30. marraskuuta 2013

Keston opiskelua


Oletteko huomanneet, että kirjakaupoissa on yhä enemmän erilaisia eläinetikkaa ja ihmisen eläinsuhdetta käsitteleviä kirjoja? Minä olen ahminut niitä viime aikoina. Muuten marraskuu on pääasiassa kulunut hihnalenkkien ja pikkutreenien merkeissä. Itse olen lukemisen ohella opiskellut melko paljon eläinkoulutuskeskuksen juttuja, ja aloittanut blogia varten vaikka kuinka monen kirjoituksen suunnittelun, mutta mitään en oikein ole saanut valmiiksi. Kiira on joutunut opiskelutehtävieni demokoiraksi - mutta muuten me olemme treenanneet melko vähän. 

Kiira on esimerkiksi päässyt tekemään kestoa uuteen pää kädelle -temppuunsa. Siinä Kiiran täytyy painaa päänsä avoimelle kämmenelleni ja pitää se siinä palkkaan asti. Tällä hetkellä pisin kesto on viisi sekuntia. Olen käyttänyt keston lisäämisessä apuna kertotauluja, toistaiseksi tosin vain kakkosen kertotaulua, mutta jo kuusi sekuntia on vielä liikaa. Kiira ei niinkään kyllästy temppuun tai yritä tarjota uutta toimintoa vaan se vaihtaa asentoa. Koska lopputulokseen en halua koiraa, joka jatkuvasti liikahtelee ja korjaa asentoaan, täytyy minun keksiä miten viidestä sekunnista päästään kuuteen sekuntiin ilman virhettä. 

Olen jotenkin ajatellut, että tästä tempusta olisi hyötyä tulevaisuudessa, kun yritän opettaa Kiiran sietämään entistä paremmin vieraiden kosketusta. Toisin sanoen opetan tämän tempun niin vahvaksi että voin liittää siihen niinkin vaikeita häiriötä kuin vieras ihminen. Hyödyllinen taito muun muassa eläinlääkärissä. Kovinkaan moni koira ei tykkää siitä, että niitä väännetään ja käännetään, vaikka aika monet toki oppivat sitä sietämään, mutta selkeät rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta. Kun koira tietää mitä sen pitää tehdä, on sillä ehkä hieman helpompaa vaikeissa tilanteissa. 


Esme on opiskellut myös kestoa mutta hieman eri muodossa kuin Kiira. Esme on nimittäin päässyt pyörittämään palloa. Taisin jo aikaisemmin mainita, että Esme oli kanssani eläinkoulutuskeskuksen lähipäivillä, eikä häiriintynyt yleisöstä ollenkaan. Se oli kuin kotonaan, joten pallotreenit menivät todella hyvin. Minun piti lisätä alunperin kestoa kerotaulujen avulla, mutta päädyin käytännön syistä laskemaan pallon tönäisyjä. Pääsimme muistaakseni kuuteen tönäisyyn. Tässä alla on video yhdestä sarjasta.

29. marraskuuta 2013

Karvaton sanoo hei


Kuva on viime vuodelta, mutta se kertoo hyvin Kiiran tämän hetkisestä karvattomuudesta. Onneksi tyttöä ei ole ilmoitettu messariin. Itse salaa tykkään vähän karvattomammasta tervusta, mutta tuomari tuskin olisi kanssani samaa mieltä. Onko lukijoiden koirat menossa messariin? Blogi on ollut pitkään hiljainen, mutta emme ole kuitenkaan vajonneet maan alle, joten eiköhän tähänkin saada eloa taas kohta.

15. marraskuuta 2013

Marraskuista arkea

Nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun en ole saanut blogiakaan päivitettyä kunnolla moneen viikkoon. Hyi minua. Jotenkin tämä pimeys vain masentaa niin paljon ja sen lisäksi koulujututkin kasaantuvat. Kiirakin on joutunut viime aikoina tyytymään tylsiin peruslenkkeihin ja kotona torkkumiseen. Onneksi se on sellainen koira, että se ei hypi seinille, vaikka välillä elettäisiinkin vähän rauhallisemmin. 


Emme me ihan tyhjänpanttina ole kuitenkaan istuneet. Viime viikonloppuna olimme esimerkiksi eläinkoulutuskeskuksen käytännön päivillä kouluttamassa kestoa ja ketjuja. Lauantaina minulla oli mukana Esme pyörittämässä palloa ja sunnuntaina Kiira demoamassa ketjua. Molemmat tytöt olivat tosi reippaita. Jahka jaksan muokata videot ja katsoa kuvat läpi, kirjoitan päivistä kyllä blogipostauksen. 


