30. huhtikuuta 2014

Jälkikurssilla V

Nyt se on sitten suoritettu. Jälkikurssi on ohi. Kivaa oli ja oppia tuli hirmuisesti. Voin suositella kurssia kaikille jäljestämisestä kiinnostuneille - ja etenkin sellaisille jotka ovat kiinnostuneet jäljestämisen ns. operantista opetustavasta. Erikoisjäljelle suuntaaville kurssi ei välttämätät sovi, sillä kriteereissä hypitään aika nopeasti ja koiraa kannustetaan valitsemaan itse oma jäljestystyylinsä, mutta mikäli suunnitelmissa on jokin laji, jossa tyylillä ei ole niinkään väliä, on kurssi aivan erinomainen ensimmäinen askel. 

Tiistaina viimeisellä kerralla Kiira pääsi tekemään reilun 100 metrin jäljen, jossa puolet olivat pellolla ja puolet metsässä. Mitään erityisiä ongelmia ei tullut. Metsä oli selvästi tuulista peltoa helpompaa aluetta ja pellolta jäikin ilmaisematta pari keppiä. Maaston vaihtaminen kesken jälkeä ei tuottanut Kiiralle mitään ongelmia. Sitten loppuaika menikin höpöttäessä siman äärellä. Saimme paljon ohjeita jatkoa varten. Muun muassa kannustusta tekemään pitempiä jälkiä.

Minä innostuneena talloinkin heti Kiiralle taas jäljen. Se tosin ei mennyt yhtään niin kuin olin ajatellut. Talloin sen risukkoiseen metsään, jossa kaaduin monta kertaa ja lopulta hämmennyin suunnastakin täysin, joten palasin takaisin vahingossa ihan jälkeni vierestä. Tuloksena tästä oli se, että ajaessani Kiiran kanssa jälkeä, Kiira oikaisi paluuaskelilleni. Koira oli siis tosi fiksu. Minä itse vain sekoilin. 


Olen tässä kurssin kuluessa muuten huomannut, että Kiira ei osaa odottaa omaa vuoroaan häkissä silloin, kun sillä ei ole näköyhteyttä minuun. Tiistaina se jopa ulvoi autohäkissä. Se on sille tosi epätyypillistä enkä aluksi edes ollut tunnistaa oman koirani ääntä. Minun on näköjään palattava kriteereissä reippaasti taaksepäin ja alettava pikkuhiljaa opettaa sille, että saatan hävitä näkökentän ulkopuolelle, eikä maailma silti kaadu. 

29. huhtikuuta 2014

Tuliaisia Lontoosta


Viime yönä palasin Englannista. Kiira on ollut hoidossa Ericalla ja isälläni, eikä sillä selvästi ole ollut mikään hätänä, sillä lentokentällä minua oli vastassa hyvin väsynyt ja tyytyväinen koira. Sain muutaman pusun rojahtaessani takapenkille sen viereen, mutta sitten Kiira alkoi jo vetää sikeitä kainalossa. Tuliaiseksi toin sille Pet Londonin leluja.

25. huhtikuuta 2014

Aika kuluu treenatessa

Nyt on kyllä treenattu ihan hulluna. Itse asiassa kaikkina päivinä. Alan olla tällaisen viikon jälkeen aika poikki ja yleensä aika vähään tyytyvä Kiira myöskin. Itse asiassa Kiira on nyt poikkeuksellisen väsyneen oloinen, mutta juuri äsken huomasinkin, että jossain tässä treenien tohinassa Kiira on aloittanut juoksunsa. Se selittääkin tosi paljon haahuilua ja kärttyilyä. Yllättävän hyvin treenit kuitenkin sujuivat.


Keskiviikkona aloitin päivän tekemällä jäljen. Jälki oli noin 50 metriä pitkä ja kaarsi hieman. Tein sen hyvin tuuliselle ja kuivalle pellolle. Vaikeasta maastosta huolimatta Kiira selvisi ihan hyvin. Sen jäljestystyyli näyttää omaan silmään niin perhanan sekavalta, että minun tekisi koko ajan mieli puuttua siihen, mutta ilmeisesti tyyli kuitenkin on tehokas, sillä Kiira löysi kaikki kepit. 

Päivä jatkui yhteistreeneillä Ekan kanssa. Kiiran kanssa teimme hieman rallyjuttuja mutta muuten otimme aika rauhallisesti. Kiiralla menee edelleen hieman sekaisin makaaminen ja seisominen vasemmalla sivulla. Näiden treenien jälkeen Kiira pääsi kotiin nukkumaan, mutta jo seuraavana päivänä suuntasimme taas treenaamaan. Tällä kertaa menimme Ojankoon tekemään agilityä. Kiiran tapauksessa tämä tosin tarkoitti enemmänkin hyppimisen opettelua namialustan avulla. 


