30. kesäkuuta 2013

Loppukesän suunnitelmia

Kesäkuu on tosiaan ollut aika hiljaista aikaa meille, ja oletettavasti hiljaisuus jatkuu vielä heinäkuussa, mutta elokuu näyttäisi sitten taas paremmalta. Kiira on nyt parhaassa karvassaan, mutta alkukesän aivopierun seuraksena en saanut Kiiraa ilmoitettu mihinkään keskikesän näyttelyyn, joten näytelmiä joudutaan vielä odottamaan. Heinäkuun vikana viikonloppuna Kiiralla on edessä kuitenkin kaksi näyttelyä. Nyt ei auta kuin toivoa että Kiira säilyttää tuon karvansa siihen asti.


Erica kävi Kiiran kanssa ensimmäisessä rally-tokon AVO-kokeessa pari viikkoa sitten tuloksella 66p eli hyväksytty tulos jäi nipinapin saamatta. Rally-tokon puolesta heillä onkin sitten elokuussa todella monia kokeita. Kiiran kanssa on koko heinäkuu hiottava sekä avoimen että voittajaluokan liikkeitä mikäli Erica aikoo edetä sillä tahdilla kuin toivoo. Avoimen liikkeet Kiiralla alkaa olla hallinnassa. Niitä olemmekin tässä satunnaisesti kesäkuussa treenanneet. Pyörähtämistä ja hyppäämistä pitää vielä hioa.

Tokokoirana Kiiralle on ihan käsittämätöntä, että myös ihmisen oikealla puolella voisi tehdä jotakin, joten voittajaluokkaa varten on paljon opeteltavaa. Puolenvaihto takaa ja jalkojen välistä sille täytyy ihan opettamalla opettaa samoin kuin kerrata sitä että myös oikealla puolella voi istua, maata ja seistä. Peruuttaminen on Kiiralle myös täysin vierasta. Käytösruudusta en olisi niin huolissani - tosin paikallla pysymistä on vain harjoiteltu pitkällä etäisyydellä tokon takia, joten lyhyt etäisyys voi olla aluksi hieman haastavaa, mutta uskon Kiiran kyllä nopeasti tajuavan ajatuksen. 


Toko on nyt väkisinkin rallimenestyksen takia jäänyt hieman taka-alalle. Tarkoitus olisi kuitenkin käydä alokokeissa vielä tänä vuonna. Kenties jo elokuussa. Se riippuu nyt ihan täysin sopivien kokeiden tarjolla olemisesta ja siitä maltanko ralleilulta kerrata alokasluokan liikkeitä miten paljon Kiiran kanssa. Ne ovat nyt kuukaudessa päässeet hieman ruostumaan. Joissakin mölleissä voisi ainakin käydä tässä kesällä katsomassa missä tilanteessa ollaan liikkeiden suhteen. 

Jälkeä on tehty kerran. Mökille tein yhden lyhyen jäljen äskettäin harvennetulle metsäalueelle, ja vaikka kuvittelin sen olevan vaikea jälki, Kiira suoritui siitä aivan erinomaisesti. Aikaisemminkin olen tainnut sanoa, että jäljessä meillä ei Kiiran kanssa ole mitään sen ihmeempiä tavoitteita, mutta salaa alan koko ajan haaveilla jonain päivänä kisaavani myös pk -puolella. Se on kuitenkin vasta tulevaisuuden haave. Tänä kesänä keskitymme tekemään pohjia nenän käyttöön. Ylihuomenna olisikin suunnitelmissa käydä kuuntelemassa vinkkejä jäljestämisen opettamiseen positiivisin metodein Koirapalvelu Virikkeen kesäkurssilla. 

KALENTERI

3.7 Match Show Hyvinkää
17.7 Match Show Helsinki
26.7 Rally-tokokoe Kaarina
27.7 Pori KV
28.7 Helsinki KV

7.8 Match Show Helsinki
10.8 Rally-tokokoe Tampere
11.8 Rally-tokokoe Hyvinkää
17.8 Kouvola KR
18.8 Heinola KR
24.8 Rally-tokokoe Espoo

27. kesäkuuta 2013

Me ollaan lomalla!