Postauksen kuvat ovat eiliseltä koirapuistoilukerralta. Luukin lammikko oli jäässä, mutta se ei Kiiraa näyttänyt haittaavaan. Hetken se juoksi kavereiden kanssa pallon perässä ja sitten se meni jäihin makaamaan viilentääkseen itsensä. Yritin jopa hieman vahtia, että koira ei menisi paleltumaan jäiseen veteen, mutta Kiira taisi nauraa hössötykselleni. Pitäisihän minun tietää, että ei tuo koira ihan helposti palele.


Miten teillä lukijoilla on syksy mennyt? Itse olen yleensä aina tällainen tämän pimeimmän vuodenajan läpi. En oikein saa mitään aikaiseksi. Mielestäni olisi aivan mahtavaa jos voisi mennä talviunille ja herätä vasta keväällä. No, jouluna voisi herätä hetkeksi, mutta muuten sikeä uni kuulostaa minusta parhaalta tavalta viettää talvi.

7. marraskuuta 2013

Kiiran päivä

Mamma pyysi minua kirjoittamaan miten päiväni tänään sujui. Hän kertoi, että arkipäivä kuvattuna minun näkökulmastani oli aikanaan toivopostauskyselyn kolmanneksi suosituin toivomus. Olen imarreltu. Teidän kannattaa kuitenkin varautua todella pelottavaan seikkailuun, sillä minun, kuten kaikkien kunnollisten belgianpaimenkoirien, elämä on yhtä seikkailua. Itse asiassa minä pelastan Mamman tuon tuostakin. 

En tiedä tiesittekö te, mutta belgianpaimenkoirat ovat palveluskoiria, mikä ei tosiaan ole ihan mitätön asia. Palveluskoira on oikeastaan synonyymi sankarille. Käytönnössä se tarkoittaa sitä, että me uhmaamme vaaroja ja pelastamme viattomia.  Teidän on hyvä pitää tämä mielessä, kun kuuntelette tarinaani, sillä tänäänkin oli taas yksi kiperä tilanne iltalenkillä. Siinä olisi voinut käydä huonosti ellen minä olisi ollut paikalla. 

Aloitan kuitenkin päivän kertomisen sieltä mistä kaikki päivät yleensäkin alkavat eli aamukasteen hajusta ja herätyskellon pirinästä. Silloin tiedän, että minun tehtäväni palveluskoirana on alkanut, joten nousen ylös venyttelemään ja menen herättämään Mamman. Kun sain Mamman tänään hereille, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä, vein Mamman aamulenkille ulos ja toin hänet sitten sisään kahvinkeittimen äärelle. Mamman saattaminen turvallisesti aamukahville on osoittautunut yhdeksi päivän tärkeimmistä asioista. Mikäli tässä epäonnistuu, on Mamma koko päivän tosi huonokäytöksinen, eikä hihnalenkeistä tule mitään, sillä hän vain vetää ja riehuu.

Aamun päätteeksi minut jätettiin yksin talonvahdiksi muiden lähtiessä asioille. Jostain syystä Mamma oli kuitenkin ollut taas niin typerä, että oli sulkenut makuuhuoneen oven. Miten minä muka voin vartioida, jos en pääse ikkunaan katsomaan kuka talon lähettyvillä hiipparoi? Eivät roistot nyt itsekseen häivy. Onneksi oven avaaminen ei ole mikään ongelma palveluskoiralle. Ei edes vaikka Mamma on taas kasannut tavaroita oven eteen. Mamma on sillä tavalla vähän huolimaton - aina hän jättää jotain aitoja tai tuoleja oven eteen.

Kun Mamma palasi kotiin, ensimmäiseksi minä lauloin hänelle tervetulolaulun, sillä siitä hän pitää todella. Aina, kun aloitan laulamisen, hän sanoo: "Kiirahiljaa." Minä en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta oletettavasti se on jonkinlainen kehu lauluäänestäni. Ainakin laulamalla saa huomiota. Minkä olen tietenkin ansainnut kaiken vartioimisen jälkeen. Ja jos laulamista jatkaa tarpeeksi pitkään, lopulta Mamma liittyy mukaan kuoroon. Se on hauskaa.