Aksatreeni oli siis Kiiralle enemmän rally-tokotreeni, ja minulle enemmänkin kuvaustuokio, mutta kivaa meillä ainakin oli. Ihan hyvä sinänsä että otimme rauhallisimmin. Vielä samana torstai-iltana meillä nimittäin oli rally-tokon kisamainen treeni Virikkeessä. Siellä meitä odotti voittajaluokan rata. Väsynyt Kiira suoritui radasta ihan kohtalaisesti. Pari kertaa koira karkasi haahuilemaan omiaan (mm jäljesti houkutuksessa olevalle namipurkille) mutta kun se oli kontaktissa, se osasi kyllä liikkeet. Liikkestä seisominen ja vierellä peruuttaminen toimivat loistavasti!


Tänäänkin kävimme Ojangossa. Kiiran kanssa en tosin tehnyt paljoakaan. Vähän treenasimme seuruuta molemmilla puolilla, harjoittelimme leikkimistä ja muistelimme mitä kapulan noutaminen on. Ekan kanssa treenatessa huomasin nimittäin Kiiran nyt menevän makaamaan noutokapulan kanssa. Ilmaisua on tehty niin paljon. Heh. Onneksi se kuitenkin jäi yhteen kertaan ja tänään se jo muisti mitä kapulan kanssa oli tehtävä. 

Sen jälkeen talloin vielä kaksi lyhyttä jälkeä Kiiralle tutulle peltoalueelle ennen kuin lopulta totesin, että Kiiran on aika päästä nukkumaan. Nyt sillä onkin sitten vähän vapaata, sillä minä vietän viikonloppuni Lontoossa äitini kanssa. Kiira jää hoitoon Ericalle ja isälleni. En olekaan koskaan ennen ollut siitä erossa näin kauaa... Minun varmaan tulee todella kova ikävä. 

23. huhtikuuta 2014

Jälkikurssilla IV

Jälkikurssiuutisia jälleen! Neljäs jälkikurssikerta oli eilen ja me siirryimme tutusta treeniympäristöstä pellolle. Kiiralle talloin melkein 100 metrin jäljen, jossa oli yhdeksän keppiä ja joka vanheni tunnin. Hieman kaivettiin verta nenästä kun nostettiin yhtä aikaa niin monta kriteeriä, mutta kouluttajan mielestä Kiira oli edistynyt niin hurjaa vauhtia, että se luultavasti selviäisiä tästä. 

Ja piru vie sehän selvisi! Ei tosin ihan ongelmitta. Jäljen alussa se harhautui selvästi seuraamaan jotain väärää jälkeä, sillä se vei minut pitkälle väärään suuntaan, ennen kuin rupesi pörräämään hämillään. Sitten se otti kontaktia minuun kuin kertoakseen että eksyksissä ollaan. Palautin sen sitten oikealle jäljelle. Tämän jälkeen se sai jujusta kiinni ja seurasi jälkeä hienosti. Yhdeksästä kepistä Kiira löysi kuusi. 

Kiiran jäljestystyyli on huolellista ja tarkkaa, mutta se ei juurikaan kulje nenä maassa. Se käyttää todella paljon apunaan ilmavainua ja seilaa jäljen eri puolilla tutkimassa hajuja. Peltojälkiharrastajan painajainen. Itse suuntaan Kiiran kanssa kuitenkin etsintäpuolelle (id-tunnistus), joten on vain parempi, jos koira osaa käyttää nenäänsä monipuolisesti.

Tuon yhden jäljelle palauttamisen lisäksi en puuttunut lainkaan Kiiran työskentelyyn vaan annoin sen ratkaista kaikki ongelmakohdat itse. Kiirasta huomaa todella selkeästi, kun se on löytänyt hajun ja kun hajua ei ole missään. Se ilmaisi löytämänsä jäljen nimittäin menemällä makaamaan. "Tässä tätä hajua nyt on, mamma!" Niitä perhanan keppejä se ei kyllä sitten ilmaissut makaamalla vaan noutamalla. Mistä kirotusta se nouto tulee niin vahvana?!

