18. tammikuuta 2014

Onko näyttelyissä mitään järkeä?


Koiranäyttelyt syntyivät 1800-luvun puolessa välissä yläluokan huvitukseksi. Ei oikeastaan ole yllättävää, että samaan aikaan, kun rotupuhtausajatus oli valloillaan ihmisten parissa, se liitettiin myös koiriin. Aivan kuten ihmisiäkin oli sekarotuisia ja puhdasrotuisia, täytyi tietenkin koiriakin olla, ja tuota puhdasrotuisuutta oli ehdottomasti vaalittava. Koiranäyttely oli puhdasrotuisten kauneuskilpailu. Rotuajattelu ihmisten keskuudessa hävisi lopulta maailmansotien myötä, mutta koirien maailmassa se on yhä tänäkin päivänä vallitsevassa asemassa.

Mitä koiranäyttelyssä sitten tehdään? Näyttelyssä koiraa verrataan utopistiseen käsitteeseen täydellisestä koirasta. Tämä täydellinen koira kuvataan rotumääritelmässä. Rotumääritelmän huono puoli on siinä, että se on kirjoitettu teksti, joka jättää hyvin paljon tulkinnan varaan. Täydellinen koira toisin sanoen muuttuu ajan trendien ja tuomarin omien mieltymyksien mukaan. Se koira, joka vastaa parhaiten tuomarin käsitystä täydellisestä rotunsa edustajasta, palkitaan.

Usein tällainen koira koetaan hyväksi jalostuskoiraksi. Aavistuksen (mutta vain aavistuksen) kärjistettynä voisi todeta että koiria jalostetaan näyttelytuomareiden mieltymysten mukaan. Tällainen ulkonäköpainotteinen jalostaminen on johtanut monien rotujen aivan järjettömiin ulkonäköpiirteisiin. Liioitellun lyhyt kuono voittaa näyttelyissä, joten se on piirre, jota kannattaa vaalia rodussa. Ruttunaamat ovat klassinen esimerkki, mutta ei muillakaan roduilla kauheasti paremmin mene; belgianpaimenkoirastakin tehdään koko ajan vain neliömäisempää.

Koiranäyttelyt kannustavat meitä suhtautumaan koiriin ensisijaisesti niiden ulkonäön kautta. Koirat ovat ennen kaikkea kauniita asioita ja vasta toissijaisesti eläviä eläimiä. Koiranäyttelyssä palkitaan kaunein koira, ei tervein koira, eikä edes hyväluonteisin koira, vaan nimenomaan se kaikkein kaunein ihmisen turhamaisen jalostuksen tuotos. Sinänsä, nehän ovat kauneusnäyttelyt, joten mitä muuta voisi olettaa? Ei kai muuta. Minua vain mietityttää miksi jollain niin epäoleellisella asialla kuin kauneus on niin paljon merkitystä.

Kuten tästä karkeasta mielipiteestä voi päätellä, suhtaudun näyttelyihin erittäin kriittisesti. Ne edustavat mielestäni hyvin vääristynyttä kuvaa koirista. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus koiranäyttelyistä. Ne ovat myös sosiaalinen tapahtuma harrastajille, paikka saada ulkonäköarvio jalostuskoirasta ja parhaassa tapauksessa hyvähenkinen pikkukilpailu. Näyttelyssä on paljon kivojakin puolia. Itse olen viihtynyt oikein hyvin niissä näyttelyissä, joissa olen käynyt, enkä vielä ole törmänynt mihinkään poikkeuksellisen rumaan kilpailuhenkeen tai koirien järjettömään esineellistämiseen. 


