28. syyskuuta 2013

200 koirajuttua

Taas juhlitaan yhtä saavutusta. Tämä on nimittäin blogin 200 merkintä. Olen ihan hämmentynyt miten innoissani olen tästä bloggaamisesta. Vastustin sitä pitkään, mutta nyt olen ihan koukussa. Eihän siitä ole kuin ihan hetki, kun juhlistin blogin ensimmäistä virstanpylvästä 100 postauksen tullessa täyteen, ja nyt on postausmäärät tuplattu. 

Kaikille nykyisille lukijoille ihan hirveästi kiitos mielenkiinnosta ja aktiivisesta kommentoinnista. Pyrin edelleen vastaamaan kaikille, mutta aina en ole onnistunut, joten kamalasti anteeksi niille, jotka ovat joutuneet juuri tämän hetkellisen laiskuuteni uhriksi. Eniten kommentteja saavat yleensä nk. kysymyspostaukset eli ne postaukset jossa pohdin jotakin koiramaailman ilmiöitä, höpötän jotain mielipiteitä ja toivon herättäväni aiheesta keskustelua. Olen tästä tosi iloinen. Postauksien tarkoitus ei ole antaa mitään oikeita vastauksia vaan nimenomaan toimia keskustelunaloittajina. Usein kirjoitan pohdintojani julki vaikka en vielä kauheasti olisi perehtynyt aiheeseen. Teidän lukijoiden kommenteilla on toisin sanoen paljon väliä.

Tällä hetkellä en keksi mitään toivepostauskyselyn aiheita, sillä inspiraatio on hieman kadoksissa, mutta ehdotelkaa te jotain postausideoita. Etenkin jos teillä on mielessä jokin koiramaailman ilmiö, josta olisi hauska lähteä keskustelemaan, mutta josta en ole vielä kirjoittanut pohdintojani. Tai edes jotain postaustyyppejä joita haluaisitte enemmän blogiin. Mistä te haluaisittel lukea? Pitäisikö olla enemmän juttua kiharoista, lainakoirista, ruokinnasta, treeneistä...?


Kuulumisista voisin sen verran kertoa, että vanhempani lähtivät eilen ulkomaille lomalle, joten minä ja Kiira olemme jälleen vahtimassa Prinssiä ja Sambaa. Loma-ajan minä vietänkin pääasiassa jälleen täällä ison takapihan äärellä. Kiira niin nauttii kun saa olla ulkona viileässä. Myös kämppiksen Neira ja Viena ovat toistaiseksi olleet täällä seuranamme.

Ei muuten ole taaskaan mitenkään helppoa tämän koiramäärän, joka melkein on samaa laumaa, mutta ei sitten ihan kuitenkaan, sulauttaminen yhteen. Ensimmäinen yö oli yhtä tuskaa kun kaikki viisi koiraa halusivat sänkyyn. Ihan helppoa ei tästä viikosta tule, mutta muistelisin, että parissa päivässä tilanne rauhoittui ainakin viimeksi. Kiira tottuu uuteen paikkaan ja kiharat tottuvat siihen, että täällä on kaverikoiria kylässä, joiden kanssa joutuu jakamaan asioita. Jos joku haluaa lukea samanlaisista kommelluksista lisää, suosittelen palaamaan viime talven hoitopäiväkirjaan. Kiharavahtina I, II, III, IV ja V.

25. syyskuuta 2013

Luento koirien peloista

Todella iso osa koirien ongelmakäyttäytymisestä johtuu jonkinlaisesta ahdistuksesta tai pelosta. Sunnuntaina kävin David ja Tuulia Applebyn mielenkiintoisessa seminaarissa Koirien pelot ja niiden hoitaminen. Ensin David Appleby kävi läpi pelkotilojen hoitamista kouluttajan näkökulmasta ja sitten Tuulia Appleby puhui pelon fysiologiasta ja mahdollisista lääkehoidoista. Äärettömän mielenkiintoinen päivä. 

Itse koin seminaarin ensimmäisen osan mielenkiintoisempana. Oma kiinnostus kun on siellä käyttäytymistieteiden puolella, enkä oikeastaan ymmärrä biologiasta mitään, joten koiran hermosolujen rakenteesta ei paljoa päähän jäänyt. Jotain minäkin kuitenkin ymmärsin. Kävimme läpi mitkä aivojen osat vaikuttavat pelon tunteeseen ja kuinka mielialalääkkeet vaikuttavat koiran kehossa. Ihan vain pintaraapaisu aiheesta. Onneksi. Itsellä kun ei ole pohjalla kuin lukion pakolliset biologiankurssit.

