28. huhtikuuta 2013

Erinomainen Kiira

Tänään suuntasimmekin siis Lahteen näyttelyyn myöhässä niin kuin yleensä. Aamusta perhosia lepatti vatsassani melko paljon. Ajattelin kai kaikkea mikä voisi mennä pieleen Kiiran esiintymisessä, mutta pelko oli aivan turhaa, sillä Kiira esiintyi tosi hyvin. Emmekä edes myöhästyneet vaan olimme juuri sopivaan aikaan paikalla. Tulokseksi saimmekin ERI2 ja oikein kivan arvostelun.

"Tyypiltään erinomainen, tänään kovin niukka turkkinen, jolla tyypillinen pää, kookkaat hyvärakenteiset korvat, kaunis ylälinja, melko vahva runko, riittävät kulmaukset, liikkuu hyvällä askelpituudella yhdensuuntaisesti edestä ja takaa, hyvä väri, mielyttävä olemus" ERI

Kiira ei osoittanut mitään erityisiä stressin merkkejä. Se oli pöhkö oma itsensä, ja malttoi jopa odottaa vuoroaan kevythäkissä todella hyvin, vaikka sitä ei ole juurikaan harjoiteltu. Kehässä Kiira osasi seistä paikallaan ja ravasikin ihan kohtalaisesti. Tuomarikaan ei ollut mikään mörkö. Hampaiden näyttäminen oli tietenkin ihan syvältä, sellaista pitää aina vähän vastustella, mutta kyllä se antoi tuomarin kuitenkin katsoa, eikä edes väistänyt pahasti.

Olen kyllä aivan mielettömän tyytyväinen ERInomaiseen Kiiraani. Kaiken luoksepäästävyyden eteen tehdyn työn jälkeen on ihana viimeinkin nähdä Kiira kehässä rentona. Olen ylpeä etenkin siitä, että en ole sortunut vain pakottamalla opettamaan Kiira sietämään vaan olen saanut muokattua sen ajattelua niin, että näyttelyt ovat jopa ihan kivoja. Vielä vähän lisää tällaisia kokemuksia niin hyvä näyttelyfifi Kiiruskasta saadaan!

Lahdessa oli tänään koko suku paikalla. B-pentueesta neljä koiraa (Troy, Aapo, Nelly ja Kiira) ja A-pentueesta kaksi koiraa (Sony ja Jade) joten puolisisaruksia saatiin nähdä todella paljon. Kuvia Kiiran sukulaisten näyttelytunnelmista voi katsoa paremmin kiharagalleriasta. Kiirasta ei ole kuvia kehästä, koska en voi mennä kyykkyyn kehän laidalle kuvaamaan ilman, että Kiira säntäisi luokseni. Tässä pari posetuskuvaa kehän ulkopuolelta kuitenkin.

27. huhtikuuta 2013

Sinistä sijoittumista


Olimme tänään mätsäreissä Viikin Gardenialla. Samba tuloksella SIN2 ja Kiira tuloksella SIN4 eli meillä meni hyvin! Etenkin Kiiran tulokseen ja käytökseen muutenkin olen todella tyytyväinen. Erica on kuorinut siitä esiin oikein hienon näyttelypuudelin. Tavalliseen tapaan sama tarina handlerin näkökulmasta löytyy siis täältä. Ja lisää kuvia mätsäreistä kiharagalleriasta.

Nämä itse asiassa olivat Kiiran 13. mätsärit. Olemme toisin sanoen käyneet tusinassa mätsärissä sijoittumatta kertaakaan, mutta viimeinkin olemme edistyneet näyttelytreenissä sen verran, että saatiin ruusuke matkaan. Katselin kehän laidalta Kiiran ja Erican menoa iloisena siitä, että enää Kiira ei vedä minua kohti vaan esiintyy Erican kanssa häntä heiluen. Tuomarinkin päälle se hyppäsi ilosta. Edelleenkään se ei tykkää siitä, että hampaita katsotaan ja paikkoja tutkitaan, se on edelleen hieman epävarma, mutta kaikki murina ja pöhinä on jäänyt pois. Häntäkään ei mene koipien väliin. 

Samba käyttäytyi omaan silmääni kehässä todella epävarmasti. Se ravaa ihan kohtalaisesti, mutta se ei antanut tuomarin käsitellä, ei sitten yhtään. Samba halusi vain pois. Sekarotuisia ei ollut kuin viisi, joten Samba tietenkin sijoittui tästä huolimatta, mutta luokkansa viimeinen se kuitenkin oli. Viime viikollahan meillä oli aivan sama tilanne Samsamin kanssa. Se sijoittui sinisten toiseksi samalla käytöksellä koska monirotuisia koiria oli niin vähän. Ehdottomasti Samban kanssa on nyt pidettävä taukoa mätsäreistä ja treenattava luoksepäästävyyttä muualla.

Huomenna Kiiralla olisi virallinen näyttely Lahdessa. Toivottavasti se esiinttyy siellä yhtä hyvin kuin tänään mätsäreissä. Mitään hienoja tuloksia minä en Kiiralle huomiselta odota, sillä eihän sillä ole tuota karvaa ollenkaan. Toivon kuitenkin näyttelyiden menevän paremmin kuin viime kerralla. Sama Lahden messukeskus, että tuttu paikka se ainakin on, joten luulisi Kiiran olevan rennommin. Saas nähdä. Vähän jännittää!

21. huhtikuuta 2013

Myytti johtajuudesta

Yksi koiramaailman syvimmälle juurtuneista myyteistä on käsitys johtajuudesta. Se on ajatus siitä, että koira näkee ihmisen johtajanaan, koska ihminen on korvannut susilauman johtajan paikan. Tämän käsityksen pohjalta on jopa luotu monenlaisia pääasiassa rangaistuksiin pohjautuvia koulutusmetodeita. Nykytutkimusten valossa voimme kuitenkin aika varmasti sanoa, että kyseessä tosiaan on pelkästään myytti, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

Johtajuusteoria perustuu muutamiin 1940-luvulla tehtyihin tutkimuksiin susien käyttäytymisestä. [1] Käsityksen voimankäyttöön perustuvasta dominoinnista susilaumassa popularisoi aikanaan teos How To Be Your Dog's Best Friend (1978). [2] Pian tämän jälkeen siirryttiin ajattelemaan, että ihmisperhe on koiralle kuin lauma sudelle, joten ihmisen täytyy olla koiransa johtaja. Yhä edelleen tämä 70-luvulla syntynyt myytti elää todella voimakkaana koirapiireissä vaikka useat uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet täysin päinvastaista. Sudet käyttävät todella harvoin voimaa dominoidakseen. [3]

On sitä paitsi vähintäänkin kummallista, että koirien käyttäytymistä selitettäisiin susien käyttäytymisellä. Koira ei ole susi. Se on oletettavasti polveutunut sudesta, ja onkin geneettisesti hyvin samankaltainen, mutta on nykyään täysin oma lajinsa. Lajien välillä on paljon eroja aivojen koossa, sisäsyntyisissä käytösmalleissa ja  lisääntymiskäyttäytymisessä. [4] Puhumattakaan siitä miten erilaiselta koirat näyttävät. 