Entä mitä mieltä koirat ovat näyttelytouhusta? Onko sillä väliä? On tosiaan olemassa koiria, jotka todella nauttivat näyttelyistä. Tällaiset koirat kokevat huomion palkitsevana ja rakastavat yleensä vieraiden ihmisten tapaamista. Suurin osa koirista täytyy kuitenkin opettaa pitämään näyttelyistä, sillä keskellä koirapaljoutta nätisti ohuessa hihnassa ravaaminen ei yleensä ole taito, joka koiralla on syntymästään asti. Minuuti tolkulla paikoillaan seisominen, jotta täysin vieras ihminen voi kumartua ylle, tutkia hampaat ja kopeloida kiveksiä, on myös yleensä koirasta vähintäänkin epämukavaa.

Itse satun omistamaan koiran, jolle tuomarin kohtaaminen on vaikeaa, joten olen joutunut pitkään miettimään onko tässä kaikessa oikeasti mitään järkeä. Minkä takia koira pitää opettaa sietämään sellaista tilannetta? Ihan kuin Kiira muka nauttisi siitä, että se saa matkustaa pitkään autossa, hengata tylsässä häkissä koko päivän, ravata yleensä liukkaalla lattialla ja sitten vielä kohdata pelottavan tuomarin.

Toisaalta taas koska koira joutuu elämään ihmisen yhteiskunnassa ihmisen rinnalla, monet niistä taidoista, jotka näyttelykoiralle opetetaan, ovat hurjan tärkeitä myös arjessa. Ruuhkassa rauhallisena käveleminen ja pitkäaikainen rauhallisena odottaminen näin esimerkiksi. Itsekin olen jotenkin ajatellut, että Kiiran opettaminen kohtaamaan tuomarit, helpottaisivat sen arkea ihan noin yleisestikin.


Uskon itse, että mikäli koira on koulutettu näyttelytilanteeseen, ei se niistä ainakaan kärsi. Sen sijaan hyvässä tapauksessa se voi jopa nauttia saamastaan tekemisestä. Mielestäni ei myöskään pidä vähätellä sitä mitä näyttelyt antavat omistajille. Siellähän on oikeasti kivaa. Saa tavata kavereita ja pääsee jännittämään kilpailua. Ja näyttelyt ovat todella koukuttavia. En ole ihan varma mihin se liittyy, mutta päättelisin, että kyseessä on sen verran paljon tuuripeli, että näyttelyt koukuttavat samasta syystä kuin rahapelit. Joka tapauksesta eivät koiranäyttelyt nyt sentään maailmanloppu ole.

Johtopäätös tällä kertaa taitaakin siis olla, että näyttelyissä ei ole mitään järkeä, mutta ne ovat hurjan kivoja tapahtumia. Itse kehottaisin kaikkia suhtautumaan näyttelyihin hyvin kriittisesti, sillä niiden välittämä ajatusmaailma on vähintäänkin vääristynyt. Harmillisen harva näyttelyihmiseksi itseään nimittävä myöskään pysähtyy miettimään eteneekö varmasti koiransa ehdoilla. Harva myöskään uhraa hetkeäkään ajatusta sille millaiseen eläinsuhteeseen näyttelytoiminta kannustaa.

On jokaisen itsensä arvioitavissa onko näyttelytoiminnassa loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa koiramaailmalle. Minulla ei ole vastauksia. Ainoastaan kysymyksiä. Onko koiranäyttelyissä loppujen lopuksi mitään järkeä?

18 kommenttia:

  1. Todella hyvä kirjoitus! Olen kanssasi aikalailla samaa mieltä, onhan sitä itsekin tullut tuon nuoremman kanssa käytyä näyttelyissä, mutta en itse oikein koko touhusta niin piittaa. On käyty, kun kasvattaja halunnut ja luvannut koiran niissä esittää. Paljon pahaa on näyttelyillä nykypäivänä saatu aikaan, valitettavasti. Onhan niistä toki kasvattajille ehkä hyötyä, tietää kuinka lähellä rotumääritelmä koiransa on, mutta niin... Mielipiteitä kun on yhtä paljoin kuin tuomareita. Pitäisi olla tiukkalinja jota kaikki tuomarit noudattavat. Toisena päivänä koira voi olla sertin arvoinen, toisena saa toiselta tuomarilta T:n... Mikä on sitten todellisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä näin. Kiirallakin on SERT ja H eri tuomareilta. :D Jos näyttelytuloksista haluaa jotain sanoa, niitä pitäisi olla paljon ja niistä pitäisi vetää jonkinlainen keskiarvopäätelmä.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Olen kanssasi aika samoilla linjoilla asian suhteen :)

