31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kuvin

Tammikuu



Helmikuu



Maaliskuu



Huhtikuu



Toukokuu



Kesäkuu



Heinäkuu



Elokuu



Syyskuu



Lokakuu



Marraskuu



Joulukuu

26. marraskuuta 2014

Kiira ja kiharat treenaa


Lumi tuli pari päivää sitten eikä se ole vielä sulanut pois. Tosin tällä hetkellä se on muuttunut pääasiassa vetiseksi loskaksi, mutta keskityn siihen, että sitä on edelleen maassa, enkä aio antaa kastuvien kenkien masentaa minua. Lumihehkutuksen lisäksi meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Ennen lumen tuloa olimme muutamana päivänä treenaamassa tokoa. Seurakseni sain näinä päivinä Vienaa, Laikaa ja Aavaa.

Yhtenä päivänä minulla oli jopa kiharat mukanani. Prinssi oli todella innoissaan päästessään tekemään töitä ihan oikealle tokokentälle aivan kuin ihan oikea palveluskoira. Mitään se ei kyllä osannut, mutta se korvasi osaamattomuutensa leveällä hymyllä ja heiluvalla hännällä. Samba puolestaan keskittyi leikkimään ja hillumaan.

Molempien kanssa tein ihan vain sivulletuloa. Prinssi ei sitä enää juurikaan muistanut ja tarvitsi paljon käsiapua tajutakseen mitä ollaan tekemässä. Kyllä se muisti sieltä kuitenkin pikku hiljaa virkistyi. Samballa taas on oikeastaan ihan hyvä sivulletulo. Sellainen suora ja tiivis. Se vain tulee sivulle ihmeellisellä hypyllä. Mutta jos hyppinen tekee sivulletulosta sen mielestä kivaa niin antaa mennä vain. Hauskanpitoahan tämä on.


Kiira ei kauheasti tykännyt kiharoiden mukaan tulosta, koska se tarkoitti sitä, että minä treenasin jotain muuta kuin sitä. Ja sehän on kamalaa. Kiira ei olekaan vähään aikaan huutanut sillä tavalla kentän laidalla. Yleensä se odottaa ihan nätisti paikoillaan makoillen. Samanlainen Kiira oli vielä seuraavanakin päivänä kun kävimme treenaamassa Aavan kanssa. No, käytin sitten kehän laidalla patoutuvan energian hyväkseni noutotreeneissä. Sain viimeinkin noutoon vähän vauhtia. 

 

Seuruutakin olemme ottaneet. Vieläkin hiomme pallopalkan kanssa niitä muutamia askelia. Haluan seuruun, joka on iloinen, tiivis ja suora, mutta jossa koira ei kuitenkaa nojaa tai keuli, joten oikean kriteerin asettaminen on hieman haastavaa. Jotenkin minun on vaikea hahmottaa koska Kiira on tiivis mutta ei kuitenkaan vielä ihan kiinni reidessä. Mutta hiljaa hyvä tulee. Ainakin Kiirasta on tullut todella iloinen seuraaja kun olen malttanut edetä pienin askelin. 

Alokkaan liikkeistä kokeilin myös liikkeestä maatemenoa ja seisomista, jotka ovat siinä samassa jamassa, johon ne aikanaan jätinkin. Kiira sekoittaa ne toisiinsa. Minun on ruvettava häivyttämään liikkestä maakaamaan menemisessä pientä pysähdysaskeltani. Se on Kiiralle vihje makaamisesta sanallisen vihjeen sijaan. Tämän lisäksi otan lisää ärsykekontrollitreeniä muissa tilanteissa koska siitä ei koskaan ole mitään haittaakaan.

Näiden lisäksi olen aloittanut ruudun sheippaamisen ja tunnistusnoudon opettamisen. Ensimmäinen on ihan alkutekijöissään, ei Kiira osaa kuin hakeutua jonnekin nauhojen luokse, mutta tunnarit ovat edenneet todella nopeasti. Kiiran tausta hajuerottelusta teki tunnareiden opettelemisesta todella nopeaa. Vielä toistaiseksi minulla ei ole ollut häiriöhajuina juurikaan muita (eli vain yksi kapuloista haisee ihmiseltä) mutta olen siirtänyt kapulat jo ulos ja liittänyt mukaan ilmaisun. Ehkä vähän hosumisen makua.