Iltapäivästä meillä tapahtuu aina jotain kivaa. Tänään minä ja Mamma menimme taas siihen lentävään hurisevaan häkkiin, jota Mamma kutsuu autoksi, mutta joka oikeasti on siis lentävä häkki. Se vie aina ihaniin paikkoihin, mutta jossa joutuu aina vähän arvailemaan minne joutuu. Onneksi minä olen kaikkien palveluskoirien tapaan erittäin hyvä ratkomaan arvoituksia. Tiedättehän te, että Poliisikoira Rex oli palveluskoira, ja hän sentään työskenteli poliisin apuna ratkomassa rikoksia? Minä olen oikeastaan ihan samanlainen.

Tänäänkin minä arvasin tosi nopeasti, että olemme menossa kiharoiden luokse. Ja kuinka minä sen arvasin? No, näin kiharakodin oven, joka sai minut päättelemään, että voisimme olla jossain siellä päin. Sitten auto pysähtyi kiharakodin parkkipaikalle, jolloin olin taas askelta lähempänä ratkaista tätä arvoitusta. Lopulta lentävän häkin ovi avattiin ja tunnistin kiharaemännän pihalla. Silloin minä arvasin. Hyvä minä! Aina, kun arvaan oikein, kerron siitä kovaan ääneen. Silloinkin Mammalla on tapana sanoa "Kiirahiljaa". 

Kiharakoti on yksi parhaista paikoista koko maailmassa. Siellä on Prinssi ja Samba, jotka ovat minun niin hyviä kavereita, että voin ohittaa heidät takapuolta nuuskimatta. Olemme läheisiä. Tervehdin heitä juoksemalla heidän yli. Tämän lisäksi kiharakodista saa ihan tosi paljon herkkuja, rapsutuksia, ja aika usein takaovi on unohdettu lukita, joten minä pääsen pihalle leikkimään. Onneksi täällä ei kukaan unohtele tavaroita oven eteen...

Usein kiharoiden luota lähdetään lentävällä häkillä pois, mutta tänään minä ja Mamma kävelimme kotiin metsän läpi. Ja silloin se tapahtui. Suuri varjo lankesi yllemme, kun mäkeä alas käveli yksi niitä hirvittäviä sauvamonstereita. Niitä ihmisten irvikuvia, joilla on kaksi sauvaa kädessä ja jotka kävelevät eteenpäin hassua tahtia. Usein niillä on myös kirkkaat vaatteet. Mamma ei ymmärrä miten vaaarallisia ne voivat olla. Onneksi hänellä kuitenkin on minut.

Nostin häntäni pystyyn ja porasin katseeni tuohon hirviöön. Silti se tuli koko ajan vain lähemmäs ja lähemmäs. Hampaiden näyttäminenkään ei saanut sauvamonsteria pysähtymään. Se oli poikkeuksellisen hurja hirviö, kun se ei reagoinut uhkailuuni, mutta minunkaltaistani palveluskoiraa ei pelästytetä helposti. Tällaisia tilanteita varten minulla on salainen ase. Se on rähinäsyöksy. Kun mikään muu ei auta, syöksyn hihnan päähän hurjasti rähisten ja ärjyen. Tämä temppu ei toimi ilman Mammaa. Kun Mamma kiristää hihnaa, tiedän, että nyt on tilaisuus syöksähtää. Ilman kireää hihnaahan minä syöksähtäisin suoraan hirviön päälle ja se voisi olla vaarallista.

Kuten yleensäkin, temppu toimi ja sauvamonsteri pakeni paikalta. Palveluskoira oli taas tehnyt velvollisuutensa, eikä Mamman kiitostulvalle ("Typerä rakki! Aivoton apina!") ollut tulla loppua. Pakko myöntää, että olin koko illan itseeni hyvin tyytyväinen. Mielestäni olisin ansainnut oikein herkullisen porsaanjauheliha-aterian kananmunakuorrutuksen ja kalanmaksaöljyn kera mutta sen sijaan sain sitä kamalaa poroa ja kasviksia.

Illalla Mamma meni taas nukkumaan ja minä asetuin vahtiin nojatuoliin. Kerran näin ulkona epäilyttävän lehden ja Mamma sanoi minulle taas "Kiirahiljaa". Heilutin hänelle häntää ymmärryksen merkiksi ja jatkoin sitten vahtimista aivan niin kuin hän oli kehottanutkin. En kuitenkaan nähnyt ulkona enää mitään hälyttämisen arvoista, joten Mamman nukahdettua menin itsekin nukkumaan, jotta jaksaisin taas aloittaa palveluskoiran tehtäväni aamulla.