29. lokakuuta 2014

Hyvästi Neira

Tänään sanoin hyvästit entiselle kämppikselleni Neiralle. Vuosi taisteltiin toistuvia tulehduksia vastaan, mutta lopulta oli aika antaa toisen mennä. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä ikävää. Maailman parhaimman collien elämä jäi aivan liian lyhyeksi.

16. lokakuuta 2014

Viikonloppuseikkailu


Meillä oli viime viikonloppuna eeppinen retki kaveriporukan (hän ja hän) kanssa. Niin eeppinen, että olen viettänyt koomassa monta päivää sen jälkeen, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Nytkään en ajatellut sen kummemin jakaa viikonlopun seikkailuja, muuten kuin kertoakseni, että kävimme mätsäreissä, mökillä ja heittelimme frisbeetä. Tiina kirjoitti reissusta hyvän postauksen. Lukekaa se.

8. lokakuuta 2014

Sisäetsinnän alkeita


Tänään kävimme Luukissa Erican ja Mintun koirien kanssa. Satoi vettä. Se niistä kauniista ja lämpimistä syyssäistä joita hehkutin edellisessä postauksessa. Tänään olin ensimmäistä kertaa tänä syksynä kohmeessa ja kylmissäni palatessani kotiin. Talvi on tosiaan tulossa. Kuvia sateisesta reissusta jälleen kerran kiharagalleriassa.

Sateiset päivät ovat kuitenkin hyviä sisätreeneihin. Taisin jossain vaiheessa mainitakin, mutta Kiiran kanssa on nyt tehty id-tunnistusta ohjatulla kurssilla. Tarkoituksena olisi ruveta tekemään tunnistusjälkeä. Eli käytännössä Kiira opetetaan lähtöhajun perusteella etsimään taajamasta monien muiden jälkien seasta oikean ihmisen jälki. Ja tuolta jäljeltä tulee ilmaista kyseisen ihmisen hajuiset esineet. Toistaiseksi olemme kuitenkin vasta siinä vaiheessa, että erottelemme ihmisten ominaishajuja purkkiradalla ja harjoittelemme ihmisen hajuisten esineen etsintää sisätiloissa.

Purkkiradalla Kiira on loistanut alusta asti. Kiira oppi erottelemaan ihmisten hajuja radalla todella nopeasti. Siis ihan käsittämättömän nopeasti. Se, että opetin Kiiralle ensin teen kanssa mitä purkkiradalla oikein tapahtuu, auttoi sitä selvästi. Viisaammat sanoivat minulle kyllä, että näin kävisi, mutta itse olin aluksi kamalan huolissani siitä, että se etsisi radalta vain teetä. Se ei kuitenkaan tehnyt mitään sellaista vaan tajusi ihan parista vahvisteesta, että nyt ei etsitä teetä vaan ihmistä, joten pääsin vaikeuttamaan treenejä todella nopeasti.

Tällä hetkellä Kiira löytää oikean ominaushajun kahden häiriöhajun joukosta. Toistaiseksi en ole ihan varma löytääkö Kiira oikean hajun lähtöhajun perusteella vai etsiikö se vain tuoreinta hajua. Kuuma haju ei ole minulla vielä koskaan ollut vanhempi kuin häiriöhajut. Vaikka olenkin ottanut hieman sisäetsintää tällä viikolla, aion edelleen työskennellä myös purkeilla, jotta saan varmistettua sen, että Kiira tajuaa lähtö- ja kohdehajun yhteyden.

Videolla on Kiiran kolmas kerta sisäetsinnän merkeissä. Kiira etsi hajustettua sideharsoa tilasta kolme kertaa ja videolla on näistä kolmesta kerrasta viimeinen. Videolta näkee hyvin, että Kiira on selvästi hyvin tottumaton tähän, sillä kun harsoa ei heti löydy, se ilmaisee tyhjää. Harso on kokonaan piilossa, jotta Kiira ei käytä silmiään etsimiseen, mutta ei kovinkaan kaukana minusta, sillä Kiira ei vielä osaa etsiä kovinkaan laajalta alueelta. Viikossa Kiira on kuitenkin edennyt tässäkin ihan järkyttävän paljon. Ihan mahtava koira!

7. lokakuuta 2014

Hylkeen muotoinen ruokavaras


Syksy on ollut ihanan lämmin tänä vuonna. Ensimmäinen viikko lokakuuta takana ja lehdet vasta putoilevat maahan. Tällä tavalla syksyn kunniaksi Kiira on ruvennut varastoimaan itseensä rasvaa talven varalta. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka talvella joutuisi olemaan nälissään. Ja minä vielä kehtaan olla niin julma, että en ruoki belgiparkaa kuin kerran päivässä - Kiiran mielestä tarvittavia kertoja pitäisi olla ainakin kuusi. Eläessään tällaista nälkäkautta Kiiran on ollut siis aivan pakko opetella taitavaksi tiskien nuolijaksi, roskisten repijäksi ja ruokien varastajaksi.