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvä ja asiallinen kirjoitus - vaikka en sitä itse täysin allekirjoitakkaan. Ensinnäkin eräs seikka mikä jää täysin huomiotta näyttelyistä puhuttaessa on se, mitä siellä oikeasti katsotaan. Kyllä siellä katsotaan ulkonäköä, mutta ennen kaikkea sitä rakennetta. Jos koira täyttää rotumääritelmän vaatimat ulkonäköseikat se on usein myös rakenteeltaan oikea ja monet tuomarit kopeloivatkin juuri sitä koiran rakennetta ja palkitsevat oikeista palikoista koostuvia koiria. Ja toki myös kauniita, sitä ei käy kiistäminen, mutta eikai siitä kauneudesta mitään haittaakaan ole kun järki pysyy hommassa mukana. Asiaa pitäisi ehdottomasti pohtia syvemmältä, nimittäin usein rotua arvostelevien tuomarien koulutukseseen osallistuvat rotujärjestössä toimivat ihmiset ja rotujärjestöillä on iso osa kunkin rodun ulkomuodon kriteereihin, paitsi juurikin auttamalla tuomareita katsomaan oikeita asioita myös tekemällä rotumääritelmän. Toki aina on se tulkinnan varaisuus, sillehän nyt emme toki mitään voi, mutta pääasiassa koirat kuitenkin arvostellaan sen rotumääritelmän mukaisesti. Sekin on aivan totta, että rotumääritelmässä määritellään lähes utopinen täydellinen yksilö, mutta ei se tarkoita että kaikkien rodun edustajien tulisi olla juuri sellaisia kaikilta osa-alueiltaan. Se on vain suuntaa antava päämäärä, jotta rotu saadaan pysymään käyttötarkoituksiinsa sopivana, rodun harrastajien silmää miellyttävänä ja joillain roduilla vieläpä sopivasti alkuperäistä ulkomuotoaan muistuttavina. On täysin totta, että joillakin näyttelyiden ihannointi menee aivan yli ja on totta, että on rotuja joiden terveys ja luonne tilanne ovat ulkonäön kustannuksella täysin pielessä, mutta minun mielestäni siinä vika ei ole koiranäyttelyissä eikä edes niissä tuomareissa, vaan rodun harrastajissa, kuten koirien omistajissa, kasvattajissa ja rotujärjestössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oman rodun kohdalla - ja monen muun - on käynyt niin, että aikojen saatossa tuomarit ja kasvattajat ovat onnistuneet tulkitsemaan rodun rakenneihannetta niin, ettei se ole enää käytännössä terve ja kestävä, ainakaan niissä ihannoiduissa tapauksissa. Villakoira on värimuunnostensa sisällä sen verran homogeeninen, että niitä pääjalkaisia, takajaloiltaan ylikulmautuneita ja esim. heikkoleukaisia on PALJON. Tilanne olisi ihan erilainen, jos näyttelyt eivät määräisi trendiä. Toki vastuuta pitää sälyttää myös kasvattajille, harrastajille ja myös pennunostajille, mikä usein unohdetaan. Rotujärjestö - näyttelyt (trendeineen ja tuomareineen) - harrastajat - kasvattajat - pennunostajat on kombo, jonka pitäisi toimia joka kohdasta. Aivan jokaisesta.

      Näyttelyt voivat olla kiva harrastus sellaiselle, joka ei ota niitä kuolemanvakavasti eikä niiden varjolla esineellistä koiraansa. Valitettavasti jälleen esimerkiksi villakoira voi joutua kärsimään turkistaan, kun koiria suunnilleen puunataan enemmän kuin ulkoilutetaan.

