29. heinäkuuta 2013

Kesäreissausta


Perjantaina lähdimme kohti Kaarinaa Erican kanssa. Tarkoituksena oli mennä rally-tokokisoihin illasta ja jatkaa seuraavana päivänä Poriin näyttelyyn. Mukaan tälle seikkailulle lähti Kiiran kanssa turisteilemaan Viena. Molemmat tottuneita ja rauhallisia automatkustajia. Jännitän tässä matkassa eniten tulevaa yötä hostellissa, mutta jännitykseni osoittautua täysin turhaksi. 

Rally-tokokisat olivat vasta kahdeksalta illalla. Tutustuttamme ensin hostellinhuoneeseemme ja tankattuamme sitten itsemme täyteen roskaruokaa, lähdimme sitten koepaikkaa kohti. Rally-tokokisat menivät erinomaisesti. Pisteitä kertyi 93/100 ja Kiira sai näin ollen ensimmäisen hyväksytyn avoimenluokan tuloksensa. Olen todella tyytyväinen sekä Kiiraan että ohjaajaan Ericaan. Onnea molemmille!

Kisojen jälkeen istuimme pari tuntia vielä huoltoaseman terassilla koirien kanssa. Aika väsyneitä oltiin kun viimeinkin päästiin nukkumaan. Yö hostellissa sujui rauhallisesti. Olen ihan yllättynyt siitä miten hienosti Kiira osasi rentoutua vieraassa huoneessa. Se rupesi oikeastaan saman tien valojen sammuttua nukkumaan sänkyni viereen. Kyllä tuollaisen koiran kanssa kelpaa matkustaa. 

Seuraavana aamuna suuntasimme sitten Poriin näyttelyyn. Tuomarina oli Paul Lawless, joka ei kuitenkaan Kiirasta pitänyt, joten tulokseksi tuli EH. Arvosteluun olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Mukavan kattava. Näyttelyn jälkeen lähimme suoraan kotiin ja valmistautumaan seuraavan päivän näyttelyyn Helsingissä. Eipä sieltäkään mitään sen kummoisempaa tulosta tullut kuin EH. Molempina päivinä Kiiran kehäkäytös oli kuitenkin todella reipasta. 

"2 years old grey female. Good lenght of muzzle. Medium-dark eye, good shape. She's a little bit deep through the skull and strong in skull. Ears are well placed but a little tall. Angulations are good front and rear. She's good boned, a little weak in pastern and her feet could be tighter. Nice reach of neck. Good topline, but she's a touch long in the back. Excellent coat and condition. She's a good-colored grey. She has a tendency to crab on the move and moves a touch out of the elbows." EH

"Keskikokoinen vahvarakenteinen narttu. Hyvän muotoinen pää. Oikean asenteiset korvat. Riittävät kulmaukset. Melko hyvä turkki. Esiintyy rauhallisesti. Saisi liikkua ryhdikkäämmin. Hieman ahtaat takaliikkeet." EH

28. heinäkuuta 2013

Blogi 1 vuotta

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun perustin tämän blogin ja kirjoitin ensimmäisen postauksen. Kuluneen vuoden aikana blogi on löytänyt suuntansa. Täällä seurataan minun, Kiiran ja kiharoiden toilailuja koiramaailman uutukaisina. Erilaisia kirjoituksia koiramaailmasta. Mukaan on tarttunut enemmän lukijoita kuin olisin koskaan voinut uskoakaan. Kiitos kaikille kiinnostuksesta. 

Blogin syntymäpäivän kunniaksi laitoin tuohon sivupalkkiin äänestyksen toivepostauksesta. Mikäli mieleen tulee vielä jokin hauska aihe, saa sitä mielellään ehdottaa kommenteissa. Olen kiitollinen kaikista ideoista. Mistä lukijat haluavat lukea? Blogin suosituimmista postauksista on lista sivupalkissa, mutta ajattelin tähän listata vielä viime vuoden suosikkeja, jotka jo nyt ovat kasvaneen kävijämäärän takia vajonneet arkistojen syövereihin. 


24. heinäkuuta 2013

Belgitytöt


Tällä viikolla ollaan alettu näkemään kavereita. Kiira on ollut oireettomana sen verran pitkään. Juoksujen takia on tosin pitänyt valita ainoastaan tyttöseuraa ja yrittää löytää mahdollisimman rauhallisia juoksutuspaikkoja. Mukana on hengannut Ruki, Rem ja Rena sekä tietenkin Viena ja Neira eli kaikki kaupungin belginartut. Kiira on vaikuttanut melko väsyneeltä ja vähä kärttyisältä, mutta koiraseura on näyttänyt maistuvan sille. Pitkästä aikaa on päässyt kunnolla juoksemaan. 

Eilen uskaltauduimme Luukkiin juoksemaan pallon perässä ja sen jälkeen yhteen monttuun uimaan. Kiiralla on huono tapa omia kaikki kepit, mutta tappeluilta vältyttiin kuitenkin, kunhan vain muistin silmä kovana tarkkailla Kiiran tekemisiä. Tämä tyttöporukka ei myöskään kauheasti leiki keskenään. Omanarvonsa tuntevia belgityttöjä. Kaikki puuhaavat pääasiassa omiaan tai ainoastaan juoksevat yhdessä pallon perässä. 

Tänään kävimme puolestamme mätsärissä hakemassa sinisen nauhan. Kiira esiintyi oikein mallikkaasti, eikä väistänyt tuomaria, joka ei tällä kertaa edes yrittänyt katsoa hampaita. Muuten paikanpäällä Kiira oli hieman kärttyinen. Rähähti muun muassa ohi juoksevalle lapselle ja mörisi hieman ympärillä oleville koirille. Ei onneksi kuitenkaan niin paha kuin viimeksi mätsärissä juuri ennen juoksuja. Silloin se oli aivan järkyttävän kärttyinen.

Minun oli ihan pakko kaivaa blogista tekstejä Kiiran viime juoksujen ajalta. Olen silloinkin valitellut koiran kärttyisyydestä, vieraalle pöhimisen lisääntymisestä, mutta ajattelin sen johtuvan enemmän tekemisen puutteesta kuin juoksuista. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että Kiira on ollut koko juoksujen ajan ihan mahdoton, vaikka tekemistä on kyllä ollut ihan kiitettävästi. Onneksi juoksut ovat jo ihan loppusuoralla. Varmaan kannattaa silti lisätä vahvistetiheyttä ihmiskontakteihin, ja palata muutenkin treenissä taaksepäin, jotta nyt ei ainakaan pahemmaksi enää menisi. Saas nähdä toisuuko tämä kaava vielä seuraavissakin juoksuissa...