Koira ei myöskään ole kesytetty susi. Vanha legenda koiran alkuperästä kertoo, että ihminen aikanaan otti nuoren sudenpennun pesästä ja kesytti tästä itselleen kumppanin metsästykseen. Tarina ei kuitenkaan saa mitään tukea tieteestä, sillä sudenpennusta ei tule koiraa vaikka sen ottaisi kotin asumaan, eikä alkuihminen olisi mitenkään pystynyt saamaan sellaista arkaa eläintä lisääntymään vankeudessa. [5]  Uusimmat tutkimukset puoltavat ajatusta siitä, että susi kehittyi koiraksi itsenäisesti alkaessaan hyödyntää ihmisasutusten jätteitä. [6][7][8] 

Esiintyykö dominanssia lainkaan koirien parissa? Kyllä esiintyy. Tärkeä huomio on kuitenkin, että koiraeläimet eivät pakota toisiaan alistumaan vaan alistuminen toisen dominoiville eleille on aina vapaaehtoista. [9] Koirat eivät myöskään muodosta niin tiukkaa laumahierarkiaa kuin usein väitetään vaan johtajaroolit ovat joustavia ja muuttuvia. Saman lauman sisällä eri koira voi toimia johtajan asemassa eri tilanteissa. [10] 

Koko teoria dominanssista ihmisen ja koiran välillä perustuu ajatukseen, että koira tosiaan pitää ihmisiä omana laumanaan. Näin ei ole. Koirat kyllä osaavat erotella koirat ja ihmiset. Ihminen ei pysty viestimään hännällään ja korvillaan, eikä ihmisen suupielet taivu koiramaisiin irvistyksiin, joten on aika kaukaa haettua väittää, että koira ei ymmärtäisi ihmisen olevan eri lajin edustaja. [11] Ihmisen on näin ollen turha yrittää korvata laumanjohtajan paikkaa.

Koirat eivät yritä jatkuvasti ottaa ihmisen paikkaa laumanjohtajana. [12] Muutamat koirankoulutuskoulukunnat väittävät, että kaikki koulutusongelmat hihnassa vetämisestä lähtien johtuvat johtajuuden puutteesta. Koira yrittää kuulemma dominoida ihmistä vetämällä tätä perässään hihnassa.  Höpöhöpö. Todellisuudessa koira vain uteliaana ja nopeana eläimenä haluaa päämääräänsä mahdollisimman pian. Koirat eivät todellakaan vietä päiviään juonien kuinka kaappaisivat vallan ihmisiltä. [13]

Yksi kenties vahingollisimmista ja yleisimmistä johtajuusteorian käsitteistä on ns. alfakaato. Siinä koira pakotetaan kyljelleen tai selälleen makaamaan. Koiran ei anneta nousta tästä halutessaan vaan sitä pidetään alistuneessa asemassa väkisin. Tämän metodin kuvitellaan vahvistavan ihmisen asemaa johtajana. Todellisuudessa se on ainoastaan fyysinen rangaistus, jonka koira kokee pahimmassa tapauksessa kivuliaaksi, mutta vähintäänkin hyvin ahdistavaksi ja epämukavaksi. Koira ei pysty ymmärtämään minkä takia omistaja kiusaa sitä. Koiramaailmassa koirat eivät koskaan pakota toisiaan alistumaan. [14] [15]

Johtajuus käsitteenä on muutenkin todella inhimillinen. Koirat eivät ajattele ihmisten sanoin, eivätkä näin ollen ymmärrä mitä johtajuus on. Sinänsä sillä ei siis ole väliä millä sanalla koiran ja ihmisen suhdetta kuvataan.  Johtajuus kävisi sanana siinä missä mikä tahansa muukin, mutta koska siihen liitetään niin paljon ajatuksia rangaistuspohjaisesta kouluttamisesta, että minä heittäisin koko sanan mielelläni romukoppaan. Puhuisin enemmin vanhemman tai ohjaajan roolista kuin johtajuudesta. 

Vanhemman roolin puolesta puhuvat myös Raymond ja Lorna Coppinger. Koiran ja suden aivot ovat syntyessään samanlaiset, mutta koiran aivot eivät koskaa kehity niin pitkälle kuin suden. Tämän takia koira käyttäytyy hyvin samalla tavalla kuin pentususi. [16] Olisikin paljon mielekkäämpää toimia koiran kanssa ennemmin kuin kannustava vanhempi kuin alistava johtaja. [17] Johtaja on terminä vaarallinen koirapiireissä siihen liittyvien perinteiden ja assosioiden takia.

Sinänsä sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä kutsummeko itseämme koiriemme johtajiksi, jos johtajuus tarkoittaa meille sitä, että asetamme koirille rajat, pidämme niistä huolta ja koulutamme ne hyvin. Nykytutkimus kuitenkin on todistanut, että koirien ja susien välillä on suuria eroja, eivätkä edes sudet muodosta niin tiukkaa hierarkiaa kuin mitä on alunperin ajateltu. Johtajuusteoria on toisin sanoen vanhanaikainen. Silti se yhä neljänkymmenenkin vuoden jälkeen elää voimakkaana myyttinä koiramaailmassa. 

Lue lisää:

Mistä koiran ja ihmisen suhde sai alkunsa?

Linkkilista:

Kuka tässä johtaa ja ketä?
Seuraa johtajaa! Eiku...
Mihin tarvitaan johtajuusharjoituksia?
The Dangers of "Dog Whispering"
The Dominance Controversy
David Mech's Theory on the Alpha Role
___________________________________________
[1] [2] [3] [8] [10] [14] Handelman, Barbara. Koirien elekieli ja käyttäytyminen. Kuvitettu opas. Karisto 2011.
[3] [11] [12] [13] Eaton, Barry. Dominanssi - totta vai tarua? Sanasilta 2012.
[4] [5] Coppinger, Raymond & Coppinger, Lorna. Artikkeli Miksi koiraa kannattaa tutkia? 1999. Teoksessa: Koira? Ihmisen paras ystävä biologin näkökulmasta. Sanasilta 2005.
[6] Raevaara, Tiina. Koiraksi ihmiselle. Teos 2011.
[7] [9] [15]  Kaimio,Tuire. Koiran käyttäytyminen. WSOY 2007
[16] [17] Telkänranta, Helena. Koirasi on pentususi. Tiede 1/2006. http://www.tiede.fi/artikkeli/535/koirasi_on_pentususi (katsottu 6.4.2013)

20. huhtikuuta 2013

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu?

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää
nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Miten minusta tuntuu, että tänä vuonna tuo lumi sulaa aivan älyttömän hitaasti? Tänään on kuitenkin ollut aivan ihana sää. Sää lupailee jo kesää. Samba onkin nyt trimmattu kesäkuntoon ja eilen koirat korkkasivat kuraleikitkin. Kun vielä viimeiset lumet sulavat, alkaa kevät olla parhaimmillaan ja minun lempivuodenaikani on täällä hiirenkorvineen ja valkovuokkoineen. 

Pakko kyllä sen verran todeta, että meillä on ollut erittäin hyvä kevät. Tokon kanssa olemme edistyneet hurjasti. Suunnitelmissa olisikin uskaltautua sinne virallisiin toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Toukokuussa meillä on  tosin muutenkin todella paljon ohjelmaa jo näyttelyidenkin takia, mutta ainahan sinne yhden tokokokeen voisi tunkea ihan vain jotta yksikään viikonloppu ei vahingossakaan olisi vapaa.

Tänään Erica kävi muuten Kiiran kanssa kokeilemassa miten tokotaidot siirtyvät rally-tokoon. Hyvinhän ne. Ikävä kyllä Kiira otti jotain häiriötä jostakin, eikä yltänyt hyväksyttyyn tulokseen asti, mutta 50 pistettä se keräsi. Olen luvannut Kiiran lainaan vielä pariin rallytokoon tässä keväällä. Katsotaan miten lähtee sujumaan.