Anteeksi hiljaisuus mutta meidän jengi on viettämässä kesälomaa. Juhannuksesta asti ollaan oltu mökillä nauttimassa aivan mielettömistä helteistä. Kiira on onnensa kukkuloilla saadessaan vahtia mökkipihaa möröiltä ja paimentaa laumaa kasaan. Lisää kuulumisia sitten viimeistään heinäkuussa.  

19. kesäkuuta 2013

Jälki kesäharrastuksena


Kesäharrastuksena olemme Kiiran kanssa aloittaneet jäljestämisen. Meillä ei ole tässä lajissa mitään tavoitteita vaikka olenkin kyllä tykästynyt lyhyessä ajassa tosi paljon tähän puuhaan. Nyt olemme touko- ja kesäkuun aikana tehneet yhteensä ehkä neljä reilun 50 m makkarajälkeä pellolle. Nameja on ollut jokaisella tai lähes jokaisella askelella. Kiira on selviytynyt leikiten kaikista tekemistäni jäljistä ja nauttii puuhasta mitä ilmeisimmin. Se tuntuisi jopa jo yhdistäneen liinan ja pellon tähän puuhaan. Ainakin häntä alkaa vispata jo nämä kaksi asiaa nähdessään.

En ole auttanut Kiiraa jäljellä millään tavalla. Olen estänyt sitä palaamasta taaksepäin jäljellä hakemaan unohtuneita nameja, ja mikäli se on harhautunut jäljeltä olen vain pysähtynyt, ja odottanut sen löytävän itse takaisin. Olen kuitenkin yrittänyt olla kauheasti ohjaamatta liinasta tai puhumatta mitään. En halua kohta olla häivyttämässä näitä apuja. Tässä mukava artikkeli jäljen opettamisesta.

Nyt olen myös ottanut Riikan kannustuksesta hieman keppien ilmaisua. Tosi nopeasti Kiira rupesikin operanttina koirana tarjoamaan kepin kanssa kaikkia viimeiseksi harjoiteltuja asioita. Ensin kepin koskemista kuonolla (kosketuskeppi), sitten kepin takana seisomista (merkille meno) ja sitten kepin nostamista (kapulan noutaminen) joten tosi nopeasti pääsin palkitsemaan kepin tuomisesta. Tällä hetkellä se ilmaisee kepit nostamalla ne maasta. 

Tästä varmaan jatketaan helpolla pelto- tai metsäjäljellä juhannuksena. Lähden viikoksi mökille. Päijänteen ranta ei kivikkoineen ole mikään ihanteellinen jälkimetsä, mutta eiköhän sieltä jokin paikka löydy, johon voisi lyhyen jäljen tallata. Ehkä rupean niinkin hurjaksi, että tallaan sellaisen kokeiluksi myös Prinssillä - se kun niin tykkää nenänsä käyttämisestä. 

15. kesäkuuta 2013

Pentuja, pentuja, pentuja....

Kaikkialla on pentuja. Äääh. Noita ihania pörröisiä karvapalloja, joiden naskalit uppoavat kaikkeen ja joiden turkki tuoksuu vauvalta. Pentukuume nostaa väkisinkin päätään vaikka vielä ihan äsken olin kurkkuani myöten täynnä pentuja. Kaikilla on nyt vain omat belgivauvat. Kaikkialla on pieniä tulisilmäisiä lupaavia belgianpaimenkoiravauvoja. 

Maanantaina kävimme tapaamassa Erican kanssa Frigiä ja Hadesta sekä Riesaa ja Rioa. Silloin ihania belgilapsia oli jo kaksin kerroin. Reippaita poikia. Kiira tosin ei ollut niistä lainkaan kiinnostunut vaan keskittyi pääasiassa hurmaamaan Frigiä kaikilla keksimillään tavoilla. Oli ilmeisesti Kiirasta aivan ihana mies. 


Eilen tapasimme puolestaan isossa belgiporukassa Sinisteriä, Deimosia ja Zeusta sekä Rukia ja kahta Mind Breakers pentua. Kymmenenviikkoiset mustat seurasivat isompien menoa uteliaina. Ja olivat muuten ihan järkyttävän suloisia. Kiira ei tosin pentuja taaskaan huomannut vaan keskittyi elämänsä mieheen Deimokseen. 

