28. helmikuuta 2015

Helmikuun kuulumiset

Porukat lähtevät huomenna jokakeväiselle ulkomaanreissulleen, joten minä ja Kiira muutimme tänne porukoille kiharavahdiksi. Järjestely on aina ollut tämä sama. Minä muutan porukoille. Ihan vain koska täällä on takapiha. Myös Kiira tykkää tietenkin olla täällä, koska täällä on leivänmuruja keittiönpöydällä ja oma takapiha vahdittavana.

Muuten meille kuuluu tavallista. Tänään Kiira söi viimeiset  antibiootit. Virtsatientulehdus ei ollut parantunut ensimmäisen kuurin aikana, joten vaihdoimme lääkettä ja söimme toisen kuurin heti perään. Kiira on edelleen melko väsyneen oloinen, mutta toivottavasti nuo antibiootit ovat nyt auttaneet. Vien eläinlääkäriin virtsanäytteen taas muutaman päivän päästä.

Sairastelun ohessa meillä on eletty aika rauhallisesti. Missään täyslevossa tuon ei ole tarvinnut olla, mutta lääkäri kehotti välttämään niitä rankimpia treenejä. Tiistaina oli kuitenkin tavalliseen tapaan vakiovuoro Sporttiksella. Kiiran kanssa etsittiin eukalyptusta purkeista, sisältä ja autosta. Auroetsintä on meille aika uusi juttu, mutta pikku hiljaa Kiira alkaa ymmärtää, että haju tosiaan löytyy auton ulkopinnalta, eikä enää harhaudu tutkimaan ympäröivää maastoa.

Treenien jälkeen kävimme uusissa lenkkimaastoissa juoksuttamassa koiria. Kuvia siitä onkin edellisessä postauksessa. Uusien maastojen löytyminen on aina koiranomistajalle luksusta. Kun joka päivä joutuu käymään koiran kanssa ulkona sen kolme kertaa, tulee siitä puuduttavaa rutiinia väkisinkin, joten uudet paikat ovat enemmän kuin tervetulleita. Onneksi nyt täällä porukoilla pitäisi olla vähän uutta katseltavaa.

11. helmikuuta 2015

Pöllöilyenergiaa

Olen kummallisen käytöksen edessä. Kiira on outo. Nyt muutaman päivän (virtsatietulehduksen aikana) se on käyttäytynyt poikkeuksellisen levottomasti. Se astuu kaikkea, haukkuu huomiota ja hyppii päälle, mutta samalla se on hyvin väsynyt, eikä jaksa oikein keskittyä mihinkään. Se nukkuu paljon. Onneksi. Koska silloin kun se ei nuku, se käyttäytyy ihan pöllösti.

Kyllä minäkin käyttäytyisin oudosti, jos olisi jatkuvasti pissahätä, mutta lääkkeiden olisi pitänyt jo auttaa. Sitä paitsi virtsaamistahti ei ole ulkona enää mitenkään tavallista tiuhempi. Ehkä antibiootit väsyttävät sitä ja se siksi käyttäytyy kuin yliväsynyt kakara sokerihumalassa. Onneksi kymmenen päivän antibioottikuuri on ohi viikonloppuna. Katsotaan rauhoittuuko Kiira sitten.


Olen yrittänyt kanavoida tätä pöllöilyenergiaa temppujen tekemiseen. Meillä on ollut työn alla monet syviä lihaksia ja tasapainoa kehittävät temput kuten kurreasento, kumartaminen, peruuttaminen ja erilaiset pyörimiset. Ostin pari päivää sitten tasapainotyynynkin tätä varten. Kiiran taju omasta kropastaan on vähintään yhtä huono kuin minun. Ja minä sentään menetän tasapainoni välillä suoralla tielläkin.

En oikein tiedä mitä opettaisin tuolla tasapainotyynyllä. Ideoita? Nyt olemme tehneet sillä pääasaissa pyörimistä niin, että etutassut ovat alustalla ja takapää pyörii alustan ympäri. Se meni hyvin, sillä se on vanha temppu, jolla seuruun käännöksetkin on opetettu. Takatassutargetina tämä tasapainotyyny oli taas ihan liian vaikea, sillä Kiiralla ei ole mitään tajua siitä, että sillä on takajalat. Aloitin takatassutreenit helpommasta matolle peruuttamisesta.

Kurreasento on yksi sellainen liike, jota en uskonut Kiiran ikinä oppivan, mutta nyt meillä on siinä parin sekunnin kesto. Tähän muutamaan sekuntiinkin pääseminen on ollut monen viikon tulos, Ilmeisesti asentoon tarvitaan jotain sellaisia lihaksia, joita muuten ei tule juurikaan treenattua, sillä aluksi asento oli Kiiralle todella vaikea. Nyt se kuitenkin pysyy sen muutaman sekunnin huojumassa tuossa asennossa ja kaatuu sitten kumoon johonkin suuntaan.

