17. syyskuuta 2013

Onko koiran kanssa pakko harrastaa?


Koiraharrastukset ovat koko ajan vain suositumpia. Agilitykurssit ovat aina täynnä, yhä useampi puuhaa koiransa kanssa vähintään takapihatokoa ja uusia harrastuslajeja rantautuu Suomeen jatkuvasti. Itse näen tämän vain positiivisena. Minusta on aivan mahtavaa, että koiralle, joka on todella aktiivinen eläin, tarjotaan yhä enemmän aktiviteettia. Koiraharrastusten lisääntyminen on kuitenkin tuonut mukanaan aivan uudenlaisen trendin. Nykyään yhä useammat ajattelevat, että tiettyjen koirarotujen kanssa on pakko harrastaa. 

Minusta on hienoa, että koirat pääsevät tekemään sitä mihin se on alunperin jalostettu ja vielä hienompaa, jos kasvattajat kannustavat omistajia tällaisiin harrastuksiin. Metsästyskoira on onnellisimmillaan metsällä ja vetokoiran on päästävä vetämään. Rotukoirat nauttivat silminnähden sellaisesta tekemisestä mihin ne on jalostettu, ja uskon sen lisäävän olellisesti koiran hyvinvointia, että se pääsee toteuttamaan rotutyypillistä käyttäytymistään. Mutta onko olemassa koirarotua jonka kanssa on aivan pakko harrastaa? Onko se ennalta määrätty mitä kaikkea tietyn rodun kanssa saa harrastaa?


On olemassa monia koirarotuja, joita ei myydä sellaisiin koteihin, joissa ei sitouduta harrastamaan. Tällaisia ovat useat metsästyskoirarodut ja vetokoirarodut, joiden halutaan pääsevän itselleen ominaiseen työhön, mutta tänä päivänä tähän sarjaan kuuluu myös useat paimenkoirat ja seurakoiratkin. Mielestäni tämä ei ole ollenkaan huono politiikka kasvattajalta. Myymällä koirat vain koteihin, jossa sitoudutaan harrastamaan, pystyy kasvattaja takaamaan sen, että koirien aktivoinnista pidetään huolta.

Ikävä kyllä koirien hyvinvointi ei taida kuitenkaan olla ihan näin mustavalkoista. Harrastus ei takaa koiran onnellisuutta. Otetaan esimerkiksi vaikka aktiivinen paimenkoira. Niiden yleensä ajatellaan tarvitsevan jonkinlaisen harrastuksen elämäänsä. Vähintään tämän harrastuksen pitäisi olla jokin tottelevaisuuden muoto. Elääkö paimenkoira siis onnetonta elämää, jos sen virikkeistämisestä ja aktivoinnista pidetään hyvää huolta, vaikka se ei koskaan puuhaisikaan minkään virallisen harrastuksen parissa? 

Minusta mennään hieman mönkään siinä, että tiettyjä rotuja myydään vain tietynlaiseen harrastamiseen. Etenkin jos kyse on sellaisista harrastuksista, joissa koira ei suoranaisesti pääse toteuttamaan rotutyypillistä käyttäytymistä, kuten esimerkiksi agility, toko tai monet palveluskoiralajit. Koirat oppivat yleensä nauttimaan suunnattomasti kaikista näistä harrastuksista, mutta en usko hetkeäkään, että koira elää onnetonta elämää ilman näitä harrastuksia. Silti tätä tapahtuu, että ainoastaan jotain tiettyä harrastusta pidetään tarpeeksi hyvänä tai sopivana tietylle rodulle. 

Aktiivisen paimenkoiran täytyy harrastaa nimenomaan tokoa, agilityä tai pk-lajeja. Ne ovat paimenkoiralle täysin hyväksyttäviä harrastusmuotoja vaikka rotutyypillinen harrastaminen olisi paimentaminen. Jostain syystä tämä sama paimenkoira ei kuitenaan voi olla onnellinen vaikkapa patikoijan retkikumppanina. Luulisi että patikointiin liittyisi todella paljon mielekästä liikuntaa ja virikkeistäviä hajuja. Silti se on toisarvoinen harrastus palveluskoiralajeihin verrattuna.