Kiiralla on rasittava tapa juosta Deimoksen perässä haukkumassa. Sen haukku on vielä sellaista kimeää ja komentavaa. Huomaa mut! Huomaa mut! Tapaa ei ole esiintynyt kuin ihan muutaman harvan toisen koiran kanssa joten en ole puuttunut siihen. Mielessä on toki käynyt, että kun en siihen puutu, kohta Kiira varmaan keksii tuon typerän leikkien kaikkien kanssa, mutta... katsotaan.

13. kesäkuuta 2013

Kiira valokuvamallina


Eilen otin Kiirasta valokuvia. Halusin ikuistaa kaikkialla tähän vuoden aikaan kukkivat lupiinit, joten suuntasin lähimpien sellaisten luokse mukanani ainoastaan Kiira. Olin aika varma että tästä tulisi kohtalaisen helppoa. Kiirasta on hauska ottaa valokuvia. Se on jo niin tottunut puuhaan, että pysyy paikallaan missä asennossa vain käsketään. Sitä voi kädellä ohjata siirtymään muutamia senttejä paikoillaan ja viittomalla sitä voi ohjata siirtymään reippaasti oikealle tai vasemmalle. Se on myös ihan vahingossa oppinut lausahduksia kuten "eikun peruuta""vähän tännepäin""noin hyvä seis" ja "katso nyt tänne"

No, ei mennyt kuvaaminen ihan niin kuin suunnitellut. Kuvaaminen on Kiirasta joko niin hauskaa, että sen ilme muuttuu aivan pöljäksi tai niin vakavaa, että se tuijottaa minua naama keskittyneenä. Ja, voi elämä, jos taskussa on nakkia. Sitten sillä on sellainen nakkihuuruinen katse kaikissa kuvissa. Myös jos se ei ensimmäisellä saa oikein, alkaa se käydä levottomaksi, syödä heinää, lipoa suupieliään ja luimistella korviaan, joten torua sitä ei ainakaan voi tai se näkyy kuvissa heti. 

Suunnitelmani ottaa hempeän kauniita pääkuvia Kiirasta lupiinien seassa ei toisin sanoen onnistunut lainkaan. Sain vain Kiiran jokaisen typerän ilmeen ikuistettua lupiinitaustalla. Tässä näette tulokset. Ei tullut kuvaussessiosta mitään tällä kertaa. Kertokaahan, lukijat, missä kuvassa Kiiran ilme on kaikkein typerin? Itse äänestän kolmatta kuvaa.

9. kesäkuuta 2013

Koulari ja varaserti

Meillä on ollut vauhdikas viikonloppu. Siihen on kuulunut kokeita ja näyttelyitä. Pitkästä aikaa. Tuntuu siltä kuin emme olisi aikoihin tehneet mitään vaikka emme me menneet koiratapahtumista tauolle kuin muutamaksi viikoksi Kiiran juoksujen takia. Loppukuuksi ei ole tiedossa kovinkaan paljon tekemistä mökkeilyn lisäksi, mutta toivottavasti elämämme taas aktivoituu myöhemmin kesällä.

Se mikä alunperin alkoi Erican ja Kiiran rallykokeiluna, tuotti lauantaina meille ensimmäisen koulutustunnuksen. Eilen Kiira sai Nummen rally-tokokisoista 99/100 pistettä ja sijoittui kolmanneksi. Kotiin tulikin iloinen koira, onnellinen kämppis, palkinnoksi kattila ja diplomi koularista. Hard Candy's Blue Heaven on nyt RTK1. Onnea Erica ja Kiira! Kiira nouseekin nyt sitten avoimeen luokkaan ja ilmeisesti Erica on päättänyt korkata sen jo ensi viikolla. Saas nähdä miten heillä menee. Mielelläni minä Kiiraa kuitenkin kämppikselleni lainaan.