20. heinäkuuta 2013

Sarja epäonnistumisia

Joskus tekisi mieli vaihtaa koiraharrastus kultakalaan. Takana on kolmen päivän ajalta kolmet epäonnistuneet treenit. Eikä kyse ole siitä, että Kiira ei vain osannut mitään, eikä jaksanut keskittyä mihinkään, vaan treenit oikeasti olivat ihan syvältä. Seura oli kyllä loistavaa. Mutta on kyllä sanottava, että mikään hyvä seura ei ole sen arvoista, että kämppiksen auto on nyt sitten pari viikkoa ajokelvoton Kiiran takia.

Ruki pk-esteellä


Keskiviikkoiltana kävimme pk-kentällä yhdessä Erican ja Neiran ja Riikan ja Rukin kanssa vain todetakseni, että juoksuiselle Kiiralle oli toisten koirien läsnäolo aivan liian paha häiriö. Sain kuitenkin Kiiran keskittymään sen verran, että se suostui noutamaan ja kokeilemaan matalaa A-estettä. Molemmat sujuivat kuitenkin sitten ihan okei. Rauhoittumisesta ei kuitenkaan tullut mitään. Hieman pettyneenä lähdin sitten kotiin... ja jos olisin ollut fiksu olisin jäänyt kotiin.

Mutta en ollut. Seuraavana aamuna lähdimme samalla porukalla uudestaan tottiskentälle. Kiira otti edelleen häiriötä Rukista, eikä suostunut tekemään oikeastaan mitään. Vapaaksi sitä ei voinut kentälle päästää, koska se oli aivan liian kiinnostunut haistelemisesta ja merkkailemisesta ja miesten unelmoimisesta, että olisin voinut luottaa sen olevan kuulolla. Tärppipäivät. A-estettäkään se ei enää voinut nousta ylös lainkaan. Luulen tosin, että se oli edellispäivänä kolhaissut itsensä esteeseen, sillä takajaloissa on oudot hankaumat. 

Koska nämä varoituskellot eivät olleet tarpeeksi, lähdimme illasta sitten vielä jäljelle Husön metsiin. Tein kaksi jälkeä Kiiralle, joista toinen epäonnistui täydellisesti, mutta toinen meni todella hyvin vaikeasta maastosta huolimatta. Jälkisuoritukseen olin sinänsä ihan tyytyväinen, mutta Kiiran taukokäyttäytyminen... Se haukkui ja haukkui ja haukkui. Sille oli aivan käsittämätöntä, että minä lähdin metsään, eikä hän päässyt mukaan. Siinä haukkuessaan se samalla purki turhautumisensa repimällä auton takaikkunan tiivisteet irti. 

Epäonnistunut peltojälki, rikotut tiivisteet ja jatkuva haukkuminen saivat minut sen verran raivostumaan, että taisin mököttää koko loppu reissun autossa vahtimassa koiraani. Lopulta lähtöä tehdessäni minä kuitenkin nousin autosta ja irrotin silmäni Kiirasta hetkeksi jutellakseni kavereiden kanssa jäljestä. Sillä aikaa Kiira tyhjensi kokonaisen lihapullapussin.

Nukuin yön yli ja ajattelin, että perhana, en minä näin helpolla luovuta. Lähdin siis jälkeen uudestaan heti seuraavana aamuna. Koolla oli jälleen sama porukka. Ajattelin, että laitan Kiiran kevythäkkiin, koska siellä se on osannut odottaa ainakin näyttelyissä ja kisoissa. Paikanpäällä kaveri kuitenkin tarvitsi häkkiä ja laitoin Kiiran kuitenkin takaisin autoon. Peitimme auton pressulla ja lähdimme tekemään jälkeä. Jätin autoon vielä ydinluun. Hiljaisena autoon jäätiinkin, ja hetken ajattelin, että ehkä tämä tänään onnistuu. 

No, ei onnistunut. Jälleen kerran Kiiralle oli liian vaikeaa se, että minä katosin metsään tekemään jälkeä, ja tällä kertaa se vielä kuuli Neiran haukun koko ajan, joten se kiihtyi kahta kauheammin. Avoimesta ikkunasta Kiira veti pressun sisään autoon, tuhosi sen aikansa kuluksi ja koska se ei tietenkään vielä riittänyt, päätti Kiira syödä turvavyöt poikki. Siinä vaiheessa meinasi jo itku tulla.

Kotiin ajaessa mielessäni ensin pyöri kaikenlaisia myynti-ilmoituksia tuolle harmaalle vatipäälle ja ajattelin, että en enää ikinä koskaan hanki koiraa, enkä ainakaan belgianpaimenkoiraa. Kiukutti, itketti ja vitutti. Sitten muistin taas, että eihän se koiran vika ole, että minä vien sen liian vaikeaan tilanteeseen. Sille oli liian vaikeaa rauhoittua, kun se tiesi kohta pääsevänsä jälkeen ja kun se näki kaikkien ihmisten katoavan metsään. Sitä seurasi tietenkin epätoivo siitä, että ehkä minua ei vain ole tehty koirankouluttajaksi tai koiraharrastajaksi. 

Onneksi lähdimme Erican kanssa vielä samana iltana käymään Tammisaaressa Kiiran kasvattajien luona. Koirat jäivät kotiin nukkumaan. Siellä saimme pyöritellä ja haistella kolmeviikkoisia koiranpentuja. Kiiran puolisiskon Ninjan ihania lapsia. Kyllä kaikki vitutus hellitti siinä vaiheessa, kun kasvattajalla muistui tietenkin mieleen ne ensimmäiset kerrat, kun Kiiran tapasin. Onhan Kiira oikeasti aivan ihana koira vaikka aina ei ihan nappiin menekään. Nyt vain miettimään jokin koulutussuunnitelma niin kyllä se oppii rauhoittumaan jälkireissullakin.

