30. elokuuta 2014

Arkijuttuja

Yhtään ei lähde karvaa...


Kiiran muuttostressi alkaa selvästi helpottaa. Yllättävän pitkään siinä menikin. Nyt se kuitenkin alkaa vaikuttaa omalta itseltään, eikä enää mörise ihan kaikille vastaantulijoille ulkona ja suhtautuu muutenkin jännittäviin asioihin rauhallisemmin. Jokin uusi karvanlähtökin Kiiralla on nyt ollut parina viikkona. Ehkä stressi laukeaa? En tiedä.

Yksi ärsyttävä ongelmanpoikanen meillä kuitenkin edelleen on. Se liittyy keittiöön. Aina ennen minulla on ollut mahdollisuus rajata keittiö pois Kiiralta, mutta nyt yksiössä se ei ole mahdollista, joten Kiirapa on tajunnut, että kun minä en näe, hän voi tyhjentää tasoja. Siispä olen joutunut laittamaan kaikki leivät kaappiin piiloon. Hetken se auttoikin asiaa, mutta sitten Kiira huomasi, että en jaksa tiskata joka päivä. Tuossa yhtenä yönä Kiira oli kuljettanut jauhelihalta maistuvaa paistinpannua pitkin asuntoa.

Yhdessä vaiheessa Kiira myös oppi avaamaan parvekkeen oven. Se ongelma onneksi ratkesi nopeasti lukolla. Parvekkeellakin se osaa olla oikein nätisti eikä juuri hauku ketään vaikka se on nyt hoksannutkin, että kaiteen välissä on rakoja, josta voi tarkkailla katua. Myös monet muut kerrostaloasumiseen liittyvät käytöstavat alkavat olla rutiinia meille molemmille. Luukusta putoavaan postiin ei reagoida (minä sain siitä aluksi sätkyn joka kerta), rappukäytävään ei rynnitä ja portaissa ei kiskota.

Nymfi ei kuitenkaan koskaan ottanut tottuakseen tähän uuteen elämään. Häkki oli liian vilkkaalla paikalla ja mahdollisuuksia vapaana lentoon oli liian vähän. Se oli silminnähden stressaantunut. Tällä hetkellä se kokeileekin uutta elämää tutuillani. Siellä se saa elää lintuhuoneessa toisen munkkiaratin ja monen muun linnun kaverina. Harmittaa mutta Nymfillä on varmasti parempi näin.

Esme on viettänyt paljon aikaa porukoitteni takapihalla tänä kesänä, mutta palasi eilen kotiin minun ja Kiiran seuraksi. Kiirasta se on ihan tavattoman hauskaa. Kesän aikana on selvästi unohtunut vähän käytöstapoja kanin seurassa. Nyt Kiira ei muuta tekisikään kuin kävelisi Esmen perässä, tökkisi sitä kuonollaan ja läimisi sitä tassuillaan. Meillä on sääntönä, että kanin kanssa ei leikitä, joten olen joutunut harjoittamaan luopumuskäskyä toden teolla.


Muuten arki on viime aikoina mennyt pääasiassa koirapuistoissa riehuen ja hihnalenkkeilyä harjoitellen. Asun nyt vähän kauempana kivoista metsistä joten niihin ei ihan joka päivä pääse ulkoilemaan. Tuossa kilometrin päässä on kyllä kiva lenkkipolku, mutta koska omistan tällaisen mörrimöykyn, en sielläkään mielellään koiraa vapaana pidä vilkkaisiin aikoihin. Onneksi meillä on kuitenkin paljon autollisia koriakavereita joiden mukana notkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.