29. maaliskuuta 2013

Kuinka monta koiraa on tarpeeksi?

Tässä viime päivinä olen pyöritellyt ajatusta useamman koiran omistamisesta. Mikä on liian monta? Yksi koirahan on pakko olla. Tietenkin. Mutta lähes kaikilla koiraharrastajilla tuntuu olevan vähintään se kaksi. Kolme tai neljäkään ei ole harvinainen lukema. Viisi ja kuusi sen sijaan alkavat jo olla paljon. Ellet ole kasvattaja, sinua katsotaan hieman kieroon, kun kerrot omistavasi kuusi koiraa. Kasvattajilla jostain syystä hyväksytään helpommin suuri koiramäärä kuin muilla. Silti kasvattajiakin aletaan katsoa hieman pitkään mikäli koiramäärä lähenee kymmentä. 

Voisimmeko tästä vetää sen johtopäätöksen, että kymmenen alkaa olla maksimi hyväsytty koiramäärä? Toisaalta minä kyllä uskon, että joku pystyy pitämään yli kymmenestäkin koirasta hyvää huolta, mikäli on tarpeeksi tilaa (oma tarha - kymmentä koiraa tuskin kukaan pystyy pitämään sisällä) ja koirien kanssa harrastetaan sellaista lajia, että niiden aktivoiminen hoituu pääasiassa yhtäaikaa (vetoharrastus - tavoitteelinen agility kymmenen koiran kanssa lienee mahdotonta). 

Varmasti on myös eroja siinä kuinka monta aktiivisesti koiria hoitavaa ihmistä taloudessa on. Kuusi koiraa on helpompi nähdä sellaisessa perheessä, jossa vaikkapa kolme ihmistä hoitavat koiria yhdessä, koska siinä tapauksessahan koirat jakaantuvat kolmelle ihmiselle. Vaikka koirilla olisikin eri ohjaajat, alkaa kuusi koiraa samassa taloudessa silti olla aika paljon. Mitä enemmän koiria sitä todennäköisempää, että joistakin resursseista tulee pulaa, mikä taas johtaa riitoihin. Tila on usein aliarvioitu resurssi. Jos koiralla ei ole tarpeeksi tilaa väistää tai vetäyty rauhaan, aiheuttaa se aivan varmasti kitkaa lauman sisällä. 

Entä vaikuttaako koiran koko asiaan? Onko neljä pientä koiraa eri asia kuin neljä suurta koiraa? Monen mielestä kyllä on, ja itsekin olen kallistumassa tähän suuntaan. Äitini villakoirasekoitukset ovat huomattavasti helpommat ottaa hoitoon kuin kämppikseni aktiiviset paimenkoirat. Näppärän kokonsa ansiosta kääpiökoiria on helpompi kuljettaa paikasta toiseen, niiden ylläpito on reippaasti halvempaa ja usein pienet seurakoirarodut ovat luonteeltaan säyseämpiä. 

Tästä pääsemmekin toiseen usein keskusteltuun aiheeseen eli siihen millä aikavälillä koirat tulisi ottaa. Tyypillisin malli lienee se, että toinen koira otetaan sitten, kun ensimmäinen on kaksi tai kolme vuotta vanha. Se on se hyväksytty malli. Mikäli otat kaksi pentua yhtä aikaa, sinua katsotaan todella pahasti, sillä ajatellaan, että sinulla ei mitenkään voi olla molemmille pennuille aikaa. Paitsi jos olet kasvattaja. Kasvattajilla jostain syystä ajatellaan aina olevan enemmän aikaa koirille kuin muilla koiraharrastajilla.  

Itse tahtoisin kolme koiraa. Se olisi mielestäni hyvä lukumäärä. Yksi selkeästi muita vanhempi eläkeläinen ja kaksi nuorempaa tai sitten kaksi veteraanikäistä ja yhden nuoremman. Sellainen olisi mielestäni hauska lauma. Kaksi koiraa ei vielä muodosta selkeää laumaa ja siksi kolme koiraa olisi kiva omistaa. Kaksi aktiivisessa harrastusiässä olevaa koiraa vielä menee, mutta kolme alkaa olla hieman liikaa, joten siksi en kolmea koiraa välttämättä haluaisi ihan tasaisilla kahden vuoden ikäeroilla. Samasta syystä en myöskään ottaisi kolmea pentua saman tien tai adoptoisi kolmea aikuista koiraa yhtä aikaa.  