Hard Candy's C-pennut

17. heinäkuuta 2013

Onko koirasi hyvin vai huonosti koulutettu?

Viime päivinä olen miettinyt paljon koiran kouluttamista ja sitä mikä määrittää hyvin koulutetun koiran. Onko se koira, jonka nimen edessä on useita titteleitä? Onko se koira, joka työskentelee päivittäin viranomaisten apuna? Onko se koira, joka on koko elämänsä elänyt rauhallista ongelmatonta perhekoiran elämää? Yleensä ajatellaan näiden kaikkien olevan hyvin koulutettuja koiria. Ja kyllähän ne ovatkin. Mutta ovatko kaikki muut sitten huonosti koulutettuja? Mikä erottaa hyvin koulutetun koiran huonosti koulutetusta koirasta?

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että huonosti koulutettu koira on se naapurin aidalla räksyttävä pystykorva tai se sukulaisten kosketusta välttelevä kääpiökoira. Mutta tekeekö pari käytösongelmaa koirasta huonosti koulutetun? Tottelevaisuusvaliollakin saattaa arjessa olla vaikka mitä ongelmia. Mielestäni emme myöskään voi väittää, että koira, jolla ei koskaan ilmene mitään ongelmia, on hyvin koulutettu. En usko sellaisia olevan olemassakaan. Tietenkin on olemassa koirayksilöitä, jotka ovat luonnostaan rauhallisia, sopeutuvaisia ja hiljaisia, joten ne vaikuttavat arjessa vähemmällä opettelemisella pitemmälle koulutetuilta kuin aktiiviset, arat ja tuliset koirat.

Usein kuulee sanottavan, että koiran täytyy olla vähintään peruskoulutettu. Olettaisin, että peruskoulutetulla koiralla tarkoitetaan yleensä koiraa, jolla ei ilmene mitään häiritseväksi luokiteltavia käytösongelmia. Se mikä käytös häiritsee ketäkin on kuitenkin hyvin subjektiivista. Joku toinen ei voisi kuvitellakaan sietävänsä vasten hyppivää koiraa, kun taas toisen mielestä se ei haittaa ollenkaan tai on jopa toivottavaa käytöstä. Peruskoulutukseen ajatellaan usein myös kuuluvan tietyt temput (luoksetulo, maahanmeno, istuminen) mutta se mitkä temput ovat tärkeitä, nyt ainakin on täysin omistajakohtaista, eikä mielestäni mikään mittari koiran koulutustasoa tarkastellessa.

Sekin on täysin ihmisestä kiinni miten me haluamme koiran tottelevan. Kumpi koira on paremmin koulutettu; se joka tulee luokse lepertelyllä vai se joka tulee luokse karjaisulla? Se joka tulee luokse korvat luimussa vai se joka tulee häntä heiluen? Joidenkin mielestä sillä ei ehkä ole väliä. Kunhan koira tottelee. Itse kuitenkin huomaan pitäväni iloisesti tottelevia koiria tottelevaisempina kuin pelokkaasti tai alistuvasti tottelevia koiria. Ainakin pidän kouluttajaa parempana. On myös sanottava, että arvostan koiria, jotka tottelevat yhdestä rauhallisesta pyynnöstä, eivätkä vasta kymmen minuutin karjumisen jälkeen.

Hyvin koulutettu koira on siis parhaassakin tapauksessa subjektiivinen käsite. Sitä paitsi koirat ovat yksilöitä. On aivan eri asia opettaa aralle koiralle vieraiden kohtaaminen kuin rohkealle ja avoimelle koiralle. Rotuvalinnalla pystyy jossain määrin valmistautumaan siihen mihin koulutuksessa kannattaa panostaa. Silti on lähes mahdoton tietää pentua valitessa mitkä asiat tulevat olemaan juuri kyseiselle koiralle vaikeita. Prinssin kanssa vaikeinta oli rauhoittuminen ja Kiiran kanssa vaikeinta oli luoksepäästävyys.

Koira on enemmän kuin vain oppimishistoria, eivätkä kaikki ongelmat johdu siitä, että olisi vahvistettu vääriä asioita tai koulutettu muuten jotenkin huonosti. Osa koiran käytöksestä johtuu myös sen perimästä ja ympäristöstä. Hyvin koulutettu koira ei mielestäni ole koira, jolla ei ole mitään käytösongelmia, eikä huonosti koulutettu koira ole yhtä kuin yksi käytösongelma. Se, että koira käyttäytyy tavalla, jonka me koemme ongelmalliseksi, ei heti ole virhe koulutuksessa. Kuten yllä kirjoitin, on täysin koirakohtaista mihin on koulutuksessa panostettava, ja on täysin koirakohtaista kuinka paljon työtä nämä asiat vaativat.

Enemmänkin näen huonosti koulutettuina koirina sellaiset koirat joiden koulutuksen eteen ei ole tehty mitään. Eikä aiotakaan tehdä mitään. Loppupeleissä koirien jakaminen hyvin ja huonosti koulutettuihin on melko turhaa. Enemmänkin kannattaisi miettiä koiria yksilöinä yksilöllisine vahvuuksineen ja ongelmineen. Kannattaisi myös pysähtyä miettimään mihin käyttötarkoitukseen koira on tullut ja mitä taitoja sillä tässä käytössä vaaditaan. Koira voi olla todella pitkälle koulutettu tietyllä osa-alueella (esimerkiksi metsästyksessä) ja sillä saattaa silti olla puutteita jollakin toisella osa-alueella (esimerkiksi hihnakävelyssä). Emme mielestäni voi vaatia kaikkien koirien olevan hyviä samoissa asioissa.

Koira on omasta mielestäni hyvin koulutettu silloin, kun se mielellään on omistajansa kanssa, ei aiheuta suurta vaaraa ympäristölleen ja elää onnellista rotutyypillistä koiranelämää. Kertokaahan lukijat millaisia koulutusongelmia teillä on tai on ollut koirienne kanssa? Onko oma koiranne teidän mielestänne hyvin koulutettu? Miten teidän mielestänne määritellään hyvin koulutettu koira? Hauska olisi myös kuulla teidän käsityksenne peruskoulutus -termistä. Mitä se oikein pitää sisällään?

Kiira osaa TOKOn voittajaluokan liikkeitä, mutta se haukahtelee vieraille ihmisille. Onko se hyvin vai huonosti koulutettu?