      Poista
    2. Aivan juuri niin, kaikki rodun harrastajat, kuten pennunostajat, kasvattajat ja ne tuomarit ovat monilla roduilla tehneet ison tuhon. Mutta jokaisen täytyisi ehdottomasti muistaa, että varsinaisesti ne näyttelyt ei ole se pahan alku ja juuri. Meillä esimerkiksi omassa rodussa en näe mitään pahaa näyttelyissä. Tuomarit pistävät huonosti käyttytyvät yksilöt hylsynä pihalle ja palkitsevat paitsi kauniita, niin myös oikein rakentuneita hyvin käyttäytyviä yksilöitä. Ja kun omaa rotuani ei tarvitse trimmata, niin parhaimmillaan ollaan menty kesäpäivänä näyttelyyn niin, että koirat kävivät uimassa aamulla ja turkin kuivuttua mentiin näyttelyyn jossa koirat nauttivat piknikkiä ihmistensä kanssa ja kävivät sosiaalisina nauttimassa kehässä saadusta huomiosta. Eli näyttelyt voivat olla myös tälläisiä ja silloin niissä ei voi nähdä mitään eettisesti väärää. :)

      Poista
    3. Keskustelua! Mahtavaa! :D

      Itseäni jäi tässä mietityttämään tuo koiran rakenteen tarkasteleminen näyttelyssä. Onhan se totta, että näyttelyissä painotetaan koiran rakennetta, kertoohan sen jo näyttelysanastokin. Silti joissakin roduissa "hyvät takakulmaukset" saattavat tarkoittaa kaikkea muuta kuin koiraeläimelle terveitä takakulmauksia.

      Poista
    4. Tilanne on varmasti eri roduissa erilainen. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi näyttelyissä menestynyt suomenajokoira on todennäköisesti hyvin näppärärakenteinen otus jänismetsälle. Valitettavasti mun rodussa taas tilanne on aivan toinen. Tähän vaikuttanee myös tuomarikoulutus ja ylipäätään se lähtökohta, mistä kukin näyttelytuomari ponnistaa. Ikänsä jänispiiskojen kanssa metsällä käynyt henkilö todennäköisesti arvostaa toimivaa rakennetta ja näkee sen säilyttämisen ja siten palkitsemisen arvoisena asiana. Jos taas tottuu katsomaan epätasapainoista rakennetta, jonka virheitä maskeerataan trimmaamalla piiloon, pitää sitä ehkä todennäköisemmin normaalina ja jopa tavoiteltavana asiana. Silmä tottuu.

      Minusta näyttelyistä saisi huomattavasti eettisempää toimintaa, jos kilpailuluokat poistettaisiin, rotumääritelmiä lavennettaisiin niin, että normaali ja terve tyyppivaihtelu olisi ok kaikilla roduilla ja koiran ulkomuodon näyttävyys ei olisi enää ykkösjuttu. Olen välillä miettinyt, pitäisikö esimerkiksi agilityn valioitumissysteemiä muuttaa jollakin tavalla, mikäli lajin kehitys jatkaa nykysuuntaansa rataprofiilien muuttuessa haastavammiksi ja nopeusodotusten kasvaessa. Ehkäpä. Tosin se on jo aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. :D