Itse asiassa vaikka videolla on yksi hyvin onnistunut tunnari ja yksi melkein onnistunut, palaan kuitenkin sisään tekemään ihan puhdasta erottelua. Seuraavaksi ajattelin ottaa mukaan muiden ihmisten hajut häiriöksi. Pari kokeilua tein ulkona ja ne menivät aika vaihtelevalla menestyksellä. Varmuuden vuoksi palaan sisään vahvistamaan erottelua ilman ilmaisua.

17. marraskuuta 2014

Tunnistusjälkikurssin antia

 

Kiiran kanssa on tosiaan puuhasteltu tänä syksynä tunnistusjälkeä ohjatulla kurssilla. Purkkiradalla koira opetettiin erottelemaan ominaishajuja toisistaan ja sitten siirryttiin ulos opettelemaan ihmisen jäljen seuraamista. Tunnistusjälki eroaa pelto- tai metsäjäljestä siinä, että koira työskentelee taajamassa monien harhajälkien keskellä ja koira opetetaan löytämään tietyn ihmisen jälki.  Tällaisen lyhyen kurssin aikana ei mitään varmoja tekijöitä luoda, mutta olen saanut erittäin hyvän neuvot siihen kuinka koira opetetaan löytämään oikea jälki lähtöhajun perusteella ja seuraamaan sitä taloudellisesti.

Tunnistusjäki aloitetaan asvaltilta, koska haluamme koiran seuraavan puhdasta ominaishajua, emmekä mitään murtuneeseen maaperään liittyvää sekoitushajua. Koska asvaltti on kuitenkin todella vaikea pinta, vahvistettiin jälkeä aluksi hajustetulla vedellä, mutta Kiiran tapauksessa vesi on jo parin kerran jälkeen jätetty pois. Kiiralla on jälkitaustaa joten se tajusi nopeasti mitä pitää tehdä. Esineinä käytettiin alusta asti pieniä avaimia, jotka eivät erotu katseella maasta ja joihin ei jää turhan paljoa hajua, jotta koira joutuu oikeasti käyttämään nenäänsä. Tänään käytin Kiiran kanssa ensimmäisen kerran myös kangaspaloja.

Kiira on tässä vaiheessa siinä pisteessä, että se osaa seurata kovalla pinnalla reilun sadan metrin jälkeä ja ilmaista sieltä löytyneet erilaiset jäljentekijältä haisevat esineet. Jos haluan edetä sen kanssa varsinaiseen tunnistamiseen (oikean jäljen löytämiseen lähtöhajun perusteella) on minun palattava purkeille tekemään lisää erottelua. Nyt se luultavasti valitsee jälkien joukosta sen tuoreimman ja/tai lähimmän. En ole ihan varma. En kuitenkaan luottaisi sen erottelukykyyn, sillä vietimme purkkiradalla todella lyhyen ajan.


Yllä olevassa kuvassa Kiira jäljestää Haarajoen juna-asemalla. Sitä ohjaamassa on Erica, koska halusin ottaa pari valokuvaa. Kuva kuulemma näyttää siltä, että he ovat sunnuntaikävelyllä. Kiira kuitenkin on ihan hommissa. Oikeasti! Vähän sitä häiritsi ohjaajanmuutos, mutta se kuitenkin ilmaisi kaikki esineet, eikä ottanut pahasti häiriötä juna-asemasta. Tämä taajamassa jäljestäminen vain tuppaa näyttämään siltä kuin olisi perus lenkillä käppäilemässä.