¨

16. heinäkuuta 2013

Aina tiellä


Jälleen kerran Esme on purrut poikki nettipiuhani. Sitä se ei olekaan tehnyt vähään aikaan. Itse asiassa myöskään Kiira ei ole aikoihin tehnyt mitään tuhoja. Kiiran tuhoaminen onkin hiljalleen hellittänyt kuluneen vuoden aikana ja pitkään tätä ylpeää nakerrustraditiota on Esme joutunut jatkamaan yksin. Lukekaa mitä kirjoitin isosta ja pienestä nakertajasta vuosi sitten niin ymmärrätte mistä puhun. Nykyään taloudessamme asustaa kuitenkin uusi sankari, joka on ottanut tämän tärkeän viran haltuunsa. Viena.

Viena on ottanut mustan pitkäkorvan esikuvakseen ja tietää nyt loistavasti miten omaa kivaa järjestetään lehtien, mattojen ja johtojen parissa. Vienahan on muutenkin sellainen, että se on aina tiellä. Se on aina siellä missä tapahtuu. Mitä ikinä teitkään niin Viena on siinä kostean kuononsa ja heiluvan häntänsä kanssa auttamassa. Viena osallistuu kaikkeen. Esimerkiksi toissapäivänä kämppiksen laittautuessa, Viena päätti rikkoa hampaillaan muotovaahtopullon. Sitä vaahtoa oli sitten kiva siivota asunnosta. 

Vienan mielestä kaikki on sen. Ainakin kaiken pitäisi olla. Toisin sanoen Vienalla on aina jotakin sellaista suussaan mitä sillä ei missään nimessä saisi olla. Yksi yleisimmistä lauseista, joita Vienalle sanon, on varmasti "Mistä sinä tuon sait?" Miten minusta tuntuu muutenkin, että Vienan kanssa kommunikointi on aina tällaista: "Viena, ei, se on minun harjani." "Viena, älä ota sitä, se on Nymfin orsi." "Viena, älä viitsi, ei ole sinun häkkisi." "Viena, lopeta, se on Esmen salaatti." "Viena, irti, et sinä tarvitse papiljottia."


Älkää käsittäkö väärin. Kämppiksen Viena on aivan ihana koira. Tykkään siitä ihan tosi paljon. Ehkä juuri siksi, että sen touhut saavat aina nauramaan. Eikä sille voi edes olla vihainen. Niin iloisesti se luikertelee syliin tuhotöidensä jälkeen... ja sitten se nauraa ketkusti päästyään taas kuin koira veräjästä söpöydensä ansiosta. Seuraavana päivänä se tekee sitten taas uuden kepposen. 

15. heinäkuuta 2013

Kohti avointa luokkaa

Kiiralla on yksi hylätty tulos avoimesta luokasta ja seuraava rallin avoimen luokan koe edessä heinäkuun lopussa. Tarkoitus olisi tällä kertaa kalastaa se ensimäinen hyväksytty tulos. Meillä on onneksi vielä parisen viikkoa aikaa treenata. 


Rally-tokon avoimen luokan tempuista Kiiralle vaikeita ovat olleet hyppy, pyörähdys ja houkutus. Viimeksi kokeissa juuri nämä kolme liikettä menivät väärin. Niitä olenkin sitten Kiiralle opettanut tässä pikkuhiljaa. Kaikki alkavat nyt sujua sen verran hyvin, että voin sanoa Kiiran hoksanneen mitä tempuissa pitää tehdä. Edelleen ruoka saattaa houkutuksessa olla liian vastustamaton jättää rauhaan ja Kiiran hyppytekniikka esteellä on edelleen yksi surkeimmista näkemistäni.

Tässä koirien ollessa sairaslomalla on minulla on ollut aikaa suunnitella treenejä ja vetääkin muutama lyhyt treenisessio. Hyppy olemme ottaneet muutaman kerran. Kauheasti enempää en uskalla ihan vain jotta en rasittaisi koiraa liikaa. Sen verran olemme hyppyä kuitekin ottaneet, että olen käsittänyt, että Kiira tarvitsee ihan hyppytekniikkatreeniä. Kyllä se tietää mitä hypyllä pitää tehdä mutta se vain ei osaa hypätä. Ei sitten yhtään. 

Tänään rakensin Kiiralle ja Ericalle rally-radan. Mukana oli houkutus, hyppy, pujottelu, pyörähdys, seisominen ja muutama istu-käänny-istu. Hyvin selvisivät molemmat radasta. Tosin seisominen osoittautui tänään uudeksi murheenkryyniksi Kiiran tarjotessa jatkuvasti näyttelyposeeraamista yksinkertaisen istumasta seisomaan nousemisen sijasta.

Samoin keskittyminen oli selvästi melko huonoa. Varmasti koska Kiira on edelleen väsynyt yskästään, sää on ollut todella kuuma viime päivinä ja juoksut vaikuttavat tietysti myös. Kiiraa tuntui kiinnostavan kaikki muu paitsi temppuilu. Itse asiassa yhdessä vaiheessa sitä oli vaikea saada lähtemään tauolta minun vierestäni makoilemasta leikkimään Erican kanssa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen niihin lyhyisiin pätkiin, jotka saatiin onnistumaan. Tehtiin yksi makkarantäytteinen rata.

12. heinäkuuta 2013

Sairaslomailua

Nyt Kiira on tartuttanut kennelyskän kämppiksen koiriin Vienaan ja Neiraan. Ja tietenkin juuri kun ne ovat kaikki minulla hoidossa kämppiksen kiireisen aikataulun takia. Kolmen kipeän koiran aktivoiminen on vaatinut mielikuvitusta. Sinänsä kaikki koirat ovat aika väsyneitä. Liikaa niitä ei missään nimessä voi rasittaa, mutta jotain on selvästi keksittävä, sillä eilen aamulla heräsin Neiran turhanpäiväiseen haukkuun, löysin namitaskun tuhottuna ja astuin roskiksesta kaivetuille munankuorille. Ilmeisesti koirien aivot eivät ole yhtään väsyneitä.

