7. syyskuuta 2013

Äkkilähtö tokokokeisiin

En ole saanut aikaiseksi viedä Kiiraa tokokokeisiin vaikka koko kesän olen siitä puhunut. Itseäni vain ei kisaaminen innosta. En ole kovinkaan kilpailuhaluinen ihminen. Tämän takia Kiiran lempparitäti Erica sitten lopulta lähti tänään sinne kokeisiin minun koirani kanssa. Kauheasti ei olla treenattu tokoa, mutta kyllähän koira liikkeet osaa, joten uskalsin lähteä lyhyellä varoitusajalla. Koe ei kuitenkaan mennyt ollenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut. Itse asiassa se oli aikamoinen pohjanoteeraus. 

Jo koepaikalle saapuessamme, oli Kiira vähän hermostunut, jolloin jo vähän aavistin, että tänään ei ole meidän päivämme. Kisakirjaa varten katsottiin siru ja Kiira väisteli minkä kerkesi. Sitten hyvin pian sen jälkeen oli kehätarkastus, joka oli Kiirasta tosi pelottavaa, ja sitten luoksepäästävyys, jossa Kiira haukkui, kun sama tuomari taas lähestyi. Näistä säikähdyksistä Kiira ei sitten toipunut. Paikkamakuussa karkasi perään ja oman vuoron aikana tehtiin seuruut, jotka menivät ihan kohtalaisesti, mutta sitten Kiiralle riitti. Se karkasi minun luokseni autolle. Koe keskeytettiin. 

Kiira käyttäytyi hyvin samalla tavalla kuin kerran aikaisemmin mölleissä. Harmi. Mutta tiesinhän minä, että Kiiralle on vieraat lääppivät ihmiset vaikeita, joten olisi vain pitänyt treenata sitä kehätarkastustakin etukäteen. Tuomari tosin mainitsi, että olisi pitänyt käyttää Kiira tervehtimässä tuomaria jo ennen kehään menoa, jotta tuomari ei olisi ollut niin pelottava. Mutta eihän sellainen tullut mieleenkään. Ei tässä tosin taida auttaa muu kuin treenata vielä vähän lisää kehätarkastusta, luoksepäästävyyttä ja koetilannetta. Mielelläni Kiiran näkisin kokeissa tänä syksynä.

2 kommenttia:

  1. Harmillista ettei koe mennyt odotetulla tavalla. Minunkin pitäisi treenata koirani kanssa tuota luoksepäästävyyttä, sillä sosiaallisena ihmisystävällisenä se ennemmin menisi luokse kuin odottaisi, että sitä tultaisiin silittämään.

    Ihana tämä uusi ulkoasu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harmillista, mutta sellaista se on - aina ei osaa valmistautua oikein. Lisää treeniä ja uutta yritystä kehiin. :D Ja kiitos kehuista. Viimeistelyä vaille valmis ulkoasu.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.