Onneksi Kiira kuitenkin selvästi työskentelee lyötääkseen kepit. Siitä olen todella tyytyväinen. Samassa ryhmässä oleva Viena työskentelee koska jäljestäminen on maailman parasta. Se onkin siinä ihan järkyttävän taitava. Nenä maassa se kaahaa eteenpäin eksymättä kertaakaan. Se vain kaahaa kaikkien keppien yli. Kiira ei kuitenkaan missään nimessä jättäisi ilmaisematta keppiä, koska se tietää kepin tarkoittavan makkaraa ja pullamössönä se on tosi perso herkuille. Kepit toimivat Kiiralla siis vahvisteena. Pavlovin koiran tavoin Kiira kuolaa kun löytää kepin. Kyllä on klassinen ehdollistuminen kätevää!

22. huhtikuuta 2014

Kiira Kaarina ja mummokonkeli


Sain tässä yhtenä päivänä ajatuksen opettaa Kiira juoksemaan pyörän vierellä. Olin kai jossain nähnyt inspiroivia ja vauhdikkaita kuvia pyöräilijöistä ja heidän lihaksikkaista urheilukoiristaan. Kuka ei haluaisi sellaista harrastusta koiralleen? Intoa pursuen säntäsin ostamaan springerin, sillä eihän pyöräilyä voinut aloittaa ilman kunnin välineitä. Olisi varmaan taas pitänyt ajatella ennen kuin tekee.

Ensimmäiseksi ongelmaksi tässä muodostui nimittäin jo se, että minulla ei ole omaa pyörää. Asia ratkesi kuitenkin siten, että menin porukoitteni takapihalle ja kaivoin äitini ruostuneen mummokonkelin esiin. Ei ehkä ihan se cooli maastopyörä, joka minulla oli mielessä, kun kuvittelin itseäni ja Kiiraa kiitämässä hiekkateillä, mutta on tämä pyörä ainakin hyvän värinen. Sitä paitsi tämä pyörä sopii meille paremmin. En tiedä kumman liikkumista sana "kiitää" kuvaa vähemmän; minun vai Kiiran.

Toiseksi ongelmaksi muodostui puolestaan se, että vaikka tämä kolmevaihteinen koripyörä sopii meille kuinka hyvin, oli se Kiirasta vähintäänkin epäilyttävä. Tämä onneksi oli kuitenkin ongelmista ehkä pienin. Muutama naksautus pyörän lähellä rauhallisesti olemisesta ja hitaasti liikkuvan pyörän mukana kulkemisesta niin johan tyttö rohkaistui. Yritin edetä mahdollisimman hitaasti, jotta Kiira ei vahingossakaan pääsisi säikähtämään. Aloitimmekin lyhyistä muutaman metrin pätkistä.

Kolmanneksi ongelmaksi muodostui se, että minä en osaa pyöräillä. Tätä olisi ehkä pitänyt ajatella ennen kuin kaivoin pyörän esiin ja juoksin ostamaan siihen springerin. No, onneksi lapsena opitut taidot eivät oikeasti unohdu ikinä, joten ei minun tarvinnut ihan hirveän kauaa harjoitella, ennen kuin homma lähti sujumaan. Tosin olisin voinut harjoitella ilman Kiiraa. Olipahan naapureilla ainakin katsottavaa kun tämä huojuva parivaljakko harjoitteli suoraan pyöräilemistä ja turvallisesti kaatumista.

Näistä ongelmista huolimatta voin kuitenkin nyt todeta meillä olevan uusi pieni harrastus. Tai ainakin uusi menopeli jolla liikkua paikasta toiseen yhdessä. Olen nyt käynyt Kiiran kanssa pari kertaa ajamassa muutaman sadan metrin pätkän. Se on vielä hieman epävarmaa menoa sekä minulla että koiralla mutta mitään suurempia ongelmia ei ole ollut. Minä olen oppinut palkkaamaan pyörän selästä ja Kiira on oppinut myötäilemään pyörän liikkeitä.

Löytyykö lukijoista pyöräilyä koiran kanssa harrastavia? Onko koiraa tarvinnut erityisesti opettaa pyörän vierelle vai onko homma lähtenyt sujumaan luonnostaan? Meillä onkin seuraavaksi projektina toisten koirien ja ihmisten ohittaminen. Luultavasti se kuitenkin menee ihan hyvin. Eihän tuossa kovassa vauhdissa kauheasti edes ehdi jäädä ihmettelemään ohitettavia. Onko teillä ollut jotain ongelmia ohitusten kanssa?