Vaatii tosiaan jonkin verran kekseliäisyttä väsyttää kolme aktiivista sairaslomalla olevaa paimenkoiraa. Koirakaverit, koirapuistot, uimarannat, treenikentät ja oikeastaan kaikki liian rasittava tai liian sosiaalinen ei tule kuuloonkaan. Vaihtoehdoksi ei jää kuin hitaat hihnalenkit ja kevyet pikkutreenit. Niitä olemmekin sitten tehneet ihan kyllästymiseen asti. Mutta eihän niiden aivot sellaisesta väsy. Ja sitä paitsi siellä on ihan liian kuuma. 

Sen takia eilen minulla oli temppujen opettelutuokio olohuoneessa. Kiiran kanssa tein peruuttamista ja merkille menoa. Jälkimmäinen näistä tarkoittaa sitä, että naksuttelen Kiiralle siitä, että se menee seisomaan kartion taakse. Aloitin tämän opettamisen keväällä, mutta se on vähän jäänyt. Hyvin Kiira kuitenkin muisti tempun. Nyt pystyn itse olemaan jo metrin päässä kartiosta. Aluksi minulla oli ongelmia siinä, että kun lisäsin etäisyyttäni kartioon, alkoi Kiira tarjota noutamista. Nyt se ei enää kuitenkaan yritä ottaa kartiota suuhunsa vaan hoksasi minun edelleen haluavan sen vain seisovan sen takana. 

Neiran kanssa otin seisomista ja Vienan kanssa esineen nostamista. Kumpikaan ei oikein hoksannut ideaa. Ilmeisesti minulla oli kriteerit liian korkealle. Sain minä kuitenkin ihan lopussa Neiran hieman tarjoamaan seimosta ja Vienan yrittämään esineen koskemista hampaillaan. Jätin suosiolla sitten siihen. Taukokäyttäytyminen oli molemmilla kuitenkin todella hyvää. Hienosti odottivat vuorojaan.

Tänään kokeilien kaikkien koirien kanssa samoja temppuja uudestaan. Kiira on keksinyt yhdistää kaksi eilen sheipattua käytöstä yhdeksi ja tarjosi merkille peruuttamista. Varmaan eilen tulin vahvistaneeksi peruutusaskelia merkin kohdalla tai jotain... Kyllä nauratti. Kiiran kanssa puuhastelu on aina tällaista. Neira ja Vienakin olivat muhineet temppuja yön yli ja tuntuivat yllättäen ymmärtävä mitä niiltä halusin. Neira rupesi tarjoamaan seisomista ihan itsenäisesti ja Viena tiesi jo namin tulevan esineen koskemisesta hampailla.


Kiharat eivät ole vielä osoittaneet merkkejä kennelyskästä. Toivottavasti ne välttyisivät tartunnalta vaikka me kyllä kävimme tapaamassa niitä päivää ennen Kiiran eläinlääkärireissua. Kiharoilla on tarpeeksi huolia ilman koiraflunssaakin. Prinssi kävi nimittäin eilen eläinlääkärissä näyttämässä kipeän oloista tassuaan. Diagnoosiksi saatiin tassutulehdus. Nyt on poika antibioottikuurilla.

9. heinäkuuta 2013

Oikea koira oikeaan kotiin

Itselle alkaa taas nousta pentukuume pintaan - varmaan koska olen viime aikoina pyöritellyt sylissäni vaikka millaisia ihania karvapalloja. Yritän tässä sammuttaa pentukuumetta kirjoittamalla jotain järkevää asiasta. Kun  viimeksi kirjoitin pohdintapostauksen siitä miten kevyin syin koirista luovutaan, tuli kommenteissa ilmi pointti, että kenties ongelma onkin enemmän siinä miten kevyin syin koiria otetaan. Yksi yleisimmistä syistä luopua koirasta on se kun koiralle ei yllättäen pärjätäkään. Toisin sanoen on otettu omiin tarpeisiin täysin sopimaton koiratyyppi.


Mikäli harkitset koiranpentua, harkitse vielä kerran. Koirat ovat ihania eläimiä, lemmikeistä parhaimpia, täysin ainutlaatuisia, mutta koiran omistaminen ei ole aivan helppoa. Pentukuumeen iskiessä kannattaa pysähtyä miettimään minkä takia ja mihin tarkoitukseen todella haluaa koiran. Sanomattakin selvää, että hetken päähänpistoista otetut koirat joutuvat kiertoon paljon herkemmin kuin pitkään harkitut ystävät. 

Ennen kuin paneutuu miettimään minkälaisen koiran haluaa, kannattaa pysähtyä miettimään haluaako koiraa lainkaan. Joskus koiria on sellaisilla ihmisillä, joilla niitä ei todellakaan pitäisi olla. Koira on vaativa lemmikki. Sen hoitaminen, aktivoiminen ja kouluttaminen ei ole mitenkään helppoa, halpaa ja nopeaa. Mikäli kyseessä on ensimmäinen koirasi, muista tutustua huolella koiraan lajina ja ottaa selvää koiran hoitamisesta ja kouluttamisesta jo ennen kuin tuot pennun kotiin.  


Koska yksi yleisimmistä syistä koiran luopumiseen on se, että on otettu täysin väärän rotuinen tai tyyppinen koira, mieti tarkkaan omiin tarpeisiisi sopiva rotu. Miksi haluat koiran? Mitä haluat koiralta? Rotukoirien hyvä puoli on siinä, että rodut ovat pitkälle jalostettuja, joten metsästyskoiraksi, harrastuskoiraksi tai seurakoiraksi sopivan rodun etsiminen ei ole kovin vaikeaa. Sekarotuisten koirien kanssa kannattaa miettiä mitä rotuja on taustalla ja minkälaisia ominaisuuksia vanhemmilla on. 

Toisten rotujen ajatellaan olevan vaikeampia kuin toisten. Itse en aivan allekirjoita tätä, sillä näen asian enemmänkin sillä tavalla, että rodut ovat vain erilaisia. Vaikea on täysin subjektiivinen käsite. Koiran omistamisesta tulee vaikeaa silloin, kun väärä koira päätyy väärälle omistajalle. Belgianpaimenkoira on varmasti vaikea koira, mikäli se päätyy perheeseen, jossa etsitään rauhallista lapsirakasta sohvanvaltaajaa. Koska itse nimenomaan etsin nopeaa ja valpasta harrastuskaveria, en koskaan kokenut begianpaimenkoiraa erityisen vaikeaksi. 

