23. huhtikuuta 2014

Jälkikurssilla IV

Jälkikurssiuutisia jälleen! Neljäs jälkikurssikerta oli eilen ja me siirryimme tutusta treeniympäristöstä pellolle. Kiiralle talloin melkein 100 metrin jäljen, jossa oli yhdeksän keppiä ja joka vanheni tunnin. Hieman kaivettiin verta nenästä kun nostettiin yhtä aikaa niin monta kriteeriä, mutta kouluttajan mielestä Kiira oli edistynyt niin hurjaa vauhtia, että se luultavasti selviäisiä tästä. 

Ja piru vie sehän selvisi! Ei tosin ihan ongelmitta. Jäljen alussa se harhautui selvästi seuraamaan jotain väärää jälkeä, sillä se vei minut pitkälle väärään suuntaan, ennen kuin rupesi pörräämään hämillään. Sitten se otti kontaktia minuun kuin kertoakseen että eksyksissä ollaan. Palautin sen sitten oikealle jäljelle. Tämän jälkeen se sai jujusta kiinni ja seurasi jälkeä hienosti. Yhdeksästä kepistä Kiira löysi kuusi. 

Kiiran jäljestystyyli on huolellista ja tarkkaa, mutta se ei juurikaan kulje nenä maassa. Se käyttää todella paljon apunaan ilmavainua ja seilaa jäljen eri puolilla tutkimassa hajuja. Peltojälkiharrastajan painajainen. Itse suuntaan Kiiran kanssa kuitenkin etsintäpuolelle (id-tunnistus), joten on vain parempi, jos koira osaa käyttää nenäänsä monipuolisesti.

Tuon yhden jäljelle palauttamisen lisäksi en puuttunut lainkaan Kiiran työskentelyyn vaan annoin sen ratkaista kaikki ongelmakohdat itse. Kiirasta huomaa todella selkeästi, kun se on löytänyt hajun ja kun hajua ei ole missään. Se ilmaisi löytämänsä jäljen nimittäin menemällä makaamaan. "Tässä tätä hajua nyt on, mamma!" Niitä perhanan keppejä se ei kyllä sitten ilmaissut makaamalla vaan noutamalla. Mistä kirotusta se nouto tulee niin vahvana?!

Onneksi Kiira kuitenkin selvästi työskentelee lyötääkseen kepit. Siitä olen todella tyytyväinen. Samassa ryhmässä oleva Viena työskentelee koska jäljestäminen on maailman parasta. Se onkin siinä ihan järkyttävän taitava. Nenä maassa se kaahaa eteenpäin eksymättä kertaakaan. Se vain kaahaa kaikkien keppien yli. Kiira ei kuitenkaan missään nimessä jättäisi ilmaisematta keppiä, koska se tietää kepin tarkoittavan makkaraa ja pullamössönä se on tosi perso herkuille. Kepit toimivat Kiiralla siis vahvisteena. Pavlovin koiran tavoin Kiira kuolaa kun löytää kepin. Kyllä on klassinen ehdollistuminen kätevää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.