9. tammikuuta 2014

Kuinka löytää se oikea rotu?

Minulla on lojunut bloggerin luonnoksissa iät ja ajat tällainen postaus koirarodun valinnasta. Ajattelin nyt viimeinkin julkaista sen. Olen sivunnut tätä aikaisemmin jo postauksissa Oikea koira oikeaan kotiin mutta minun teki mieli paneutu aiheeseen hieman syvemmin. Miten satojen koirarotujen joukosta on oikein mahdollista löytää se itselle sopiva rotu? Kannattaako rotua edes miettiä koiraa ostaessa? 


Yleensä, kun perhe päättää ostaa koiran, ensimmäiseksi aletaan selata rotuoppaitta. Aika monessa talossa on tuhat vuotta vanha rotukoirakirja, eikä kukaan tiedä mistä se on tullut, mutta aina se on siellä kirjahyllyssä silti ollut. Tämä kirja puhdistetaan pölystä ja aukaistaan keskeltä. Halutaan lapsirakas, ehdottomasti terve, ihmisille ystävällinen ja helposti koulutettava mukava perhekoira. 

Hetken selailun jälkeen huomataan, että oikeastaan kaikkia rotuja kuvataan tällä tavalla, jos luonteesta edes mainitaan mitään. Pääasiassa kirja ohjaa miettimään rotukoiran ulkonäköä. Ei siis ihmekään, että kun aletaan lisätä vaatimuksia, ne liittyvät pääasiassa koiran ulkonäköön. Ei pitkäkarvaista, eikä kovin suurta, eikä mielellään mitään tylsää mustaa. Suloisuus on myös tärkeä kriteeri. Lopulta päädytään joko saksanpaimenkoiraan, koska se näyttää vaikuttavalta tai mahdollisesti kääpiösnautseriin, koska ne ovat niin hurjan suloisia. 

Seuraava vaihe on se, että rotuyhdistyksen sivuilta luetaan rotukuvaus, todetaan rodun olevan juuri niin hyvä kuin ajateltiinkin ja sitten siirrytäänkin katsomaan pentueita. Siinä vaiheessa huomataan tosin aika usein, että rotuyhdistyksen pentulistalla ei ole tarjolla oikean väristä tai oikean ikäistä pentua - joten siirrytään suoraan apulaan. Sieltähän se oma sakansapaimenkoirapentu löytyykin ja vielä puolet halvemmalla kuin kuviteltiin. Papereitahan ei tarvita, kun ei näyttelyissä kuitenkaan käydä ja koira on kuitenkin vain kotikoirana. 

Tässä kaavassa menee pieleen useampi kuin yksi kohta. Ensimmäinen, ja ehkä tärkeinkin osa, on oikean rodun valinta. Koira on niin monimuotoinen eläin, että sillä on merkitystä minkä tyyppisen koiran hankkii ja ennen kuin lähtee mitään rotua miettimään, kannattaa itseltä kysyä miksi ylipäätään haluaa koiran. Vasta kun tietää miksi haluaa koiran, voi lähteä kuvaamaan niitä ominaisuuksia, jota koiraltaan haluaa.

Kuvaus saisi kuitenkin olla jotain muuta kuin ympäripyöreitä adjektiiveja kuten miellyttämisenhaluinen, omistajalleen omistautuva ja perheelle uskollinen. Kaikkia koiria kuvataan tällä tavalla. Ihan oikeasti. Kannattaa ennemmin miettiä jotain hyvin konkreettisia asioita. Halutaanko vahtiva koira? Halutaanko energinen koira? Halutaanko metsästävä koira? Mikään koirarotu ei ole täydellinen vaan jokaisessa rodussa on omat haasteensa. Kannattaa miettiä millaisten ongelmia aiheuttavien ominaisuuksien kanssa osaa elää ja kuinka omat koulutustaidot riittävät jonkin ominaisuuden hillitsemiseen.