21. huhtikuuta 2014

Mätsäripääsiäinen

Pääsiäisporukka: Kiira, Viena, Neira, Laika ja Loltsi


Jee! Aurinkoa! Kaikki muutkin ovat varmaan viettäneet pääsiäisen ulkona nauttimassa tuosta ihanasta säästä? Meillä pääsiäinen on sisältänyt kavereita, mätsäreitä ja treenaamista. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut näin kivaa. Pääsiäisen kaveriporukkaan on siis kuulunut minun ja Kiiran lisäksi Erican Neira ja Viena ja Tiinan Loltsi ja Laika

Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Kiira kävi kolmessa mätsärissä sijoittumatta yhdessäkään. Nauharivi oli sininen, punainen ja taas sininen. Kiiran osalta mätsärituloksista ei siis ole paljoakaan kerrottavaa. Käyttäytyminen kehässä oli ihan okei kaikilla kerroilla. Perjantaina tosin Kiiralla oli minut hukassa ja ravaaminen meni kiskomiseksi, mutta lauantaina ja sunnuntaina se esiintyi oikein hyvin, kun minun olinpaikkani oli turvallisesti varmistettu ennen kehään menoa. Kiiraa aina handlaava Erica kirjoitti omassa blogissaan enemmän mätsärimenosta.

Mätsäripaikalla Kiira on käyttäytynyt todella kärttyisästi muita koira kohtaan. Perjantaina se oli kaikkein pahin. Viikin Gardenialla on melko vähän tilaa ja paikalla oli monta sataa koiraa, mikä varmasti vaikutti siihen, että Kiira oli juuri siellä kaikkein ärtynein, mutta ei se mikään enkeli lauantaina ja sunnuntainakaan ollut. Se oli viimeksi tällainen viime kesänä ennen juoksujensa alkua, joten ehkä syy pelleilyyn on hormoneissa.


Mutta tosiaan, koska kolme mätsäriä ei ole tarpeeksi tekemistä yhdelle pääsiäiselle, olemme me myös treenanneet kahtena päivänä. Lauantaina Kiira pääsi hyppimään agilityesteitä ja sunnuntaina se pääsi ajamaan lyhyen jäljen. Jännästi huomaan löytäväni itseni yhä useammin ja useammin agilityhalleista. Samalla päässä alkaa salaa käydä ajatuksia omasta agilitymöhköfantista. 

Toistaiseksi lauantaina kuitenkin teimme rally-tokojutuja. Otin ensin käytösruutua muiden treenatessa agilityrataa. Hyvin Kiira toimi häiriöstä huolimatta. Sitten tein sivu-eteen-liki vihje-erottelua. Se meni vähemmän hyvin. Ja lopuksi hypimme taas kolmen esteen sarjaa, sillä haluan rally-tokon mestariluokan hyppysarjasta mahdollisimman sujuvan. Kiiralla kun on tapana hypätä esteiden yli eteensä katsomatta. Palkan suunnalla olemme nyt yrittäneet saada Kiiran katsetta eteenpäin ja samalla hyppytekniikka paremmaksi. Lauantaina tutustuimme myös siihen että esteet saattavat kaartua ja niitä saattaa seurata putki. 

Sunnuntai-iltapäivänä ajoimme pellolle tekemään lyhyet jäljet. Kiira suoritti Erican talloman 20 metriä pitkän jäljen. Jäljellä oli 12 keppiä. Kiiralle koitui yllättävän vaikeaksi häiriöksi toisen ihmisen tekemä jälki, mutta kun se hetken ihmettelyn jälkeen tajusi lähteä seuraamaan oikeaa jälkeä, lähti homma sujumaan. Tänään tosin se seilasi jäljellä poikkeuksellsien paljon ja missasikin siksi muutaman kepin. Olen kuitenkin saanut rakennettua kepeistä selvästi todella kivat Kiiran mielestä, sillä se ilmaisee ne kyllä heti, kun vain saa niistä vainun.


Kivaan pääsiäsieen kuului myös illanviettoa kavereiden kanssa. Lainasimme porukoitteni takapihaa avataksemme grillikauden. Koirat saivat temmeltää pihalla sydämensä kyllyydestä. Auringon laskettua vetäydyimme sisään ja istuimme lopun iltaa telkkarin ääressä katsomassa vuosien takaisia cruftsin agilitykisoja. Taisi koiratanssikin eksyä illan aiheeksi. Tästä ei pääsiäinen enää kauheasti paremmaksi muutu...

17. huhtikuuta 2014

Jälkikurssilla III


Toissapäivänä oli jälleen yksi jälkikurssikerta. Viikon itsenäisen treenamisen jälkeen Kiira oli selvästi oppinut, että kepit sijaitsevat ihmisen hajun päällä, joten kurssilla pääsimme hyvin jatkamaan varsinaiseen jäljestykseen asti. Teimme koirille siis ensimmäiset jäljet.  Jälki oli 10-20 metriä pitkä ja siinä oli keppejä 1-2 metrin välein. Ensimmäiseltä jäljeltä Kiira ilmaisi vain pari keppiä, sillä se kaahasi jälkeä pitkin niin innoissaan, mutta toisella jäljellä se ilmaisi kaikki kepit vaikka maasto oli vaikea kova kivialusta.