Kalenteri:

21.4 Match Show Hyvinkää 
27.4 Match Show Helsinki 
28.4 Lahti KV
1.5 Match Show Helsinki
4.5 Rallytokokoe Salo
5.5 Rallytokokoe Vantaa
9.5 Tokomölli Helsinki
11.5 Helsinki KV
12.5 Hamina KV


Loppuun vielä kuva Samban kesätrimmistä. Samsam kävi ensimmäistä kertaa ihan ammattilaisella ja se vedettiinkin sitten siellä ihan nakuksi. Nyt se näyttää omaan silmään ihan vieraalta. Tykkään trimmistä kuitenkin. Se vain näyttää niin tajuttoman pieneltä ja hintelältä ilman tuota karvaa. Ja vaalealta! Sehän on ihan hopeinen.

18. huhtikuuta 2013

Minun koirani noutaa!

Kämppiksen ollessa yövuorossa tässä parina iltana minä olen viihdyttänyt koiria harjoittelemalla erilaisia temppuja. Olen saanut opetettua Vienan antamaan tassua, Neiran kierimään käskystä ja Kiiran - uskokaa tai älkää - noutamaan. Kyllä, vaikka olin niin epätoivoinen vielä viime viikolla, niin nyt on tapahtunut läpimurto noudon suhteen. Nämä kaksi iltaa minä olen hinkannut ja hinkannut sitä.

Neira onkin ensimmäinen koira, jolle ikinä olen saanut opetettua kierimisen. Olen monesti yrittänyt opettaa sitä Kiiralle, mutta eihän se nyt voi selälleen mennä ja kierähtää, kun sellainenhan on epäilyttävää. Viena puolestaan oppi huitomaan tassullaan paljon noppeammin kuin Kiira tai Neira koskaan. Neiralle opetin tassun antamisen aikanaan kosketusalustalla ja Kiiralle muistaakseni sheippasin pikkuliikahduksista lähtien. Prinssin ja Samban tassun antamisen on isäni aina opettanut.

Kiiran kanssa olen myös sheipannut merkille lähettämistä. Kiira itse asiassa ymmärsi todella nopeasti kartion luokse hakeutumisen. Aluksi se toki yritti tarjota kartion noutamista, koska sitä tosiaan on hinkattu nyt niin paljon, mutta kyllä minä sitten sain napattua sieltä sen oikean käytöksen. Edelleen olen tuon naksuttimen kanssa kohtalaisen hidas. Minulla on myös erittäin huono tapa unohtaa palkan suunnan tärkeys. Vielä kun pari toistoa teemme niin että Kiira oppii menemään aivan suoraan kartion taakse niin sitten aletaan lisäämään etäisyyttä.

Kiira tosiaan on siis oppinut noutamaan. Enää se ei peruuta kapula suussa vaan on viimeinkin tajunnut noutamsien idean. Nyt se osaa jo palauttaa kapulan suoraan sivulleni. Toki noudossa on vielä hiomista. Toistaiseksi se ei osaa hakea kapulaa kovinkaan kaukaa ja kapula putoilee suusta tuon tuostakin, mutta koska liike nyt muistuttaa edes jotenkin noutoa, uskallan alkaa juhlia. Toisin sanoen olen murtanut kirouksen ja onnistunut opettamaan koiralleni noutamisen. Halleluja!

Se on minun varjoni

Kun näitä koiria alkaa lähipiirissä olla vaikka muille jakaa, joskus on ihana lähteä kävelylle vain yhden kanssa. Loppupeleissä minulla on vain yksi koira. Pidän mielelläni huolta muistakin lähipiirini koirista, mutta oikeasti ainoastaan Kiira on minun ja Kiira onkin tästä syystä ihan erityisasemassa sydämessäni. Se on minun varjoni. Mikäli et halua lukea ihkutuspostausta omasta koirastani, suosittelen jättämään tämän postauksen väliin. 


Kiira on aivan ihana. Täydellinen pala minun sydäntäni. Eihän se virheetön ole. Päinvastoin. Sillä on paljon kaikenlaisia pahoja tapoja, jotka vievät minut hermoromahduksen partaalle. Sen lisäksi sen luonteessa on kaikenlaisia pikkuvikoja. Kummitusten näkeminen kaikialla näin esimerkiksi. Kiira myös lämpenee hitaasti vieraille, loukkaantuu helposti pienestä ja ahdistuu herkästi asioista. Uudet asiat ovat vähintäänkin epäilyttäviä.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua väärin. Kiira ei ole mikään huono koira. Se on rauhallinen, tasapainoinen ja uskollinen. Se on kaikkea sitä mitä olen aina koiralta halunnut. Kiiralla on tapana seurata minua kaikkialle ja puolustaa minua kaikelta ympärillä olevalta. Jälkimmäinen tosin tarkoittaa pääasiassa sauvakävelijämummojen tasoisia hirviöitä. Tositilanteessa Kiira varmaan juoksisi häntä koipien välissä pakoon. 

Minun ja Kiiran kohdalla se, että koira on kuin omistajansa, pitää todella paikkaansa. Kaikki nuo yllä olevat piirteet löydän myös itsestäni. Paitsi että minä en murise sauvakävelijöille. Olen myös melko varma, että jos Kiira vain osaisi, sekin pitäisi tällaista blogia. Ja täällä blogissa se analysoisi miksi maailmassa on niin paljon kummituksia. Se yrittäisi älyllä ratkaista kaikki ongelmat. 

Joskus olen pohtinut, että me olemme hieman turhan samanlaisia Kiiran kanssa, emmekä sen takia haasta toisiamme tarpeeksi. Minulle voisi sopia vilkkaampi koira, koska itse olen todella rauhallinen ja saattaisin pärjätä paremmin sosiaalisen koiran kanssa, koska itse olen hieman epävarma vieraiden seurassa. Toisaalta taas nythän minä joudun yhdessä Kiiran kanssa harjoittelemaan vähän irrottelemaan. Se tekee meille molemmille hyvää.

Kiira ei suinkaan ole mikään unelmaharrastuskoira, mutta tällaiselle vähän laiskanpuoleiselle treenaajalle, jonka innostus asioihin on kausittaista, se on ollut täydellinen. Kiiraa ei niin haittaa vaikka välillä elämään kuuluisi pelkästään sohvalla lojumista ja pitkiä päiväunia. Kunhan sitä ei jatku liian pitkään. Toisin sanoen se on hyvin samanlainen kuin minä. Koska se on kuin minun peilini, tai varjoni, se pakottaa minut kohtaamaan myös omat huonot piirteeni. Ja keksimään miten niistä päästäisiin yli. 

Oletteko te huomanneet että koira olisi kuin omistajansa?

17. huhtikuuta 2013

Ruokaleikkejä koiralle

Luonnossa eläimet käyttävät suurimman osan ajastaan ruoanhankintaan. Täällä kotioloissa niiden ei yleensä tarvitse tehdä mitään ruokansa eteen. Se tulee tasan samaan aikaan joka päivä ja sen syömiseen käytetään muutama minuutti. Siitä tulee koiralle nopeasti todella tylsää. Tämän takia kaikkien vankeudessa elävien eläinten virikkeistäminen ja aktivoiminen olisi todella kannattavaa. Jos et tiedä mitä virikkeistäminen on ja kuinka se eroaa aktivoinnista niin suosittelen lukemaan tämän artikkelin. Tässä tekstissä minä keskityn kertomaan miten minä pidän ruokailun mielenkiintoisena koiralleni. 