Kiira -pentu ihmettelemässä stadin vähän jännittävää menoa



Eniten ajatuksia minulle kuitenkin herätti luennon koulutuspuoli. Luento sinänsä käsitteli aika perusjuttuja vastaehdollistamisen käytöstä pelkokäyttäytymisen hoidossa, mutta ainakin minulla seminaari syvensi ymmärrystä siitä kuinka näitä oppimisteorioita voidaan soveltaa käytännössä. Pääasiassa puhe oli vastaehdollistamisesta, mutta myös siedättämisestä oli puhe. Tosin sen toimivuus ei ole ollenkaan niin hyvä kuin suunnitelmallisen vastaehdollistamisen. Hieman minulle jäi kysymysmerkiksi siedättämisen ja vastaehdollistamisen välinen ero, etenkin mikäli siedättäessä käytetään jotain vahvisteita, sillä vaikka miten päin asiaa käännän, mielestäni myös tällaisessa siedättämisessä tapahtuu klassinen ehdollistuminen.

Sen sijaan toisen käyttäytymisen opettamisesta yleensä on hyötyä. Joskus pelkkä vastaehdollistaminen riittää, mutta toisinaan koiralle on opetettava toisenlainen käyttäytyminen. Me emme halua, että koira, joka pelkää vastaantulevia koiria rähähtää. Koira rähähtää, koska se tehoaa. Se saa negatiivisen vahvisteen toiminnastaan, sillä vastaan tuleva koira poistuu paikalta. Koira ei mitenkään tajua, että toinen koira olisi mennyt joka tapauksessa ohi vaan se yhdistää koiran pois menemisen omaan toimintaansa. Tämän rähähdyksen tilalle kannattaa toisin sanoen opettaa toinen tapa toimia. Kontakti omistajaan on yksi yleisimmistä ohituskäytöksistä.

Seminaarina aikana pohdin paljon tietenkin omaa koiraani, joka on aina ollut hieman epävarma vieraiden ihmisten kanssa. Analysoin aivan uudessa valossa kuinka olen opettanut Kiiran sietämään vieraita ihmisiä. Olen käyttänyt lenkkikäyttäytymisessä vastaehdollistamista ja se onkin sujunut kaikkein parhaiten. Tosi nopeasti Kiira sillä tavalla oppi pentuna, että vastaan tulevat ihmiset eivät ole mikään uhka vaan omistajaan kannattaa ottaa kontaktia ja tilanne on sillä hoidossa.

Tervehtimiskäytöksen opettelemisessa olen tehnyt kuitenkin vain puolet tarvittavasta työstä. Olen opettanut toisen käyttäytymisen haukkumisen tilalle - käden koskemisen - mutta olen tainnut hosua treeneissä liikaa, sillä edistys ei ole ollut niin suurta kuin olisin toivonut. Tällä hetkellä Kiira itse asiassa on oppinut raivostuttavan ketjun; se haukahtaa, koskee kättä sitten, haukahtaa uudestaan ja koskee kättä taas. Mitään järjestelmällistä vastaehdollistamista tuijottaviin ja lähestyviin ihmisiin en ole juurikaan tehnyt. Näyttelykehä on tästä poikkeus.

Päinvastaisesti taas koskettelemistreeni on tehty pääasiassa siedättämisen kautta. Olen koko ajan työskennellyt pelkokynnyksen alapuolella, mutta vastaehdollistamisen sijaan, olemme vain opetelleet sietämään koskettelevia vieraita. Olen toki tarvittaessa kiinnittänyt koiran huomion ruokaan ja opettanut sen siten olemaan piittaamatta ihmisistä. Se on toiminut, mutta olisi voinut toimia paremmin, mikäli olisin lähtenyt tässä tapauksessa vastaehdollistamaan koiraa järjestäen kaikkiin pieniinkin ärsykkeisiin.

Kiiran ensimmäinen pentunäyttely. Jännää oli.