Harrastuskoiran stressi

Minulle linkattiin erittäin hyvä blogikirjoitus. Siinä haastetaan koiraharrastajat miettimään oman harrastuskoiran hyvinvointia. Monia koiria treenataan liikaa tai väärällä tavalla. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän ja pysähtymään miettimään näitä asioita. Kuten linkkaamassani kirjoituksessakin todetaan, aivan liian usein harrastajat tuudittautuvat uskomaan olevansa hyviä koiranomistajia sen takia, että he sentään harrastavat koiriensa kanssa. 

Haasteessa kirjoitettiin muustakin harrastuskoiriin liittyvästä hyvinvoinnista, mutta itse ajattelin keskittyä miettimään koirien henkistä hyvinvointia aktiivisessa harrastuskoiran elämässä. Monet harrastuskoirat elävät nimittäin hyvin stressaavaa elämää kaikkine treeneineen, kisoineen ja tapahtumineen. Koiran lihashuollosta pidetään kyllä hyvää huolta, mutta kuinka moni harrastaja pysähtyy miettimään koiransa henkistä jaksamista? Koiratkin kokevat stressiä.

"Lyhytaikainen elimistön valmiustilan kohoaminen on luonnollista ja tarpeellista. Sen avulla saaliin paikallistanut metsästäjä pystyy ottamaan elimistöstään kaiken irti varsinaisen hyökkäyksen hetkellä. Koiran stressi-taso kohoaa väliaikaisesti myös iloisissa takaa-ajoleikeissä, voimakkaassa liikunnassa ja koiran säikähtäessä jotain ympäristössään. Silloin lisämunuaiset erittävät vereen kortisolia ja adrenaliinia. Hermoston toiminta tehostuu, koiran verenpaine nousee ja sen sydän alkaa lyödä tiheämmin." (Kaimio, Tuire. Koirien käyttäytyminen. 2007.)

Lyhytaikainen stressi on normaali osa koiran elämää. Pitkäaikaisena stressi taas aiheuttaa monia haittoja sekä koiran henkiselle että fyysiselle terveydelle. Stressihormoneilla menee kuitenkin useita päiviä laskeutua normaalille tasolleen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos koiralla on kolmet treenit viikossa ja kisat viikonloppuna, ei se missään vaiheessa ehdi palautua. Tämä on kuitenkin todella tyypillinen treenitahti monelle tavoitteellisesti kisaavalle koiralle. Etenkin jos treenataan useita eri lajeja.


Koirat ovat toki yksilöitä siinä mitkä asiat ne kokevat stressaavina ja miten hyvin ne palautuvat stressaavista tilanteista. Kiihkeät treenit nostavat kuitenkin koiran kuin koiran stressitasoa jonkin verran. Mikäli sama koira joutuu heti seuraavana ja sitä seuraavana päivänä uudestaan samanlaisiin treeneihin, nousee sen stressitaso lisää ja lisää, eikä se missään vaiheessa pääse laskemaan. Pahimmassa tapauksessa tätä jatkuu kuukausia.

Uskaltaisin väittää, että sen lisäksi kuinka paljon treenaa, ehkä jopa tärkeämpää on miettiä miten treenaa. Melkein kaikissa harrastuslajeissa arvostetaan korkeaa virettä. Joissakin enemmän kuin toisissa. Haluttu vire saavutetaan usein saalisleikin kautta. Jahtaaminen nostaa koiran adrenaliinitasoja, sillä se on osa metsästykseen liittyvää käyttäytymisketjua. ja hetkellisesti kohonnut stressitaso auttaa koiraa saamaan saaliinsa kiinni. Jokainen lentävä pallo nostaa koiran elimistön samaan tilaan kuin pakeneva saaliskin.

Sekopäisiä pallonjahtaajia ja patukanpurijoita arvostetaan harrastuspiireissä suuresti, joten näitä ominaisuuksia vahvistetaan, jotta saataisiin kiihkeä mielentila ehdollistettua kaikkeen treenaamiseen. Agilityssä tämän mielentilan halutaan ehdollistuvan esteisiin, koska koiran täytyy suorittaa ne mahdollisimman nopeasti ja tokossa halutaan koiran liittävän korkean vireen seuraamsieen, jotta se näyttäisi mahdollisimmaan tyylikkäältä. 

En kuitenkaan tarkoita, että korkea vire on huono asia treeneissä, mutta kannattaa miettiä kuinka monta kierroksia nostavaa treeniä koiralla on viikossa. Mielestäni harrastavan omistajan tehtävä on miettiä miten kiihdyttäviä treenejä tasapainotetaan rauhallisemman tekemisen kanssa. On mielestäni myös tärkeää opettaa koira laskemaan kierroksensa ja rauhoittumaan treeneissä tauoilla.


Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja aina välillä tulee arvioitua koiran jaksaminen väärin, mutta jokaisen miestä pitäisi pyrkiä ottamaan koiran pään sisäinen hyvinvointi huomioon. Mikäli haluamme harrastaa koiriemme kanssa, on meidän velvollisuutemme varmistaa, että harrastuksista ei ainakaan ole haittaa niiden hyvinvoinnille. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa muun muassa monia immunologisia ongelmia käytöshäiriöien lisäksi.  

