30. elokuuta 2014

Arkijuttuja

Yhtään ei lähde karvaa...


Kiiran muuttostressi alkaa selvästi helpottaa. Yllättävän pitkään siinä menikin. Nyt se kuitenkin alkaa vaikuttaa omalta itseltään, eikä enää mörise ihan kaikille vastaantulijoille ulkona ja suhtautuu muutenkin jännittäviin asioihin rauhallisemmin. Jokin uusi karvanlähtökin Kiiralla on nyt ollut parina viikkona. Ehkä stressi laukeaa? En tiedä.

Yksi ärsyttävä ongelmanpoikanen meillä kuitenkin edelleen on. Se liittyy keittiöön. Aina ennen minulla on ollut mahdollisuus rajata keittiö pois Kiiralta, mutta nyt yksiössä se ei ole mahdollista, joten Kiirapa on tajunnut, että kun minä en näe, hän voi tyhjentää tasoja. Siispä olen joutunut laittamaan kaikki leivät kaappiin piiloon. Hetken se auttoikin asiaa, mutta sitten Kiira huomasi, että en jaksa tiskata joka päivä. Tuossa yhtenä yönä Kiira oli kuljettanut jauhelihalta maistuvaa paistinpannua pitkin asuntoa.

Yhdessä vaiheessa Kiira myös oppi avaamaan parvekkeen oven. Se ongelma onneksi ratkesi nopeasti lukolla. Parvekkeellakin se osaa olla oikein nätisti eikä juuri hauku ketään vaikka se on nyt hoksannutkin, että kaiteen välissä on rakoja, josta voi tarkkailla katua. Myös monet muut kerrostaloasumiseen liittyvät käytöstavat alkavat olla rutiinia meille molemmille. Luukusta putoavaan postiin ei reagoida (minä sain siitä aluksi sätkyn joka kerta), rappukäytävään ei rynnitä ja portaissa ei kiskota.

Nymfi ei kuitenkaan koskaan ottanut tottuakseen tähän uuteen elämään. Häkki oli liian vilkkaalla paikalla ja mahdollisuuksia vapaana lentoon oli liian vähän. Se oli silminnähden stressaantunut. Tällä hetkellä se kokeileekin uutta elämää tutuillani. Siellä se saa elää lintuhuoneessa toisen munkkiaratin ja monen muun linnun kaverina. Harmittaa mutta Nymfillä on varmasti parempi näin.

Esme on viettänyt paljon aikaa porukoitteni takapihalla tänä kesänä, mutta palasi eilen kotiin minun ja Kiiran seuraksi. Kiirasta se on ihan tavattoman hauskaa. Kesän aikana on selvästi unohtunut vähän käytöstapoja kanin seurassa. Nyt Kiira ei muuta tekisikään kuin kävelisi Esmen perässä, tökkisi sitä kuonollaan ja läimisi sitä tassuillaan. Meillä on sääntönä, että kanin kanssa ei leikitä, joten olen joutunut harjoittamaan luopumuskäskyä toden teolla.


Muuten arki on viime aikoina mennyt pääasiassa koirapuistoissa riehuen ja hihnalenkkeilyä harjoitellen. Asun nyt vähän kauempana kivoista metsistä joten niihin ei ihan joka päivä pääse ulkoilemaan. Tuossa kilometrin päässä on kyllä kiva lenkkipolku, mutta koska omistan tällaisen mörrimöykyn, en sielläkään mielellään koiraa vapaana pidä vilkkaisiin aikoihin. Onneksi meillä on kuitenkin paljon autollisia koriakavereita joiden mukana notkua.

9. elokuuta 2014

Yellow Lipton koiria

Viime aikoina Kiiran työskentely hajupurkeilla on edistynyt. Nyt tee löytyy erilaisten häiriöhajujen joukosta ja se ilmaistaan menemällä makaamaan. Virheilmaisua tulee edelleen satunnaisesti. Yleensä treenin alussa. Eläinkoulutuskeskuksen loppukoe on syksyllä ja siihen mennessä pitäisi päästä noista virheistä eroon. Vieolla kuitenkin yksi täysin onnistunut neljän toiston sarja.