Luennon mukaan positiivisilla vahvisteilla ei voi vahvistaa pelkoa. Mikäli pelokkaalle koiralle antaa ruokaa, pelkotila ei vahvistu, mutta se käytös, jota koira sillä hetkellä tekee, vahvistuu kyllä. Käytännössä me emme tietenkään halua pelkokäyttäytymisen vahvistuvan, mutta väittämä on mielenkiintoinen, kun ajattelemme kuinka pelkoa tulisi lähestyä. Pääajatuksena tässä on se, että positiivisista vahvisteista aiheutuva mielihyvä on niin päinvastainen tunne pelon kanssa, että pelkoa ei voi sillä tavalla vahvistaa. Kuitenkin pelosta aiheutuvaa käyttäytymistä voi vahvistaa. Pelko tunteena kuitenkin oletettavasti väistyy taustalta vaikka pelosta johtuva käyttäytyminen pysyisikin tai mahdollisesti jopa lisääntyisi.

Tämä viimeinen oli vain yksityiskohta joka jäi mieleeni pyörimään. Missään nimessä luennolla ei suositeltu työntämään remmirähjälle koiralle makkarapitkoa suuhun ja toivomaan, että koira siten oppisi olemaan rähisemättä. Hyvä kouluttaja suunnittelee treenit niin hyvin etukäteen, että koira ei pääse pelkäämään, ja alkaa järjestäen vastaehdollistaa eläintä kaikkiin niihin ärsykkeisiin, jotka eläin on liittänyt pelottavaan asiaan. On vain tärkeä pitää mielessä, että jos pelkoja kouluttaa pois positiivisilla rankaisuilla, saa yleensä aikaan vain lisää ahdistusta. Positiivisilla vahvisteilla, vaikkakin vahingossa huonosti ajoitetuilla, ei voi kasvattaa eläimen pelkoa, eikä niiden väärin käyttämisessä piile yhtä suuria riskejä.

Voisin puhua luennosta loputtomiin, niin mielenkiintoinen se oli, mutta koen referoinnin aika turhaksi. Halusin kuitenkin jakaa jotain luennon herättämiä ajatuksiani. Onko lukijoilla kokemusta koirien pelkojen - pienten tai suurten - poiskouluttamisesta? Kokemuksia siedättämisestä tai vastaehdollistamisesta? Entä onko pelkkä pakolla totuttaminen koskaan hyvä tapa opettaa koira pois peloista? 

24. syyskuuta 2013

Minun pikkuapulaiseni


Eilen kävin hakemassa metsästä Nymfille uusia orsia. Kiiran mielestä se oli ihan hullun hauskaa puuhaa, kun sai etsiä kanssani sopivia oksia. Ikävä kyllä kantoapua Kiirasta ei ollut, sillä aina kun annoin sille kepin suuhun, se juoksi sen kanssa pois ja tuhosi sen pieneksi silpuksi. Luultavasti Kiira kuitenkin kuvitteli, että se oli suurikin apu minulle. Hassu otus.

Muuten meille kuuluu melko rauhallista. Koulutöitä on kohtalaisen paljon ja syyssateet ovat tuoneet mukanaan syysväsymyksen. Kiira onkin päässyt pääasiassa minun kanssani tekemään pikkutemppuja sisätiloissa. Kotona olemme sammuttaneet lamppua, riisuneet sukkaa ja yleistäneet luopumista papukaijan uusiin häkin ulkopuolella oleviin orsiin. Toisin sanoen palveluskoira on päässyt tekemään kaikenlaista arkiauttamista.

22. syyskuuta 2013

Punaisten ensimmäinen

Kiira kävi tänään mätsäreissä Erican kanssa pärjäämässä todella hienosti. Lukekaa Erican versio. Itse vietin päiväni David ja Tuulia Applebyn seminaarissa - josta varmasti kirjoitan myöemmin. Nyt kuitenkin haluan hehkuttaa sitä miten hyvin minun ujo esiintyjäni pärjäsi mätsäreissä. Ilmeisesti tyttö oli ollut todella raipas Helsingin keskustan hälinässä eikä ollut välittänyt tuomaristakaan mitään.

Kerrankin meille tuli siis voitto kotiin. Kiira oli siis tänään PUN1 ShowHaun Match Showssa. BIS -kehässä tuomarit eivät sijoittaneet ketään muuta kuin ensimmäiset, joten siellä Kiira ei sitten sijoittunut, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen tähänkin tulokseen. Neira ja Vienakin sijoittuivat molemamt isoissa aikuisissa. Palkinnot olivat ihan okei, mutta ruusukkeet kyllä kamalimmat ikinä. 

