinpuolin ikävä, kun pyysin eläinlääkäriä lähestymään koiraani nätimmin ja jouduin sen seurauksena kuuntelemaan johtajuushuuhaata, joten mielessäni ei edes käynyt soittaa sinne uudestaan. Päätimme lähteä kokeilemaan Valjakon palveluja. 

Olinkin oikein tyytyväinen saamaani palveluun. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja tilat olivat viihtyisät. Kiira selvästi muisti huonot kokemukset edelliseltä eläinlääkärireissulta, mutta onneksi nyt eläinlääkäri antoi Kiiran lähestyä omassa tahdissaan, joten aika nopeasti Kiirasta tulikin oma rapsutuksia kerjäävä itsensä. En minä tarvitse eläinlääkäriä, jolla on syvällinen osaaminen oppimispsykologiasta, mutta ainakin jokin taju saisi olla siitä, että väkisin käsitteleminen on huono ajatus. Eihän se aina ole täysin vältettävissä (mm. Kiira oli käännettävä väkisin selälleen ultraa varten) mutta ei pakottaminen silti saisi olla se ensimmäinen vaihtoehto.

Kuitenkin itse eläinlääkäriasema oli jostain syystä Kiirasta todella pelottava. En tiedä tuliko sille viime kerrasta jokin pelkoehdollistuma eläinlääkäriasemien hajuihin vai säikähtikö se niin pahasti ovella olevaa melko kovaäänistä ovikelloa. Ehkä molemmat. Paikka on kuitenkin melko lähellä, ja siellä saa käydä treenaamassa, joten luultavasti ongelma saadaan selätettyä.

3 kommenttia:

  1. Veikkaan, että eläinklinikka on niin päivänselvän erilainen ympäristö, että pelko yleistyy yhdeltä klinikalta toiselle tosi helposti. Loltsihan pelkäsi selvästi klinikasta riippumataa, vaikka sitä ei ikinä edes kohdeltu rumasti. Alhaisen kipukynnyksen koirana vaan esim. rokotukset aiheuttivat sille pelkoa ja se riitti valitettavasti sen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Pelko on vähän sellainen piru yleistymään.

      Poista
  2. Uskon johtajuuteen, minulle se on (molemminpuolista) kunnioitusta, luottoa ja kiintymystä, sekä koiran omaa halua pysytellä ihmisensä kanssa kuin myös totella peruskäskyjä ilman ylimääräisiä härpäkkeitä, mutta kurjalta kuulosti tuo vanhan vakioellän toiminta. Itselläni ihmisarka ja tietenkin myös eläinlääkärikammoinen koira, ja olen huomannut että aika harva osaa koiraa käsitellä oikein. Koiraa stressaa pelkästään jo ne tilat, joten helpoin asiakas tämä ei ole. Johtajuushommat tulisi kuitenkin jättää omistajan huoliksi, eihän lekuri mikään kaikkivaltias ole.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.