Joskus haaveilin seitsemästä koirasta, mikä lienee itselleni se ehdoton maksimimäärä, mutta toistaiseksi en ole tällaista lukumäärää pitänyt missään mielin realistisena. Hauska ajatusleikki se silti on. Kolme siperianhuskya vetoon, kaksi paimenkoiraa tokoon, yksi pystykorva pihanvahdiksi ja yksi seurakoira halittavaksi. Heh heh. Seitsemän koiraa voisin omistaa, jos asuisin maalla, eikä minulla olisi muuta tekemistä kuin vahtia koiriani. Ja se harrastus, jota koirien kanssa haluaisin harrastaa, vaatisi todellakin niin monta koiraa. Ja minulla olisi pari käsiparia lisää auttamassa koirien hoitamisessa. Ja voittaisin lotossa. 

Itse näen kahdesta neljään koiraa sellaisena sopivana määränä yhdelle ihmiselle riippuen hieman koiran roduista ja omistajan harrastuksista. Loppupeleissä jokainen itse varmasti tietää parhaiten kuinka montaa koiraa juuri itselle on se oikea määrä. Niin kauan kuin koirista pidetään hyvää huolta, ei varmasti ole mitään merkitystä millä ikäerolla koirat on otettu tai kuinka monta niitä sattuu saman katon alla asumaan. Eli, lukijat, mikä on teidän mielestänne sopiva koiramäärä yhdelle ihmiselle? Monta koiraa teillä itsellänne on ja kuinka monesta koirasta haaveilette?

Kolme saman katon alla asuvaa koiraa. Kuvassa Kiiran kanssa kämppäkaverin Neira ja Viena.

27. maaliskuuta 2013

Vuoden ensimmäinen mökkiretki

Eilen teimme retken mökille kokoonpanolla Kiira, Neira ja Viena. Lumi sulaa tänä talvena hitaasti, joten perillä meitä odotti valtavan lumikerroksen läpi kahlaaminen mökin ovelle ja koko talven kylmänä olleen saunamökin lämmittäminen kosteilla puilla. Molemmissa onnistuimme kuitenkin kiitettävästi. Mukana olleet lumiaruat (Kiira ja Neira) auttoivat pihan tallaamisessa. Koska tosiaan kevään tulo on tänä vuonna viivästynyt, oli järvikin yhä tukevan jään ja lumen peitossa. Siitä oli kuitenkin se hyvä puoli, että koirilla oli valtavasti tilaa juosta.

Kiira aloitti jo mökkitiellä vouhkaamiseen ja pörräämiseen ("Jee! Mökki! Jee!") ja kun viimeinkin auton ovet avattiin, se säntäsi suoraan juoksuun, eikä pysähtynyt ennen kuin vasta illalla, kun oli aika lähteä kotiin. Siinä vaiheessa Kiira oli jo todella väsynyt. Itse asiassa minä huijasin sen hämärän laskeuduttua autoon syömään iltapalaa, koska muuten sitä ei olisi mitenkään saanut lähtemään mökiltä pois. Kiirahan alkaa vältellä meitä, kun näkee, että autoa aletaan pakkaamaan. Se niin rakastaa mökillä olemista. Siellä kun saa vapaasti mennä ja tulla ovesta. Ja saa osallistua kaikkeen sellaiseen jännittävään mökkitekemiseen kuin haravoiminen, puunhaku ja grillaus.

Ei retkestä sen enempää. Meillä oli hauskaa ja koirat saatiin väsytettyä. Annetaan kuvien puhua puolestaan. Lisää kuvia voi toki käydä katsomassa kiharagalleriasta. Suosittelen tavalliseen tapaan myös kurkkaamaan Neiran ja Vienan näkökulman samasta päivästä. Vielä viimeiseksi, hei, mitä mieltä te lukijat olette uudesta kuvien päälle ilmestyvästä kuvatekstistä? 

