12. elokuuta 2013

Miksi kisata koiran kanssa?

Mutta kertovatko nämä tulokset oikeastaan mitään itse koirasta? Oma Kiirani ei ainakaan ole yhtään erilainen nyt muutaman hassun näyttely- ja rallytuloksen jälkeen. Myöskään Kiiran arvo omissa silmissäni ei ole kasvanut eikä se ole muuttunut yhtään sen paremmaksi  tai huonommaksi koiraksi. Se on yhä sama koira. Mielestäni me asetammekin aivan liian suuren arvon kisatuloksille. Ainakaan tulokset eivät saisi olla se tärkein mittari, jolla koiria punnitaan.
Meillä koiraharrastajilla tuntuu olevan suunnaton tarve päästä koiriemme kanssa kisakentille. Ja onhan se ihan ymmärrettävää. Halu kilpailla kuuluu ihmisen luontoon ja kokeet ovat usein mukavia sosiaalisia tapahtumia. Ennen kaikkea me haluamme näyttää muille millainen meidän koiramme on. Koira, jos jokin, on statuseläin. Pitkä tittelirivi oman koiran nimen edessä kertoo paljon omistajasta. Se kertoo omistajan taidoista kouluttaa ja omistajan kiinnostuksesta harrastukseen.

Etenkin tämä on mielestäni ongelmana jalostuskoiria valitessa. Se mitä koira periyttää eteenpäin pennuilleen, ei ole millään tavalla sidottuna koiran tuloksiin. Eivät tittelit periydy. Silti kilpailevien koirien pennut on helpompi myydä ihan vain sen takia, että tulosten ajatellaan todistavan jotakin vanhempien koulutettavuudesta ja kertovan jotakin niiden perusluonteesta. En oikein tiedä uskonko tuohon. Kiira on epävarma vieraiden ihmisten kanssa ja olen silti saanut koulutettua sen tokon luoksepäästävyyteen. 

Ehkä jossain määrin tulokset kertovat koiran stressinsietokyvystä, pitkäjänteisyydestä ja koulutettavuudesta. Joissakin lajeissa tulokset varmasti kertovat varmasti jotain pientä koiran ominaisuuksista. Agilityssä menestyvällä koiralla tuskin on pahoja luusto-ongelmia. Jäljessä menestyvä koira oletettavasti osaa käyttää nenäänsä edes kohtalaisesti. Paimennuskokeissa menestyvällä koiralla on oletettavasti jotain taipumuksia siihen suuntaan. Tuloksien kautta saatu tieto koiran ominaisuuksista on kuitenkin aika minimaalista.

Itse olen sitä mieltä, että lajitulokset eivät kyllä kerro mitään muuta kuin sen kuinka paljon kyseinen laji kiinnostaa koiran omistajaa ja kuinka paljon hän on jaksanut nähdä vaivaa koiran kouluttamiseen. En edes vetäisi yhtä kuin merkkiä hyvän kouluttajan ja hyvien tulosten välille. Mielestäni ne eivät ole sama asia. Se on kuitenkin toisen pohdintatekstin aihe.

Olen myös törmännyt ihmisiin joiden on saatava tuloksia hinnalla millä hyvänsä. Se, että koiralla on hauskaa, on toissijaista niiden tulosten rinnalla. Näiltä ihmisiltä minun on monta kertaa tehnyt mieli käydä kysymässä minkä takia he ylipäätään kisaavat. Jos koiralle toko on pelkkää hihnasta nyppimistä ja näyttelyt tuomarin pelkäämistä, ei sillä varmasti ole yhtään hauskaa, joten minkä takia koira on silti raahattava kokeisiin? Ovatko tuokset tärkeämpiä kuin koiran hyvinvointi?

Ihminen kisaa itsensä vuoksi, joten vähintä mitä voimme tehdä, on tehdä kisaamisesta hauskaa ja mukavaa koirallekin. Koiran onnellisuuden kannalta ei ole mitään merkitystä pääseekö se koskaan kisakentille vai ei. Kenties koira jopa on tyytyväisempi ilman kisojen tuomia pitkiä matkoja, tylsiä odotuksia ja stressaavaa ympäristöä. Mikäli koiran kanssa on päästävä näytteyihin, kisoihin tai kokeisiin, on mielestäni koiranomistajan velvollisuus opettaa koiralle kisatilanteen olevan mukava.