Kouluhommat vaativat myös jonkin sortin käytännön työn. Itse en jaksanut vetää mitään aiheeseen liittyvää kurssia, joten meikä menee projektikoirilla. Niitä pitäisi olla vähintään kolme. Valitsin lähipiirin koirista Samban, Laikan ja Neiran. Olen myös pyöritellyt mielessä neljättäkin, koska joku ihan vieras koira olisi mielenkiintoinen kokeilu, mutta ihan käytännön syistä olen pysynyt näissä läheisten koirissa.

Samban kanssa on tehty hajuhommia jo keväästä lähtien. Innostuin kokeilemaan sen kanssa oikeastaan saman tien kun aloitin Kiirankin kanssa. Samban kanssa on kuitenkin tehty paljon  vähemmän. Tällä hetkellä Samba osaa ilmaista teen hajuisen purkin menemällä istumaan - ainakin jos sitä huvittaa. Samban motivoiminen ei ole ihan helpoimmasta päästä. Ruoka kelpaa sille vain jos se on todella nälkäinen ja leikkiminen on kivaa vain jos ei väsytä yhtään.

Neira ja Laika ovat tehneet suurin piirtein saman verran. Ja siinä muuten on kaksi täysin erilaista työskentelijää! Neira on innokas. Tosi innokas. Kun se näkee purkin, se tarjoaa saman tien sen haistelemista, mutta se tarjoaa yhtä aikaa sen läimimistä, sen luona makaamista, sen luona haukkumista ja noin kymmentä muuta käytöstä. Haisteluun se ei keskity ollenkaan. Se vain vaihtaa purkilta toiselle tehden näitä eri temppuja.

Laikaakaan ei voi sanoa mitenkään laiskaksi työskentelijäksi, mutta se sentään pysähtyy ajattelemaan mitä oikein on tekemässä. Nenäkin aukesi saman tien. Laikalta haistelu tuli jotenkin tosi luonnostaan. Tällaisella koiralla ei sitten mennytkään kuin ihan muutama toisto tajuta mistä on kysymys. Lastenleikkiä sen mielestä. Laika on nyt selvästi ymmärtänyt, että vahviste tulee teen hajusta, mutta ihan vielä en ole liittänyt ilmaisua mukaan. Yritän vielä saada erottelua vahvemmaksi.

Kaikki nämä koirat haistelevat yellow liptonia oman mielikuvituksenpuutteeni vuoksi. Päädyin siihen koska se on sellainen perustee jota on helposti saatavilla melkein jokaisessa kaupassa. Ja se on niin pahaa, että sille ei mitään muuta käyttöä ole. Oikeasti. Kuka sitä muka juo?

3. elokuuta 2014

Virikkeen kesäseminaari 2014

No, eihän me minnekään mökille menty, kun yllättäen muistin, että minulla oli seminaari torstaina ja perjantaina. Ei se mitään! Kiva kun on taas pitkästä aikaa koirallista tekemistä. Kyseessä oli siis Koirapalelu Virikkeen järjestämä kesäseminaari, jonne oli kutsuttu ruotsista Fanny Gott ja Thomas Stokke opettamaan agilityä ja metsästysjuttuja. Itse en ollut ilmoittanut koiraa mukaan vaan menin kuunteluoppilaaksi. Seuraakin seminaarissa oli kivasti, sillä Erica osallistui Vienan kanssa.

Kiira pääsi kuitenkin torstaina turistiksi mukaan. Se aloittikin päivän näyttämällä kuinka taitava on murtautumaan häkeistä. Jätimme Erican kanssa Kiiran ja Vienan autohäkkiin sisällä pidettävän luennon ajaksi. Tuossa häkissä on aina osattu odottaa oikein kivasti. Ei vain tällä kertaa. Kesken luennon kuulin ulkoa haukkua joka epäilyttävästi kuulosti Kiiralta. Kun säntäsin ulos katsomaan, näin koirani juoksevan ympäri seminaarialuetta ja olisin voinut vajota maan alle. Viena kilttinä tyttönä ei ollut poistunut auton luota, mutta Kiira nautti kaikin rinnoin vapaudestaan.