Itse asiassa liika stressi saattaa saada koiran nopeastikin oirehtimaan. Esimerkiksi Kiira oireilee käyttäytymällä hihnan päässä kuin kiroileva siili. Silloin aina tiedän, että olemme eläneet liian aktiivista elämää. Kiira stressaa erityisen paljon sellaisia vilkkaita tapahtumia kuin näyttelyt tai kokeet, joten tiedän sen tarvitsen muutaman lepopäivän tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen, enkä siksi suunnittele mitään riehumislenkkejä tällaisen viikonlopun päälle.

Tarkoitukseni ei missään nimessä ole syyllistää koiraharrastajia. Lähtökohtaisesti minusta on hyvä että mahdollisiman moni harrastaa koiransa kanssa. Tekemättömyys on yhtä suuri stressin aiheuttaja kuin liika tekeminenkin. Toivon vain, että urheilukoiran päänsisäinen hyvinvointi nousisi yhtä tärkeäksi pohdinnan aiheeksi kuin sen lihaskuntokin. Oikeaoppisesta lihashuollosta puhutaan nimittäin hyvin paljon, mutta stressittömistä treenirutiineista ei löydä juuri lainkaan keskustelua.

Olisin voinut tässä tekstissä käsitellä paljon muutakin, kuten rankaisupohjaisen kouluttamisen vaikutusta stressitasoihin, mutta positiivisten metodien puolesta puhutaan paljon muuallakin. Sen sijaan minua kiinnostaa enemmän tietää kuinka usein te treenaatte koirianne? Millaisia nämä treenit ovat? Onko teillä jotain rutiineja helpottamaan kiihkeistä treeneistä palautumista? Olen muuten kirjoittanut rauhoittumisesta ennenkin.

Linkkejä:

6. helmikuuta 2015

Eläinlääkäriin


Aikaisin eilen aamulla Kiira herätti minut vinkumalla ja tökkimällä. Noustessani unisena ylös, se juoksi ovelle kertomaan, että ulos on ihan pakko päästä. Kiroillen vein Kiiran ulos pissalle ja palasin sitten takaisin nukkumaan. Sama toistui kuitenkin muutaman tunnin kuluttua. Ensin ajattelin, että Kiiralla on jotkin myöhäiset tärpit ja naapurustossa on joku ihana uros, mutta tätä jatkui koko päivän parin tunnin välein. Jossain vaiheessa virtsan mukana alkoi tulla verta.

Soitin eläinlääkäriin iltapäivästä, mutta sain ajan vasta tälle aamulle. Eläinlääkärissä Kiiran rakko todettiin tulehtuneeksi sekä ultran että virtsanäytteen perusteella. Virtsatientulehdus siis. Ultran avulla nähtiin myös, että rakossa ei ole virtsakiviä ja että tulehdus ei ole edennyt kohtuun. Virtsasta tehdään vielä bakteeriviljely, jonka tuloksista saan tietää maanantaina, mutta tuskinpa sieltä mitään ylläreitä tulee. Nyt meillä on joka tapauksessa kymmenen päivän antibioottikuuri. 

Kävimme tänään ihan uudessa eläinlääkärissä. Meidän viimeisin eläinlääkärikäyntimme vanhassa vakiopaikassamme oli kaikinpuolin ikävä, kun pyysin eläinlääkäriä lähestymään koiraani nätimmin ja jouduin sen seurauksena kuuntelemaan johtajuushuuhaata, joten mielessäni ei edes käynyt soittaa sinne uudestaan. Päätimme lähteä kokeilemaan Valjakon palveluja. 

Olinkin oikein tyytyväinen saamaani palveluun. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja tilat olivat viihtyisät. Kiira selvästi muisti huonot kokemukset edelliseltä eläinlääkärireissulta, mutta onneksi nyt eläinlääkäri antoi Kiiran lähestyä omassa tahdissaan, joten aika nopeasti Kiirasta tulikin oma rapsutuksia kerjäävä itsensä. En minä tarvitse eläinlääkäriä, jolla on syvällinen osaaminen oppimispsykologiasta, mutta ainakin jokin taju saisi olla siitä, että väkisin käsitteleminen on huono ajatus. Eihän se aina ole täysin vältettävissä (mm. Kiira oli käännettävä väkisin selälleen ultraa varten) mutta ei pakottaminen silti saisi olla se ensimmäinen vaihtoehto.

Kuitenkin itse eläinlääkäriasema oli jostain syystä Kiirasta todella pelottava. En tiedä tuliko sille viime kerrasta jokin pelkoehdollistuma eläinlääkäriasemien hajuihin vai säikähtikö se niin pahasti ovella olevaa melko kovaäänistä ovikelloa. Ehkä molemmat. Paikka on kuitenkin melko lähellä, ja siellä saa käydä treenaamassa, joten luultavasti ongelma saadaan selätettyä.