14. marraskuuta 2014

Tokokärpänen surisee

Tokokärpänen on viimeinkin puraissut minua kunnolla. Eilen kävimme treenaamassa porukalla ja sain käytyä vähän läpi missä vaiheessa alokasluokka on. Luoksepäästävyys on ollut minulle iso mörkö, mutta eilen huomasin, että sivullaolossa Kiira kestää yllättävänkin paljon häiriöitä. Seuraavaksi pitäisi alkaa treenata puolivieraiden kanssa luoksepäästävyyttä, koska nimenomaan ne vieraat ihmiset ovat se vaikea juttu.

Sama juoksutarkistuksen kanssa. Olen opettanut Kiiran seisomaan paikoillaan pää kämmenelläni ja lisännyt sitten siihen kestoa ja häiriöitä. Nyt tutut ihmiset saavat koskea Kiiran takapäähän ilman, että Kiira kääntää katsettaan, mutta nyt tarvitsisin niitä vieraita ihmisiä. Ja luultavasti aluksi on aloitettava ihan vain siiitä, että vieras ihminen seisoo Kiiran vieressä. Olen kuitenkin ihan positiivisin mielin tätä treenaamassa. Jos kerran olen saanut koulutettua Kiiran sietämään koskettelua näyttelyissä niin kyllä minä saan sen tykkäämään tokotuomareistakin.

Kiiran seuruu alkaa viimeinkin taas näyttää seuruulta, joten olen siirtynyt palkitsemaan lelulla, jotta saisin virettä ylöspäin. Pallopalkka tosin aiheuttaa sellaista poikittamista, että ei mitään rajaa, joten etenemme hitaasti askel kerrallaan. Hassua ajatella, että siitä ei ole kauaakaan, kun Kiiraa oli mahdottoman vaikea motivoida lelulla. Kyllähän se vieläkin suhtautuu leikkimiseen treeneissä aika kummastellen, eikä se todellakaan ole mikään saalisviettisin kaveri, mutta se on tullut tosi pitkälle. 

Paikkamakuukin tehtiin. Häiriöitä oli paljon mutta niistä Kiira ei välittänyt. Sen sijaan kestossa ja etäisyydessä oli ongelmia aivan niin kuin muistelinkin. Ne olivatkin ennen pitkää tokotaukoamme ongelmakohtia. Minuutin paikkaolon jälkeen Kiira juoksi luokseni. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen että Kiira ei välittänyt tuon taivaallista mistään rekkaparkkiksella olevista häiriöistä. Siellä oli ihmisiä, koiria ja autoja. Erica nappasi alla olevan kuvan paikkamakuusta kännykällään. Minulla on aina kuvaaminen on ihan jäissä tähän pimeään vuodenaikaan.


2. marraskuuta 2014

Syksyistä menoa


Vantaalla ei vielä ole lunta maassa, mutta ilma on kylmentynyt reippaasti. Sen lisäksi syksyn kauniit värit ovat nyt yhtä ruskeaa mössöä maassa. Inhottava vaihe syksyä. Yllä otettava kuva on otettu jo viikkoja sitten, mutta halusin laittaa sen, koska silloin satoi muutamia lumihiutaleita. Toivottavasti kunnon lumi tulee pian.

Arkielämään ei kuulu mitään ihmeellistä. Ostin Kiiralle viimeinkin oman pedin Peten koiratarvikkeesta niin sen ei enää tarvitse nukkua lattialla. Samalla reissulla ostin myös kaksi ihanaa pöllölelua - joista minä tykkään huomattavasti enemmän kuin Kiira. Itse asiassa ne ovat niin söpöjä että en meinaa raaskia antaa niitä Kiiralle tuhottavaksi.


Harrastusrintamalle kuuluu ihan hyvää mutta hiljaisempaa kuin pari viikkoa sitten. Nyt olen pääasiassa treenannut kotona seuruun käännöksiä, esineille peruuttamista ja jostain ihmeen syystä pupuasentoa. Mitään ihmeellistä en ole tehnyt tokon tai rally-tokon suhteen, mutta pitkästä aikaa päässäni on pyörinyt suunnitelmia kisaamisesta, joten ehkä meidänkin suunnalla alkaa taas kohta tapahtua. 