Kiira eteni jäljellä niin hienosti, että läksyksi tälle viikolle saimme ainoastaan ilmaisun harjoittelun. Jäljestäminen on niin kivaa, että se jyrää helposti keppien ilmaisun yli, joten keppien merkitystä pitää korostaa nyt entistä enemmän.Ilmaisussa painin muuten edelleen noutamisen kanssa. Yhdessä vaiheessa näytti jo paremmalta, mutta nyt kun haistelu on tullut mukaan, on Kiira taas keksinyt alkaa ottaa keppiä suuhunsa. Enää se ei tosin yritä edes tuoda sitä minulle vaan ottaa kepin suuhunsa, katsoo minua ja muistaa sitten mennä maahan.


Innostuin muuten eilen tekemään kiharoiden kanssa tätä samaa. Opetin sekä Prinssin että Samban ilmaisemaan kepin menemällä sen viereen makaamaan. Naksautin ensin kepin koskemisesta kuonolla ja kun se tuli sujuvaksi liitin liikkeeseen makaamisen. Ei mennyt montaakaan toistoa ennen kuin koirat alkoivat ennakoida ja menivät makaamaan ilman vihjettäkin. Tässä ketjuttamisessa Samba oli Prinssiä nopeampi.

Hauska oli muutenkin seurata koirien eroavaisuuksia. Samba on nopeampi hoksaamaan mitä siltä haluan, mutta sen toistonkestävyys on ihan onneton ja se on todella häiriöherkkä. Prinssi puolestaan on liikkeissään hyvin harkitsevainen, mutta kun se kerran jotain tajuaa, se ei unohdu. Molemmat koirat oppivat joka tapauksessa eilen menemään maate kepin viereen. Ehkä innostun jossain vaiheessa jatkamaan ihan jäljestykseenkin asti...

10. huhtikuuta 2014

Jälkikurssilla II

Tämä raportti tulee nyt pari päivää myöhässä. Toissapäivänä oli nimittäin jälkikurssin toinen kerta. Etenimme haistelujuttuihin asti tällä kertaa ja teimme pientä ruutuharjoitusta maastossa. Neliön kokoiselle ruudulle laitettiin siis 5-10 keppiä ja odotettiin, että koira ilmaisisi se. Kiira tajusi yllättävän nopeasti lähteä käyttämään nenäänsä, mikä ehkä johtuu sen viimevuotisista jälkitreeneistä. Se löysikin keppejä todella hienosti. 

En tiedä mainitsinko aikaisemmin, mutta tällä kurssilla tosiaan opetetaan jälki hieman perinteisestä askelten namittamisesta poiketen. Namien sijasta jäljelle laitetaan keppejä. Käytännössä koiralle opetetaan ensin, että kepit ovat maailman paras asia ja sen jälkeen sille vain opetetaan, että kepit löytyvät ihmisen hajun päältä. Alussa kepit ovat niin lähellä toisiaan, että koiran ei tarvitse juurikaan haistella löytääkseen ne, mutta välimatkaa pidennetään koko ajan, jolloin koira oppii, että jäljestämällä kepit löytyy. 

Ajatuksena tässä on se, että koirille ei tarvitse erikseen opettaa jäljen seuraamista, sillä ne osaavat sen kyllä luonnostaan. Jäljestämistä ei myöskään tarvitse vahvistaa erikseen, sillä se on itseään palkitsevaa lajityypillistä toimintaa. Niille pitää vain opettaa, että juuri tietynlaista jälkeä kannattaa seurata, koska sen päältä löytyvät ne ihanat kepit. Motivaatio ilmaista keppejä pitää siis olla todella korkea. Sen takia treeni aloitetaankin ilmaisun opettamisesta. 

Hyvä puoli tässä on se, että tällaisella "operantilla" opetustavalla koira saa itse oivaltaa mitä siltä odotetaan, eikä sitä houkutella jäljelle namien avulla. Tosin namien avulla saadaan usein koiria, jotka jäljestävät tarkkaan nenä maassa, mikä on etenkin erikoisjäljelle suuntavien tavoitteena. Tämän kurssin opettaja on kuitenkin työkoirapainotteinen, ja minunkin kiinnostukseni on tällä hetkellä siinä suunnassa, joten tämä tapa sopii hyvin. On myös muistettava, että tarkkaa työskentelyä saa myös ilman nameilla houkuttelua, mutta sitten pitää jäljestämistekniikka naksutella erikseen. 