Toisin sanoen, jos et halua aktiivista harrastuskaveria, älä ota sitä telkkarista tuttua saksanpaimenkoiraa, sillä silloin huomaat nopeasti, että et pärjää sen kanssa. Ei rotu välttämättä vaikea ole, sen vaikeampi kuin mikään muukaan, mutta mikäli sen tarpeet eivät kohtaa omia tarpeitasi, tulee koiran pitämisestä vaikeaa. Yleisin virhe taitaa olla ottaa aktiivinen koira elämään hyvin rauhallista elämää. Jos haluat mukavan koirakaverin, joka pärjää vain päivittäisillä hihnalenkeillä, etsi sellainen rotu, joka soveltuu tähän tarkoitukseen. 

Tarkoitukseni ei suinkaan ole kirjoittaa saarnalistaa siitä mitä kaikkea tulee miettiä ennen pennun ottoa. Tarkoitus on enemmänkin saada ihmiset ajattelemaan miksi valitsee juuri sen pennun. Miksi  ottaa koira? Miksi juuri sen rotuinen? Uskon, että mikäli todella on pohtinut kaikkea tätä tarkkaan, on suurempi todennäköisyys pärjätä tulevan lemmikkinsä kanssa.

Totta kai koiraa ottaessa on myös mietittävä onko tosiaan valmis kaikkeen sen tuomaan vastuuseen. Koira vie todella paljon aikaa. Oman kokemukseni mukaan koirasta on kuitenkin huomattavasti enemmän iloa kuin harmia. Harmia niistä kuitenkin on myös. Täydellisesti valittu koiraystäväkin tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia ja huolen kyyneleitä. Kun oikea koira päätyy oikeaan kotiin, eivät ongelmat kuitenkaan tunnu ylitsepääsemättömiltä, sillä niihin ollaan varauduttu.

Joskus virheitä kuitenkin sattuu. Kaikista hyvistä aikeista ja pitkistä suunnitelmista huolimatta, joskus käy niin, että on arvioinut väärin oman osaamisensa tai omat tarpeensa. Joskus sitä vain on valinnut ihan väärän koiran itselleen. Hyvä omistaja tietää milloin on aika luopua koirasta. Uskon kuitenkin vahvasti, että jos ihmiset harkitsisivat hieman pitempään itselleen sopivaa koiraa, olisi näitä kiertoon joutuvia koiria reippaasti vähemmän.

7. heinäkuuta 2013

Ja sitten tuli kennelyskä


Juoksukiukuttelun ja mökkihöperyyden lisäksi Kiira joutuu nyt sairaslomalle kennelyskän takia. Miten minusta tuntuu että kaikki ongelmat kasaantuvat? Tosin ehkä se on vain hyvä, että olemme sairaslomalla juuri silloin, kun juoksujen takia pitäisi joka tapauksessa olla tapaamatta muita koiria ja vältellä tapahtumia. Vähemmästäkin vain iskee kova huoli toisesta. Ehkä se on kärttyillyt koska on ollut yskä tulossa?

Eilen Kiira tosiaan aloitti liman yskimisen ja kakomisen, eikä siitä ollut tulla loppua koko yönä. Googletohtori antoi diagnoosiksi kennelyskän, mutta koska tänään aamusta liman mukana tuli hieman verta, lähdimme varmuuden vuoksi päivystävälle. Eläinlääkärillä koira rauhoitettiin ja tutkittiin nielurisat. Kaikki näytti kuitenkin puhtaalta. Lääkäri totesi sitten googlediagnoosin oikeaksi toteamalla, että kyseessä on mitä luultavimmin kennelyskä. 

Muuten Kiira käyttäytyi eläinlääkärissä yllättävän reippaasti. Se ei epäröinyt kävellä oudossa paikassa, eikä murissut tai irvistänyt eläinlääkärille, eikä reagoinut muutenkaan huonosti. Rauhoituspiikin saatuaan se ei tosin millään olisi malttanut rauhoittua. Se seisoi pystyssä kunnes jalat pettivät alta. Ja senkin jälkeen se reagoi ääniin kohottamalla päätään. Hassu epäluuloinen eläin. 

Eläinlääkäri kehui Kiiran lihaksia. Painoa Kiiralla oli kilo enemmän (23 kg) kuin pari viikkoa sitten, kun viimeksi punnitsin sen, joten nyt minun on taas todella seurattava mitä syötän tuolle koiralle. En ole suurentanut ruoka-annoksia millään tavalla, mutta sehän turposi kuin pallo viimeksikin juoksujen aikana, joten ehkä minun pitäisi suosiolla vähentää ruokaa juoksujen ajaksi. Jotenkin vain hössötyspuoleni ei haluaisi vähentää kipeän koiran ruoka-annoksia. Tekisi mieli vain antaa jaffaa ja jätskiä niin kuin lapsillekin aina. 

5. heinäkuuta 2013

Mökkihöperöllä menkkaränkkä

Olen ollut hyvin ihmeissäni kun Kiira ei tunnu palautuvat mökkeilystä. Yleensä kärttyily on mennyt ohi parissa päivässä. Nyt minulle on kuitenkin valjennut kärttyilyn todellinen syy. Syynä ei ollutkaan se, että Kiira jätti aivonsa mökille vaan se, että mokoma päätti aloittaa juoksunsa. En nyt sitten tiedä mitkä kummitusjuoksut sillä toukokuussa oli vai oliko sillä juoksuja silloin ollenkaan. Joko Kiiralla on nyt tänä vuonna kahdet juoksut peräjälkeen tai sitten viimeksi oli väärä hälytys. Itse oletan jälkimmäistä. 

Kiira pitää itsensä tosi puhtaana, eikä osoita minkäänlaisia aikeita karata poikien perään, joten juoksuista ei sinänsä ole kauheasti vaivaa. Myös treenaaminen maistuu siinä missä aina ennenkin. Ainut vain, että Kiira on kuin perseeseen ammuttu karhu, enkä ole tunnistaa koiraani. Se rähjää kaikelle. Ei siis perus kävelylenkillä mitään remmirähjää vaan ihan vain vahtiminen ja puolustaminen lyö ihan yli. Se ei myöskään voi sietää joitakin toisia narttuja. Itse asiassa se vaikuttaa siltä kuin ei voisi sietää yhtään mitään. Kaikki vituttaa sitä.