Neira omassa elementissään

Kiira, Viena ja pallo

23. maaliskuuta 2013

Petoeläimet ja saaliseläimet saman katon alla

Meillä lintu ja kanit ovat lähes aina vapaana, mutta eri tilassa kuin koirat, koska vaikka koirat yleensä tulevat ongelmitta toimeen pikkueläinten kanssa, en koskaan uskaltaisi jättää niitä vahtimatta. Tarkan vahtimisen alla koirat ovat kuitenkin päässeet tutustumaan kaneihin ja lintuun. Kiira sietää pikkueläimiä paremmin kuin kämppiksen tai ädin koirat.

Toissapäivänä Nymfi kuitenkin pääsi livahtamaan olohuoneen puolelle. Ja tilanteesta hämmästyneet koirat säntäsivät sinne tietenkin perässä. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun Nymfi päätti laskeutua olohuoneen lattialle ja aivan liian innokas Kiira päätti napata linnun suuhunsa. Pahin pelkoni ikinä tällaisen eläinlauman keskellä. Olin aivan varma, että tämä oli Nymfin loppu. Mutta ei. Kiira vain nosti Nymfin lattialta ja päästi sen sitten takasin lentoon. Säikähtäneenä Nymfi lensi huoneen poikki verhotangolle istumaan.

Vaikka kuinka yritin etsiä, en löytänyt Nymfistä naarmuakaan. Säikähdyksestäkin se toipui yllättävän  nopeasti. Tästä on jo muutama päivä, eikä Nymfi näytä yhtään kipeältä tai vaisulta. Se lentelee ihan niin kuin ennenkin. Tapauksen jälkeen Nymfi ei edes väistä Kiiraa yhtään sen enempää kuin ennenkään  - eikä Kiirakaan osoita yhtään tavallista enemmän kiinnostusta Nymfiin. 

En tajua. Mitä oikein tapahtui? Kiira vain päätti nostaa papukaijan maasta? Jos kyseessä olisi ollut Prinssi, olisi se aivan varmasti puristaneet hampaat yhteen, ravistelleet ja syöneet linnun välipalaksi. Neirakin olisi aika varmasti murskannut papukaijan ihan vain ajattelemattomuuttaan. Toisin sanoen onneksi se oli Kiira. Sillä on niin lempeä luonne. Ja vaikka sen purukalustolla tarvittaessa revitään puut irti juurineen, niin yhtälailla Kiira pystyy kanniskelemaan vesi-ilmapalloja ja kananmunia rikkomatta niitä.


Muuten yhteiselo tämän eläintarhan eläinten välillä sujuu kyllä mallikkaasti. Esme pitää edelleen kovasti rauhallisesta Kiirasta, mutta kämppiksen pennut ovat hieman turhan rajuja sille. Etenkin Neira. Tosin Viena on kiitettävän nätisti tutustunut pupuun. Muutaman minuutin kuvaussessionkin otimme tässä pari päivää takaperin. Banaanin voimin sekä pentu että pupu malttoivat rentoutua samalle alustalle.

En kyllä aivan ymmärrä sitä väitettä, että belgianpaimenkoira on hallitsemattoman kiihkeä viettihirviö. Ei nämä meidän belgit ainakaan. Ei niillä ole mitään tarvetta alkaa riehua vain sen takia että näköpiirissä liikkuu pari pörröistä saaliseläintä. Mistään kiihtymisestä ei ole merkkiäkään. Silti on muistettava että petoeläimiä nämäkin ovat. Olenkin ruvennut entistä varovaisemmaksi tämän Nymfi kävi Kiiran suussa -episoden jälkeen. Toista kertaa ei saa tapahtua. 