Metsästyskoiran kanssa puolestaan on aina metsästettävä. Paimenkoiran kanssa ei tarvitse harrastaa paimentamista, vaan sen voi korvata agilityllä, mutta metsästyskoiralla ei voi olla muuta harrastusta kuin metsästys. Mielestäni aika nurinkurista. Enkä nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että suosittelisin ostamaan metsästyskoiran, jos et tahdo metsästää sen kanssa. Sanon vain että koiran onnellisuus on muutakin kuin harrastus. Minusta on hienoa, että vetokoiran kanssa vedetään ja metsästyskoiran kanssa metsästetään, mutta koira saattaisi nauttia myös muista harrastuksista.

On aina hyvä, jos koiralle pystyy antamaan rotutyypillistä tekemistä, sillä koira varmasti nauttii siitä todella paljon, mutta mitä tulee muuhun harrastamiseen... kunhan aktivoitte koiranne, ei mikään tietty harrastus ole pakollinen. Ei ole oikeaa ja väärä harrastusta tietynrotuiselle koiralle. Mielestäni kannattaa reippaasti lähteä kokeileimaan oman koiran kanssa kaikenlaisia harrastuksia ja lähteä haastamaan näitä rotustereotypioita. Metsästyskoirasi voi hyvin nauttia tokosta, seurakoirasi saattaa rakastaa agilityä ja paimenkoirasi saattaisi olla onnensa kukkuloilla patikointiretkellä.

Pääpointtini tässä sekavassa pohdinnassa tällä kertaa on se, että vaikka pidän koiraharrastusten yleistymistä hyvänä asiana, ne eivät tosiaan ole välttämättömiä koiran onnellisuuden kannalta. Ne ovat käteviä tapoja aktivoida koiraa, mutta jos keksii jonkin muun tavan antaa koiralle mahdollisuuden rotu- ja lajityypilliseen käyttäytymiseen, ei mikään kilpailuihin tähtäävä virallinen harrastus ole välttämätön. Koira nauttii yhtä paljon retkeilystä, sienestyksestä ja pyöräilystä kuin tokosta, agilitystä ja viestistä. 

26 kommenttia:

  1. Oi, hyvä postaus! Mulla oli vähän aika sitten samalla otsikollakin samantyyppinen pohdintapostaus :) Ja vielä samalla allekirjoituksella >:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei. Kiitos. :D Viimeistelehän se postaus niin pääsen lukemaan uusia näkökulmia.

      Poista
  2. Aahhh niin asiaa!

    Nyt kun toi Fiilis tuli, saan joka ikinen päivä kysymyksen, että mitä aletaan harrastamaan. Eihän siinä kysymyksessä ole pahaa, mutta on se jännä, että moni odottaa, että tietäisin 11vk pentuni tulevaisuuden. Kyllähän me jotain aletaan harrastamaan ja suunnitelmia on, mutta ne ei aina pidä, jos vaikka koiran terveys estää.

    Ja kaikkein huvittavinta on, että kun otin Femman niin ei yksikään olettanut, että se sen kanssa jotain alettaisi harrastamaan... Sain silloin jopa palautetta eräältä kukkahattutädiltä, että rikon pienen koiran liiallisella treenaamisella?!:D
    Tämä kyseinen täti kertoi myös ystävällisesti, että kannattaa ottaa bc, jos haluaa harrastaa, seurakoirat ei ole siihen luotu....:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä näin. Kyllä koira kuin koira nauttii tekemisestä. :D

      Poista
  3. Aktiivisimmasta päästä paimenia löytyy kyllä niitä yksilöitä, joita ei pelkillä lenkeillä väsytetä, vaan ne tarvitsevat nimenomaan sitä nuppijumppaa! Kilpailuun tähtäävää tavoitteellista treenaamistahan sen ei tietenkään tarvitse olla, vaan ihan yhtä hyvin voi harjoitella vaikka ns. turhia temppuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Harrastukset ovat oikeasti aika kätevä tapa tarjota koiralle aktiviteettia. Jos haluat pitää aktiivisen paimenen tyytyväisenä, ei ehkä tarvitse harrastaa mitään tiettyä lajia, mutta sitten pitää leikkiä vaikkapa haku- ja jälkileikkejä metsässä, opettaa erilaisia temppuja tai keksiä jotain muuta aivoja kuluttavaa tekemistä koiralle.