7. huhtikuuta 2014

Miksi koira ei tottele?


Koiraharrastajalle on selvää, että koira on monia muita lemmikkejä vaikeampi siksi, että se täytyy vähintään peruskouluttaa. Me haluamme pitää koiran perheemme keskuudessa, viedä sitä mukanamme tuttavillemme ja kulkea sen kanssa julkisilla paikoilla. On omistajan tehtävä opettaa koiralle kuinka sen tulee näissä eri tilanteissa käyttäytyä. Meille kaikille käy kuitenkin silloin tällöin niin, että koira kaikesta koulutuksesta huolimatta tekee jotain epätoivottua.

Usein tottelemattomia koiria syytetään uhmakkuudesta, kurittomuudesta tai suorastaan vittuilusta. Tällaiselle koiralle suututaan helposti. Ajatellaan että olisihan sen pitänyt osata tulla omistajansa luokse käskystä tai olisihan sen pitänyt ymmärtää olla murisematta omistajalleen. Suuttuminen ei kuitenkaan auta yhtään mitään, ja sen lisäksi se on erittäin epäreilua koiralle, sillä se ei tiedä tehneensä väärin. Koirat eivät koskaan tietoisesti ole tottelemattomia.

Koirat ovat koiria. Niille ihmisten maailman säännöt ovat ihan käsittämättömiä. Koiraa ei siis koskaan voi syyttää siitä että se käyttäytyy koiramaisesti. On myös aivan turha lähteä leimaamaan koiraa uhmakkaaksi, koska se ei koirapuistossa tule luokse käskystä tai koska se tervehtiessään hyppii vieraat kumoon. Aina pitäisi erottaa käytös koirasta itsestään. Koira ei ole tietynlainen, vaan koiralla on jokin käytös, joka ei ole meidän ihmisten mielestä toivottava.

Yksikään koira ei synny valmiiksi ihmisten tavat oppineena. Silti ihmiselle on tapana olettaa, että koira tietää luonnostaan mitä esimerkiksi "ei" tarkoittaa. Ihan niin se ei kuitenkaan mene. Koiran ei voi olettaa osaavan tehdä mitään mitä sille ei ole opetettu. Näin ollen on aika kummallista ajatella, että tottelematon koira olisi jotenkin uhmakas tai näyttäisi omistajalleen keskisormea. Jos koira jättää tottelematta, ei koulutus ole tarpeeksi pitkällä. Se on juuri niin yksinkertaista.

Koiran syyllistämisen sijasta kannattaa ongelmatilanteissa miettiä miksi koira ei toiminutkaan halutulla tavalla. Onko koiralle ylipäätään opetettu tilanteeseen sopiva käytös? Jos kukaan ei koskaan ole opettanut koiralle järjestelmällisesti kuinka hihnassa kuljetaan, ei sitä oikein voi syyttää siitä, että se vetää. Vai onko koulutusta vaikeutettu liian nopeasti? Jos koira osaa tulla kotimetsässä luokse, ei se tarkoita sitä, että se osaa sen koirapuistossa. Onko koulutuksessa varmasti käytetty hyviä vahvisteita? Ei ole mitään syytä olettaa, että koira mieluummin tulee omistajansa luokse rapsuteltavaksi kuin jahtaa jänistä pellolla.

Yksinkertaisuudestaan huolimatta koiran kouluttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Välillä on todella vaikea keksiä miksi koira toimii niin kuin toimii. Mikäli omat taidot eivät riitä, ei ole mikään häpeä ottaa yhteyttä ammattilaiseen. Kokeneimmatkin kouluttajat tarvitsevat joskus auttavan silmäparin ymmärtääkseen jotain ongelmallista käytöstä. Tässä kohtaa suosittelen nimenomaan otettavan yhteyttä ammattilaiseen, eli sellaiseen ihmiseen, jolla on tutkinto eläinten koulutuksesta. Naapurin Matti Meikäläinen, joka on katsonut muutaman jakson koirakuiskaajaa, ei ole mikään hyvä ongelmakoirakouluttaja.

Turhan usein näkee ihmisiä jotka häpeävät koiran käytösongelmia, koska luulevat, että yksi ongelma leimaa heidän koiransa tai heidän kouluttajantaitonsa. Kannattaa kuitenkin yrittää pitää mielessä, että kaikilla on ongelmia silloin tällöin. Käytösongelmien ilmaantuessa kannattaakin ihan ensimmäisenä vain vetää syvään henkeä. Koiran kouluttaminen ei tosiaan ole aina helppoa. Me kaikki arvioimme välillä väärin oman koiramme koulutuksen tason, ja viemme sen liian vaikeaan tilanteeseen, jossa epäonnistumisia sitten tulee.