Olemme kaikki varmasti myös kuulleet, että koiraa ei saisi valita ulkonäön perusteella. Se pitääkin paikkansa monessa suhteessa. Se, että koira on kaunis, ei paljoa lohduta sitten, kun ollaan ongelmissa sen takia, että on valittu täysin itselleen sopimaton rotu. Mutta saako ulkonäöllä olla mitään väliä? Tietenkin sillä saa ja pitääkin. Jos et pidä turkin hoitamisesta, älä ota trimmattavaa rotua, vaikka se kuinka muuten olisi sopiva rotu sinulle. Jos haluat huipun agilitykoiran, ota rotu, jonka rakenne on ihanteellinen tähän harrastukseen.

On myös hieman hassua ottaa sellainen koira jonka ulkonäkö ei miellytä ollenkaan. Meillä kaikilla on värimieltymyksiä, ja muita subjektiivisia käsitysiä kauniista koirasta, eikä ole mitenkään väärin ottaa ne huomioon, kunhan ulkonäkö ei ole se ensimmäinen valintaperusta. Ainakaan koiran ulkonäkö ei saisi sokaista meitä koiran muilta ominaisuuksilta tai rajoittaa liikaa rotuvalintoja. Turhan usein näkee ihmisten jättävän hyvätkin rotuehdotukset huomiotta, koska niiden ulkonäkö ei vastaa sitä oman unelmakoiran ulkonäköä.

Kun se oma rotu on valittu, kannattaa lähteä tutustumaan kyseiseen rotuun. Usein kuulee sanottavan, että kannattaa olla yhteydessä kasvattajiin ja kysellä rodun ominaispiirteistä, mutta oman kokemukseni mukaan turhan harva vastaa tällaisiin sähköposteihin. Turhaa se ei kuitenkaan missään nimessä ole. Mikäli sattuu löytämään sellaisen ihanan kasvattajan, jolla on runsaasti aikaa vastailla aloittelijoiden kysymyksiin, olet päässyt kultakaivokselle. Myös rodun omistajilta kannattaa kysellä. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy myös varmasti tietoa rodusta. Jos ei mitään muuta niin ainakin Suomi24 osaa kertoa mitä kaikkea stereotypioita rotuun liittyy.

Oma suosikkini on rotuun liittyvään kirjallisuuteen paneutuminen, mutta sellaista on yllättävän vaikea saada käsiinsä. Hyvää kirjallisuutta rotukoirista on oikeasti melko vähän. Ongelma yksittäistä rotua käsittelevissä kirjoissa on sama kuin yleisissä rotuoppaissakin. Pääpaino on koirarodun ulkoisten piirteiden selittämisessä ja sen käyttäytymistä selitetään hyvin ympäripyöreästi. Usein kirjoittajana on pitkään rotua harrastanut ihminen, mikä on tietenkin hyvä, mutta turhan usein kirja nojaa ainoastaan perinnetietoon. Kirjasta ei toisin sanoen löydä kaivamallakaan minkäänlaisia viitteitä tieteelliseen kirjallisuuteen koiraeläinten käyttäytymisestä.

Sen oikean rodun löytäminen on toisin sanoen hyvin vaikeaa. Luotettavaa tietoa roduista on loppupeleissä melko vähän tarjolla, rotupiireihin voi olla kohtalaisen vaikea päästä sisään ja rodun sisällä on joka tapauksessa valtavia yksilöeroja. Loppujen lopuksi ainoa tapa tietää millaista on omistaa tietyn rotuinen koira on omistaa sen rotuinen koira. Väitän kuitenkin, että mitä enemmän laittaa aikaa sen itselle sopivan koiratyypin miettimiselle, sitä varmemmin saa niitä ominaisuuksia, joita koiralta haluaa.

Kertokaa lukijat kuinka itse olette päätyneet omiin rotuihinne? 

15 kommenttia:

  1. Yksi iso ongelma kyllä on tuo rodun valinta :\ Paha asia on jos otetaan metsästys koira pelkästään sohvatyynyksi. Itse näin myös pari päivää sitten kun eräs mies ja nainen taluttivat 6 staffia jotka eivät osanneet kävellä hihnassa ollenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Monilta ongelmilta vältyttäisiin jos edes hetken miettisi mitä koiralta haluaa.