      Poista
  4. Meidän paimenkoira nauttii eniten siitä, että saa istua tököttää metsässä kun me keräämme sieniä ja marjoja. En toki tarkoita etteikö sen kanssa muutakin tehdä, mutta eniten nään koiran eleissä intoa kun se pääsee kävelemään tuttuun metsään, haistelemaan metsäisiä hajuja ja istuskelemaan mustikkamättääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin koirat nauttivat silminnähden ihan vain rennoista metsälenkeistä. Hajumaailma on niin tärkeä koirille. Ne väsyttävät itsensä todella hyvin ihan vain haistelemalla.

      Poista
  5. Ja vinttikoirat. Mitä sä sanoisit niistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinttikoirista? Hyvä kysymys. Tiedän vinttikoirien rotutyypilisistä käyttäytymismalleista melko vähän. Niille se rotutyypillinen harrastus olisi varmaan vieheen perässä juokseminen, mutta uskoisin niidenkin nauttivan monenlaisesta tekemisestä. Kun vahvisteet ovat kohdallaan, nekin mielellään tekevät temppuja.

      Joku vinttikoiriin paremmin tutustunut voisi kertoa kuinka yleistä vinttikoirakilpailut ovat vinttikoirapiireissä? Onko linjajakoa? Muutama vinttikoirarotu taitaa olla pääasiassa näyttey- ja seurakoirakäytössä. Riippuen hieman koiran yksilöllisistä ominaisuuksista, uskoisin kyllä, että iso osa vinttikoirista elää kivaa elämää korvaavalla aktiviteetilla. Kaikkien ei tarvitsi päästä juoksemaan vieheen perässä vaikka kaikki siitä varmasti nauttisivat.

      Poista
  6. Meidän aussien lempparipuuhaa on juokseminen metsässä ja kainalossa makaaminen. Se olisi täysin onnellinen ellei sen kanssa harrastettaisi mitään. Kyllähän me harrastetaan, mutta Lumo on välillä siinä määrin outonotus, että mietin tosissani kannattaako, koska toisinaan se ei näytä nauttivan jostain tokon hinkkaamisesta. Mutta no me höntsätään pallon kanssa vähän sitä ja tätä ja kokeillaan kaikenlaisia lajeja. Pakko myöntää, että aksa olisi ton laji, mutta minä oon niin onneton siinä lajissa ettei mielenkiinto riitä :(

    Mitä tulee koiraharrastusten yleistymiseen oon huomennat myös sellaisen ilmiön, että halutaan alkaa harrastaa, äiskä ja isä ostaa sen bordercollien tai aussien ja vuoden päästä ollaan a) kyllästytty b) lirissä, koska koira onkin liian vaativa omistajalleen. En sano etteivätkö monet jatkaisi harrastusta, mutta mitä
    mietin itseäni yläasteikäisenä niin voi jessus kuinka moneen harrastukseen kyllästyinkään sen ikäisenä. Kyllästyn välillä edelleen koirien kanssa treenaamiseen, mutta sitten me vaan vaihdetaan aina lajia toiseen tai ollaan tauolla ja lenkkeillään senkin edestä. Nuorempana olisin voinut kuvitella, että kyllä se koira ois jäänyt äiteelle hoidettavaks tommosessa tilanteessa. Näin vanhana joutuu (kuulemma) jo kantamaan vastuunsa, kun on koiran hankkinut vaikkei just huvittaiskaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään aina harrasteta omistajan hetkellisen kyllästymisen takia. Sellaisina kausina sitten on muuta virikettä. Mutta itsellä se into palaa kyllä lopulta.

      Poista
  7. Mä en ota kantaa muuta kuin metsästyskoiriin, koska muista roduista minulla ei ole riittävää kokemusta. Tai siis jos ei ole omistanut ko rodun yksilöä niin mielestäni on aika vähän tietoa ko rodusta niin en mene sanomaan mitään esim siitä mitä paimenkoirat tarvitsee.