Itse muuten rajoitan aina varmuuden vuoksi nartun vapaana olemista juoksujen aikana. Jos olemme jossain syrjäisissä   paikoissa (eli ei koskaan vielä ole tullut ketään vastaan) lenkillä, annan Kiiran olla vapaana, mutta vilkkaissa paikoissa en uskalla päästää vapaaksi. En usko Kiiran mihinkään lähtevän, mutta vapaa narttu voi houkutella vapaan uroksen paikalle ja siinä vaiheessa ei ole toivoakaan, että saisin Kiiran tottelemaan luoksetuloa. Tärppipäivinä Kiira ei ole lainkaan vapaana. Miten te muut yleensä teette juoksunarttujenne ulkoilun kanssa?

Tänään kävimme kiharoita moikkaamassa porukoillani juuri ennen kuin ne lähtivät mökille. Prinssille ja Samballe kuuluu oikein hyvää. Sambasta on kasvanut todella hurja ja todella kaunis nuori neiti. Se pistää Vienankin ojennukseen. Koska kiharat nyt lähtivät mökille, paimenet luultavasti tulevat viikonloppuna käyttämään porukoiden takapihaa hyväkseen, kun ei tuota Kiiraa oikein voi päästää vapaaksi minnekään muualle. Lisää kuvia takapihalta kiharagalleriassa. Eikös muuten ole siisti varoituskyltti porukoiden ulko-ovessa?

Kiira 2 vuotta

Kiira täyttää tänään kaksi vuotta. Voi hurja! Kauheasti onnea kaikille Hard Candy's B-pennuille! En tajua miten se aika voi kulua näin nopeasti. Vasta ihan eilenhän minä ytimiäni myöten hermostuneena ja pää täynnä unelmia toin tuon ujon vaalean paimenpennun kotiin. Ensimmäisen ikioman koirani. Ensimmäisen tulevan harrastuskaverini. Ensimmäisen oman pikkusuteni. Olin niin onnellinen.

Ja voi perhana miten vaikea pentu Kiira sitten olikaan. Muistan heti ensimmäisinä päivinä Kiiran murisseen vastaan tulevalle ihmiselle. Se tunsi olonsa uhatuksi, ei luottanut minuun lainkaan ja oli täysin valmis puolustamaan itseään. Silloin muistan katsoneeni Kiiraa epäluuloisena ja Kiira taisi katsoa minua samalla tavalla takaisin. Taisimme molemmat miettiä mitä tästä oikein tulee...

Viikkojen kuluessa muistan monta kertaa miettineeni epätoivoisena, että kasvaakohan siitä koskaan yhteiskuntakelpoista aikuista koiraa, jonka kanssa voisi kokeilla erilaisia harrastuksia. Kiira oli niin raivostuttavan luoksepäästämätön epäluuloinen ärrinpurrinpentu. Tuskin maltoin odottaa että se kasvaisi parivuotiaaksi. Nyt tuosta pikkusudesta on kuin onkin kaikkien epätoivon hetkien läpi kasvanut peruskoulutettu aikuinen harrastuskoira. Se on kaikkea sitä mistä unelmoin tuodessani sen kotiin. En muuttaisi siitä mitään. Se on elämäni koira. Hyvää syntymäpäivää, Kiira!

4. heinäkuuta 2013

Jälkikurssin antia


Jälkeä on nyt väännetty ihan urakalla tässä viime päivinä. Kävin Kiiran kanssa myös Koirapalvelu Virikkeen vetämällä jäljestäminen aktivointinta -kurssilla. Siellä teimme hieman makkararuutua ja lyhyttä jälkeä heinäpellolle. Samalla pääsi myös keskustelemaan jäljen tekemisestä. Jälkeä meillä on ollut Kiiran kanssa tapana tehdä vähän sinnepäin. En ole ihan niin tarkkaan miettinyt jälkitreenirutiineja kuin olisi pitänyt - mikäli tavoitteena on jonain päivänä koesuoritus. Näin ollen kurssin ohjaaja patisteli pitämään kunnon treenikirjaa tekemistäni jäljistä ja muistutteli taas nostamaan vain yhtä kriteeriä kerralla. Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun kuulen saman samalta ihmiseltä. Heh.

Sinänsä tässä viimepäivinä on jäljellä sattunut ja tapahtunut sen verran että taidan tosiaan ruveta miettimään hieman enemmän sitä mitä oikein puuhaan. Yhtenä päivänä tein jäljen metsään, mutta en merkinnyt sen alkua mitenkään muuten kuin toteamalla, että se alkaa yhden kaarnattoman männyn luota. Arvatkaa vain kuinka monta sellaista puuta siellä oli. Siinä minä sitten tovin etsin jälkeä, ja Kiira katsoi minua kuin tyhmää, kun yritin saada sen ensin lähtemään jäljelle väärän puun kohdalta. 

Eilen menimme tekemään jälkeä Petikkoon ruohokentälle, mutta puolessa välissä jäljen tallaamista joku ilonpilaaja tuli ajamaan meidät pois sieltä, kun kenttä oli kuulemma jonkun lennokkilennättäjien yhdistyksen vuokraama. Ilmeisesti meidän koiramme saastuttivat sitä tassuillaan. Joka tapauksessa siinä tavaroita pakatessa, ja pohtiessa seuraavaa hyvää jälkikenttää, Kiira päätti pujahtaa pannastaan ulos. Kiira ravasi nenä maassa etsimään puoliksi tehdyn jäljen alun ja lähti ajamaan jälkeä onnensa kukkuloilla. Eikä muuten tullut takaisin vaikka kutsuin, kiroilin ja maanittelin. Jäljen ajaminen on vain niin palkitsevaa. 

Tämän tapahtuman jälkeen kävimme sitten tekemässä ihan lyhyet jäljet hoidetulle nurmikolle erään koulun takapihalle pellon viereen. Ajattelin jäljen olevan liian vaikea. Hajuja nurmikolla nimittäin oli varmasti paljon. Hyvin Kiira kuitenkin jäljen ajoi ja saimmepa ainakin otettua muutaman kuvan. Kun jäljen ajamisen jälkeen laitoin Kiiran autoon hetkeksi jälkivarusteissaan, kävin tallaamassa sille kunnon jäljen pellolle ja palasin sitten takaisin autoon, huomasin Kiiran purreen kalliin liinansa poikki. Arrg! Siinä vaiheessa totesin jo, että ei enää ikinä jäljelle ilman kunnon suunnitelmaa. 