19. syyskuuta 2013

Uusia tuttavuuksia


Eilen Kiira pääsi tapaamaan puolisiskontyttöään Aavaa. Ihana harmaa pentu, jonka ulkonäkö toi Kiiran pentuajat mieleen ja nostatti oman pentukuumeeni taas järjettömiin lukemiin. Samalla Aavan omistajan toinen koira Nipsu tuli mukaan leikkimään Kiiran kanssa. Olen ihan yllättynyt miten kivasti Kiira leikki toisen täysin saman ikäisen narttukoiran kanssa. Kauniita leikkikumarruksia ja rajua painileikkiä - täysin erilaista kuin miten Kiira yleensä leikkii. Yleensähän Kiira tykkää vain jahtausleikeistä.

Haukkuminen oli kohtalaisen vähäistä tällä kertaa. Nyt Kiiran uusi keksintö on toisten koirien astuminen, josta en ole mitenkään erityisesti rankaissut, mutta jonka käyn aina kyllä estämässä. Kiiralla on jokin mieltymys toisiin tyttökoiriin. Sen mielestä niitä pitää aika usein astua. En tiedä onko kysymys alistamisesta, kiihtymisestä vai hormooneista. Saattaisi myös olla huomionhakua minulta, sillä tosiaan pyydän Kiiraa aina lopettamaan tai käyn työntämässä sen alas toisen selästä. Onko muiden koirilla havaittavissa samanlaista käyttäytymistä?

Oli kiva myös huomata Kiiran ottavan pennun todella kivasti vastaan. Kiira osaa olla niin nätisti pienempiensä kanssa. Toivottavasti Kiira pääsee toistekin leikkimään tähän porukkaan. Minulla oli oikein mukava aamu rauhallisella kentällä vaikka sää olikin aika surullinen. En viitsi laittaa tähän kaikkia ottamiani kuvia, joten lisää kuvia löytyy kiharagalleriassa, jos joku haluaa käydä katsomassa. 

17. syyskuuta 2013

Onko koiran kanssa pakko harrastaa?


Koiraharrastukset ovat koko ajan vain suositumpia. Agilitykurssit ovat aina täynnä, yhä useampi puuhaa koiransa kanssa vähintään takapihatokoa ja uusia harrastuslajeja rantautuu Suomeen jatkuvasti. Itse näen tämän vain positiivisena. Minusta on aivan mahtavaa, että koiralle, joka on todella aktiivinen eläin, tarjotaan yhä enemmän aktiviteettia. Koiraharrastusten lisääntyminen on kuitenkin tuonut mukanaan aivan uudenlaisen trendin. Nykyään yhä useammat ajattelevat, että tiettyjen koirarotujen kanssa on pakko harrastaa. 

Minusta on hienoa, että koirat pääsevät tekemään sitä mihin se on alunperin jalostettu ja vielä hienompaa, jos kasvattajat kannustavat omistajia tällaisiin harrastuksiin. Metsästyskoira on onnellisimmillaan metsällä ja vetokoiran on päästävä vetämään. Rotukoirat nauttivat silminnähden sellaisesta tekemisestä mihin ne on jalostettu, ja uskon sen lisäävän olellisesti koiran hyvinvointia, että se pääsee toteuttamaan rotutyypillistä käyttäytymistään. Mutta onko olemassa koirarotua jonka kanssa on aivan pakko harrastaa? Onko se ennalta määrätty mitä kaikkea tietyn rodun kanssa saa harrastaa?


On olemassa monia koirarotuja, joita ei myydä sellaisiin koteihin, joissa ei sitouduta harrastamaan. Tällaisia ovat useat metsästyskoirarodut ja vetokoirarodut, joiden halutaan pääsevän itselleen ominaiseen työhön, mutta tänä päivänä tähän sarjaan kuuluu myös useat paimenkoirat ja seurakoiratkin. Mielestäni tämä ei ole ollenkaan huono politiikka kasvattajalta. Myymällä koirat vain koteihin, jossa sitoudutaan harrastamaan, pystyy kasvattaja takaamaan sen, että koirien aktivoinnista pidetään huolta.

Ikävä kyllä koirien hyvinvointi ei taida kuitenkaan olla ihan näin mustavalkoista. Harrastus ei takaa koiran onnellisuutta. Otetaan esimerkiksi vaikka aktiivinen paimenkoira. Niiden yleensä ajatellaan tarvitsevan jonkinlaisen harrastuksen elämäänsä. Vähintään tämän harrastuksen pitäisi olla jokin tottelevaisuuden muoto. Elääkö paimenkoira siis onnetonta elämää, jos sen virikkeistämisestä ja aktivoinnista pidetään hyvää huolta, vaikka se ei koskaan puuhaisikaan minkään virallisen harrastuksen parissa? 