Tekstin tarkoitus ei ole tuomita kisaamista. Tarkoitus on vain herättää ajatuksia siitä onko kisaaminen todella koiraharrastuksen tärkein osa-alue. Pohtikaa miksi te kisaatte koirienne kanssa ja nauttivatko koiranne kisaamisesta myös? Viime kädessä kisaamissa ei ole kyse mistään muusta kuin omistajan kilpailuhalusta. Eikä siinä mitään. Kunhan koiran hyvinvointi ei unohdu ruusukkeiden varjoon.

7 kommenttia:

  1. Itse en virallisiin kilpailuihin pääse, ainakaan oman koirani kanssa, muuten kuin turistina, koska koirani on sekarotuinen. Tosin se ei minua haittaa, vaikken sen nimen eteen saa eri titteleitä.

    Olen ottanut vain tavoitteeksi saada kokemusta eri lajeista itselleni sekä koiralleni ja pyrin siihen, että molemmilla on mukavaa. Tokotreeneissä on käyty kesällä ja tarkoituksena jatkaa, tosin vain tekemisen ilosta haluan treenata koiraani ja käydä joskus kokeissa sen kanssa.

    Ei ainakaan mulle ole ehdoton pakko ja välttämättömyys, menestyä kilpailuissa. Se tahtoo vain mennä turhan tiukkapipoiseksi, joidenkin osalta, kilpaileminen koiran kanssa. Haluan vain, että koira voi hyvin ja nauttii tekemistä.

    Nyt olen sen saanut jopa innostumaan lelulla palkitsemisesta, kun aluksi se tuntui erittäin vaikealta ja nyt se nauttii tekemisestä eikä sen tarvitse panikoitua siitä, että joku muu saattaisi sen palkkanamit syödä(Ongelmana ollut treeneissä).

    En tahdo ottaa kilpailemista liian vakavasti, sillä silloin siitä saattaisi kadota se tekemisen riemu, itseltä ja koiralta.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä teksti, kuten aina :)

    Meillä kilpaileminen tulee ihan omasta kilpailunhalusta ja kunnianhimosta. Kilpailen kuitenkin koira ehdoilla. Jättäisin kilpailut tai tietyn lajin treenamisen mikäli Nita ei osoittaisi innokkuutta sitä kohtaan.

    Esimerkiksi toko meinasi pudota meiltä pois kokonaan, aloin liikaa huulimutrulla vaatimaan eikä tekeminen ollut koirasta hauskaa. Jätin lajin treenaamisen kokonaan ja palasin siihen myöhemmin kun innostuin Erican kautta Rally-Tokosta. Tässä kun saa paljon kehua ja osoittaa käsillä, tuntuu laji istuvan Nitalle paremmin. Se palkkautuu hyvin kehuista ja hössötyksestä.
    Olen huomannut Nitan vireen ja innon tekemiseen olevan jopa parhain aina kilpailuissa tai ympäristössä missä on paljon koiria ja vilskettä. Se vilkse ja vire saa koiran innostumaan ihan eri tavalla tekemiseen. Tätä on todella mukava seurata ja olenkin tästä päätellyt kilpailujen soveltuvan tällä hetkellä koiralle hyvin.

    Agilityn saloihin eksyttiin taas itseni takia, nyt se menee niin päin että Nita on se mikä saa minut raahautumaan hallille. Se on niin elementissään siellä ja innoissaan tekemisestä etten enää voisi ottaa kyseistä lajia siltä pois oman jaksamisen takia. Sillä on selkeä palo agilitya kohtaan, tyttö juoksee A-esteelle omasta tahdostaan kontaktiasentoon puolesta välistä kenttää - siinä ei voi muuta kuin nauraa toisen innokkuudelle ja käydä palkkaamassa :)
    Sen näkee sitten riittääkö Nitan mielenkiinto kilpailuihin asti vai paineistuuko se liikaa. Vauhtia se ottaa kovasti jo hallin näkemisestä. Se sitten jää nähtäväksi tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti jälleen!

    Itse tunnistan kyllä kilpailuhenkisyyteni, nautin kilpailuista ja on hienoa jos pärjää - mutta tärkeintä kilpailuissa on yhdessä tekeminen, suhteen kehittäminen ja hauskanpito.