      Poista
  2. Mun mielestä siinä vaiheessa kun päättää sen rotutyypin (lintukoira, noutaja, paimen..) omien tarpeiden perusteella, kannattaa änkeä johonkin paikallisen rotujärjestön tapahtumiin seuraamaan ja juttelemaan niiden koirien omistajien kanssa. Mihinkään näyttelyihin ei kannata mennä etsimään omaa rotua, mutta jos vaikka noutaja tuntuu hyvältä niin varmaan on jotain noutajatapahtumia mihin voisi mennä turistiksi. Sitä voi myös änkeä facessa rodun ryhmään seuraamaan sivusta tai kyselemään sinne. Ei pidä siis jäädä sohvalle haaveilemaan vaan rohkeesti mennä katsomaan millaisia nämä koirat ovat.:)

    Silloin kun itselle tuli bretoni mieleen ja se tuntui sopivalta vaihtoehdolta niin käytiin melkein heti bretonipäivillä katsomassa rodun edustajia ja kun päivän tuli juteltua rodun harrastajien kanssa niin valinta tuntui selvältä. Olen myös facessa liittynyt nyt erään rodun ryhmään, siinä taas kävin toisinpäin, kun luki niitä jokaviikkoisia terveyskeskusteluja ja tajusi ettei niitä kasvattajia hetkauta terveyspuoli yhtään, tuli päätös etten ainakaan ko rotua ota.

    Sanoisin, että pitää olla itse aktiivinen selvittämään millainen rotu ja luonne tulevalle koiralle sopii.:) Huolella pitää päättää. Musta muuten tuntuu että moni ottaa ekaksi koiraksi sekarotuisen, koska se myytti seropin terveydestä on niin vahvasti pinnassa vieläkin vaikka on ollut yhtä sun toista tieteellistä todistetta siitä ettei ne ole sen terveempiä kuin rotukoirat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sekarotuisia on paljon etenkin ensimmäisiä koirina. Sekarotuinen on myös ehkä hieman helpompi saada? En tiedä.

      Poista
  3. Villakoirat: sattumalta. :D Hyvään päädyin (tai siis parhaaseen). Toyvillis ilmestyi naapuriin ja meistä tuli ystävät. Hankala sanoa, olisinko poiminut rodun mukaani, vaikka naapurien koira olisi ollut millainen vain. Voi olla, että ainakin ensimmäinen koira olisi voinut olla ties mikä kaanaankoira tai jackrussel tai greyhound - tai sitten olisin kuitenkin päätynyt villakoiraan. Toisaalta en hirveästi kiinnittänyt niihin ennen naapurin koiraa huomiota, ja pidinkin aika erilaisista roduista (tosin rotutuntemus oli melkoisen pinnallista ja juuri noiden käppästen koirakirjojen kahlailun tulosta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein joku tutun koira innoittaa ottamaan selvää jostakin rodusta. Loppujen lopuksi se oman rodun löytyminen on aika tavalla sattumasta kiinni. Ja kun se koira on kotona, rotuun yleensä kiintyy vain lisää. Ehkä oikeaa rotua ei löydetä vaan siihen kasvetaan. En tiedä.

      Poista
  4. Vuosien pohdinnan tulos oli tämä isovillakoira. Sitä ennen oli monta muuta vaihtoehtoa, joku pidempään, joku lyhyemmän aikaa. Tutkin netistä rotuyhdistysten sivuja, blogeja, videoita keskustelupalstoja ja kaikkea mahdollista, mitä eteen sattui. Juttelin koirien omistajien kanssa yms. Rotukirjojen kuvaukset toki luin myös, joskin tyytymättömänä lukemaani. Niissä, kun on vain se pintaraapaisu.