Minusta mennään hieman mönkään siinä, että tiettyjä rotuja myydään vain tietynlaiseen harrastamiseen. Etenkin jos kyse on sellaisista harrastuksista, joissa koira ei suoranaisesti pääse toteuttamaan rotutyypillistä käyttäytymistä, kuten esimerkiksi agility, toko tai monet palveluskoiralajit. Koirat oppivat yleensä nauttimaan suunnattomasti kaikista näistä harrastuksista, mutta en usko hetkeäkään, että koira elää onnetonta elämää ilman näitä harrastuksia. Silti tätä tapahtuu, että ainoastaan jotain tiettyä harrastusta pidetään tarpeeksi hyvänä tai sopivana tietylle rodulle. 

Aktiivisen paimenkoiran täytyy harrastaa nimenomaan tokoa, agilityä tai pk-lajeja. Ne ovat paimenkoiralle täysin hyväksyttäviä harrastusmuotoja vaikka rotutyypillinen harrastaminen olisi paimentaminen. Jostain syystä tämä sama paimenkoira ei kuitenaan voi olla onnellinen vaikkapa patikoijan retkikumppanina. Luulisi että patikointiin liittyisi todella paljon mielekästä liikuntaa ja virikkeistäviä hajuja. Silti se on toisarvoinen harrastus palveluskoiralajeihin verrattuna.

Metsästyskoiran kanssa puolestaan on aina metsästettävä. Paimenkoiran kanssa ei tarvitse harrastaa paimentamista, vaan sen voi korvata agilityllä, mutta metsästyskoiralla ei voi olla muuta harrastusta kuin metsästys. Mielestäni aika nurinkurista. Enkä nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että suosittelisin ostamaan metsästyskoiran, jos et tahdo metsästää sen kanssa. Sanon vain että koiran onnellisuus on muutakin kuin harrastus. Minusta on hienoa, että vetokoiran kanssa vedetään ja metsästyskoiran kanssa metsästetään, mutta koira saattaisi nauttia myös muista harrastuksista.

On aina hyvä, jos koiralle pystyy antamaan rotutyypillistä tekemistä, sillä koira varmasti nauttii siitä todella paljon, mutta mitä tulee muuhun harrastamiseen... kunhan aktivoitte koiranne, ei mikään tietty harrastus ole pakollinen. Ei ole oikeaa ja väärä harrastusta tietynrotuiselle koiralle. Mielestäni kannattaa reippaasti lähteä kokeileimaan oman koiran kanssa kaikenlaisia harrastuksia ja lähteä haastamaan näitä rotustereotypioita. Metsästyskoirasi voi hyvin nauttia tokosta, seurakoirasi saattaa rakastaa agilityä ja paimenkoirasi saattaisi olla onnensa kukkuloilla patikointiretkellä.

Pääpointtini tässä sekavassa pohdinnassa tällä kertaa on se, että vaikka pidän koiraharrastusten yleistymistä hyvänä asiana, ne eivät tosiaan ole välttämättömiä koiran onnellisuuden kannalta. Ne ovat käteviä tapoja aktivoida koiraa, mutta jos keksii jonkin muun tavan antaa koiralle mahdollisuuden rotu- ja lajityypilliseen käyttäytymiseen, ei mikään kilpailuihin tähtäävä virallinen harrastus ole välttämätön. Koira nauttii yhtä paljon retkeilystä, sienestyksestä ja pyöräilystä kuin tokosta, agilitystä ja viestistä. 

Näyttelykauden loppu ja syystreenien alku


Sain syntymäpäivälahjaksi ennakkoon uuden kameran, Canon EOS 600D, joka tietenkin lähti saman tien testattavaksi. Viimeinkin pääsin eroon tuosta hyvin palvelleesta, mutta aikansa eläneestä canonin tonnista - enkä lakkaa hämmästelemästä miten pajon parempi tämä uusi kamera on. Ylemmät kuvat on otettu uudella kameralla ja alemmat kuvat on otettu vanhalla. Tuskin maltan odottaa että pääsen kunnolla testaamaan uutta kameraa tuonne ruskaan. 


