7. kesäkuuta 2014

RotuRace 2014

Hard Candy's Cindy Lane, Hard Candy's A True Beliver, Boui Moravia Merilen ja Hard Candy's Blue Heaven


Tänään tuli tehtyä jotain uutta. Suuntasimme nimittäin Kiiran kanssa juoksemaan Hyvinkään vinttariradalle RotuRacen merkeissä. Meillä oli belgikavereiden kesken Hard Candy's juokkue, jossa kaikki muut olivat kyseisen kasvattajan koiria paitsi Viena, joka tuli täyttämään tyhjää paikkaa. Omaan joukkueeseemme kuului siis Kiiran lisäksi SonyAava ja Viena.

Emmekä muuten olleet ainoat belgianpaimenkoirat paikalla. Meidän lisäksi siellä oli kahdeksan muutakin belgijoukkuetta. Kivaa tässä oli tietenkin se, että sain nähdä paljon tuttuja ja puolituttuja koiria ja ihmisiä. Paikalla oli tosin myös ainakin puolitusinaa belgibloggaria - joten tämä sama "Roturacessa oli superkivaa" postaus esiintynee muuallakin blogimaailmassa. En silti malta itsekään olla kirjoittamatta päivästä.

Erica kuiskii Kiiralle ohjeita lähdössä. Kuva © Laura Hanni.


Kiiran kanssa on kerran aikaisemmin kokeiltu radalla vieheen perässä juoksua. Silloin jo huomasin, että sitä ei mokoma vehje kiinnosta, joten paras toimintasuunnitelma näihin kisoihin oli kutsua sitä maaliviivalta. Se on aina ollut ärsyttävyyteen asti minun perään, mutta kerrankin siitä oli hyötyä; Kiiralle meinasi tulla ihan hätä mamman mennessä niin hurjan kauas. Kokonaiset 80 metriä. Se lähtikin sitten epäröimättä juoksemaan luokseni. 

Ajanotto kuitenkin epäonnistui ja jouduimme uusimaan suorituksen. Se ei mennyt ihan niin hyvin kuin ensimmäinen, mutta ei siinäkään mitään moitittavaa ole. Kiira vain ehti vähän hidastaa ja haukahtaa yleisölle ennen maaliin tuloa. Aika oli 8,15 sekuntia mikä on yllättävän hyvin tuollaiselle mammutille. Kiira oli sijoitukseltaan 77/112 ja joukkueemme 14/28. 

Väkeä oli paljon, ja ratasuoritusket venyivät juuri sen verran, että kojuilla ehti shoppailla. Ostinkin itseni taas vararikkoon. Mukaan lähti uusi panta ja uusi hihna sekä turkoosi viilennysmantteli. Sää vaihteli tänään auringonpaisteesta tihkusateeseen, mutta koko ajan oli kuuma, joten kosteista pyyhkeistä oli hyötyä saman tien. Pantaa ja hihnaa en sen sijaan oikeasti kyllä tarvitse mihihkään. En edes enää muista mitä uskottelin itselleni siellä kojussa. Heh. Mutta onhan ne nätit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.