    Ennestään villakoirat ei ole koskaan kiehtonut minua, joskin isovillakoiran näyttelyturkissa ensimmäisen kerran nähtyäni teki kyllä vaikutuksen. Koko oli selkeä heti alkuun, koska halusin ison koiran. Pienet koirat ei ole koskaan ollut mun juttu.

    Ainoa asia, mikä isovillakoirassa epäilytti oli se turkinhoito. Tiesin, että olen laiska, eikä turkinhoito kiinnostanut minua. Kuitenkin muut rotuominaisuudet tuntuivat juuri minulle sopivilta, joten aloin miettimään asiaa toiselta kantilta. Turkin voi pitää lyhyenä ja helppohoitoisena, joskin tiedostin, että turkinhoito on joka tapauksessa säännöllistä koko koiran elämän ajan. Pohdin pitkään onko minusta ryhtymään siihen ja päätin lopulta, että on. Enkä ole päätöstäni katunut. Yllättäen minusta oli jopa näyttelyturkin hoitoon ja jopa nautin siitä hommasta. Oikean valinnan olen tehnyt ja onneksi oli vuosia aikaa jokainen kiinnostava rotu tutkia ns. läpikotaisin ja muiden kohdalla todeta, että ei ne ole mua varten. Alunperin kuitenkin rotumieltymykset on ollut ihan muunlaiset.

    Sun kirjotus on kyllä aiheellinen, ihan liikaa ihmiset hankkii koiria ulkonäön perusteella. Onneksi tänä päivänä tehdään aiheesta jopa leffoja, toivottavasti niistä joku ottais onkeensa, eikä esim. näitä surullisia nuoria ja "hankalia" kodinvaihtajakoiria olisi tulevaisuudessa ihan näin paljoa kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdinkin ihan että blogeistahan minäkin sain yllättävän paljon tietoa belgianpaimenkoirasta ennen kuin Kiiran hankin. Ja tosiaan, aika monesti olen nähnyt senkin, että sitä ikään kuin kasvaa siihen rotuun, jonka on valinnut. Hetken päästä se ennen häirinnyt asia ei enää häiritsekään ollekaan. Turkinhoidosta tulee kivaa ja niin edelleen...

      Poista
  5. Itse päädyin sk. collieeseen ensin sattumalta, mietiskelin kriteereihin soveltuvaa ensimmäistä koiraa ja kaverini ehdotti tätä rotua. En ollut rodusta aikaisemmin kuullutkaan enkä tavannut yhtäkään rodun edustajaa. Tutkin rotua (kuten kaikki) ensin netissä ja sitten kävin näyttelyissä tutustumassa muutamaan yksilöön- Rotu tuntui yhä enemmän omalta ja kokemukset omistajilta vahvistivat päätöstä. Olen ollut erittäin tyytyväinen :)

    Itselläni kriteereitä oli mm. keskikokoinen, lyhyt karva, ei puhdas työkoira, ei metsästyskoira tai suuri viettinen, miellyttämishalua kuitenkin ja suhteellisen aktiivinen rotu. Harrastukseni hevosten parissa rajasivat vaihtoehtoja, mietin pitkään tätä sekä tolleria. Tollerin hylkäsin kuitenkin mahdollisesti kovan vietin vuoksi (ihan turvallisuuskysymys, jos hevosen selässä olen) sekä kuullessani niin paljon hösäyliaktiivisuudesta. Kaikki harrastukset ovat tulleet kuvioon ihan vain kasvaessa koirakkona ja seuraavaa koiraa valitessa otan tulevaisuuden suunnitelmatkin huomioon. Todennäköisesti kuitenkin seuraava tulee olemaan saman rodun edustaja :)

    Hienosti taas kirjoitettu ajankohtaisesta aiheesta :) Yhä enemmän näkee väärän rotuisia koiria väärillä ihmisillä ja ongelmissa ollaan.Jalostus onkin sitten toinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Collie onkin kiva rotu. Sellainen, jossa on potentiaalia vaikka mihin, mutta joka menee yleensä todella mutkattomasti arjessa mukana. Hauska kuulla muutenkin että monet ihmiset ovat oikeasti miettineet rotujaan.