Jätin hyvän jäljen pellolle ajamatta ja tulin ärsyyntyneenä kotiin. Tänään kuitenkin päätin lähteä ajamaan tuon jäljen vaikka se oli vanhentunut pellolla melkein vuorokauden. Jälki muuten oli tehty melko helppoon maastoon, joten ajattelin, että jos nostan vain tätä yhtä kriteeriä, Kiiran pitäisi selvitä jäljestä. Ja ihan kohtalaisesti se selvisikin. Alku oli selvästi vähän kankeaa ja vaikeaa mutta sitten se tuntui tajuavan mitä oli tekemässä ja ajoi jäljen reippaasti loppuun asti. 

Tästä jäljestä jaksoin sitten väsätäkin tällaisen taulukon Virikkeen Mariannen ohjeiden mukaan. Lukekaa taulukosta tarkempi kuvaus aamupäivän jäljestä. En tällä kertaa lupaa itselleni, että jaksan täyttää tällaisen taulukon jokaisesta tekemästäni jäljestä, mutta hyvähän se olisi, jos jaksaisin. On nimittäin hyödyllistä pohtia mikä kaikki meni vikaan ja mikä kaikki onnistui. Että mitä tekisi seuraavalla kerralla toisin.

JÄLKI 4.7.2013
Taulukko-esimerkki 7
Paikka ja maasto Simonkylän pelto. Heinittynyt puna-apilan valloittama tasainen pelto. Tämä oli ensimmäinen pitkään vanhentunut jälki. Toinen sellainen jälki, jonka tekemistä Kiira ei ollut katsonut auton ikkunasta, joten se ei tiennyt autosta mihin suuntaan sännätä. Rauhallisesti sain taluttaa sen autosta jäljen päähän.

Kiira oli todella väsynyt vielä aamulla eilisestä mätsäristä. Jälki oli hieman liian vaikea ikänsä puolesta, joten en yllättynyt ollenkaan, että Kiira aluksi ihmetteli pitkään ennen kuin tajusti lähteä seuraamaan jälkeä. Kiira myös otti häiriötä Vienasta ja Ericasta. Oletettavasti koska oli väsynyt ja jälki oli liian vaikea.

Päästyään jäljestämisen rytmiin Kiira ei kuitenkaan hukannut hajua kertaakaan. Yhden kerran se nosti päänsä katoakseen missä Erica ja Viena ovat mutta jatkoi sitten nenä maassa jäljen loppuun. Kiiran työskentely oli tavanomaista nopeampaa. Koska nameja oli vähemmän? Koska ei jaksanut keskittyä?
Pituus ja vanhuus Jälki oli 50 m ja vanheni noin 20 tuntia.
Kuvaus jäljestä Suorahko itse tekemäni jälki. Lyhyet laahaavat askelet. Loppupalkka taskusta. Puna-apilat olivat sen verran taittuneet, että jälki oli myös helposti nähtävissä.
Tuulen suunta Melkein tyyntä. Tuuli pienesti jäljen vasemmalta sivulta.
Namien määrä Namina nakki. Viljelty joka toiselle tai joka kolmannelle askeleelle (osa nameista kadonnut vanhenemisen aikana).
Muut häiriöt Kuuma aamu, ohi kävelevä ihminen, vähän matkan päässä jäljestävä Viena.

1. heinäkuuta 2013

Mökkihöperö palaa kaupunkiin

Kiira the mökkihöperö


Nyt olemme palanneet mökiltä. Kiira perseileekin sitten sen kunniaksi aivan olan takaa. Sillä on tapana mökkihöperöityä jos olemme pitkään poissa ihmisten ilmoilta. Viime kesänä muistan kironneeni samaa. Pitkän mökkireissun jälkeen kaikki ihmiset, kaikki koirat ja kaikki kulkuvälineet ovat haukkumisen arvoisia. Sellaisetkin jotka eivät aikoihin ole epäilyttäneet Kiiraa. Ihan kuin ei muka koskaan olisi ihmisiä nähnyt.

Luulen, että kyse on siitä, että mökkireissu on Kiiralle aina todella väsyttävä ja stressaava, joten kotiin tultuamme se on vain ihan sika poikki. Stressihormonit veressä pistävät sen sitten reagoimaan kaikkeen. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että mökillä Kiiraa saa elää melko pellossa. Ei sen tarvitse tehdä mitään muuta kuin pysyä pihassa, estää kiharoita harhailemasta ja tulla yöksi sisään nukkumaan. Kyllä se silti ärsyttää että sen pitää haukkua ihan kaikelle. Olen meninannut kuristaa tuon koiran jo vaikka kuinka monta kertaa kotiutumisen jälkeen.

Keskiviikkona edessä olisi mätsärit. Toivotaan että tämä mökkihöperö siellä koirapaljoudessa alkaisi taas tottua kaupunkielämään. Onko kenelläkään lukijalla samanlaista ilmiötä koiriensa kanssa? Liian pitkä aika mökillä saa koiran unohtamaan kaikki käytöstavat? Kiira tosin käyttäytyy aina huonommin ollessaan väsynyt. Äksyily on yleensä meillä merkki siitä että on ollut liian tapahtumarikasta (stressaavaa) elämää viime aikoina.


Tänään Kiira pääsi kuitenkin ihmettelemään kesäistä stadielämää Rajasaareen. Ajattelin että mökkihöperyys vähän väistyisi kaupunkikäynnillä. Ja yllätyksekseni Kiira jopa osasi käyttäytyä kohtalaisesti vaikka paikalla oli tavalliseen tapaan aivan järkyttävästi ihmisiä ja koiria. Kiira keskittyi kuitenkin vain läträämään merivedessä. Muutaman kerran näin sen irvistelemässä toisille koirille ja yhdestä paimenmixistä Kiira ei tykännyt sitten yhtään. Sille piti oikein rähistä. Bah. Citybelgi palaa maalta rähinällä kaupunkiin.