Muuton jälkeenhän se on aina silloin tällöin varastanut ruokia, kun olen unohtanut roskiksen raolleen tai leipäpussin pöydälle, mutta nyt kuluneen parin viikon aikana Kiira on varastanut ruokaa niin usein, että se alkaa taas muistuttaa hyljettä. Ei väliä miten hyvin kuvittelen siivonneeni kaiken ruoan piiloon niin aina se on yksinollessaan jotain lyötänyt. Ratkaisuhan sinänsä on maailman yksinkertaisin; ruoat piiloon, kaapit lukkoon ja tiskit altaaseen! Mutta aina pöydät tulee siivottua vasta juuri ennen lähtöä, kun on jo kamala kiire, joten huolimattomuudessa pöydille jää tavaraa. 

Kiiran paino on vaikea pitää alhaalla ihan ilman tätä ärsyttävää tapaakin, joten minun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta siivoamaan tavarat pois tarkemmin. Olen ollut liian huolimaton viime aikoina. Minun täytyy ryhdistäytyä ennen kuin minulla on hihnan päässä koiran sijasta valas. Jos katsoo yllä olevaa kuvaa Kiirasta vaahteranlehdissä, pystyy jo hyvin näkemään yhdennäköisyyden hylkeen kanssa. Valas ei ole kaukana.

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään näimme Kiiran kanssa aamupäivästä viisikuista belgityttö Vixiä. Tapasimme ensin puistossa, mutta koska minä nirsoilin kuvien suhteen, siirryimme heittelimään frisbeetä viereiselle ruohokentälle. Suureksi yllätyksekseni Kiirakin innostui vaikka yleensä lentävät lautaset ovat sen mielestä aika tylsiä. Nämä olivat kuitenkin pieniä ja pehmeitä - ja eihän pennulle nyt voi kakkoseksi jäädä.

6. lokakuuta 2014

Sellainen hyvä viikonloppu


Eilen ensimmäinen kihararakkauteni täytti neljä vuotta. Yleensä synttärien aikaan päivitellään miten koira voi jo olla niin vanha, kun vastahan se meille tuli, mutta minä huomaan ajattelevani ihan päinvastoin. Onko siitä todella vasta neljä vuotta, kun minusta tuli koiraharrastaja? Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon.

Prinssi sai syntymäpäivälahjaksi Samban kokoisen majavalelun ja pääsi ulkoilemaan Firalle ilman pikkusiskoa. Kiiran sunnuntaihin kuului siis kohtalaisen ruahallista lenkkeilyä Prinssin kanssa. Sen sijaan lauantaipäivä meni Turun suunnalla mätsäreissä ja perjantaiaamu kului Ojangossa treenaamassa. Neljä vuotta sitten en olisi ikinä uskonut elämäni voivan näyttää tältä. Kaikki viikonloput kuluvat kuravaatteissa ulkona koirien kanssa.


Perjantaina treeneissä tuli kokeiltua missä kunnossa Kiiran nouto on. Ihan hyvässä itse asiassa. Ainoana ongelma on kapulan palauttamisnopeus. Kiira tuo kapulan takaisin ravaamalla. Minun pitäisi varmaan vilkaista jostain sääntökirjasta saako koira palauttaa kapulan ravamalla vai täytyykö sen laukata. Kiiran ravi on kuitenkin ihan nopeaa mutta en ole ihan varma tulevatko pisteet oikeasta askellajista vai vauhdista. Tietääkö kukaan lukijoista?

Edistystä tapahtui myös uuden kilon kapulan kanssa. Ennen Kiira on hieman vieroksunut painavaa mötikkää suussaan, mutta eilen sillä ei ollut mitään ongelmia sen kanssa. Testasinkin sen kanssa hyppynoutoa pari kertaa ja se meni myös oikein hyvin. Tämän jälkeen kävimme leikkimässä myös pk-esteillä. Ihan vain koska ne olivat tarjolla. Kiira ketjutti todella nopeasti noudon myös näille esteille, joten sain napattua pari sellaista kuvaa, jossa koirani kerrankin näyttää ihan oikealta palveluskoiralta. Paitsi että Kiiran taktiikka kiivetä harjan yli oli mitä mielenkiintoisin välillä.


Lauantaina puolestaan kömmin sängystä ylös seitsemältä ja matkustin Erican ja Tiinan kanssa mätsäreihin Paimioon asti. Kiira ei ole käynyt ihmisten ilmoilla tapahtumissa kuukausiin minkä se teki selväksi kaikille olemalla oikea mörrimöykky. Myöskään kehässä ei mennyt mitenkään mahtavasti. Tuomari sinänsä piti kyllä Kiirasta, ja melkein sijoitti sen sinisissä, mutta itse huomasin Kiiran olleen poikkeuksellisen ujolla tuulella. Mätsäreiden jälkeen siirryimme pellolle juoksemaan Harmin kanssa.