Itse viihdyn paremmin treenikentällä kuin kisakentällä. Kuitenkin Kiiran pärjääminen rally-tokossa on taas herättänyt oman tokointoni. Eiköhän nyt ole aika myös minun lähteä kisakentille kokeilemaan onneani. Ilmoitinkin Kiiran juuri möllitokoon ensi torstaille ja harkitsin virallisten kisojen korkkaamisen heinäkuun alussa. Ennen ilmoittautumista pitää vain kesän muut suunnitelmat saada järjestettyä.


Sunnuntaina Kiiran viikonloppu jatkoi koiranäyttelyllä Salossa. Tyttö päättikin ukkossään kunniaksi repäistä mahtavasti tulokseksi ERI1, SA, PN3 ja VASERT. Kiirahan pelkää ukkosta, ei hysteerisesti, mutta se selvästi stressaa jyrinää, joten en odottanut sen kehäkäytökseltä paljoakaan. Täristyään hetken Kiira kuitenkin reipastui. Kehässä se vähän olisi halunnut minun luokseni, mutta muuten käytös oli poikkeuksellisen hyvää. Olen niin ylpeä siitä. Tuomarina toimi Fiona Clarke Irlannista. Ei ollut tuomarilla paljoakaan sanottavaa. 

"Beautiful head and mask. Beautiful mover. Excellent mover." ERI1 SA PN3 VASERT

7. kesäkuuta 2013

Onko olemassa hyviä syitä luopua koirasta?

Olen ollut huomaavinani, että koirasta luopuminen on koirapiireissä yksi suurimmista rikoksista, jonka koiranomistaja voi tehdä. Heti, kun joku etsii koiralleen uutta kotia, alkaa hillitön juoraminen ja meuhkaaminen. Itsekin huomaan usein paheksuvani koirastaan luopuvia henkilöitä vaikka en tuntisi tilannetta alkuunkaan. Ensimmäisenä sitä vain tulee mieleen kaikki ne apulan ilmoitukset. Kaikki ne, joissa on noin yksivuotiaasta aktiivisesta saksanpaimenkoiramixistä luovutaan yllättäen puhjenneen allergian tai ajanpuuteen vuoksi. 

Kuitenkin ennen kuin lähdemme tuomitsemaan ihmisiä, voisimme pysähtyä miettimään onko olemassa hyviä syitä luopua koirasta? Itse uskon kyllä että niitä on. Joku perheenjäsen voi oikeasti tulla pahasti allergiseksi vaikka kovin yleisestä se ei taidakaan olla. Elämäntilanne voi myös oikeasti muuttua niin rajusti, että aikaa, rahaa tai voimia ei yllättäen olekaan enää koiralle kaikista hyvistä aikeista huolimatta. Omistaja voi vaikka sairastua. Tuskin meistä kukaan voi tässä tilanteessa syyllistää omistajaa siitä, että kokee parhaaksi luopua lemmikistään. 

Ajanpuute ja allergia taitavatkin olla yleisimpiä tekosyitä koirasta luopumiseen. Todellinen syy useiden näiden apulailmoitusten takana lienee kuitenkin se, että on vain otettu koira ajattelematta asiaa tarpeeksi pitkälle tai on otettu sellaisen rodun edustaja, joka ei alkuunkaan sovi omiin tarpeisiin. Joissakin tapauksissa koiranomistamiseen tai kyseiseen koirayksilöön on saatettu vain kyllästyä. Joissakin tapauksissa koira vai ei täytä sille asetettuja vaatimuksia, joten se on myytävä, jotta voitaisiin ostaa uusi parempi tilalle. 

Apulaa selatessani huomasin myös, että aika usein koirasta luovutaan sen takia, että se ei tule toimeen talouden muiden koirien kanssa. Se onkin mielestäni aika hyvä syy kodinvaihtoon. Toiset koirat vain tarvitsevat enemmän tilaa ympärilleen kuin toiset, eikä kaikkien koirien kemiat kohtaa, vaikka kuinka yrittäisi. Totta kai järjestelyitä voi aina tehdä, ja koiria voi kouluttaa sietämään toisiaan, mutta loppupeleissä parasta ehkä olisi luopua toisesta. 