Kiira kävi näyttelyissä lauantaina hakemassa EHn. Se ei ole huono tulos, vaikka Kiira olisi varmasti saanut paremmankin, jos ei olisi ollut niin hermostunut. Huono päivä ilmeisesti. Nyt Kiiralta kuitenkin alkaa ihan todella pudota tuo karva taas, joten sitä on aivan turha ilmoittaa enää näyttelyihin tänä vuonna. Ensi vuonna jatketaan sitten kehäkettuilua. 

"Feminine. A little long. Good bone. Lovely neck and head. Moves very well. Is a little nervous to be touched which effects the prize. Nice coat." EH

Tänään puolestaan meillä oli pitkästä aikaa ohjattu tunti Koirapalvelu Virikkeessä. Teimme häkkiharjoituksia ja testasimme luoksepäästävyyttä. Minulla on tällä hetkellä projektina opettaa käsikohde luoksepäästävyyden avuksi. Käytännössä opetan koiran painamaan päänsä kämmenelle ja lisään tähän temppuun hiljalleen häiriöitä. Etenkin uskon tästä olevan apua kehätarkissa ja eläinlääkärissä, kun koira pitäisi saada seisomaan minua kohti sillä aikaa, kun sen takana häärää ihminen. 

Muuten syksy tuo tullessaan varmaan tokoa, rallia ja kisamaisia treenejä molempiin. Vielä säät ovat olleet kauniit, joten ulkona on ollut helppo treenata, mutta pian se muuttuu sateeksi ja pimeydeksi. Sen takia olemmekin kaveriporukalla harkinneet hallin vuokraamista joka viikolle. Se toisi ainakin mukavaa rytmiä treenaamiseen. Millaisia muiden treenirutiinit ovat talvikaudella? Missä te treenaatte vai nukutteko talviunta?

15. syyskuuta 2013

Kiira pääsi kouluun

Kiira pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan jotain ihan uutta. Se lähti nimittäin minun kanssani kouluun harjoittelemaan luokan eteen sheippaamista. Meillä oli toisin sanoen tänään Eläinkoulutuskeskuksen käytännönpäivät. Tarkoitus oli harjoitella paikan päällä kriteerien asettamista ja mekaanisia taitoja. Koulutussuunnitelmat tehtiin kuitenkin etukäteen. Kiiran temppu oli sukan riisuminen. 

Aluksi Kiira ei huomioinut vieraita ihmisiä yleisössä ollenkaan. Laitoin sen rauhoittumaan häkkiin. Sitten päätin kuitenkin tehdä myös luoksepäästävyysharjoituksen, joten kävin jakamassa namia yleisölle ja lähetin Kiiran tervehtimään kaikkia. Parin jo aikaisemmin turvalliseksi todetun ihmisen luona se kävi - mutta sitten se palasi luokseni. Sanoisin Kiiran siis ottaneen ihan kohtalaisesti yleisön vastaan. Ainoastaan kerran se haukkui kunnolla säikähdettyään jostain syystä pöydän takana istuvaa nuorta naista. 

Itse temppu sujui oikein hyvin. Aluksi junnasin vähän pitkään paikoillani ensimmäisissä kriteereissä ja saamatta koiraa tarttumaan sukkaan hampailla. Sitten muutin lennossa suunnitelmaa, hyödynsin Kiiran noutotaitoja, ja parin noutoharjoituksen jälkeen se osasi tarttua sukkaan myös silloin, kun se oli jalassani. Oman vuoromme lopussa temppu oli aika valmis. Seuraavaksi sitten olisi kai edessä vain viimeistelyä, liikkeen nimeämistä ja sitten yleistämistä. 

Olen ihan mahdottoman ylpeä Kiirasta. Maailman turhanpäiväisin temppu, mutta taas sain nähdä kuinka hyväksi Kiira on tullut tarjoamaan asioita. Kun ollaan naksuttelemassa, ollaan leikkimässä Kiiran lempileikkiä. Koko sen keho hykertelee. Kun viimeinkin illalla pääsimme kotiin, oli Kiira kyllä tosi väsynyt. Kävimme nopeasti vanhemmillani syömässä ja nyt loppuilta onkin sujunut telkkarin äärellä. Sambakin tuli kylään pitkästä aikaa, mutta Kiira on niin väsynyt, että ei jaksa edes kikatella sen kanssa pöydän alla niin kuin yleensä.