Intohimoisen treenaamisen sijaan meillä on kokeiltu frisbeetä Tiinan innostamana. Möhköfanttini ei yleensä ole kovinkaan innoissaan lajeista, jossa täytyy hyppiä ja riehua, koska se on kaikkea muuta kuin ketterä, mutta jostain syystä frisbeen koppailu on sille melko helppoa. Olen toki heittänytkin (tai Tiina on heittänyt) tosi helppoja heittoja, mutta on se nyt silti aika uskomatonta, että tuo norsu saa mitään kiinni ilmasta.

Minun piti aluksi palkata sitä ruoalla, mutta nyt palkaksi riittää jo taisteluleikki. Ihan hirveästi toistoja Kiira ei jaksa, eikä sitä selvästi motivoi frisbeen jahtaaminen vaan se nappaa sen kiinni, koska siitä saa palkkaa. Luultavasti jossain vaiheessa frisbeen nappaaminen rupeaa olemaan palkitsevaa ihan itsessään, mutta yleensä aluksi Kiira tarvitsee vähän apua innostuakseen.

1. marraskuuta 2014

Kuvahaaste

Sain täältä kivan kuvahaasteen. Ideana on laittaa yksi tai kaksi kuvaa ennalta määrättyihin kategorioihin. Kuvista saisi mielellään myös kirjottaa muutaman sanan. Pitäisi myös haastaa muita bloggaajia, mutta en jaksa linkittää jengiä, joten haastan kaikki lukijani.

PARAS YHTEISKUVA

Minulla on yllättävän vähän yhteiskuvia Kiirasta, Prinssistä ja Sambasta. Suurin syy tähän on se, että Samban keskittymiskyky on olematon, eikä se osaa pysyä paikoillaan kuin sekunnin murto-osan. Tämä kyseinen kuva ei ehkä ole paras mutta se on tuorein yhteiskuva Kiirasta ja kiharoista.


TREENAAMASSA

Näitä kuvia riittää. Tässä alkukesän kuva noutotreeneistä.


KISAAMASSA

Tämä oli tosi vaikea. Minulla ei ole mitään kuvia Erican ja Kiiran rally-tokokisoista koska jouduin aina piilottelemaan autossa. Kiira olisi häiriintynyt ihan liikaa minun läsnäolostani kehän laidalla. Tämä yksi kuva minulta löytyy kuitenkin minun ja Kiiran ensimmäisistä möllitokoista. 


PARAS KESÄKUVA

Naminami voikukkia.


PARAS TALVIKUVA

Tämä ei ole paras talvikuva ikinä, mutta tammikuussa 2013 oli aivan mahtavat hanget. Kunpa tällekin talvelle saisimme samanlaiset. Toistaiseksi näyttää huonolta, mutta nyt on vasta marraskuu, joten toivo ei ole vielä menetetty.


TUNNELMALLISIN KUVA

Kaikkien kesäiltojen pitäisi näyttää tältä.



HASSUIN ILME

Näitäkin kuvia oli vaikka muille jakaa. Tein niistä jopa postauksen keväällä. Tähän valitsin kuitenkin tällaisen perus mäyräilmeen vaikka osa noista muista ehkä olisi ollut vilä hauskempiia. Tässä kuvassa Kiira ei kuitenkaan voisi enää enemmän itseltään näyttää.


LOMALLA

Missään ei olla niin lomatunnelmissa kuin mökillä. Kuva saunamökin terassilta.


TYÖSSÄ

Eikö tämä ole sama kuin treeneissä kohta? Noh. Tässä kuva siitä kuinka Kiira jäljestää.


TIHUTÖISSÄ

Tämä oli näistä kaikista kaikkein vaikein. Ei minulla ole kuvia siitä kun Kiira varastaa ruokaa, mörisee vastaantulijoille tai tekee jotain muita pahojaan. Minulla kuitenkin on tämä kuva Kiiran ja Even yhteisistä leikeistä. Kiira leikki välillä hieman turhan rajusti tämän kissakämppiksensä kanssa.


TOINEN IDENTITEETTI

Minun prinsessani.