22. maaliskuuta 2013

Äidin pikku prinssit ja prinsessat

Me ihmiset inhimillistämme lemmikkejämme jatkuvasti. Selitämme niiden käytöstä omien käyttäytymistapojen kautta ja uskomme niiden tuntevan sellaisia mutkikkaita tunteita kuin esimerkiksi rakkaus. Tämän lisäksi me luulemme niiden pitävän halailusta, nauttivan pukeutumisleikeistä, haluavan pinkin ruokakupin ja tarvitsevan oman sängyn. Koiria inhimillistetään helposti, koska ne ovat omistajilleen niin rakkaita. Koiranomistajat helposti ajattelevat lemmikkiensä tarvitsevan samoja asioita kuin mitä he itsekin tarvitsevat ja ilahtuvat samoista asioista kuin mistä he itse ilahtuvat. Ja rakkaalle lemmikille halutaan tietenkin tarjota kaikki mitä ikinä sen kuvitellaan tarvitsevan. 

Ja äidin pikku prinssi tai prinsessahan tarvitsee ehdottomasti suloisen tonttuasun jouluksi ja hellemekon juhannukseksi. Koirien pukeminen kuin se olisi pieni vauva tai nukke on varmasti koiran inhimillistämistä pahimmillaan. Tässä päivänä eräänä katselin kauhuissani eläintarvikeliikkeen koiravaatevalikoimaa; kimalletta, rusettia ja röyhelöä. En ole varmasti ainoa, jonka veri alkaa kiehua, kun näkee pikkukoiria puettavan tuollaisiin vaatteisiin. Koira ei tarvitse kimalletta. Se ei tule onnelliseksi kauniista vaatteista. 

Ymmärrän tietenkin, että talvipakkasilla tietyt koirarodut tarvitsevat vaatteet, enkä näe mitään syytä miksi nämä vaatteet eivät saisi olla omistajan silmään hyvän näköiset. Kimalle itsessään ei ole mikään ongelma. Ongelma on useiden vaatteiden (mekkojen, housujen, naamaisasujen) epäkäytännöllisyys. Niillä ei ole mitään muuta virkaa kuin toimia hauskan näköisinä ja turha koiran pukeminen on koiralle itselleen vain haitaksi. Pahimmassa tapauksessa vaatteet ovat epämukavat ja pukeutumistilanne stressaava, mutta vähintäänkin vaatteet vaikeuttavat koirien kommunikointia ja liikkumista.  

Kiira omistaa pitkästä karvastaan huolimatta yhden loimen, jonka tarkoitus on pitää lihakset lämpiminä tauolla, kun olemme treenaamassa kylmillä pakkassäillä. Joku voisi tästäkin sanoa, että loimi on täysin turhaa koiran inhimillistämistä. Eihän luonnossakaan koirien lihaksia pidetä lämpiminä. Tähän minun on kuitenkin sanottava, että koirani ei elä luonnossa, eikä saa luonnonvaraisen koiraeläimen tavoin tasaisesti liikuntaa päivän mittaan. Kiiran lihaksisto joutuu harrastuskoirana aivan erilaiseen koettelemukseen kuin mihin villien koiraeläinten lihaksisto joutuu. 

Minun on kuitenkin myönnettävä, että Kiira on minun pikku prinsessani. Sorrun itsekin inhimillistämään koiraani tuon tuostakin. Kuvittelen sen ajattelevan asioita kovinkin syvällisesti ja kuvailen sen toimintaa sellaisilla adjektiiveilla kuin mustasukkainen, rakastunut ja oikutteleva. Inhimillistäminen on ihmisille luonnollista. Jollakin tasolla jokainen meistä tekee sitä. Ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa, kun äidin pikku prinssit ja prinsessat eivät saa olla lainkaan koiria. Eli siinä vaiheessa kun ne kimaltaviin mekkoihin puettuna kannetaan käsilaukussa viettämään päivää äidin kanssa kaupoille. 

Epätietoisuus koiran oikeista tarpeista johtaa helposti inhimillistämiseen, mutta myös tarve esitellä omaa lemmikkiään voi johtaa ylilyönteihin koiran varusteissa. Koira on statuseläin. Kauniisti ja kalliisti puettu pikkukoira antaa sinusta tietynlaisen kuvan. Samoin niittipantaan puettu pitbulli. Ja toki myös harrastuskoirapiireissäkin esiintyy aivan samaa esittämisen tarvetta. Kunnon harrastuskoiralla on Hurtan vermeet, Pompan takki, SPKL liivit ja omistajalla on päällään ehdottomasti Berran treeniliivi ja taskussa narupallo ja patukka. 