Meillä siirryttiin aikanaan nappulalta raakaruokintaan pääasiassa siitä syystä, että näin miten paljon paremmin ruoka maistui koiralleni. Sen sijaan, että Kiira olisi löntystänyt ruokakupille tylsistyneenä, se tuli nyt innoissaan katsomaan mitä sieltä löytyisi. Koira nauttii uusista mauista ja hajuista siinä missä ihminenkin. Onhan se utelias eläin. Väitän että erilaisiin ruokiin tutustuminen ja niiden maisteleminen on koirallekin miellyttävää. 

Olen sitä mieltä, että syöminen on niin oleellinen osa lajin kuin lajin elämää, että olisi väärän tehdä siitä väkisin tylsää. Nappula-aikaan meillä syötiin nappulat melkein aina lattialta pitkin poikin asuntoa, mutta en kokenut sen olevan tarpeeksi virikkeistävää, joten siirryin ruokkimaan koiraani raa'alla. Luiden parissa petoeläin saa todella käyttää purukalustoaan siihen mihin se on tarkoitettukin. 

Sanomattakin selvää, että isot luut ovat todella hyvää tekemistä koiralle, sillä niissä menee yleensä todella pitkään. Kiiraa luiden syömisen selvästi rentouttaa. En kuitenkaan kannata sellaista ruokintalinjaa, joka koostuisi pelkästään lihaisista luista, sillä en jaksa uskoa luussa olevan paljoakaan ravintoa. Purukalustolle voi kuitenkin antaa töitä muillakin tavoilla. Eilen esimerkiksi meillä syötiin kokonainen kana sisäelimineen. Siinä oli Kiiralle puuhaa pitkäksi ajaksi kun se ihmetteli miten saisi eläimen syötyä. Olen myös melko usein ostanut sisäelimiä kokonaisina.

Raakaruokinnastakin saa toki tylsää mikäli siitä tekee tylsää. Jauhelihamössö aamulla ja kanansiipiä illalla on aivan yhtä yksipuolista kuin nappularuokintakin. Sen sijaan mikäli joskus antaa jauhelihan jäisenä pötkönä tai kongiin piilotettuna tulee ruoasta heti yllätyksellisempää. Hienoksi jauhetun lihan sijasta kannattaa myös välillä ostaa palalihaa tai grossilihaa erilaisen koostumuksen takia. Hauska kesäelikki meillä on jäädyttää vähän ruokaa isohkon jääpalan sisään. Koira saa tästä yhtä aikaa juotavaa ja tekemistä.

Yksinkertainen tapa aktivoida koiraa ruoalla on antaa sille joskus raaka kananmuna leikittäväksi. Tämä toki on sotkuista puuhaa, mutta mikäli on takapiha, rikkinäinen kananmuna tuskin haittaa kauheasti. Kiira saa myös silloin tällöin porkkanoita nakerrettavaksi. Olen minä tosin myös antanut Kiiralle silloin tällöin salaatinlehtiä, omenanviipaleita ja muita hieman erikoisempia ruokia ihan vain maisteltavaksi ja tutkittavaksi.

Meillä ei myöskään laiteta pahvilaatikohin pelkästään nameja vaan kanankaulatkin joutuu välillä kaivamaan esiin erilaisista pahvipiiloista. Minulla on myös mökillä tapana avata ovi ja heittää Kiiran luut niin pitkälle pusikkoon kuin vain jaksan. Koira saa tekemistä etsiessään sitä sieltä. Taitaville etsijöille voi myös etukäteen käydä piilottamassa luut ulos. Mikäli sotku ei haittaa, voi ruokaa tietenkin piilottaa myös sisällä eri paikkoihin. 

Yllättävää on se, että yleensä sellainen ruoka, jonka eteen on joutunut työskentelemään, maistuu paremmalta kuin ilmaiseksi saatu ruoka. Olen huomannut saman muissakin eläimissäni.  Vankeudessa elävä eläin valitsee usein ilmaisen ruoan sijasta sen, jonka eteen joutuu hieman tekemään töitä. Samoin pahankin ruoan arvo nosuee, kun sen eteen on joutunut tekemään töitä. Kasvismössötkin ovat meillä maistuneet yhtäkkiä hirveästi paremmilta kun se tarjotaan palkaksi tempuista.

Itse pidän toisin sanoen virikkeistämistä yhtenä tärkeimmistä asioista kaikkien eläinten hoidossa. Se on myös pääsyy siihen minkä takia meillä siirryttiin raakaruokintaan. En kokenut nappularuokinnalla olevan tarpeeksi mahdollisuuksia virikkeistämiseen. Mutta kuten sanottu raakaruokinnastakin saa halutessaan tylsää. Mielestäni ei suinkaan ole surullista kuulla nappulaa syövistä koirista, vaan minusta on ainoastaan surullista kuulla koirista, jotka eivät saa toteuttaa mitään lajityypillistä toimintamallia ruoan hankkimiseen ja sen syömiseen. Laita koirasi tekemään töitä ruokansa eteen. 

15. huhtikuuta 2013

Kiiran pahat tavat

Kenenkään koira ei taida olla täydellinen. Ei myöskään minun Kiirani. Itse asiassa Kiiralla on melko paljon kaikenlaisia ärsyttäviä ja ilkikurisia tapoja, jotka vievät minut välillä hermoraunion partaalle, mutta joita en ole onnistunut tai en ole halunnut kitkeä pois. Loppupeleissä monet noista tavoista ovat niitä mitkä tekevät Kiirasta Kiiran. Lisää Kiiran sielunelämästä voi lukea myös aikaisemmasta melko samanlaisesta postauksesta nimeltä Kiiramaisuuksia.