Sitten on tietenkin niitä syitä, jotka menevät minulta ihan yli ymmärryksen. Kuten se, että luovutaan koirasta, koska siltä puuttuu jokin ominaisuus. Se ei toimi metsällä, se ei menesty näyttelyissä tai sillä ei ole tarpeeksi saalisvietiä. Itse otan aina koiran ennen kaikkea perheenjäseneksi. Koiran luonteen mukaan valitsemme sitten toimivat harrastukset ja yhteisen tekemisen. Koiran luonne on mitä on ja sen kanssa sitten eletään.

Ymmärrän toki jossain määrin sen, että jos lapsiperheeseen on sattunut tosi terävä yksilö tai jos on vain saanut liian vaikean koiran omaan käteen, on koirasta ehkä parempi luopua. Näin voi käydä vaikka olisi kuinka tutkinut rotuja ja sukuja etukäteen. Koirat ovat kuitenkin yksilöitä. Sen lisäksi kuka tahansa meistä voi tehdä virheitä. Voimme arvioida osaamisemme ja jaksamisemme väärin. Hyvä koiranomistaja osaa myös myöntää milloin on tehnyt virheen.

Itse olen kiintynyt koiraani niin paljon, että siitä luopuminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Etenkin ajatus Kiiran vaihtamisesta johonkin parempaan koiraan on minusta kerta kaikkiaan kummallinen. Miten muka joku muu voisi olla parempi kuin oma rakas ystävä? Ei Kiira ole täydellinen, eikä edes sellainen kuin olen aina halunnut, mutta se on rakas minulle juuri persoonallisuutensa takia. Koirat ovat yksilöitä. Jos joku haluaa vain tietynlaisen koiran, jolla on tasan tietyt ominaisuudet, eikä mitään yllätyksiä tule, niin ostaisi pehmolelun.

On kai kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että kaikki eivät kiinny lemmikkeihinsä yhtä paljon. Toisille on helpompaa luopua yhdestä koirasta ja ottaa sitten toinen. Ja onko se sitten oikeasti maailmanloppu? Koira itse tuskin kärsii kodinvaihdosta paljoakaan. Se on tietenkin stressaava tilanne, mutta mikäli se ei toistu kuin kerran koiran elämässä, en usko sillä olevan suurtakaan merkitystä koiralle. Ongelmaksi tämä  muodostuu vasta sitten kun se joutuu vaihtamaan kotia jatkuvasti. 

Ehkä eniten minua häiritseekin koirasta luopumisessa se miten kevyin perustein jotkin ihmiset tuntuvat antavan koiriaan eteenpäin. Heti jonkin ongelman sattuessa ollaan etsimässä uutta kotia. Itse en voisi kuvitellakaan myyväni parasta ystävääni eteenpäin ilman todella painavia syitä. Silti olen sitä mieltä, että jos omistaja ei pysty syystä tai toisesta tarjoamaan koiralleen hyvää elämää, on koirasta ehdottomasti parempi luopua. Ehkä meidän pitäisi miettiä ennen kuin tuomitsemme. 

Kiira tuli minulle perheenjäseneksi ilahduttamaan sekä hyvillä että huonoilla ominaisuuksillaan.

6. kesäkuuta 2013

Kiira piirrettynä

Voitin tässä keväällä koeruuvet blogin järjestämän kuvakisan. Tässä blogin postaus tuloksista. Palkinnoksi sain tämän upean piirrustuksen Kiirasta. Kuvassa Kiira onkin mielipuuhansa parissa eli keppijahdissa. Ihana. Etenkin tuo asento on mielestäni todella onnistunut. Ja nuo isot korvat. Ja tuo maski. Ja oikeastaan ihan kaikki. Tekijä on kyllä todella taitava kun on saanut ikuistettua tuon kiiramaisen ilmeenkin. 

Minulle tulee tästä kuvasta mieleen Hopeanuoli, ja jos joku vielä muistaa blogikirjoitukseni Unelmieni koira niin voi ehkä huomata, että tässä kuvassa Kiira tosiaan näyttää siltä hopeanuolisankarilta, jonka olen aina halunnut. Jos joku olisi näyttänyt tämän kuvan minulle ollessani kuusivuotias ja sanonut, että jonain päivänä omistan tämän koiran, olisin varmaan pyörtynyt onnesta. En oikein ota vieläkään uskoakseni että minulla on noin hyvännäköinen koira. 