Koiran pitämisestä on viime vuosikymmeninä tullut välineurheilua. Eikös meidän kaikkien kaapit ole täynnä pantoja, vaatteita, leluja ja harjoja? Ihan vain siksi että yhdet eivät mitenkään voi riittää. Kulutusyhteiskunta näkyy toisin sanoen myös koiramaailmassa, eikä se maailmaa kaada, kunhan vain emme inhimillistä pikku prinssejämme ja prinsessojamme liikaa. Välillä olisi silti jokaisen koiraomistajan hyvä pysähtyä miettimään, että tarvitseeko koirani todella tätä kaikkea elääkseen hyvän ja pitkän koiranelämän. 

21. maaliskuuta 2013

Koiraharrastus on välineurheilua

Toivepostauskyselyn voitti tarvikepostaus. Tämän takia minä nyt esittelen lukijoilleni kaikki Kiiran roinat. Ja voi, juku, sitä roinaa on kertynyt paljon! En aio ottaa tähän mukaan Prinssin ja Samban, en Neiran ja Vienan, enkä Nalan, Esmen ja Nymfin, tavaroita elleivät ne selvästi ole myös Kiiran käytössä. Monet lelut ovat esimerkiksi yhteisiä. Toivottavasti postaus täyttää toivojien toiveet. Seuraava toivepostuaskysely järjestetään viimeistään sitten kun lukijoita on kertynyt 100. Jotain arvontaakin voisi silloin laittaa pystyyn?


Etenkin meillä on paljon leluja. Pentuna Kiira tuhosi irtaimistoa ja erinäisiä tavaroita satojen eurojen edestä. Sitten tajusin ostaa sille enemmän leluja. Nyt se tuhoaa niitä. Yllä olevassa kuvassa on koirien lelulaatikko. Hieman yritän vuorotella tarjolla olevia leluja sulkemalla osan tuohon laatikkoon, mutta koska Kiira jo osaa avata sen kannen, ei siitä ole oikeastaan mitään hyötyä. Käytännössä nämä lelut ovat siis aina esillä.

Aktivointilelut ja treenilelut ovat sitten asia erikseen. Alla vasemmalla on kuva talouden aktivointileluista. Kongit ovat kova sana meilläpäin. Tuollainen aktivointipeli on muuten omasta mielestäni aika turha ostos. Ne maksavat ihan järkyttävän paljon siihen nähden miten lyhyeksi aikaa niistä on iloa. Toki, Kiira tykkää ihan hirveästi tuosta pelistä, mutta se osaa jo ratkaista sen muutamassa sekunnissa, joten mitään aivojumppaa siitä ei enää saa. 


Yllä oikealla on kuva kaikista minun naksuttimistani. On todella harvinaista, että ne kaikki ovat tallessa, sillä yleensä en löydä ensimmäistäkään. Noidenkin kaivaminen esiin tätä postausta varten oli melko työlästä. Jos oikein muistan, tuosta sitä paitsi puuttuu ainakin yksi naksutin. Joka tapauksessa, kuten huomaatte, itse suosin sellaisia naksuttimia, joissa ääni tehdään painamalla selkeää nappia. Rannelenkki on myös välttämätön. Inhokkinaksuttimeni näistä on tuo oranssi mustalla napilla. Se on ihan surkea. Älkää ostako sellaista. Sen sijaan voin kyllä suositella noita muita. 


Yllä olevassa kuvassa on kaikki muut treenikamat naksuttimien lisäksi. Paitsi kartioita en jaksanut hakea autosta kuvaan. Tuossa alla tuo itämainen lentävän maton näköinen on rauhoittumismatto. Kiira osaa siis mennä sille makaamaan käskystä. Se on kätevä tapa merkitä kentän reunalla taukopaikka. Nuo keltaiset laput ovat puolestaan tiskirätistä tehtyjä kosketusalustoja. Toimivat loistavasti. Olen kokeillut kaikenlaisia palkkoja treeneihin, kuten kuvasta näkyy, mutta mikään noista ei ole tehnyt Kiiraan suurtakaan vaikutusta. Kalliiden ostosten jälkeenkin joudun siis hakemaan metsästä jonkun mutaisen kepin. 