Pääasia on kuitenkin tiedostaa, että koira ei vittuile tehdessään jotain tottelematonta, eikä koiran rankaiseminen "kurittomuudesta" yleensä auta mitään. Se vain toimii vaistojensa mukaan ja on minun tehtäväni kouluttajana opettaa sille jokin toinen tapa toimia. Eli sinänsä minä voisin aina ongelmatilanteissa vajota itsesääliin, koska olen epäonnistunut kouluttajana, mutta en minä sillä tavalla saa koiran käytöstä mitenkään muokattua. Toki epäonnistumiset aina harmittavat. Väitän kuitenkin, että ongelman ratkominen mahdollisimman järkevästi, on parempi toimintasuunnitelma kuin itsesääliin vajoaminen.


Koira tekee sitä minkä se kokee kannattavaksi. Jos koiran antaa itse oppia, mikä on kanattavaa, se usein on jotain mistä me ihmiset emme niin välitä. Todella moni koira oppii esimerkiksi, että ohitustilanteissa kannattaa räyhätä, koska sillä saa vastaantulijan poistumaan paikalta. Me ihmiset taas haluamme koiran tekevän yleensä sellaisia asioita, jotka koiran mielestä ovat ihan käsittämättömiä, kuten ohittaa toiset koirat kontakti omistajassa. Ihmisen täytyy siis tehdä vähän töitä saadakseen koira ajattelemaan, että ohitustilanteessa ei oikeasti ole mitään kannattavampaa kuin se kontaktissa seuraaminen.

Huonon käytöksen syy ei koskaan ole uhmaaminen tai testaaminen. Tämän hetkisen tiedon mukaan koirat eivät kykene noin mutkikkaita tunteita vaativaan ajatteluun. Myönnän toki itsekin käyttäväni paljon inhimillistäviä termejä puhuessani eläimistäni, mutta minä en koskaan rakenna koulutussuunnitelmaa sellaisten ajatusten pohjalle. Saataan puhahtaa kuinka Kiira ärsyttää minua tahallaan tai kuinka se vetää herneet nenään epäonnistuessaan. Inhimillistäminen on kuitenkin aika inhimillistä. Kaikkihan me sitä teemme. Joka tapauksessa, kun aletaan puhua vakavasti kouluttamisesta, kannattaa olla todella varovainen, että ei tee mitään koulutuspäätöksiä tällaisten leikkimielisten kielikuvien varaan.

Näin lopuksi yhteenvetona voisin sanoa, että koiran tottelemattomuus on sellaista koiran käyttäytymistä, joka ihmisen mielestä on syystä tai toisesta epätoivottavaa. Ihmisen yksinkertainen, mutta usein melko aikaavievä, tehtävä on opettaa koiralle jokin toinen käytös, joka ei ole ihmisten kannalta niin ongelmallinen. Mikäli tuntuu siltä, että on kyllä opettanut koiralle jonkin toisen käytöksen huonon käytöksen tilalle, mutta se ei joissain tilanteissa toimi, ei kyse silti ole uhmaamisesta, vaan ihan vain siitä, että käytös ei ole tarpeeksi vahva. Koulutusvirheitä sattuu toki meille kaikille, mutta pääasia on, että virheistä ei syytetä koiraa vaan koulutussuunnitelmaa.

Lue lisää
Onko koirasi hyvin vai huonosti koulutettu?
Palkkiot ja rankaisut koirankoulutuksessa

6. huhtikuuta 2014

Sellainen viikonloppu

Kiiran tassuhaava lähti paranemaan hyvin. Ontuminen loppui päivän täyslevolla. Nyt en enää kauheasti muuta voi tehdä haavan eteen kuin yrittää epätoivoisesti pitää sitä puhtaana. Sanomattakin selvää että kaikki suojat tippuvat tuon menossa alta aikayksikön. Olen nyt kuitenkin yrittänyt huuhdella haavan aina ulkoilun jälkeen. Eiköhän se tuosta lähde paranemaan. 

Lauantaina kävimme kavereiden kanssa mätsärissä. Mukana oli Kiiran kavereista Neira, Elsa ja Laika. Tyttönelikolle ei suotu mitään muuta kuin sinistä nauhaa. Ihan turha reissu ei kuitenkaan ollut, sillä sain mätsärihäiriössä tehtyä monta onnistunutta käytösruutua ja hiottua hieman oikeanpuolen sivulletuloa. Yritin myös tehdä vähän vihje-erottelua mutta häiriötä oli ihan liikaa sellaiseen. 