13. syyskuuta 2013

Palkkiot ja rankaisut koirankoulutuksessa

Yksi suurimmista kinastelun aiheista koiramaailmassa on se kuinka koiria kuuluisi kouluttaa. Tällä hetkellä kinastelu taitaa pyöriä pääasiassa nk. perinteisen koulutuksen ja positiivisen koulutuksen välillä. Ensin mainittu tyyli pohjaa koulutuksensa rankaisuihin ja virheiden korjaamiseen, kun taas jälkimmäinen tyyli suosii oikeasta vahvistamista ja ympäristön rajoittamista. Ero näiden kahden koulutustyylin välillä on myös se, että ensimmäinen pohjaa tietonsa vanhoihin perinteisiin ja jälkimmäinen uusimpaan tieteeseen. Molemmilla tyyleillä koulutetaan hyvällä menestyksellä koiria erilaisiin tehtäviin. Miten se on mahdollista?

Mahdollista se on siksi, että molemmat koulutustyylit perustuvat oppimisen lainalaisuuksiin, eivätkä nämä lainalaisuudet muutu miksikään ajan kuluessa vaikka muut mielipiteet eläinten käsittelemisestä muuttuisivatkin. Yksinkertainen fakta on, että sellainen tekeminen lisääntyy, josta eläin saa vahvisteen ja sellainen tekeminen vähenee, josta seuraa rankaisu. Vahvisteita ja rankaisuja on erilaisia. Kun koira työskentelee saadakseen pallon, käytetään positiivista vahvistamista ja kun koira työskentelee välttääkseen hihnasta nyppäisyn, on kyseessä negatiivinen vahvistaminen.

Vahvistamisen parina kulkevat aina rankaisut. Ensimmäisessä tapauksessa rankaisu on pallon menettäminen ja jälkimmäisessä tapauksessa rankaisu on kipu kaulassa. Perinteinen käsitys koulutuksesta on se, että kun koira tekee väärin, sitä torutaan, satutetaan, pelotetaan tai lisätään muuten epämukavuutta koiran ympäristöön. Esimerkiksi hihnassa vetävää koiraa nyppäistään hihnassa. Tässä tapauksessa koiralle rangaistuksen puuttuminen on palkkio. Koira tietää tekevänsä oikein silloin kun sitä ei nyppäistä hihnasta.

Positiivisia metodeita käyttävät kouluttajat käyttävät hyväkseen myös rankaisuja. Positiivisen vahvistamisen pari on negatiivinen rankaisu eli sellainen rankaisu, jossa koiran ulottuvilta poistetaan jotakin, jonka se haluaa todella paljon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos koira ei tee oikein, se menettää palkkionsa. Hihnaesimerkissä koiraa rangaistaisiin vetämisestä estämällä sitä saamasta palkkionsa. Palkkio tässä tapauksessa on eteenpäin pääseminen ja pysähtyminen on siis rankaisu.

Rankaisun puuttuminen on vahviste sellaisille koirille, jotka ovat tottuneet saamaan rankaisuja kaikista virheistään. Aivan samalla tavalla kuin palkkion puuttuminen on rankaisu sellaisille koirille, jotka ovat tottuneet saamaan palkkion tehdessään oikein. Positiivinen vahvistaminen on sitä, että koira saa jotain mielekästä kun taas negatiivinen vahvistaminen on sitä, että koira välttää jotain ikävää.

Kun kerran molemmat tavat vahvistaa toimivat, onko sillä mitään merkitystä kumpaa tyyliä käyttää? Minusta sillä on suuri merkitys. Ottamatta kantaa sen enempää eläinetiikkaan, sanon kuitenkin, että mielestäni turhan kärsimyksen aiheuttaminen eläimelle on väärin. Eläimet pystyvät tutkitusti tuntemaan kipua, pelkoa ja ahdistusta. Positiivinen rankaisu aiheuttaa koiralle aina jotakin näistä, joten mielestäni sitä pitäisi välttää viimeiseen asti, sillä sen käyttö ei todellakaan ole välttämätöntä.

Vaikka olisimme sitä mieltä, että koiralla ei ole oikeuksia, puhuu positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutuksen puolesta monet tutkimukset. Ensinäkin positiivinen vahvistaminen on todella tehokasta. Eläimet, joilla on pitkä historia positiivisesta vahvistamisesta, oppivat yleensä todella nopeasti uusia asioita ja kykenevät yleistämään nämä asiat helposti. Parasta mielestäni on se, että positiivisesti koulutetulle koiralle, kaikki käskyt ovat ihaniin asioihin liitettyjä vihjeitä.