    Itse en ole vielä käynyt muissa kilpailuissa kuin näyttelyissä ja mätsäreissä. Nämä ovat olleet kivoja paikkoja tutustua ihmisiin ja ainakin saa puhua niin paljon koirista kuin sielu sietää. :D Mutta erityisesti Jekku-koirani kohdalla mätsärit ovat olleet ennen kaikkea oivallisia kouluttamistilanteita: Jekku on aina tuntenut olonsa epämukavaksi vieraiden kanssa, mutta mätsäreissä käymällä se on alkanut ottaa vieraita ihmisiä huomattavasti avoimemmin vastaan - myös miehiä, joita se on aina jostain syystä hieman pelännyt. Pystykorvaamme käytetään kehissä mielenkiinnosta siihen, mitä rodun asiantuntijat siitä sanovat ja onhan se pienikantaisella rodulla hyvä kartoittaakkin erilaisia rodun edustajia (myös näillä yleistyneet hammaspuutokset on alettu ottaa huomioon näyttelyissä käytön yleistyttyä). Ruusukkeista ja titteleistä viis, minusta meillä on kaunis ja hirvittävän ilkikurinen ja ihana pikku pikinokka.

    Eräs henkilö pohti minulle kerran, että onko väärin ottaa koira jos ei aio harrastaa sen kanssa sen kummemmin agilitya, tokoa tai muutakaan. Meinasin vetää limut väärään kurkkuun. Eiköhän koiralle ole tärkeintä että on rakastava, turvallinen ympäristö ja sen ruoasta, liikutuksesta ja aktivoinnista huolehditaan hyvin.

    Kyllä siinä kohtaa on mennyt jokin pahasti pieleen, jos näyttelyihin tai muihin kilpailuihin mennään kovat tuloslukemat silmissä kiiluen. Näyttelykehän jälkeen meillä koiria odottaa isot kiitokset namien tai leikin kera, olipa tulos mikä tahansa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä teksti!

    Itse olen vasta aloittamassa kisaamista koirani kanssa, näyttelyissä ollaan kyllä käyty ja koira ei stressaa näyttelypaikoilla, päinvastoin. Syyskuussa meillä on ensimäiset tokokokeet, en lähde sinne kauhealla kilpailu mielellä, menen hakemaan kokemusta ja hauskanpitoa. Meille on treenaminen ym hauskaa, jos oma mielentila on jo treenamista ajatellessa surkea, en lähde viemään sitä mielentilaa treenikentälle.

    BH- kokeessa käytiin huhtikuussa, se ei mennyt läpi. Itse jännitin niin paljon, että koirasta tuli passiivinen. Kuitenkin kiitin ja palkkasin koiraa kokeen jälkeen ja liikkeiden välissä annoin kehut. Totta kai pettymys oli suuri, mutta koira peilasi oman käytökseni ja pääasia on, että koiralle jää kiva muisto.

    Kesäkuussa käytiin suorittamassa BH- koe uudelleen, joka menikin läpi. Yhtälailla koira sai kiitokset ja palkan kokeen jälkeen. Koira ei kummassakaan kokeessa stressaantunut paikanpäällä.

    Aina olen sanonut, että näyttelyt, treenipaikat & kisat on sellaisia joissa käydään niin kauan, kun myös koiralla on hauskaa eikä se stressaannu. Näyttelyt on nyt jäissä ihan vain oman kiinnostuksen lopahtamisen myötä. Nyt tähtäimessä kilpakentät tokon parissa, mutta hampaat irveessä ja verenmaku suussa ei lähdetä tähän touhuun. Jos kokeet ei mene putkeen, niistä opitaan. Onhan se toki hienoa pärjätä, mutta tärkeintä on se yhdessä tekeminen ja hauskuus, sekä kokemuksen haku niin minulle ohjaajana/kouluttajana kuin koiralle.

    VastaaPoista
  5. Olen myöhässä, mutta kiitos kaikille vastauksista. :) Tärkeintä tosiaan on se että koiralla ja omistajalla on hauskaa.

    VastaaPoista
  6. Hienoa tekstiä, vaikkakin tästä lainatusta osiosta olen erimieltä. "Etenkin tämä on mielestäni ongelmana jalostuskoiria valitessa. Se mitä koira periyttää eteenpäin pennuilleen, ei ole millään tavalla sidottuna koiran tuloksiin."
    Kyllä, näyttelytittelit ei periydy, kva tittelit ei periydy mutta kyllä koiralla pitää olla palikoita kohdallaan että sen kanssa pystyy menestyksekkäästi pk-lajeja harrastamaan ja se periytyy (hermorakenne, pehmeys, vietit ym.) joten kyllä ne tuloksen jotain kertoo koirasta, riippuu vain mistä tuloksista on kyse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ja kyllä, monet luonneominaisuuksista ovat periytyviä, mutta mielestäni silti tuloksille annetaan liian suuri arvo. Tulokset kertovat kyllä jotain pientä koiran luonteesta - mutta ei mielestäni niin paljon kuin usein ajatellaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.