      Poista
  4. Minä olen viime aikoina miettinyt näyttelyiden tarkoitusta ja merkitystä paljonkin. Itse pidän näyttelyistä ja käynkin niissä paljon niin koiran kanssa kehässä kuin turistina - mutta mulle näyttelyt ovat ennen kaikkea kiva harrastus, jossa voi nähdä tuttuja ja koiria. Tietty se on plussaa, jos sieltä kehästä joku ruusuke vaikka tipahtaisi, mutta ei me kehiä kierretä verenmaku suussa ja yritetä sabotoida kanssakilpailijoita sertien saati cacibien saamiseksi.
    Minä koen, että näyttelyt eivät enää nykypäivänä palvele sitä, mihin ne luotiin, eli palvelemaan jalostusta. Mitä palvelua se on, että koiria jalostetaan ulkonäöllisesti niin ääripääähän, että se ei ole enää koiran terveyden mukaista eikä se voi elää normaalia koiranelämää rakenteensa takia? Ylipäänsä kun puhutaan jalostuksesta kasvattajalla pitäisi olla siellä korvien välissä se oma näkökulma siitä mitä hän on jalostamassa, miksi ja mitä hän hakee - valitettavasti se on tätä nykyaikaa, että koirien jalostuksessa mietitään enemmän sitä mitä tuomari haluaa nähdä. Tuomari, joka ei useinkaan tiedä yhtään mitään juuri ko. rodusta, ellei satu olemaan rodun erikoistuomari. Tuomari, jonka kotimaassa voi olla vain 50 rotua eikä yhtäkään yksilöä juuri siitä rodusta, jota hän on menossa tuomaroimaan, mutta koska hänellä on oikeudet kaikkiin näihin hänen kotimaansa rotujen tuomarointiin hän on "allrounder". Kyllä sen näkee omassa rodussanikin, että joidenkin kasvattajien kohdalla ollaan menossa siihen, että haetaan sitä "showmeininkiä", jalostetaan niin hervottomat kulmaukset koska ne on niin näyttävät, karva on paskaa koska pitää saada paljon jalkakarvoja joista veistää trimmillä "tolpat" (koska nekin on niin näyttävät), luonnekaan ei välttämättä ole aina sitä mitä sen pitäisi olla.... Toisen meidän rodun kohdalla taas näkee niitä tosi lyhytraajaisia, todella pitkäselkäisiä ja isorintakehäisiä yksilöitä, joiden maha viistää maata niiden kävellessä, saattaapa niillä olla aivan hervottomat kulmauksetkin kaiken lisäksi. Mutta hei koiran nimen eteen saa sen 10-rivisen tittelilitanjan, sehän se on pääasia :P

    Toisaalta jos ajatellaan, että mitä jos meillä ei olisi näyttelyitä eikä rotumääritelmiä, joihin koiraa verrata, jos ei olisi ketään jota kiinnostaisi mitä se rotumääritelmä siitä koirasta sanoo eikä mitään mihin koiran ulkonäöllisissä ominaisuuksissa pitäisi pyrkiä. En usko, että silloin meillä olisi myöskään vastaavaa määrää rotuja, tai ainakin ne olisivat ulkonäöllisesti ihan erilaisia, ehkä jopa toistensa kaltaisia. Jotkut ovat sitä mieltä, että rotuja voisi hyvinkin olla vähemmänkin, mutta minua ajatus karsastuttaa (mulla oli hankaluuksia löytää sopivaa rotua näistä ~400 rodusta mitä on jo olemassa FCI:n kirjoilla :D). Tietty silloinkin varmasti olisi sellaisia rotufanaatikkoja, jotka jatkaisivat sen rodun alkuperäisen ulkonäön säilyttämistä, mutta mitä noita kasvatustouhuja on seurannut, niin suurin osa menisi varmasti siitä mistä aita on matalin....