Onneksi Kiira on niin mammantyttö, että se säntäsi heti syliin pussailemaan, kun vain löysi minut. Se tästä vielä olisi puuttunut että olisin jahdannut sitä pitkin pihoja. Loppu päivän Kiira sai sitten hengata mukana hihnan päässä koska oli liian kuuma pitää auton takaluukkua kiinni. Se olikin varmaan itseensä ihan helkkarin tyytyväinen. Katsokaa nyt tuota ilmettä! Voisiko koira enää tyytyväisemmältä näyttää?


Loppu päivä meni kuitenkin ihan hyvin. Seminaarissa käsiteltiin paljon muutakin kuin vain aksaa ja metsästystä. Molempina päivinä oli puoli päivää omistettu pennuille ja varsinaisessa agilityryhmässäkin oli muutama tokokoira neuvoja hakemassa. Etenkin pentujuttuja oli minusta todella mielenkiintoista kuunnella. Siellä kun käytiin läpi paljon erilaisia pohjataitoja joita harrastuskoira tarvitsee. Monia niitä taitoja voisi varmasti opettaa vanhemmallekin koiralle.

Ehkä parhaiten mieleeni jäi keskustelut erilaisista vahvistamisrutiineista. Itse palkkaan Kiiraa yleensä todella yksintoikkoisesti. Aina vaan se sama nami sieltä taskusta. Suurempi työkalupakki erilaisia tapoja vahvistaa antaisi paremmat mahdollisuudet valita vahvistamistapa halutun käytöksen mukaan. Esimerkiksi etäpalkalle vapauttaminen on jotain mitä Kiiralle ihan todella pitäisi opettaa. Tarvitsisin sitä moniin liikkeisiin. Nythän Kiira ei irtoa minusta ollenkaan, koska palkka on aina aina aina tullut minun läheltäni.

Palkalle säntäämiseen liittyy oleellisesti vapautussignaali. Keskustelimme nimittäin niistäkin. Fannyllä oli esimerkiksi eri vihjesanat koiran takana ja edessä oleville palkoille. Itse en välttämättä koe juuri tätä tärkeäksi, mutta se pisti kyllä miettimään sitä, että minun pitäisi paremmin määritellä mitä "vapaa" oikeasti tarkoittaa. Minullahan on käytössä myös "ole hyvä" ja "mene" jotka molemmat tarkoittavat lupaa mennä vahvisteelle.

Puhuimme paljon myös ihan leikkimisestä, mikä oli meidän kannalta hyvä, sillä Kiiralla on tämä ikuisuusongelma leikkimisen kanssa.  Kyllä se kentän ulkopuolella leikkii, mutta treeneissä se ei oikein ota riehuakseen. Luultavasti koska olen  pyrkinytkin olemaan mahdollisimman liikkumatta kouluttaessani (en jaksa häivytellä kaikenmaailman eleitä) ei Kiira tietenkään ole tottunut heilumiseen ja hyppimiseen. Sen mielestä treenipaikoissa vain kerta kaikkiaan ei riehuta. Ei ole koskaan riehuttu. Aina on syöty se nami sieltä taskusta. Aina aina aina. 

Olen nyt taistellut jo jonkin aikaa tätä vastaan ja yrittänyt muuttaa Kiiran käsitystä treenipaikoista. Täälläkin voi riehua! Oikeasti! Agility on yksi tällainen laji, joka on muuttanut hämmästyttävästi Kiiran olemusta kentällä. Yhtäkkiä treenipaikoissa pitäisikin olla korkeassa vireessä. Yhtäkkiä pitäisikin liikkua. Ei se vieläkään villinä riehu, ja se kyllästyy aksaan tosi nopeasti, mutta pientä muutosta on tapahtunut. Olenkin yrittänyt nyt mahdollisimman usein tehdä ensin lyhyen aksasetin ja vasta sitten mennään tekemään sitä tosi kivaa rally-tokoa tai tokoa.

"Mä meen tonne mamman luokse!"

"No tää on kivaa!"


Palkkaamisjutut jäivät tosiaan minulle parhaiten mieleen vaikka seminaarissa puhuttiin myös muusta mielenkiintoisesta. Oikein kiva seminaari siis. Parina päivänä tuli kuviakin räpsittyä ihan kivasti ja niitä voi käydä katsomassa kiharagalleriassa. Itselleni tuli seminaarin jälkeen ihan hirveä treeni-inspis mikä ehkä on parasta mitä seminaareista voi saada.