Loltsi, Laika, Harmi, Neira, Viena ja Kiira



Sinänsä en ole ollenkaan yllättynyt, että neljässä vuodessa elämäni on muuttunut koko ajan vain koiramaisemmaksi. Tätä minä olen aina halunnut. Kun minä viimeinkin sain sen koiran, josta olen aina haaveillut, suuntasin sen kanssa saman tien opettelemaan harrastuksien aakkosia, enkä ole juuri taakseni katsonut. Tätä elämäni tulee olemaan toivottavasti vielä vuosikymmeniä. Koiria, koiria, koiria...

2. lokakuuta 2014

Pitkästä aikaa kentällä

Sain sitten viimeinkin aikaiseksi raahautua sinne kentälle. Eli pitkästä aikaa minulla on jotain kerrottavaakin! Vietimme illan Ojangossa Erican, Neiran ja Vienan kanssa. Erica otti Kiiran kanssa hieman agilitya alkuun, josta minulla ei ole paljoakaan kerrottavaa, sillä se ei ole ollenkaan minun alaani. Kiira oli innoissaan ja lelupalkka kelpasi. Vieläkään se ei kuitenkaan tee juuri muuta kuin hyppii esteitä erilaisista kulmista.


Aksan jälkeen minä otin sitten tokoa. Jonkin aikaa minulla on ollut meneillään seuruuprojekti Kiiran kanssa. Nyt Kiira seuraa oikein kivasti lyhyitä pätkiä. Kontakti ei häviä ja vire on ihan kiva. Ongelmana minulla on se, että Kiira alkaa herkästi vaihtamaan paikkaa palkansuunnan mukaan - eli jos palkkaan edestä, se alkaa edistää ja jos palkkaan takaa, se alkaa jäädä jälkeen. Olen yrittänyt vaihdella palkansuuntaa aktiivisesti mutta muutos paikassa tapahtuu todellakin ihan parin toiston sisällä. Tänään treeneissä aloitin pahasti edistävän koiran kanssa ja päädyin lopulta hieman liian takana seuraavaan koiraan. 

Käytännössä minun taitaa täytyä opettaa palkkarutiiniksi jokin namikupille säntääminen. Tosin pelkään tässä käyvin niin että koira alkaa poikittaa tai jätättää siihen suuntaan missä palkkakuppi on. Fanny Gottin seminaarissa aikaisemmin kesällä oli puhetta aiheesta. Hänellä oli juuri tämän takia eri sana edessä ja takana olevalle palkalla. En ajatellut siinä vaiheessa tarvitsevani sitä, mutta nyt mietin taas olisiko siitä sitten kuitenkin hyötyä meille.

Seuruusta on joka tapauksessa tullut yksi Kiiran suosikkiliikkeistä. Tänään en keskittynyt mihinkään muuhun kuin seuruun hiomiseen, mutta huomenna, kun menemme taas treenaamaan, ajattelin katsoa missä kunnossa kaikki muut liikkeet ovat. Luultavasti liikkestä makaaminen ja seisominen sekoittuu (se on aina ollut yksi ongelmamme) mutta toivottavasti muut liikkeet ovat hyvin muistissa. Aamulla se selviää.

1. lokakuuta 2014

Ei mitään asiaa

Neira, Viena, Kiira, Laika ja Loltsi


Kaikkien näiden kuvapostauksien jälkeen on varmaan aika kirjoittaa kuulumisiakin vaikka meille ei kuulu erityisesti mitään. Kiira on päässyt leikkimään kaverikoirien kanssa ja minä olen ulkoiluttanut uutta putkeani. Sunnuntaina meillä oli yllä olevan kuvan porukka pitkällä seikkailulla, kun ensin kävimme Westendin koirarannalla leikkimässä meressä ja sen jälkeen vielä Sipoon metsissä etsimässä koirarantaa Pilvijärveltä. 

Muuten meille ei oikeasti kuulu mitään ihmeellistä. Kuitenkin oikein hyvää. Kiira tottuu uuteen elämään koko ajan paremmin ja paremmin. Treenejä meillä on edelleen ollut aika vähän vaikka edellisessä postauksessa suunnittelin jo paluuta treenikentille. Onneksi treenien vähäisyys ei ole näkynyt Kiirassa mitenkään erityisesti. Se on aina ollut siitä ihana, että se ei tosiaan ala hyppiä seinille, vaikka joskus elettäisiinkin vähän tylsemmin. Tosin onhan meillä kuitenkin ollut treenejä parisen kertaa viikossa. Se on kuitenkin vähemmän kuin mihin Kiira on tottunut. 

Minä alan kuitenkin kaivata enemmän tekemistä. Huomiseksi olemme suunnitelleet menevämme treenaamaan Erican kanssa joten ehkä tämä tästä lähtee piristymään. Olen myös hieman harkinnut ilmoittavani Kiiran näyttelyyn vaikka en niistä niin erikoisesti välitäkään. Niissä on kuitenkin kiva käydä tuttujen kanssa. Toisaalta Kiiralla ei vielä ole kauheasti karvaa. En tiedä. Kaipaan kuitenkin tekemistä.