Aurinkoinen sää vaihtui tihkusateeksi sunnuntaina, mutta emme antaneet sen häiritä vaan suuntasimme puolenpäivänaikaan Heurekalle treenaamaan. Erica teki Kiiran kanssa ratatreeniä ja minä tyydyin rooliini kuvaajana. Häiriöinä ja treenikavereina meillä oli Elsa ja Fiina omistajineen. Omistajien avulla saimmekin tehtyä Kiiralle ratatreenin lisäksi ihmispujottelua. Se meni yllättävän hyvin. Vahvistetiheyttä lisättiin toki reippaasti, mutta olen ihan positiivisin mielin, että namit saadaan kyllä pois kohtalaisen helposti.  


Sateisten treenien jälkeen suuntasimme Firalle juoksuttamaan koiria. Paimenille noissa pitkälle irtoavissa metsästyskoirissa oli todella paljon vahdittavaa. Kiira sai juosta todella paljon pitääkseen koko lauman kasassa. Firan puoliksi sulaneella rannalla oli yllättävän paljon porukkaa muutenkin. Törmäsimme muun muassa yhteen saksanpaimenkoirapoikaan, joka oli Kiirasta ensin ihan sika typerä, mutta sitten yhtäkkiä siitä tulikin ihan lemppari. Kiira yleensä tulee parhaiten toimeen juuri urosten kanssa. Lisää kuvia lenkistä ja treeneistä kiharagalleriassa.

3. huhtikuuta 2014

Anturahaava

Meillä olisi tänään pitänyt olla kisamainen tokoharkka, mutta Kiira heräsi takajalkaansa pahasti ontuen. Hätähän siinä iski toisen ollessa niin väsyneen ja kipeilevän oloinen. Ei yhtään oma itsensä. Ensin en löytänyt jalasta mitään vikaa vaikka kuinka tutkin, painelin ja vääntelin, mutta suihkuttelun jälkeen anturasta lopulta löytyi pienen pieni haavauma. Vaikea uskoa sen olleen kaiken takana. 

Nyt haava on kuitenkin desinfioitu ja sidottu turvaan lialta. Ja, voi, nyt se vasta Kiiran mielestä kipeää tekeekin. Sidejalkaa ei voi yhtään laittaa maahan vaan kaikkialla pitää hyppiä kolmijalkaisena. Voi vain maata pedillä ja näyttää surkeaa naamaa. Suorastaan kuolemansairaus käsillä. Tosin kaikki kipu häviää mystisesti aina kun jääkaapin ovi aukeaa.

1. huhtikuuta 2014

Jälkikurssilla I

Tänään alkoi kauan odottamani JobsforDogsin jälkikurssi. Kurssin tarkoituksena on antaa ohjaajille perustyökalut jäljen opettamiseen. Minulle jäi tästä ensimmäisestä kerrasta kaikinpuolin hyvä maku suuhun. Erica on Vienan kanssa samalla kurssilla ja meidän lisäksemme siellä on kaksi muutakin paimenkoiriensa kanssa. Ilmapiiri kurssilla oli oikein kiva ja minusta oli yhtä mukava katsoa muiden koirien työskentelyä kuin työskennellä itse Kiiran kanssa.

Tänään aloitimme kurssilla esineilmaisusta. Kiiralle valitsin ilmaisuksi makaamisen, sillä halusin erottaa sen esineen etsinäleikistä, jossa ilmaisuna on noutaminen. Makaamisen opettainen yhdistäminen tähän oli muuten todella vaikeaa! Noutaminen istuu todella sitkeästi Kiiran mielessä. Tosin ei se ole ihmekään kun viimeksi eilen leikimme kaukosäätimen piilottamista ja pääsin vahvistamaan noutoilmaisusta ruhtinaallisesti monta kertaa. 

Tänään pääsimme kuitenkin siihen pisteeseen, että pystyin alkaa ketjuttaa ilmaisuun maatemenoa. Minun vain täytyy olla todella nopea, sillä ihan liian usein Kiira ottaa kepin suuhunsa ja heittäytyy vasta sen kanssa maahan makaamaan... Kotiläksyksi tälle viikolle tulikin ilmaisun treenaamista. Ehkä minä tämän viikon aikana saan Kiiran ymmärtämään, että haluan ihan tosiaan sen menevän maahan, enkä tahdo sen tuotavan sitä keppiä minulle.