5. maaliskuuta 2013

Kuka minä olisin ilman koiria?

Tällainen postaus on nyt pyörinyt aika monessa blogissa, joten ajattelin itsekin kirjoittaa ajatuksiani aiheesta silläkin riskillä, että postauksesta tulee ällökliseinen "koira on ihmisen paras ystävä" -postaus. Olen silti miettinyt viime aikoina paljon sitä millaista elämä olisi ilman koiria? Mitä minä tekisin, jos en olisi lenkillä koirien kanssa? Mistä minä huolehtisin, jos en murehtisi koirani käytösongelmia? Kuka minä oikein olisin, jos minulla ei olisi koria? Minun koirahistoriani on toistaiseksi vielä lyhyt, mutta lyhyessäkin ajassa olen kuitenkin tehnyt koirista niin lähtemättömän ja välttämättömän osan elämääni, että en osaa kuvitella enää elämääni ilman niitä. 

Kuitenkin koska siitä on niin vähän aikaa, kun sain ensimmäisen koirani, muistan oikein hyvin ajan ennen sitä. Harrastuksiini kuului lukeminen ja kirjoittaminen sekä intohimoinen roolipelaaminen. Kaikkia noita harrastan yhä edelleen, mutta pienemmässä mittakaavassa, koska ymmärrettävästi koirat vievät todella paljon aikaa. Etenkin koska tahdon osallistua niin paljon myös lähipiirini koirien elämään. Minulla on kädet täynnä koiria aamusta iltaan vaikka itse omistan ainoastaan yhden koiran.

Oma Kiirani on kuitenkin koiristani se, joka on vaikuttanut elämääni eniten. Enhän minä enää edes oikein tiedä kuka minä olisin ilman Kiiraa. Se on minun elämäni koira. Minun ystäväni, varjoni, sieluni, kaikki kliseiset ällötermit täyttävä, rakas otukseni. Tietysti muutkin koirani ovat minulle todella tärkeitä, mutta Kiira on se, jonka kanssa minä olen tutustunut tähän koiramaailmaan. Molemmille kaikki tämä harrastuskoiran omistamiseen liittyvä on todella uutta, mutta tavallaan me tuemme toisiamme kaiken tämän uuden, ja välillä vähän pelottavankin, keskellä.



Sanoisin koiraharrastuksen parhaita puolia olevan (kliseisesti) kaikki uudet tuttavat ja ystävät. Olen aivan ihmeissäni siitä miten helpoksi yhteinen aihe tekee uusien tuttavien hankkimisen. Sanotaan, että koriapiirit ja etenkin rotupiirit ovat aivan mahdottoman riitaisia, mutta itse olen toistaiseksi välttynyt tällaisilta ihmissuhteilta. Sen sijaan olen saanut paljon kavereita ja tuttuja. Sellaisia joiden kanssa on helppo puhua niitä näitä koirista lenkin yhteydessä. 

Uskoisin siis olevani paljon yksinäisempi ilman koiria. Minulla ei olisi kuin muutama erittäin hyvä ystävä, joiden kanssa pääasiassa viettäisin aikaa kirjastossa tai kahvilassa lukemassa ja opiskelemassa. Sellainen minä olin ennen koiria. Nykyään vietän todella paljon aikaa tapaamalla uusia ihmisiä erilaisissa tapahtumissa. Koirat ovat opettaneet minut huomattavasti entistä sosiaalisemmaksi vaikka ei minusta mitään seurapiirihaita saa tekemälläkään. Voisin kuitenkin sanoa, että uusien ihmisten tapaaminen on mielestäni jopa... ihan kivaa.

Yksi konkreettisesti muuttunut asia koirien hankkimisen jälkeen on pukeutuminen. Ennen minä katsoin hyvin tarkkaan mitä puen päälle, mutta nykyään oikeastaan kaikki vaatteeni ovat joko kuraisia tai karvaisia. Tärkeimpiä vaatteitanikin ovat tänä päivänä paksu pilkkihaalari, kulahtaneet talvikengät, berran treeniliivi ja joukko likaisia kollarihousuja. Ja kaikki nämä vaatteet haisevat enemmän tai vähemmän koiranruoalta. Ilman koiria minä toisin sanoen pukeutuisin huomattavasti paremmin. 

Kaikkein parhain puoli koiran omistamisessa on kuitenkin märkä kuono aamuisin poskea vasten, pörröinen turkki sormien alla ja heiluva häntä yhteisen leikin aikana. Ja ennen kaikkea se sekunnin luottavainen ja suojeleva katse metsälenkillä, jolloin koira malttaa pysähtyä katsoakseen olenko yhä mukana, että enhän vain hävinnyt minnekään kesken kaiken. Tiedättehän te sen katseen? Sen katseen omistajan ja koiran välillä, sen pienen hetken, joka kertoo, että koira ja omistaja ovat kaikki kaikessa toisilleen.


Epätoivon hetkelläkään en vaihtaisi tätä elämää mihinkään muuhun. Toisinaan kuitenkin kaipaan todella paljon entistä koiratonta elämääni. Silloin minulla oli niin paljon enemmän aikaa sellaisille harrastuksille, jotka edelleen ovat minulle tärkeitä, mutta joiden kanssa saan puuhata aivan liian vähän. Toistaiseksi olen kuitenkin onnistunut säilyttämään kaikki uudet ja vanhat harrastukset osana elämääni. Tulevana kesänä minä joudun ensimmäisen todellisen valinnan eteen kun belgianpaimenkoirien erikoisnäyttely on samana päivänä kuin Ropecon.

Vielä en vuoteen tai pariin aio hankkia itselleni toista koiraa Kiiran kaveriksi, mutta uskon kuitenkin vahvasti, että koirat tulevat olemaan osa elämääni vielä monta kymmentä vuotta. Koirat ovat antaneet minulle niin paljon, että takaisin ei ole enää menemistä. Koiraton elämä tuntuisi niin tyhjältä ja onnettomalta. Tähän minä päätän tämän kliseisen postauksen itsestäni. 

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Tunnen niin samoin tässä asiassa!:)

    VastaaPoista
  2. "SE" katse. Juu, se tiietään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se katse pelastaa päivän kuin päivän.

      Poista
  3. Ekaa kertaa vilkasin blogiasi ja löysin tämän postauksen. Hieno postaus! Suoraa vastausta kysymykseeni "miltä tuntuisi omistaa koira?" Vastaus miellyttää minua hyvin paljon, joten ei se niin kamalaa olisi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Ja ei, ei se kamalaa olisi, koiran omistaminen on (huonoistakin puolistaan huolimatta) aivan mahtavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.