      Poista
  6. Ensimmäinen koirahan meillä oli (perinteisesti) sekarotuinen... Koska olin pitkään vinkunut koiraa ja nyt sellaisia sekarotuisia pentuja sattui meidän sukulaisten koiralle syntymään vahinkoastumisen kautta. Onneksi - koira oli helppo ja luonteeltaan mahtava, vaikka rotusekoituksesta (ainakin sakemanni, porokoira, husky ja suomenajokoira) olisi voinut odottaa kaikkea muuta. Vanhemmatkaan eivät silloin juuri mitään roduista tienneet, mutta onneksi meillä kävi hyvä tuuri. Näin voisi sanoa. Tuuri, todellakin.
    Seuraava koira myöskin sekarotuinen. Puolen vuoden koirattomuuden jälkeen taloon asteli 14-viikkoinen pohjis/porokoira/karhukoira -sekoitus. Myönnän, silloinkaan en kovinkaan paljoa rotuja miettinyt. Toki sen verran, että tiesin koiran olevan riistaviettinen ja mahdollisesti hyvin haukkuherkkä, koska pystistä sisältää. Hyvin ollaan kuitenkin pärjätty.
    Toinen koira tuli kodinvaihtajana, rotuja ei tiedossa, ensin viikon koeajalle, jossa paljastui, että koirahan on ihan näppärä paketti - sosiaalinen ennenkaikkea. Tytsy sai jäädä enkä oo sitä päätöstä katunu päivääkään :) edellisen omistajankin kanssa pidetään yhteyttä edelleen.

    Jatkuu seur. kommentissa...

    VastaaPoista
  7. Ja sitten tähän kolmanteen, joka viimein on rotukoira: pk collie. Rotua aloin pohtimaan jo pari vuotta aikaisemmin, ennenkuin tämä lassie meille sitten viimein tuli. Ensiksikin tietenkin ne kuuluisat koirarotukirjat esiin. Sieltä listasin kaikki rodut, jotka ulkonäön puolesta vähänkin miellyttivät silmää, koska tottahan se on, että kyllä sen koiran pitää ulkonäöllisesti sitä omaa silmää edes vähän miellyttää. Listalla oli mm. labbis, kultsu, tolleri, lk & pk collie, porokoira & lapinkoira, sakemanni, valkkari, engl.springerspanieli, husky, belggarit (gro, mali ja tervu), karhukoira, pohjis, dalmatialainen jne jne.. Lista OLI melkoisen pitkä.

    Sitten käyttötarkoituksiin ja luonteisiin perehtymistä; ja lista lyhenikin nopeasti. Myös terveys oli yksi tärkeä tekijä rotuvalinnassa. Jäljelle jäi lopulta lk / pk collie ja suomenlapinkoira. Aloin tutustua rotuihin netin kautta; ottamalla yhteyttä kasvattajiin ja omistajiin jotka ko. rodun omistivat. Näyttelyissä & mätsäreissä tuli kierreltyä rotujen kehillä ja vaihdeltua muutama sana rodusta omistajien kanssa. Pikkuhiljaa alkoi muodostua kuva, että ehkä collie olis enemmän "se mun juttu". Pitkäkarvaiseen versioon päädyin puhtaasti oikeastaan siitä syystä, että ulkonäöllisesti se miellytti silmää hitusen enemmän. Luonteista kun olin kysellyt, olin saanut kuvan, että aikalailla samanlaisia nämä rodut ovat. Kuuleman mukaan pitkäkarvaisissa kuitenkin on ehkä hitusen enemmän arkuutta esiintynyt, mutta tähänkin voi vaikuttaa jos valitsee yhdistelmät hyvin.