  • Ensinäkin Kiira tuhoaa. Kaiken. Kiira on tuhonnut elämänsä aikana listojen, ovenpielien ja autonovien lisäksi yhden lipaston, yhden kirjan, yhdet kengät, neljä toppatakkia, kaksi mattoa, neljä hihnaa, kolme pantaa, kahdet silmälasit, kymmenet vaatteet, miljoonat johdot... Lista on loputon. 
  • Isona Kiira haluaa metsuriksi. Kiiralla on tapana tuhota metsiä repimällä puita irti maasta, katkomalla oksia ja siirtelemällä juurakoita. Meidän jälkiä voi toisin sanoen seurata metsässä kaatuneiden puiden ja rikottujen pensaiden perusteella. 
  • Kiira osaa avata ovet. Vessan ovi on aina muistettava laittaa lukkoon ellei hetken päästä tahdo nähdä kuinka useat silmäparit tuijottavat asioimistasi ovensuussa. Samalla Kiira nimittäin tietenkin päästä sisään myös kaikki muut talossa olevat koirat. Pahimmassa tapauksessa vessassa on siis viisi koiraa tunkemassa yhtä aikaa syliin.  
  • Kiira myös murisee autossa. Etenkin moottoripyöriä se inhoaa, mutta myös kaikkia sellaisia autoja, jotka eivät jätä tarpeeksi turvaväliä. Ehkä pahin vihollinen on kuitenkin mäkin autokaistan hirviöt. Se taitaa olla koirien kummitusjuna. Ensin on se paha puhuva pömpeli, sitten joku kurkottautuu ikkunasta sisään ja kolmanneksi vielä tunkee pelottavia pusseja autoon. Kaiken aikaa takana on toinen auto ilman asianmukaista turvaväliä.
  • Hiljaisilla lenkkipoluilla liikkuu myös paljon mörköjä. Sellaisia jotka ihan yllättäen ilmestyvät puskasta aikeinaan syödä pieniä belgialaisia. Näitä ovat tietenkin hiihtäjät ja sauvakävelijät, satunnaiset hölkkääjät ja pyöräilijät, joskus myös rattaat ja rollaattorit, sekä tietenkin kävelijät, juoksijat, hiipijät ja ryömijät eli oikeastaan siis kaikki liikkuva ja välillä myös liikkumaton, paitsi se epäilyttävä humalainen kerran lenkillä. Se sitten oli ihan kiva.  
  • Ihan uusi raivostuttava tapa on leikkiessä haukkuminen. 
  • Samoin myös laulaminen tuttujen ihmisten tullessa kotiin.
  • Aina, kun annan Kiiran hihnan vieraalle ihmiselle, joudun varoittamaan "Se on sitten tosi vahva", sillä ilman varotuista Kiira on nolla ajassa vetänyt pitelijänsä kumoon. Se ottaa vauhtia ja syöksähtää kaikella voimallaan hihnan päähän niin että pitelijän kädet meinaavat irrota. Suosittelen kaikkia Kiiran pitelijöitä ottamaan molemmilla käsillä hihnasta kiinni, asettumaan jalat tukevasti hieman erillään ja nojaamaan jo ennakkoon hieman taaksepäin. Ja rukoilemaan.  
  • Kiira vihaa vieraita ihmisiä ovella. Etenkin uskontodistajia. Kerran se on ajanut jehovan todistajat ovelta aina tielle asti haukkuen perässä. 
  • Tietenkin Kiira myös järjestäen tyhjentää tiskipöydät. 
  • Ja siirtelee muovipulloja pullokorista pitkin asuntoa.
  • Eikä sovi unotaa ärsyttävää tapaa varastaa nenäliinoja.
  • Viimeiseksi voisin listata Kiiran raivostuttavan tavan repiä verhot alas. Se ei siis suinkaan voi vain työntää kuonollaan verhoja sivuun nähdäkseen ulos vaan sen täytyy ottaa hampailla kiinni verhoista ja nykäistä ne alas. Onko minulla tosiaan niin rumia verhoja?
Nyt, ennen kuin alan tuntea itseni maailman surkeimmaksi koiran kouluttajaksi kurinpidon suhteen, niin kertokaahan lukijat mitä pahoja tapoja teidän koirillanne on? Mitä katsotte sormien lävitse? Mitä olette tuloksetta yrittäneet kitkeä pois? Haastan teidät kirjoittamaan aiheesta blogeissanne.

13. huhtikuuta 2013

Koiranilmalla tokoilemassa

Tänään kävimme Forssassa kastumassa möllitokossa. Sää oli kaikin puolin kurja - pilvinen, sateinen ja hyytävä - mutta koska seura oli hyvää, ei se paljoa haitannut. Kyseessä oli meidän ensimmäiset ulkomöllit ja vieläpä kylmässä tihkusateessa. Möllit menivät kuitenkin siedettävästi paikkamakuun aivopierua lukuun ottamatta. 142/200 p ja 11. sija. Kiira ei ottanut häiriötä sateesta ja kylmästä mikä on hyvä tietää jo tässä vaiheessa. 

Sen sijaan Kiira kyllä otti häiriötä pelottavista sadevaatteisiin verhoutuneista ihmisistä. Murisi ja haukkui niille vielä pitkään paikalle saapumisemme jälkeenkin. Etenkin tuomari oli aikamoinen mörkö. Siitä huolimatta Kiira teki ihan kivasti perusosaamisensa mukaan eli ennakoi perusasennot ja sekoitti jäävät.  Sitä olin odottanutkin. Minua jäi kuitenkin harmittamaan, että meidän vahvimmat liikeet luoksetulo ja paikkamakuu menivät niin huonosti, mutta kerran näinkin. 

luoksepäästävyys
10
Kokeilin ensimmäistä kertaa ilman namittamista liikkeen aikana. Muuten meni ihan hyvin, mutta Kiira haukahti tuomarin perään tämän kääntäessä selän ja lähtiessä meistä poispäin.
paikalla makaaminen
0
Joku aivopieru. Kiira nousi saman tien ylös ja lähti seikkailemaan kuin ei olisi koskaan paikkamakuusta kuullutaan.
seuraaminen kytkettynä
9,5
Hieman takana.
seuraaminen taluttimetta
9
Hieman takana.
maahanmeno seuraamisesta    
8
Sekoitti liikkeestä seisomiseen. Kaksoiskäskyllä meni maate. Ennakoi myös perusasennon.
luoksetulo
5
Karkasi perään. Toisella yrityksellä lähti tuomarin "käsky" sanasta. Oikeasti olisi tietenkin mennyt nollille, mutta jostain syystä tuomari halusi antaa pari pistettä. 
seisominen seuraamisesta
9
Ennakoi perusasennon.
estehyppy
9
Ennakoi perusasennon.  
kokonaisvaikutus
9
Ennakointia.  

Toivottavasti virheet luoksetulossa ja paikkamakuussa jäävät nyt tähän yhteen kertaan. Ennakointiin sen sijaan on puututtava nyt saman tien. Virheitä on tullut kaikissa mölleissä. Jännäähän tässä on se, että ennakointia ei tapahdu treeneissä, sillä en koskaan ikinä milloinkaan tee liikettä loppuun asti. Ihan vain jotta Kiira ei oppisi ketjuttamaan ja ennakoimaan. Jotenkin se vain on jo tajunnut että kisoissa minä pyydän sen perusasentoon liikkeen päätteeksi. Onko se edes mahdollista?

Päivä oli kuitenkin oikein antoisa. Kiitos seurasta Jennille ja Elsalle, jotka saivat muuten hienot 189,5 pistettä, eli paljon onnittelua siihen suuntaan. Kiva kun lähdettiin vaikka aamukuudelta herätessä sateenropinaan olikin vähän katumusta koko ilmottautumisesta. 

8. huhtikuuta 2013

Treenikentät, sulakaa jo!

Käsi ylös kaikki, jotka ovat lopen kyllästyneet talveen! Miten tuo lumi edes voi sulaa näin järjettömän hitaasti? Minä haluan jo kuralätäköitä, hiirenkorvia ja valkovuokkoja! Eilen illalla kehtasi vielä sataa lisää lunta. Ehdin jo toivoa, että viikon sisään kaikki treenikentät olisivat sulaneita ja pääsisimme treenaamaan lenkkareissa ja kollareissa. Olen nimittäin myös todella kyllästynyt toppatakkiin. Tahdon jo säät, jolloin ulos mennessä ei tarvitse kuin vetää treeniliivi päälle ja laittaa kunnon kävelylenkkarit jalkaan, eikä treenatessa tule liian kylmä eikä liian kuuma. 

Projektina Kiiran kanssa on tällä hetkellä leikkiminen. Lauantain lyhyissä treeneissä se itse asiassa jopa innostui leikkimään kanssani kepillä vaikka olimme täysin vieraalla kentällä. Otettiin leikin yhteydessä ihan muutaman askelen seuruupätkiä. Jatkossa yritän aina leikkiä ennen kuin otan mitään tokoa. Toivottavasti se siitä lähtisi sujumaan myös häiriöisemmässä paikassa. Kiva olisi myös jos Kiira innostuisi joku päivä leikkimään jollain muullakin kuin kepeillä. 