Kiira loikkaa
© Roosa Toivanen

Hiljaisia hellepäiviä

Ulkona on kolmekymmentä astetta lämmintä ja sisällä yhtä paljon. Nämä opiskelijamörskät, paremmin tunnettu Kulomäen pahvitaloina, muuttuvat tällaisilla säillä tuskallisen kuumiksi. Kiira ja minä olemme viettäneet hiljaiseloa tuulettimen ääressä. Ulos ei voi mennä kuin aamulla ja illalla - ja siltikin tulee hiki jos hiemankin liikkuu. Ärsyttäviä ilmoja nämä tällaiset vaikka muuten tykkään kesästä kyllä. Mökilläkin olin monta päivää viime viikolla.

Kuumuus uuvuttaa Kiiraa selvästi. Se pääasiassa nukkuu kotona mahdollisimman viileässä paikassa, eikä vaikuta edes levottomalta, vaikka lenkit ovat nyt parina päivänä jääneet todella vähille. Eilen keskiyöllä kävimme kuitenkin ulkona treenaamassa ja juoksemassa. Oli muuten silti kuuma. Treenaaminen sisälsi yöllä hieman liian korkean tokoesteen ja vauhdikasta seuraamista. Pääsi Kiira myös juoksemaan agipuomiakin. 


Uimassa on myös käyty todella usein. Kiira on siitä helppo koira, että sen kanssa voi mennä ruuhkaisellekin rannalle olematta huolissaan siitä, että se säntäisi moikkaamaan kaikkia ihmisiä ja koiria. Kiira on liian kiinnostunut kepeistään. Ainoa mikä Kiiran kanssa tuottaa tällä hetkellä ongelmia on rannalla juoksevat ja kiljuvat lapset. Jossain määrin myös muut nopeasti ja yllättävästi liikkuvat asiat ovat nyt alkaneet kiinnostaa Kiiraa. Ehkä se saalisvietti sieltä viimeinkin heräilee? Tosin olenko minä sitä herätellytkin tässä kaikkien keppileikkieni avulla?

Joka tapauksessa Kiira menee haukkumaan näitä oudosti liikkuvia asioita. Tulee yleensä ensimmäisestä käskystä pois ja jos mitenkään vain ehdin ennakoida, se ei karkaa käskyn alta haukkumaan, mutta jos olen liian hidas, ja Kiira ehtii jo lähteä juoksemaan, se ei käänny takaisin kesken matkan. Se kääntyy vasta päästyään haukkumaan pariksi sekunniksi kohteensa luokse. Vielä ei ole napannut kiinni, mutta välillä se on ollut niin kiihtyneenä, että olen kyllä joutunut todella jännittämään, että ei näykkisi paimentamiaan persauksille. 

Tästä voisi vaikka ottaa projektin tälle kesälle. Pitäisi jaksaa väsätä joku koulusussuunnitelma. Ennen sitä kuitenkin olisiko lukijoilla jotain vinkkejä tai huomioita? Ja jos joku nyt vetää herneet nenään siitä, että kirjoitan asiasta melko kevyesti niin voin kertoa jo valmiiksi, että eläinten kouluttaminen on minusta kivaa ja siksi kirjoitan siitä positiiviseen sävyyn. En minä silti suhtaudu ongelmiin välinpitättömästi tai vähättelevästi. Olen vain sitä mieltä, että eläinten kanssa puuhatessa ongelmia tulee vastaan aina silloin tällöin, eikä ranteita kannata viiltää auki joka kerta. Suhtaudun mieluummin niihin mielenkiintoisina haasteina. 

2. kesäkuuta 2013

Samba 1 vuotta

Niin se aika vain rientää. Mihin se kaikkeen naskaleillaan kiinni käyvä pikku piraija oikein on hävinnyt? Nyt pikku Sampsoniitti on jo iso tyttö. Tänään juhlitaan sen yksivuotissyntymäpäivää mökkeilyn ja possunkorvan merkeissä. Kauheasti onnea Samballe ja kaikille sen pentuesisaruksille!