    Olin myös löytänyt mahtavan kasvattajan, johon olin jo ehtinyt käydä tutustumassa ja esittäytymässä luonaan. Sähköpostein yhteydenpito jatkui ja lopulta oli se aika kun narttu, josta pidin kovasti, tuli tiineeksi. Narttuun pääsinkin kasvattajan luona vieraillessa tutustumaan ja näkemään treenikentällä ja kotona. Tykkäsin myös siitä, kun näin pentuarkea, koska kasvattajalla sattui juuri tuolloin olemaan melkein luovutusikäset pennut kasvamassa kotonaan. Rotuna collie viehätti tosiaan monipuolisuudellaan - mahdollisuus kokeilla vähän kaikenlaista. Agilityyn tykästytty, tokomasennus painaa itsellä päälle, joten se on vähän jäänyt taka-alalle, mutta kyllä me sitäkin jossain vaiheessa vielä aletaan treenailemaan enempi! Paimennus, vetolajit, jäljestys.. Näitä ainakin kokeillaan tulevaisuudessa. Mätsäreissäkin käydään kun täälläpäin sellaiset on, näyttelyissä sitten silloin tällöin.
    Nyt koira on n.10kk ikäinen ja erittäin tyytyväinen olen rotuvalintaan ollut. "Teini-iän" myllerryksiä odotellessa.. Ei vaan, uskon, että senkin jälkeen olen varma, että rotuvalinta on mennyt nappiin. Mutta ehkä mä joskus tulen myös sen lyhytkarvaisen version omistamaan. Sittenpähän itse näkee onko näissä eroja, ja jos, niin miten paljon loppupeleissä (yhdistelmissäkin eroja, tottakai. Ne huomioon ottaen :p)
    Ehkä vähän hairaannuin kommentissa sivuraiteille... Laitetaan väsymyksen piikkiin! :D

    Tulipas romaani. Enkä tiedä miten fiksusti sain asiani kirjoitettua, mahdollisesti voi olla kohtia jotka voi ymmärtää väärin.. Ulosanti ei tähän kellonaikaan mitään sujuvinta taida olla :D

    Mutta: hyvä teksti kyllä sinulta! Kuten aiemmin kommentoineetkin ovat sanoneet (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät kommentit eivät haittaa mitään. Kivahan se on kun jaksatte jakaa kokemuksianne. :)

      Aikaisemminkin mainitsin jo Johannalle, että collie tosiaan on todella monipuolinen rotu. Se onkin käsittääkseni aika yleinen, ja oikeasti todella hyvä, valinta ensimmäiseksi harrastuskoiraksi. Sen kanssa voi kokeilla vaikka mitä.

      Poista
  8. Ihan alkuun: ihana postaus! Kerroit ihan mahtavasti miten pieleen mennyt koiran valinta tehdään (:

    Luca tuli perhekoiraksi ja juuri rauhallinen, mukautuva ja ystävällinen luonne olivat ehdottoman tärkeitä. Myös koolla ja turkilla oli merkitystä. Perheen yhteiset kirat usein ovat kompromisessa jossain määrin ainakin.

    Sitten tuli aika hommata oma koira. Oman koirani halusin olevan palveluskoira, äärimmäisen oppvainen, muttei kuitenkaan liian energinen. Turkin halusin olevan helppohoitoinen, trimmattava turkki Lucan kohdalla on jäänyt äidin hoidettavaksi (en ikinä oppinut trimmaamisen jaloa taitoa..). En halunnut rotua joka tulee joka kadun kulmassa vastaan ja vähäinen jalostus tuo mukanaan terveen, pilaamattoman rodun.

    Molemmat rodut ovat osoittautuneet mahtaviksi ja valintaan ei voi olla kuin tyytyväinen. Näin jälkeenpäin voin todeta, että muitakin samoilla ominaisuuksilla varustettuja rotuja on paljonkin, mutta ehkä se oli se ulkonäkö, joka erotti samanluontoiset rodut toisistaan. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole koskaan oppinut trimmaamaan näitä äitin kiharoita. :D Itsekin hankin sitten sen palveluskoiran kun muutin pois porukoiltani. Äitini koirat jäivät äidille.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.