Usein koirasta näkee kummalla tyylillä se on koulutettu. Positiivisin vahvistein koulutettu koira on iloinen ja innokas; se ei pelkää tehdä virheitä, sillä pahinta mitä virheestä voi sattua, on palkkion menettäminen. Negatiivisin vahvistein koulutettu koira on yleensä liikkeissään hidas, epävarma ja pahimmassa tapauksessa suorastaan pelokas, sillä se tietää, että virheestä seuraa aina jotain todella ikävää. Jos positiivisesti koulutetulle koiralle käsky on vihje siitä, että kohta saa ihania asioita, on rankaisuihin tottuneelle koiralle käsky sen sijaan uhkaus. Kummalla koiralla luulette olevan hauskempaa treeneissä?

Rankaisuihin liittyy myös muita sivuvaikutuksia, joista merkittävin lienee se, että tutkimusten mukaan rankaisujen käyttö lisää eläimen aggressiivisuutta. Voimakkaiden rankaisujen ja pakotteiden käyttö aiheuttaa koirassa helposti myös passiivisuutta, haluttomuutta ja masennusta. Vakavimmassa tapauksessa runsas pakotteiden käyttö voi johtaa ns. opittuun avuttomuuteen. Sillä viitataan sellaiseen eläimeen, joka on täysin luovuttanut, eikä usko enää voivansa vaikuttaa tilanteeseensa. Se on oppinut avuttomaksi.

Rankaiseminen ei myöskään opeta koiralle mitä sen kuuluisi tehdä. Tämän takia sen tehokkuudesta voidaan olla montaa mieltä. Kun eläimelle yritetään opettaa uusi asia toimia, pitäisi koiraa rangaista kaikista virheistä ja vain odottaa, että se tekee oikein, jolloin voidaan olla rankaisematta. Melko haastavaa. Tämän takia monet perinteisesti koiriaan kouluttavat sotkevat mukaan myös positiivisia vahvisteita opettaessaan uusia asioita. Sitten he kuitenkin ajattelevat, että koiran pitäisi osata asia, joten on välttämätöntä rangaista koiraa jollakin fyysisellä tavalla, kun se tekee väärin. Näin ei kuitenkaan ole. Koiralle riittäisi rangaistukseksi palkkion epääminen.

Sinänsä hassu aihe kinastella, sillä tämä ei ole mikään kilpailu. Sekä positiivinen että negatiivien vahvistaminen ovat olennainen osa eläinten oppimista. Molemmat koulutustyylit tuottavat kyllä tuloksia. Silti eri koulukuntien kouluttajat eivät pysty rakentavaan keskusteluun. Syy on hyvin yksinkertainen. Keskustelijoilla ei useinkaan ole ymmärrystä oppimisen lainalaisuuksista, eikä näin ollen yhteistä sanastoa, jolla selittää koiran oppimista. Tämän takia kaikissa hyvissä koirakouluissa on tarjolla oppimisteorian perusteet selittävä luento ennen varsinaisia kursseja.

Koirankoulutukseen liittyy pitkiä perinteitä, ja niin kuin perinteillä on tapana, niillä kestää todella pitkään väistyä uuden tiedon tieltä. Tällä hetkellä tieteelliset tutkimukset kuitenkin osoittavat positiivisen vahvistamisen olevan tehokkaampaa kuin negatiivinen vahvistaminen. Liika rankaisujen käyttö on eläimelle haitallista. Sen lisäksi – enkä voi painottaa tätä tarpeeksi – miksi me haluaisimme aiheuttaa ystävillemme minkäänlaista epämukavuutta jos se kerran on mahdollista välttää? 

Lue lisää:


Linkkilista:


Kirjallisuus:

Egtvedt, Morten & Koste, Cecilie. Naksutinkoulutusta koirallesi. Canis 2013.
Kaimio, Tuire. Koiran käyttäytyminen. WSOY 2007.
Lindsay, R. Steven. Handbook of Applied Dog Behavior and Training. Blackwell 2000.
Yin, Sophia. How to Behave So You Dog Behaves. TFH 2010.
Stokke, Thomas & Gott, Fanny. Palkkio poistuu – ohjaaja rankaisee? Canis 1/2008.