Toinen projektimme koskee noutamista. En tiedä onko minut kirottu vai mikä siinä on, mutta minä vain en saa opetettua sitä pirun kapulan hakemista. Olin jo päässyt niin pitkälle, että Kiira nosti kapulan ylös maasta ja odotti, että saan napattua sen käteeni. Ihan hyvä alku. Sitten yritin naksauttaa siitä, että Kiira liikahtaisi minua kohti tai toisi kapulaa oma-alotteisesti käteeni, mutta sen sijaan sain aikaan koiran, joka ottaa kapulan suuhunsa ja pakittaa muutaman askelen taaksepäin. Arrrg! Ja ennen kuin tajusinkaan olin epähuomiossa vahvistanut noista peruuttavista askelista vaikka kuinka monta kertaa. 

Minulla on siis tällä hetkellä tokokoira, jonka nouto on sitä, että se ottaa kapulan suuhunsa ja pakittaa minusta poispäin. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Yritän nyt korjata tätä palkan suunnalla. Annan palkan ihan sylistäni, kun aikaisemmin olen naksautuksen jälkeen heittänyt palkan jonnekin taaksepäin, joten ehkä se tästä nyt sitten lähtee korjaantumaan. Yritän myös olla aktiivisemmin naksauttamatta niistä liikahduksista poispäin vaan ainoastaan liikahduksista minua kohti. 

Meillä on muuten jälleen tokomöllit viikonloppuna. Katsotaan miten nämä menevät ja jos sitä sitten pitäisi ilmoa lähtemään virallisiin. Voisihan virallisissa ainakin käydä kokeilemassa ja katsomassa millaista siellä on. Onneksi noutaminen ei kuulu alokasluokan liikkeisiin, sillä muuten emme varmaan koskaan olisi kisavalmiita. Vaikka kyllähän meidän peruutusnoudosta pitäisi vähintäänkin tyylipisteitä saada. 

Kiiran sukutaulu

Innostuin tässä yhtenä päivänä väsäämään Kiiran sukutaulun ja tutkimaan samalla hieman tarkemmin Kiiran taustalla olevia koiria. Se olikin yllättävän antoisaa. Tämän postauksen myötä haastankin lukijoitani tutkimaan vielä hieman tarkemmin oman koiran sukutaustan. Suosittelen vahvasti käyttämään muitakin tietokantoja kuin koiranettiä.

SUKUTAULU
C.I.B C.I.E DK MVA LV MVA LT MVA
JMV-08 JV-08 V-08 LTV-10 BALTV-10
Pjotr Deabei
A/A 0/0 BH JK1
BISS CH 
Corsini Valentino
A/A
C.I.B FR CH LUX CH MCO CH US CH BE CH
Gourou du Crepuscule des Loupes
A/A 0/0
UK CH
Corsini Milennium
A/A
C.I.B CZ JCH CZ CH
Delphine Erlander
A/A 0/0 IPO3 ZVV2
NL CH 
Djaegar van de Lamar
B/B
AU CH 
Grimmendans Xeres
A/A
Flammeus Candy Mix
A/A 1/1
BALTV-05 LTV-05 LVV-09
Mustantuiskun Zonathan    
A/A 0/0
FIN MVA JMV-98 
Mustantuiskun Rocfeller
A/A 0/0 HK2
Pyrytuulen Jerina
A/A 0/0
BALTV-05 EUV-06 LTV-05 EEVV-12
Bestseller Yoplait
A/A 0/1 BH AGI3
Ohio de la Tangi Morgane
A/A
Bestseller Goodwill Game
A/A

Kiiran emä on Flammeus Candy Mix, erittäin hyväluonteinen ja vahvahermoinen narttu, joka teki minuun vaikutuksen saman tien. Itse asiassa alunperin olin ihastunut Candyn kuvaan ja todennut luonnepisteitä vilkaistuani, 205 +++, että tuosta koirasta minä haluan pennun. Silloin en vielä tuntenut belgilinjoja ja -sukuja kovinkaan hyvin, mutta onneksi sattumalta tulin valinneeksi nartun oikein kivasta suomalaisesta näyttelylinjasta. Candyn sisarukset ja vanhemmat ovat kuulemani mukaan olleet rauhallisia ja hyvähermoisia koiria. 

Hyvää olen kuullut myös isän suvusta. Kiiran isä Pjotr Deabei on tsekkiläinen tuontikoira, jolla on Suomessa kahdeksan pentuetta ja ihan mielenkiintoinen sukutaulu. Bonoa en harmikseni ole vieläkään onnistunut tapaamaan. Kiiran isä on joka tapauksessa erittäin hyvin näyttelyissä menestynyt uros. Tittelirivi on melko vaikuttava: C.I.B C.I.E DK MVA LV MVA LT MVA JMV-08 JV-08 V-08 LTV-10 BALTV-10. Bonolla on myös tulos jäljeltä ja Bonon sisaruksilla on tuloksia mm suojelusta. Bonon emä Delphine Erlander on myös saanut tuloksia suojelusta. 

Kiiran suku on puhtaasti näyttelylinjainen. Pjotr Deabein taustalta löytyy useita eurooppalaisia näyttelytähtiä, pääasiassa Corsinin koiria, eivätkä Candynkaan vanhemmat tai muu suku mitenkään huonosti ole näyttelyissä pärjänneet. Itse kuitenkin arvostan eniten Kiiran suvussa sitä kuinka tasapainoisia ja rauhallisia koiria emän taustalta löytyy. Isän puolen suvusta tulee ymmärtääkseni enemmän tuota vietikkyyttä ja terävyyttä. 

Hard Candy's B-pentueen sukusiitosprosentti on koiranetin mukaan 4. polvessa 0,00% ja 8. polvessa 4,20% eli aika tyypillinen rotukoiran sukusiitosaste. Ei erityisen suuri, mutta ei poikkeuksellisen pienikään. Mitään erityisiä elinvoimaisuuden vähenemisen merkkejä ei ole toistaiseksi näkynyt. Tosin jonkin verran suvussa liikkuu allergioita. Luustoltaan Kiiran suku on kuitenkin tervettä. Muutamia löysähköjä kyynäriä on esiintynyt äidin puolella sukua, mutta lonkat ovat olleet priimaa. Epilepsiavapaa suku ei myöskään ole. Isän puolelta yhdellä Kiiran puolisisaruksella on todettu epilepsia ja emän puolelta isoäidin veljellä ja sedällä on epilepsiaa. Myös harmaakaihia ja ylimääräisiä ripsiä liikkuu suvussa.

Kiira muistuttaa paljon emäänsä Candya niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. Kiira tosin on epävarmempi ja pidättyväisempi. Kiirassa on myös puolustushalua vaikka muille jakaa. Erityisen arkana tai heikkohermoisena en kuitenkaan ole Kiiraa koskaan pitänyt vaikka se ehkä onkin omaan makuuni turhan epäluuloinen kaikkea vierasta kohtaan. Jossain määrin Kiira myös on stressiherkkä, eikä toivu säikähdyksistä kovinkaan nopeasti. Muuten olemukseltaan Kiira on herkkä, kiltti, säyseä ja rauhallinen. Se rakastaa rapsutuksia ja on erittäin koirasosiaalinen.