    Metsästyskoirilla tuntuu olevan niin vahvana tuo metsästys, että itse en ottaisi metsästyskoiraa pelkäksi patikointikaveriksi. Metsästyskoiran kun päästää vapaaksi, sen ensimmäinen ajatus yleensä on, että lähdenpä töihin eli metsästämään. Elsankin kun päästää vapaaksi, alkaa se heti haistella ja etsiä mahdollista riistaa. Kouluttamalla koiran saa pysymään lähellä, mutta ei se intohimo metsästykseen minnekkään katoa.

    Mun mielestä on tosi hyvä kun kasvattajat valikoivat pentujen ostajat. Ei ole mitään järkeä ottaa aktiivista koiraa pelkästään lenkkikaveriksi, koska pelkäksi lenkkikaveriksi sopivia rotuja on satoja mistä valita omansa. Minkä vuoksi sitten valita aktiivinen rotu lenkkeilyyn? Meneekö tämä sitten pelkästään taas siihen, että valikoidaan ulkonäön eikä luonteen mukaan koiria?

    Kun kasvattaja valitsee pennun ostajan tarkkaan, pystyy samalla vaikuttamaan myös rodun tulevaisuuteen jollain tapaa. Jos myy metsästyskoiran metsästävään kotiin ja pennun ostaja haluaa teettää pennut koiralla, se vie rotua eteenpäin oikeaan suuntaan. Jos taas myy metsästyskoiran kotikoiraksi niin on aika suuri riski siihen, että pennun ostaja teettää pentuja pelkästään esim näyttelytulosten perusteella. Jos itse kasvattaisin metsästyskoiria, ajattelisin sitä kasvatusta rodun jalostuksen kannalta laajemmin, vaatisin pennun ostajalta vähintään sen metsästyskortin näyttämisen ostohetkellä.:)

    No nyt tämä teksti alkoi menemään taas jalostuksen puolelle.:D Hups..:P Mä vaan itse aina ajattelen asioita vähän "huomista pidemmälle".:)

    Mutta miten sitä pystyy määrittelemään mitä mikäkin rotu tarvitsee, jos ei ole kokemusta ko rodusta?

    Pakko sen verran sanoa, että mun mielestä on sääli ettei monikaan harrasta metsästyskoiran kanssa muuta kuin metsästystä ja lenkkeilyä. Metsästyskausi on niin lyhyt, että kyllä se koira mielellään tekisi muutakin metsästyskauden ulkopuolella kuin lenkkeilisi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeees. Hyviä pointteja. Voimme myös pohtia, että onko niin, että paimennushalu on pienempi paimenkoirilla kuin metsästyskäyttäytyminen metsästyskoirilla? Kenties sen takia metsästyskoira tarvitsee enemmän sitä rotutyypillistä tekemistä kuin paimenkoira. Vai onko ero ainoastaan rotukulttuurissa?

      Poista
    2. Niin sitä ei voi tietää, koska ainakaan minä en ole paimenkoiriin tutustunut tai niiden kulttuureihin. Uskon, että monella paimenkoiralla on tosi vahva se paimennuskäyttäytyminen. Käytetäänhän paimennus-ja karjakoiria vieläkin aika paljon maaseudulla karjaa paimentamassa. Muutamia artikkeleita noista olen lukenut Koiramme-lehdestä ja kyllä niiden perusteella ne on tosi vahvasti ollut luontaisia taipumuksia. Koiraa ei ole tarvinnut pahemmin edes kouluttaa kun on vahvasti luonnostaan osannut asiat ja innokkaana lähtee töihin. Paimenkoirissa on niin paljon eri linjajakoja ettei niitä voi alkaa rotuna yleistämään.

      Poista
    3. Monella paimenrodulla taipumukset alkavat olla vähän niin ja näin. Kyllä se on nykyään tietynlinjaiset kelpiet ja bortsut, joita tilalliset ottavat. Niitä saa ymmärtääkseni myös paimennustakuulla. Jos olisin tilallinen, pelaisin varmasti itsekin varman päälle ja ottaisin koiran ihan todistetusti paimentavista vanhemmista. Siis sellaisista, jotka ovat oikeasti tilan töissä.