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (jatkoa) Mitä tulee rotuihin ja rotumääritelmiin, niin minusta olisi koiran rakennetta arvioidessa syytä miettiä pystyisikö se enää siihen työhön, johon se on alun perin luotu. Jos miettii näitä nykyajan saksanpaimenkoiria, niin en ymmärrä miten niillä selkä kestää yhtään mitään.... Nykypäivän enkkubulleista ei varmasti ole pysäyttämään yhtäkään härkää, pyörtyisivät hapenpuutteeseen jo ennen härän näkemistä. Se vasta onkin surullista, että todella moni kasvattaja kieltäytyy ottamasta niitä pinkkejä rillejä pois nenältä ja myöntämään, että koirien rakenteissa on ihan oikeita vakavia ongelmia, jotka vaikuttavat negatiivisesti myös koirien elämään.
      Itse pidän koiran liikettä parhaimpana tapana arvioida sen rakenteen terveyttä. Jos ei ota rotu- ja tyyppieroja huomioon, niin kyllä niistä puhtaista liikkeistä näkee kaikista parhaiten myös missä kuosissa koira on rakenteellisesti. Oli aika kamalaa seurata menneessä Messarissa oman rodun kohdalla, kuinka siellä ei kaikilla koirilla mahtuneet jalat kunnolla kropan alle (liian pitkät raajat/lyhyt runko), jalka ei ojentunut kunnolla (huonot kulmaukset) ja mitä muita siellä näkyi... Tämän takia soisin tuomarien huomioivan paljon enemmän koiran liikuttamisen, ei pelkästään aseteltuna pönöttämisen.
      Ja tuomareillakin kun on niitä näkemyseroja. Yksi hakee yhtä ja toinen toista. Tuo nyt vain pitää hyväksyä, eihän "normaalit ihmisetkään" ole läheskään samaa mieltä siitä mikä koira on kaikista hienoin ja "oikein" rotunsa edustaja, mutta kyllä soisin, että niihin tuomareiden arvioihin suhtauduttaisiin juurikin niin, että se on vain _mielipide_. Sen verran hyvin pitää se oma koira tuntea, että tietää sen oikeat virheet vaikka ne eivät siellä kehässä olisi juuri jonain päivänä näkyneetkään. Meillä oli viimeisimmässä arvostelussa oikein kasvattajatuomarilta kommentti, että koiran on liian lyhytraajainen. Olkoon minun puolesta kuinka kasvattaja hyvänsä, onneksi itse on tuota otusta tullut sen verran kateltua, että sillä on tuota raajakorkeutta kyllä ihan riittävästi eikä yhtään enempää tarvitse tulla :D Enkä ole kyllä ihan samaa mieltä kaikista niistäkään arvosteluista, joilla on satuttu sijoittumaan.

      Nyt on FB:ssä kiertänyt linkki seuraavalle sivulle, tuolta niitä multitsämppiöönejä vasta löytyykin.... http://www.pinterest.com/derime/pedigree-dogs-as-they-shouldnt-be/

      Mutta se varsinainen pointti: näyttelyt ovat kiva harrastus, kunhan sitä ei ota liian tosissaan ja lähde sinne kehään vain sillä meiningillä, että ROP tai turpaan tulee. Ja kasvattajille se oma visio siitä miltä koiran tulisi näyttää, koska siellä kehässä voi tosiaan olla arvostelemassa tuomari, joka on vasta sinä aamuna lukenut ensimmäisen kerran elämässään rodun rotumääritelmän..... Tai vaikka olisi opetellut sen ulkoa hänellä on rodusta silti ihan oma näkemys, joka ei välttämättä ole rodun etua ajatellen se paras mahdollinen. Rotujen tulevaisuus on kuitenkin hyvin pitkälti kasvattajien käsissä, ja kun sen tietää miten moni rotu on jo kärsinyt siitä niin ulkonäöllisesti kuin geneettisesti, että koirat yritetään jalostaa voittamaan näyttelyissä, niin kasvattajien pitäisi vielä enemmän miettiä omia mieltymyksiään ja vastuutaan rotuaan kohtaan.

      Poista
    2. Kiitos pitkästä kommentistasi!

