21. huhtikuuta 2014

Mätsäripääsiäinen

Pääsiäisporukka: Kiira, Viena, Neira, Laika ja Loltsi


Jee! Aurinkoa! Kaikki muutkin ovat varmaan viettäneet pääsiäisen ulkona nauttimassa tuosta ihanasta säästä? Meillä pääsiäinen on sisältänyt kavereita, mätsäreitä ja treenaamista. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut näin kivaa. Pääsiäisen kaveriporukkaan on siis kuulunut minun ja Kiiran lisäksi Erican Neira ja Viena ja Tiinan Loltsi ja Laika

Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Kiira kävi kolmessa mätsärissä sijoittumatta yhdessäkään. Nauharivi oli sininen, punainen ja taas sininen. Kiiran osalta mätsärituloksista ei siis ole paljoakaan kerrottavaa. Käyttäytyminen kehässä oli ihan okei kaikilla kerroilla. Perjantaina tosin Kiiralla oli minut hukassa ja ravaaminen meni kiskomiseksi, mutta lauantaina ja sunnuntaina se esiintyi oikein hyvin, kun minun olinpaikkani oli turvallisesti varmistettu ennen kehään menoa. Kiiraa aina handlaava Erica kirjoitti omassa blogissaan enemmän mätsärimenosta.

Mätsäripaikalla Kiira on käyttäytynyt todella kärttyisästi muita koira kohtaan. Perjantaina se oli kaikkein pahin. Viikin Gardenialla on melko vähän tilaa ja paikalla oli monta sataa koiraa, mikä varmasti vaikutti siihen, että Kiira oli juuri siellä kaikkein ärtynein, mutta ei se mikään enkeli lauantaina ja sunnuntainakaan ollut. Se oli viimeksi tällainen viime kesänä ennen juoksujensa alkua, joten ehkä syy pelleilyyn on hormoneissa.


Mutta tosiaan, koska kolme mätsäriä ei ole tarpeeksi tekemistä yhdelle pääsiäiselle, olemme me myös treenanneet kahtena päivänä. Lauantaina Kiira pääsi hyppimään agilityesteitä ja sunnuntaina se pääsi ajamaan lyhyen jäljen. Jännästi huomaan löytäväni itseni yhä useammin ja useammin agilityhalleista. Samalla päässä alkaa salaa käydä ajatuksia omasta agilitymöhköfantista. 

Toistaiseksi lauantaina kuitenkin teimme rally-tokojutuja. Otin ensin käytösruutua muiden treenatessa agilityrataa. Hyvin Kiira toimi häiriöstä huolimatta. Sitten tein sivu-eteen-liki vihje-erottelua. Se meni vähemmän hyvin. Ja lopuksi hypimme taas kolmen esteen sarjaa, sillä haluan rally-tokon mestariluokan hyppysarjasta mahdollisimman sujuvan. Kiiralla kun on tapana hypätä esteiden yli eteensä katsomatta. Palkan suunnalla olemme nyt yrittäneet saada Kiiran katsetta eteenpäin ja samalla hyppytekniikka paremmaksi. Lauantaina tutustuimme myös siihen että esteet saattavat kaartua ja niitä saattaa seurata putki. 

Sunnuntai-iltapäivänä ajoimme pellolle tekemään lyhyet jäljet. Kiira suoritti Erican talloman 20 metriä pitkän jäljen. Jäljellä oli 12 keppiä. Kiiralle koitui yllättävän vaikeaksi häiriöksi toisen ihmisen tekemä jälki, mutta kun se hetken ihmettelyn jälkeen tajusi lähteä seuraamaan oikeaa jälkeä, lähti homma sujumaan. Tänään tosin se seilasi jäljellä poikkeuksellsien paljon ja missasikin siksi muutaman kepin. Olen kuitenkin saanut rakennettua kepeistä selvästi todella kivat Kiiran mielestä, sillä se ilmaisee ne kyllä heti, kun vain saa niistä vainun.


Kivaan pääsiäsieen kuului myös illanviettoa kavereiden kanssa. Lainasimme porukoitteni takapihaa avataksemme grillikauden. Koirat saivat temmeltää pihalla sydämensä kyllyydestä. Auringon laskettua vetäydyimme sisään ja istuimme lopun iltaa telkkarin ääressä katsomassa vuosien takaisia cruftsin agilitykisoja. Taisi koiratanssikin eksyä illan aiheeksi. Tästä ei pääsiäinen enää kauheasti paremmaksi muutu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.