13. maaliskuuta 2014

Kiharoita hoitamassa


Olen taas ollut hoitamassa kiharoita porukoillani heidän käydessään ulkomailla. Iloisena minä muutinkin vanhempien takapihan ääreen nauttimaan helposta aamupissatuksesta. Helppo on tosin tässä vähän kyseenalainen sana kuvaamaan sitä pesemistä ja kuivaamista, jonka joutui tekemään sen jälkeen, kun oli päästänyt koiran äkkiä pissalle mutaistakin mutaisemmalle takapihalle.

Jostain onnistuin taikomaan itselleni todella äkäisen vatsataudin toisena hoitopäivänä - joten loppuaika onkin kulunut pääasiassa sängynpohjalla. Siinä samalla pääsinkin sitten todistamaan mitä Kiira, Prinssi ja Samba keksivät tylsistyessään. Takapihalla rikottiin marjapensas ja huonekaluilla harjoiteltiin kiipeilytaitoja. Onneksi kiharat tyytyvät loppujen lopuksi melko vähään ja Erica hoiti Kiiran pahimpana päivänä.


Säät ovat olleet tosi kauniit, lämpimät ja aurinkoiset, mutta se ikävä kyllä tarkoittaa tähän vuodenaikaan mutaa ja kuraa ja kiharoiden kanssa niiden lisäksi pesemistä, kuivaamista, pyyhkimistä, kampaamista ja trimmaamista. En kyllä ikinä ota itselleni villakoiraa! Kiira tarvitsee vain huuhtoa ja kuivata äkkiä niin ongelma on ratkaistu. Se ei ole koskaan takussa. Onneksi. Ei minulla riittäisi energia jatkuvasti koirieni harjaamiseen ja puunaamiseen. Eli hatun nosto kaikille turkkirodun omistajille näin keväällä!

4 kommenttia:

  1. Kumpi nyt villoista olikaan kumpi, en muista xD mutta siis ekassa kuvassa ihan maisan näkönen :o kun viiksikarvat on kasvanut pitkiksi .____. taisin just päättää lopullisesti, että maisassa on aivan varmasti puolet villistä, nättejä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samba on harmaa. Prinssi on musta. :D Mä on kyllä kanssa joskus katsonut että onpa Maisassa samaa näköä kuin Prinssissä.

      Poista
  2. Nahkamallissa, nuo puudelitkin on huuhtele ja pyyhi-koiria :) Mut hieman on ollut tuskainen talvi, terveisin 3 turkkikoiraa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.