      Mikäli rotujalostus halutaan nykyisellään säilyttää, on jonkinlaisen rotumääritelmän olemassaolo aika välttämätöntä, totta kai. Jossainhan pitää lukea mitä ominaisuuksia rodulla sitten pitää olla. Ja jossainhan nuo ominaisuudet on testattava. Toisaalta mielestäni on hassua, että tuo rotumääritelmä keskittyy kuvaamaan korvien kokoa ja polven kulmausta, eikä esimerkiksi millainen luonne olisi hyvä koiran nykyiselle käyttötarkoitukselle. Olisiko se muka maailmanloppu, jos ulkonäkö rodun sisällä heittelisi hieman? Itse en pahastuisi, vaikka koiranjalostus menisi aivan toiselle linjalle, ilman tosi rajoittavia rotumääritelmiä, mutta se on täysin toisen keskustelun aihe.

      Mitä tulee tuomareiden näkemyseroihin niin kuten sanoit aiemmin jo nnopalle; ainoa tapa vetää minkäänlaista johtopäätöstä näyttelytuloksista on kiertää niitä mahdollisimman paljon ja sitten katsoa tulosten keskiarvo. Mutta en minä silti panisi niille kovinkaan suurta arvoa. Arvostelut kannattaa lukea, ja jos niissä toistuu kaikilla tuomareilla jokin sama kommentti, voi miettiä mistä se johtuu.

      Poista
    3. Pikaisena ajatuksena näihin kommentteihin liittyen: pitäisikö näyttelyistä siirtyä enemmän jalostustarkastusmaisiin tsekkauksiin kattavilla ja standardisoiduilla kirjallisilla arvioilla ilman koirien keskinäistä sijoittelua? Pitäisikö millintarkoista rotumääritelmistä ehkä siirtyä kohti JTO:n kaltaista paksumpaa nivaskaa?

      Poista
    4. Lyhyesti sanottuna kyllä pitäisi. Se olisi ihanteellista.

      Poista
  5. Hyvä postaus kyllä, ei tohon voi oikein muuta lisätä.
    Teille on muuten haaste jos vaan viitsit tehdä:
    http://timiaussie.blogspot.fi/2014/01/haaste-ja-kuvia-ruutinkoskelta.html

    VastaaPoista
  6. Todella hyvä postaus, olen itse pohtinut ihan samaa. Liikaa panostetaan koiranjalostuksessa ulkonäköön, eikä niihin oikeasti tärkeisiin seikkoihin. Mitä iloa on koirasta, joka on BIS1 kerrasta toiseen, jos se ei ylijalostuksen takia pysty esimerkiksi synnyttämään luonnollisesti, vaan tarvitsee keisarinleikkauksen? Tai että sillä on samasta syystä suuria hengitysvaikeuksia? Tai koirasta, joka on ylihermostunut, aggressiivinen tai todella arka? Näyttelyissä pitäisi ehdottomasti ottaa enemmän huomioon koiran käytös ja terveys. Itselleni on ainakin ensiarvoisen tärkeää, että koira on kaikin puolin terve ja että sillä on luonne kohdillaan. Sen jälkeen voi välittää ulkonäön pikkuseikoista, kuten sentin liian pitkistä korvista tai liian kippurasta hännästä. Koirille ei valitettavasti ole "terveys-" tai "luonnekilpailuja".
    Lisäksi pitäisi miettiä, miten hyvin yksilö palvelee siinä asiassa, mihin se on jalostettu. Nykyään tosin lähes kaikki koirat ovat enemmän tai vähemmän seurakoiria, harva enää tekee "oikeaa työtä" (esim. joka päivä paimentamassa lampaita tai metsällä haukkumassa hirviä). En usko, että itse näyttelyistä on koiralle mitään haittaa, vaan pikemmin siitä, miten se heijastaa jalostukseen.

    On hyvin harmittavaa, miten koiranjalostus kärsii ihmisten turhamaisuudesta. Vähän pahoin pelkään, että koiranäyttelyistä on vuosi vuodelta tulossa yhä isompia spektaakkeleja, enkä todellakaan halua ajatella, missä ollaan esim. 100 vuoden päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin totta. Tosin itseäni pelottaa jo tulevat 10 tai 20 vuotta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.