      Poista
    4. Niin ja käsittääkseni nämä lukemani artikkelit ovat olleet sellaisista roduista, jotka ovat todella harvinaisia. Niissä ei varmaan ole mitään jakautumista (vielä) edes tapahtunut. En nyt saa millään mieleen mitä rotuja näitä on, mutta ilmeisesti tarpeeksi harvinaisia kun ei mieleen tule.:D

      Poista
    5. Kysymys kuuluukin siis, että pitäisikö meidän ottaa paimenkoiria vain paimenkäyttöön, jos meidän kerran täytyy ottaa metsästyskoiria vain metsästyskäyttöön? Itsehän en ole ottanut omaa paimentani paimenkäyttöön. Voimme tosin argumentoida belgin käyttötarkoituksen olevan enemmmän palvelus- kuin paimenkoira, mutta eipä tuo minulla missään virkahommissakaan ole. Itsehän olen toki sitä mieltä, että metsästyskoira metsästysharrastukseen ja paimenkoira mihin tahansa harrastukseen, mutta yritän tässä pohtia mistä tällainen ajatusmaailma tulee.

      Poista
    6. Se varmaan riippuu niin paljon rodusta ja koiran vanhemmista. Itse olen metsästyskoirien suhteen niin ehdoton, koska kaikkia metsästyskoiria ei ole vielä "pilattu" jakamalla linjaa eri suuntiin. Moni paimenkoirarotu on jo niin paljon mennyt eri linjoihin, että varmaan on linjasta kiinni mihin käyttöön mikäkin pentu tulee sopimaan.

      Mitään "paimenlinjaista" paimenta en ottaisi pelkästään tokokoiraksi. Silloin pitäisi kyllä olla sitä rodunomaista käyttöäkin tarjottavana jos pentu on selkeästi sellaisesta linjasta.

      Mutta siis, musta on muuten hölmöä puhua paimenkoirista yhtenä isona ryhmänä, koska se sisältää niin paljon erilaisia rotutyyppejä. Ei voi suoraan yleistää, että "paimenet paimenkäyttöön" tai "paimenkoira mihin tahansa harrastukseen".:) Esim mitään (paimen)käyttölinjaista bortsua ei voi verrata vaikkapa näyttelylinjaiseen shelttiin..

      Poista
  8. En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, mutta Cesar Milanilla on musta hyvä lähestymisajatus, ensin laji, sitten rotu ja lopulta yksilö. Mikä on lajin, koiran tyypillistä tekemistä, sitten voi miettiä rodun ominaistarpeita ja lopulta sitten tietenkin yksilöä. Pienessä fifissäkin sykkii kumminkin se koiraeläimen sydän ja sekin rakastaa lajityypillisesti vaeltaa ja nuuskuttaa vaikka jälkeä. Ja toisaalta metsästyskoirissakin on niitä, jotka ei metsästä, jolloin pitää katsoa sitä yksilön tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Koirayksilöidenkin välillä on eroja.

      Poista
  9. Olen usein pohtinut tätä harrastuskysymystä nimenomaan paimenten (puhutaan nyt kelpie- ja bortsutyyppisistä paimenista) kannalta. Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen kysymys.

    Täytyy yhtyä Sarianneen siinä, että tuntemani kelpiet ja bortsut eivät juurikaan kostu pitkästä lenkistä. Meillä ainakin kaivataan nimenomaan aktivointia, työtä aivoille. Parin tunnin lenkin jälkeen koira ei ole juurikaan väsynyt, mutta esimerkiksi agilitytreenien jälkeen se on sitä ainakin jossain määrin. Lenkillä se pääasiassa viipottaa eteenpäin, ei sitä hirveästi kiinnosta nuuskutella sen kummemmin.

    Ihan varmasti joku voi jaksaa aktivoida koiraansa ilman kisatavoitteita, mutta luulen niiden ihmisten olevan aika harvassa, jos ajatellaan pitkällä tähtäimellä. Mun korvaan kuulostaa jokseenkin utopistiselta, että joku leikkisi omaksi huvikseen niitä haku- ja jälkileikkejä useasti viikossa miltei koiran koko elämän ajan + osaisi vaikeuttaa harjoitusta aina riittävästi. Yleensä koiraharrastus perustuu nimenomaan tavoitteisiin. Ja usein minusta juuri ne tavoitteet takaa sen, että koiran kanssa tehdään aktiivisesti ja yritetään kehittyä. Eihän se koira tietenkään ymmärrä sen luvan tai 1-tuloksen päälle, mutta kun tietyt tavoitteet saavutetaan, siirrytään taas seuraaviin. Tavoitteet takaa koiralle lisää mukavia aivopähkinöitä ratkottaviksi.