Koska en ole ikinä tavannut Bonoa, en osaa oikein sanoa mitä Kiira on perinyt isänsä puolelta - muuta kuin suuret korvat. Olen kuitenkin tavannut isän muita pentuja. Kiiraa ja joitakin Kiiran puolisisaruksia yhdistää usein pidättyväisyys, puolustushalu ja terävyys. Kaikkeen uhkaan reagoidaan taistelulla. Olen joskus miettinyt, että varmaan tämä on nyt sitten sitä suojelukoiraverta isän puolelta, harmi vain, että Kiiran tapauksessa se yhdistyy epäluuloisuuteen. Jännä nähdä miltä Kiiran puolustushalu ja hermorakenne näyttävät tytön vähän vielä kypsyttyä.

Lopuksi sanon vielä, että koirien kasvattaminen ei todellakaan ole helppoa ja nostan kasvattajille hattua siitä, että jaksavat uurastaa koirasukujen parissa. Usein on vaikea erottaa perimän ja ympäristön luomat luonteenpiireet, eikä koirien luonteen tulkintakaan aina osu oikeaan, joten jalostusmateriaalin valitseminen on varmasti hyvin vaikeaa. Me myös usein näemme koirissamme sitä mitä haluamme nähdä. Olenkin monesti pohtinut, että muistuttaakohan Kiira oikeasti ollenkaan äitiään vai kuvittelenko minä vain, koska kovasti aina halusin Candyn kaltaisen koiran. Olen myös aina ollut erittäin kiinnostunut perinnöllisyydestä ja haluan aina kovasti nähdä Kiirassa samankaltaisuuksia sen sisarusten kanssa.

7. huhtikuuta 2013

Kirjavinkki: Koirien kieli ja käyttäytyminen

Jos joku ei vielä ole edes selannut tätä kuvitettua teosta koirien käyttäytymisestä, niin suosittelen juoksemaan kirjastoon tai kirjakauppaan mahdollisimman pian. Barbara Handelmanin Koirien kieli ja käyttäytyminen on koirien elekielen kattavasti esittelevä teos. Se kertoo kaiken sen koiran käyttäytymisestä, jonka jokaisen koiranomistajan pitäisikin tietää pystyäkseen todella ymmärtämään koiran käyttäytymistä ja lukemaan koiran elekieltä.

Kirja toimii pääasiasssa koirien käyttäymiseen liittyvän terminologian selittäjänä, sillä kirjan rakenne on hyvin hakukirjamainen, mutta samalla kirjan havainnollistavat kuvat yllä opettavat myös paljon koirien käyttäytymisestä. Koiran käyttäytymisen selittäminen ei kuitenkaan ole kirjan pääpointti vaan koiran käyttäytymiseen liittyvän sanaston selittäminen. Mikäli et siis vielä tiedä mitä tarkoittaa allelomimeettinen käyttäytyminen tai et tiedä mitä eroa on kilpailuaggressiolla ja pelkoaggressiolla, suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän kirjan. Kirjasta saa myös paljon tietoa siitä mitä koiran yksittäiset eleet tarkoittavat ja kuinka niitä eri asiayhteyksissä pitäisi tulkita. 

Omaan silmään kirjan huono puoli on hieman sekava kuvanasettelu ja hakusanojen sekava järjestys. Kappaleet on aakkostettu niiden englannin kielisen nimen mukaan ja sen takia suomen kielisessä käännöksessä ymmärettävästikään ei järjestyksessä ole mitään järkeä. Onneksi englannin kielinen termi on kuitenkin myös jätetty näkyviin. Samoin kuvien rumasta asettelusta huolimatta kuvat ovat kuitenkin erittäin hyvälaatuisia ja havainnollistavia. Kuvissa esiintyy monen näköistä koiraa ja useita erilaisia koiraeläimiä. 

Kirjan pohjana on käytetty tuoreita tutkimuksia koiraeläinten käyttäytymisestä. Kirja on julkaistu vuonna 2008, ja vaikka viisi vuotta on paljon tieteen maailmassa, näyttäisi tämä kirja sisältävän melko tuoretta tutkimustietoa.  Itse kirjailia Barbara Handelman toimii opaskoirien kouluttajana ja hänellä on kymmenien vuosien kokemus koirien elekielen tarkkailusta. 

Suosittelen tätä kirjaa kaikille koiranomistajille. Kirja ei niinkään ole sellainen, joka kaikkien täytyy lukea vaan enemmänkin sellainen, joka kaikilla on oltava hyllyssään. Kirja toimii erinomaisena hakemistona koiran käyttäytymiseen liittyvissä termeissä. Siitä voi helposti ja nopeasti myös tarkastaa miksi oma koira elehtiin niin kuin elehtii tai miltä pelokas koira näyttää verrattuna esimerkiksi dominoivaan. Itse viihdyin pitkän aikaa ihan vain kuvia selaillen ja kuvatekstejä lukien. Aivan loistava kirja.  Koiran käyttäytymisen tunteminen helpottaa todella oman koiran ymmärtämistä.

4. huhtikuuta 2013

Rotujalostus on umpikujassa

Rotukoirat kärsivät monista sairauksista kapean geenipoolinsa takia. Sitä ei voi painottaa tarpeeksi. En puhu ainoastaan rakenteellisesti sairaista roduista vaan kaikista rotukoirista. Usea tutkimus on todistanut, että sukusiitos johtaa elinvoimaisuuden vähenemiseen ja useisiin perinnöllisiin sairauksiin. Jokainen rotu on luotu  jonkin asteisella sukusiitoksella, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä sukusiittoisemmaksi kanta muuttuu. Tämä ei ole enää edes mielipide asia. Kun suljettu kanta lisääntyy ainoastaan keskenään, ajaudumme lopulta geneettisen umpikujaan.

Minä pidän koirissa niiden erilaisuudesta ja monimuotoisuudesta. Minä pidän koiraroduista. Minä kuitenkin väitän tämän hetkisen rotujalostuksen olevan järjetöntä. Tämän hetkinen rotukoirajalostushan perustuu sille ajatukselle, että rotupuhtaus tekee toisista koirista arvokkaampia kuin toisista, minkä takia ainoastaan näitä puhdasrotuisia käytetään jalostukseen. Miettikää nyt! Koirien jalostamisessa ensisijaisin kriteeri ei ole terveys, luonne tai edes ulkonäkö vaan jokin niin abstrakti kuin rotupuhtaus.

Mitä rotupuhtaus sitten on? Se ei ole mitään. Se on täysin aattelinen käsite, vähän samanlainen kuin aateluus, jota ei voi järjellä perustella. Puhdasrotuisia ovat ne koirat, joilla on jonkun aatteellisen yhdistyksen rekisteripaperit. Tällaisia yhdistyksiä ovat esimerkiksi FCI ja ACK. Meinasin ensin kirjoittaa, että puhdasrotuisia ovat ne koriat, joiden linjat voidaan vetää niihin muutamiin kantakoiriin, jotka rodun ovat aloittaneet, mutta itse asiassa puhdasrotuisuuden määrittää nimenomaan se, että ne ovat jossain näistä rekistereistä. Toisaalta taas nämä rekisterit eivät myönnä toistensa koiria puhdasrotuisiksi vaan ainoastaan omansa.

Joka tapauksessa itse en pidä tuota rekisteritunnusta (sarja numeroita ja paperilappu) oikein minkään arvoisena. Sen sijaan minä kyllä arvostan rotujen tarjoamaa mahdollisuutta valita erityyppisistä koirista itselle se sopivin. Mutta se, että koiria ei enää jalostettaisi sen perusteella onko niillä rekisteripapereita, ei tarkoita sitä, että koirien moninaisuuden rikkaus kadotettaisiin. Se tarkoittaisi vain sitä, että koiria risteytettäisiin ensisijaisesti niiden ominaisuuksien, eikä niiden sukupapereiden perusteella.

