8. maaliskuuta 2013

Kiharavahtina V

Tämä on viimeinen kiharavahtina -osa. Eilen vanhempani tulivat takaisin Karibian risteilyltään ja minä muutin takaisin kotiin Kiiran kanssa. On muuten ihana olla kotona. Tosin kaipaan kyllä sitä isoa takapihaa jonne oli niin helppo päästää koirat aamu- ja iltapissoille. Olen aivan huisin kade kaikille, jotka saavat elää koiransa kanssa sellaisessa talossa, jossa on edes jonkinlainen oma piha. 

Viimeinen yö porukoillani meni vähän levottomasti, sillä Kiira oli edellisenä yönä varastanut tiskipöydällä sulamassa olleen NEU paketin. Oletettavasti vatsaan oli ihanan ruoan mukana mennyt myös pakkausmuovi. Joka tapauksessa taisi Kiiralla olla vatsa aika kipeä. Tyttö ravasi edes takaisin ja raapi pihan ovea koko yön. 

Pakko myös sanoa, että hieman on tyhjä olo nyt, kun ei ole kumpaakaan kiharaa yrittämässä syliin.  Ei kumpaakaan nappisilmää kerjäämässä rapsutuksia. Siihen ehti jo tottua. Kiharat tosin taitavat olla onnellisia nyt kun saivat mammansa takaisin ja nyt kun talossa ei enää ole muita koiria kilpailemassa huomiosta, leluista ja parhaista makuupaikoista. 

2 kommenttia:

  1. Voi Kiiraa, paranemisia!

    Meillä oli Femma yhden yön hoidossa harjoittelemassa mammasta erossa oloa, oli muuten tosi outoa kun joku ei kokoajan seurannut tai tuonut lelua jalkoihin!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites Femma pärjäsi? Kiiran oli alkuun vaikea olla hoidossa edes tutussa paikassa ilman minua. Luultavasti se stressaisi jos nytkin antaisin sen hoitoon puolivieraalle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.