    Miksi pitää saada juuri se aktiivinen bordercollie, jos haluaa itselleen vain lenkki- ja satunnaista höntsäilytreeniseuraa? Koirarotuja on kuitenkin lukuisia ja sieltä löytyy varmasti mistä valita. Tietysti, jos ihminen kokee voivansa täyttää sen bortsun tarpeet aktivoinnin suhteen ilman varsinaisia harrastuksia, mikäs siinä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja. On olemassa rotuja jotka tarvitsevat todella paljon aivotyöskentelyä. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, että todellisuudessa harvassa on ne ihmiset, jotka jaksaisivat tarjota tällaiselle koiralle tarpeeksi virikkeitä ilman jotain kisatavoitteellista harrastusta... vaikka periaatteessa tämän pitäisi kyllä olla mahdollista.

      Poista
  10. Pidän omia koiriani "kotikoirina" vaikka niiden kanssa tehdään ja harrastetaan paljon. Yksi käy näyttelyissä, toinen on Kaverikoira ja koko porukkaa treenataan syksystä talveen kevättalven pitkiä retkiajoja varten. Jos harrastaakin niin miksi sen täytyy sitten olla tavoitteellista kilpailua ja toiveena kunniakirjoja ja pokaaleita hyllyyn? Itse olen ajanut koirillani säännöllisesti yli 10 vuoden ajan, riittää että reki kulkee ja koirat vetävät kuormaa pitkilläkin retkimatkoilla hyvällä motivaatiolla. Ja toivottavasti vetävät vielä vanhanakin.

    Myöskin, rekikoirilla ei ole olemassa mitään "vetoviettiä" vaan kyse on metsästyskäyttäytymisestä. Samalla tavalla rekikoirissa on "ylijalostettuja" käyttökoiria niin kuin vaikka paimenkoirissa on näitä kaikkea paimentavia koiria. Rekikoirissa se näkyy ylikorostuneena metsästyskäyttäytymisenä, jonka takia rekikoirat ovat tappaneet lapsia ja pieniä koiria. Ylijalostuksesta puhuttaessa keskitytään usein pelkästään ulkomuotoon ja sen tuomiin terveysongelmiin. Aivan yhtä ongelmallista on korostaa jotain tiettyä käyttöominaisuutta, joka monissakin eri roduissa johtaa suoranaisiin käytösongelmiin.

    Kuitenkin, rekikoirilla helpoin tapa toteuttaa sitä rotuominaista käyttäytymistä on laittaa ne valjakkoon ja ne saavat siitä tyydytystä, vaikka eivät koskaan saalista saisikaan. Vastaavaa toimintaa olisi kaikki muu laumassa "metsästäminen" kuten vaikka viehejuoksu ja verijäljen nuuhkuttelu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiantuntevasta vastauksesta. Itse tunnen vetokoirien käyttäytymistarpeet todella huonosti. Tiedän vain että niiden on päästävä vetämään. :D Tiedätkö muuten mikä osa metsästyskäyttäytymisestä se vetäminen on? Jos paimenten paimentamisen ajatellaan olevan metsästyskäyttäytymisen vaanimista ja jahtaamista niin mitä vetäminen sitten vetokoirilla on? Itse olen jotenkin aina ajatellut vetämisinnon olevan jotenkin sidoksissa liikunnantarpeeseen... mutta kuten sanoin, en tosiaan tunne vetokoiria juurikaan.