Olenko minä ainoa, joka on sitä mieltä, että tässä on jokin pahasti vinossa? Näkeekö kukaan muu tätä järjettömyyttä? Tämän päivän rotujalostuksen tärkein kriteeri on se, että koirat ovat jotain sukua keskenään. Minkä saa ihmiset ajattelemaan, että ainoastaan saman kannan sisällä lisääntyminen on ainoa oikea tai edes järkevä ratkaisu? Mikä saa ihmiset edes ajattelemaan, että rotupuhtaus on vaalimisen arvoinen asia? Järki ei tämän ajatusmallin takana ainakaan ole.

On vain puhdas fakta, että mikäli rotuunottoja ja roturisteytyksiä ei hiljalleen aleta tehdä suuremmassa mittakaavassa, kuolevat rotukoirat sukupuuttoon. Rotukoirajalostuksessa ei voi enää mennä eteenpäin mitenkään muuten. Se ei auta, että kannasta löydetään ne muutamat terveet huippuyksilöt, joita sitten käytetään jalostukseen. Se ei poista sairauksia. Sitä paitsi vain muutaman yksilön käyttäminen johtaa vain geenipoolin nopeampaan kaventumiseen.

Toisten rotujen tilanne on huonompi kuin toisten. Usein kuulee rotukoiraharrastajien selittelevän, että ei risteytyksiä vielä tarvita, koska tämä oma rotu on vielä kohtalaisen terve. Miksi nämä ihmiset eivät ota opikseen niistä sairaammista roduista? Täytyykö se oma rotu tosiaan ensin pilata ennen kuin sen hyväksi tehdään jotakin? Tietenkin tähän liittyy monia käytännön ongelmia. Roturisteytyspennut eivät välttämättä menesty näyttelyssä, niitä ei välttämättä saa myydyksi niin hyvin ja ne saattavat tuoda rotuun yllättäviä piirteitä. Monia käytännön ongelmia voi ilmetä. Saattaa vaikka tulla värivirheellisiä koiria. Kysymys kuuluukin, että ovatko nämä ongelmat oikeasti pahemmat kuin ne ongelmat, jotka tulevat suuren sukusiitosrasitteen myötä?

Suomessa Kennelliitolla on monopoliasema koiraharrastusmaailmassa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli et kannata kennelliiton aatteita, ei sinulla ole paljoakaan harrastusmahdollisuuksia. Toisin sanoen käytännössä on hyvin vaikea jalostaa sekarotuisia harrastuskoiria. Sekarotuiset seurakoirat ja työkoirat kuitenkin leviävät kaiken aikaa. Ja kaikki tällaiset eivät suinkaan ole mistään pentutehtaasta. Moni vain on ymmärtänyt, että se että koiralla on rekisteripaperit, ei tee siitä parempaa kuin jostakin toisesta koirasta. Kylmä totuus on, että usein sekarotuinen jopa on parempi, koska se ei kärsi sukusiitoksen rasitteesta.

Kaiken tämän purkautumisen jälkeen minun on sanottava, että en suinkaan vihaa rotukoiria, enkä halveksi rotukoirakasvattajia. Päinvastoin olen erittäin kiinnostunut koiraroduista. Luultavasti seuraava koiranikin tulee olemaan rotukoira. Itse asiassa minä oikein mielelläni saattaisi olla mukana jossakin rotuihin liittyvässä kasvatusprojektissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sulkisin silmäni tosiasioilta, eikä muidenkaan koiraroduista pitävien ihmisten pitäisi sitä tehdä. Rotujen tilannetta ei auteta ummistamalla silmät.

Minä toivon sydämeni pohjasta, että saan jonakin päivänä nähdä sen päivän, kun roturajat avataan. Se päivä ei tosin ihan heti taida olla koittamassa. Rotupuhtausaate on todella syvään juurtunut. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä. Kennelliitto on tänäkin vuonna sallinut jo yhden roturisteytyspentueen. Yhdellä roturisteytyksellä ei koiria pelasteta, mutta minä näen sen merkkinä siitä, että yhä useampi on havahtunut ymmärtämään missä tilanteessa rotukoirat tänä päivänä ovat.

Lue lisää:

Rotujalostuksen ongelmat

Vapaapäivien viettoa

Kuinka harrastuskoiran omistajat viettävät vapaapäivänsä? No, seitsemältä aamulla heräten, jotta voisi aikaisin aamusta lähteä suoraan treenikentälle ja siitä sitten suoraan kevättalven hankiin juoksuttamaan koiria. Loppupäivä sen jälkeen meneekin valokuvia muokaten, koirakirjoja lukien ja treenisuunnitelmia tehden. Heh. Näyttääkö muka jonkun muun koiraharrastajan vapaapäivä erilaiselta?

Olen Kiiran kanssa ottanut möllipääsiäisen jälkeen hieman kevyttä tokoa. Ihan vain jotain yksinkertaista. Pysähtymisiä pääasiassa kun niissä oli taas mölleissä ongelmia. Mitään suurta inspiraatiota minulla ei ole ollut, mutta olen kuitenkin saanut raahattua luuni ryhmätreeneihin hakemaan meidän paljon tarvitsemaamme häiriötä. Kiiralle onkin tosi vaikaa treenata tutussa kaveriporukassa. Vieraat koirat ovat helpompia. 

Minun pitäisi varmaan ihan tosi alkaa treenata tuota leikkimistä. Olemme sen verran Kiiran kanssa edistyneet, että nyt se jo leikkii ihan kivasti tutuissa paikoissa, mutta vielä pitäisi saada se rentoutumaan vieraassakin paikassa niin paljon, että malttaisi leikkiä. Liikkeisiin tarvitaan innokkutta. En nimittäin oikein jaksa uskoa, että pääsemme kauheasti alokasluokkaa pidemmälle lahnamenollamme. Toisaalta ei minulla paljoa sen pitemmälle suunnitelmia olekaan. 


Eilen kävimme juoksuttamassa koiria keväthangilla ison porukan voimin. Paikalla oli kahdeksan belgianpaimenkoiraa (Kiira, Guru, Ruki, Rena, Viena, Sinister, Deimos ja Zeus) ja näiden perässä juoksi itseään belginä pitävä collie Neira. Tästä lenkistä tulikin sitten napattua satoja kuvia. Käykäähän siis ehdottomasti katsomassa kiharagalleria ja riikkusgalleria.

Hämmästyttävän hyvin tuli juttuun näinkin suuri koiralauma vaikka oikeastaan kaikki olivat hyvin nuoria. Tai ehkä juuri siksi. Kaikki koirat olivat toisilleen myös entuudestaan enemmän tai vähemmän tuttuja. Minusta on aina hauska seurata koirien keskinäisiä välejä. Jälleen kerran Kiira roikkui pääasiassa Deimoksen perässä haukkumassa. Pistin myös merkille, että se liikkui Rukin (toinen nuori narttu) perässä melko dominoivin elkein häntä korkealla ja karvat pystyssä. Riitaa ei kuitenkaan syntynyt.

Vasemmalta oikealle: Kiira, Ruki, Rena, Guru, Viena, Neira, Sinister, Zeus ja Deimos

Hard Candy's Blue Heaven ja sen puolisisarukset Mustantuiskun Savannah ja Mustantuiskun Sinister

Bikiniblondit Kiira ja Rena

Guru, Kiira ja Deimos

Hard Candy's Blue Heaven ja Kharon van de Pillendijk