17. syyskuuta 2013

Näyttelykauden loppu ja syystreenien alku


Sain syntymäpäivälahjaksi ennakkoon uuden kameran, Canon EOS 600D, joka tietenkin lähti saman tien testattavaksi. Viimeinkin pääsin eroon tuosta hyvin palvelleesta, mutta aikansa eläneestä canonin tonnista - enkä lakkaa hämmästelemästä miten pajon parempi tämä uusi kamera on. Ylemmät kuvat on otettu uudella kameralla ja alemmat kuvat on otettu vanhalla. Tuskin maltan odottaa että pääsen kunnolla testaamaan uutta kameraa tuonne ruskaan. 


Kiira kävi näyttelyissä lauantaina hakemassa EHn. Se ei ole huono tulos, vaikka Kiira olisi varmasti saanut paremmankin, jos ei olisi ollut niin hermostunut. Huono päivä ilmeisesti. Nyt Kiiralta kuitenkin alkaa ihan todella pudota tuo karva taas, joten sitä on aivan turha ilmoittaa enää näyttelyihin tänä vuonna. Ensi vuonna jatketaan sitten kehäkettuilua. 

"Feminine. A little long. Good bone. Lovely neck and head. Moves very well. Is a little nervous to be touched which effects the prize. Nice coat." EH

Tänään puolestaan meillä oli pitkästä aikaa ohjattu tunti Koirapalvelu Virikkeessä. Teimme häkkiharjoituksia ja testasimme luoksepäästävyyttä. Minulla on tällä hetkellä projektina opettaa käsikohde luoksepäästävyyden avuksi. Käytännössä opetan koiran painamaan päänsä kämmenelle ja lisään tähän temppuun hiljalleen häiriöitä. Etenkin uskon tästä olevan apua kehätarkissa ja eläinlääkärissä, kun koira pitäisi saada seisomaan minua kohti sillä aikaa, kun sen takana häärää ihminen. 

Muuten syksy tuo tullessaan varmaan tokoa, rallia ja kisamaisia treenejä molempiin. Vielä säät ovat olleet kauniit, joten ulkona on ollut helppo treenata, mutta pian se muuttuu sateeksi ja pimeydeksi. Sen takia olemmekin kaveriporukalla harkinneet hallin vuokraamista joka viikolle. Se toisi ainakin mukavaa rytmiä treenaamiseen. Millaisia muiden treenirutiinit ovat talvikaudella? Missä te treenaatte vai nukutteko talviunta?

13 kommenttia:

  1. Kyllä sitä reenaillaan ympäri vuos, toki huilataan välillä. Tällä hetkellä on koe suunnitelmia joulukuulle asti, jolloin onkin viimeinen koe, sen jälkeen on suunnitelmissa pitää lomaa treenailusta. Jos sattuu TK1 rapsahtaa ennen sitä niin huilataan aikaisemmin. Katsotaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on suunnitelmissa möllejä ja treenejä. Nyt tarvitaan paljon kisamaista palkkattomuuden treeniä. Katsotaan jos vielä kokeissakin käytäisiin tämän vuoden puolella.

      Poista
  2. Niin ja ihan pihalla ollaan treenattu. Miettinyt olen myös jos nyt vuokrais hallia niin pääsisi sääsuojaa treenaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallivuoroa täälläkin tosiaan mietitään. Kaveriporukalla ne eivät edes ole ihan mahdottoman kalliita.

      Poista
  3. Minä kävin myös eilen poistamassa yhden kuussatasen kaupasta ja se on ihana! Kiira on niin kuvauksellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiira on oppinut puolivahingossa posettamaan kameralle tosi taitavasti. Ihme miten se saakin selvää sekoilustani. "Vähän tonnepäin, hyvä, seiso, eikun istu, äääh, seisominen oli parempi, seiso, peruuta, paikka, hieno tyttö." :D

      Poista
  4. Meillä treenikausi jatkuu. Itse olen kylmänarka (heti kun lämpötila vajoaa miinukselle, hrr) painelee meikäläiset treenaamaan parkkihallin suojiin. Siellä ei tuule, on plusasteita, sekä löytyy varmasti häiriötä. Pääsee taas seisomaan ja söpöilemään ovien edessä harjoittelemassa sitä, ettei kaikkia ihmisiä tarvitse rakastaa puhki ja opettelemassa tiettyä välinpitämättömyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parkkihalliin? Ei itse asiassa ollenkaan huono ajatus. Siellä saisi tosi hyvin häiriötreeniä.

      Poista
    2. Jep! Sinne hyvinkin! Meillä on vielä pienellä paikkakunnalla koirakerhon käytössä tietty osa kauppakeskuksen parkkihallista, kunhan koirat eivät ole häiriöksi (hauku tms jatkuvasti).

      Poista
  5. Meillä yleensä kesäisin koomaillaan treenien suhteen ja talvella aktivoidutaan kunnolla. Mikähän siinäkin sitten on.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina keväisin ja syksyisin kova treeni-into. Talvella olen ihan koomassa ja kesällä olen nukuksissa. :D

      Poista
  6. Jos hallia varaatte, niin riippuen missä se on (ja mihin aikaan), niin voisin olla myös kiinnostunut. Harjakoira porukka varaa talvikaudeksi Koirakoulu Kompassin tiloja harjoitteluun :)

    VastaaPoista
  7. Älkää unohtako meitsiä, jos mietitte hallin varaamista, varsinkin, jos tilassa on agility-esteet. Seuran talvikausi on yhdelle ihmiselle sen verran kallis, että porukalla varattu vuoro yksityiseltä voisi tulla halvemmaksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.