      Poista
    2. Siperianhuskyn metsästyskäyttäytymisessä näkyy koko saalista tuottava ketju, mutta vetämisessä kyseessä olisi ehkä myös jahtaaminen (laumassa). En ole itse koskaan löytänyt kattavaa vastausta siihen miksi husky vetää, mutta olen purkanut aihetta omissa pohdinnoissani. Tietysti moni heittäisi viettiteoriankin roskakoriin, mutta tässä on hieman sivuttu sitäkin:

      "Valjakossa vetämisessä on kyse sekä metsästys- että laumakäyttäytymisestä. Valjaiden näkeminen tai reen esiin tuominen voi toimia ärsykkeenä, joka laukaisee koirissa käyttäytymistarpeen (mielestäni samaa tarkoitetaan “viettikäyttäytymisellä”). Lähdössä koirat hyppivät ja ulvahtelevat innoissaan ja ne ovat pian valmiina lähtemään lauman kanssa saalistamaan. Susilaumassa saalistus voi alkaa lauman keskinäisellä leikillä, jolloin sudet tavallaan “psyykkaavat” toisensa saalistustunnelmaan. Monet rekikoiran omistajat ovat huomanneet, että koira vetää paremmin parissa tai isomman valjakon kanssa. He puhuvat, että koiran “kilpailuvietti” herää ja ne kilpailevat joko siitä kumpi juoksee nopeammin tai saa juosta lauman keulilla. Kyse on kuitenkin metsästyskäyttäytymisestä, jossa toinen koira innostaa toisenkin mukaan saalistukseen. Jos koira näkee toisen koiran metsästävän tai leikkivän saalistukseen liittyvää leikkiä, se kokee itsekin tarvetta liittyä mukaan. Juuri tämän vuoksi elämänsä ensimmäiset vuodet yksin tai pääosin yksin vetänyt koira ei välttämättä ole yhtä innokas vetämään kuin koira, joka on pienestä pitäen vieraillut valjakossa tai juossut parissa toisen koiran kanssa. Tästä aiheesta myöhemmin kun käsittelen perinnöllisiä ja opittuja asioita.

      Vetäessään koirat liikkuvat laumana kuin jäljestäen tai takaa-ajaen saalista. Jos oikeasti reitin varrelle sattuu eksymään riistaa koirat saattavat päästä päämääräänsä tappaessaan ja syödessään esim. metsälinnun. Monilla rekikoirilla metsästyskäyttäytyminen on voimakasta (arktiset rekikoirat ja metsästyskoiraristeytykset, alaskanhuskyt) ja viettiteoriaan pohjaten voisi ajatella, että koirat vetävät paremmin niiden ollessa hieman nälkäisiä. Moni ajaja myös palkitsee koirat ajon jälkeen (tai tauolla) antamalla niille jonkin herkullisen välipalan. Näin koirat pääsevät tyydyttämään käyttäytymistarpeensa ja ovat seuraavallakin kerralla innokkaina lähtemään saalistusretkelle. Siperiassa valjakossa vetämisessä oli usein kyse juuri metsästysretkestä ja ajo päättyi usein saaliin saamiseen, eli ihminen ruokki koirat pyydystetystä saaliista (jotta esim. saalistettu hylje/hylkeet voitiin lastata rekeen ilman, että koirat olivat enää niistä kiinnostuneita). Kuitenkin toiminta itsessään ja pelkästään sen aloittaminen on koiralle todella palkitsevaa. Synnynnäisten käyttäytymistarpeiden tekeminen on itsessään palkitsevaa, vaikka ne eivät johtaisi saaliin saamiseen. Vetokoiraa ei siksi tarvitse erikseen palkita, sillä se saa tyydytyksen jo pelkästä juoksemisesta. Rekikoira ei valjakossa juostakseen tarvitse pakenevaa riistaa ärsykkeeksi.

      Jos valjakon toiminta perustuisi pelkästään “saalistusviettiin” ei ajajalla olisi juuri toivoa ohjata valjakkoa, vaan lauma menisi sinne, mistä saalista olisi mahdollista löytää. Laumakäyttäytymisessä ärsykkeenä toimii lauman (johtajan) epäsuosioon joutuminen ja lauman hajoaminen. Koiralla on sisäsyntyinen tarve sosiaalisuuteen ja tuttujen yksilöiden läsnäoloon. Rekikoira haluaa siis miellyttää laumaansa ja sen johtajaa (johtajia). Koira juoksee valjakon mukana, koska se ei halua jäädä laumasta samalla hajoittaen lauman."

      Lähteenä tässä ollut mm. Kaimion Koirien käyttäytyminen, missä tosin rekikoiria taidettiin sivuta vain parilla sanalla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.