Kiiralla on peruskäytössään Ratian panta ja Hurtan nyöritetty monitoimihihna. Ne ovat molemamt olleet todella käytännölliset ja kestäneet pitkään. Ihan vähän aikaa sitten ostin Kiiralle Rukka -sarjan pannan ja hihnan. Myöskin oikein hyvät. Valjaita käyttäisin Kiiralla oikein mielelläni, mutta pitkään eivät oikein istu, joten siksi se on jäänyt. Nuo Ratian valjaat asettuvat Kiiralle kohtalaisesti. Vetopuuhiin Kiiralla on tietenkin vetovaljaat ja -hihna.

Olen omistanut aikaisemmin kaksi erilaista Hurtan hihnaa, kaksi Ratian hihnaa, yhden Jokke hihnan ja yhden ihanan ruskean nahkahihnan. Kiira on nämä kaikki purrut poikki. Etenkin tuota viimeisintä kaipaan todella. Se oli paras hihna ikinä. Melkein kolme metriä pitkä ja pehmeää kaunista nahkaa. Olin saanut sen tuttavaltani tämän koiran kuoltua. Uutta ei siis noin vain ostetukaan.

Sitten minulla tietenkin on hopeinen näyttelypanta. Se on ainoa kuristava panta, jonka ikinä aion omistaa. Heti, kun keksin miten saisin keploteltua Kiiran kehään ilman kuristavaa pantaa, heitän tuon mäkeen. Tietääkö joku lukija onko muunlaisia näyttelypantoja kuin tuollaisia kuristavia? Sen sijaan näyttelyhihnasta minä tykkään. Kyseessä on itse asiassa Samban pentuhihna. Olen vain pöllinyt sen Kiiran näyttelyhihnaksi, koska se on niin söpö kruunuineen päivineen.


Kiira omistaa myös harmaan nahkapannan pinkillä sydämenmuotoisella nimilaatalla. Tuossa laatassa on koiran nimi ja puhelinnumero. Itse panta on kotimaista hirvennahkaa. Se on ihanaa pehmeää nahkaa, se on tarpeeksi paksu ja ihan kauniin värinenkin, mutta en ole paljoakaan tätä pantaa tullut käyttäneeksi. Tallessa on myös Kiiran sininen pentupanta. Muut aikaisemmat pannat Kiira on tuhonnut hihnojen ohella.



Viimeiseksi tahtoisin esitellä Kiiran ainoan vaatteen. Heijastinliiviä en nyt laske vaatteeksi vaikka on minulla sellainenkin. Äitini on ommellut Kiiralle harmaapinkin loimen lämmittämään lihaksia hallitreeneihin. Mihinkään muuhun kuin taukolämmikkeeksi ei Kiira tarvitse päälleen vaatetta. Halusin siis yksinkertaisen loimen, joka on helppo ja nopea pukea ja riisua, eikä olisi liian kuuma. Äidille siis tuhannesti kiitos ihanan takin ompelemisesta!


Onko tässä kaikki? Ei todellakaan. Talosta löytyy myös koirashampoo, kynsisakset, koirapyyhkeitä, kakkapusseja sekä useammat erilaiset harjat ja kammat. Alunperin kaneille ostettu furminaattori on ollut käytevä myös koirilla. Ruokakupppejakin taitaa meillä olla yhteensä viisi. En tiedä lasketaanko ruoka koiran tarvikkeeksi, mutta voisin mainita sen verran, että vitamiinilisäpurkkeja on ruokakaapissa seitsemän ja lattialla on tällä hetkellä ainakin kuusi erilaista puruluuta. Koiranpeti ja metallihäkki meillä myös on sekä monenmoista koirankäyttöön tarkoitettua peittoa, vilttiä, tyynyä ja pehmustetta. Ei sovi myöskään unohtaa sellaisia kesäleluja kuin tennispallot ja muovifrisbeet. Sitten on tietenkin kaikki lapsiportit, säilytyslaatikot, koirakirjat, treeniliivit, namitaskut, ulkoiluvaatteet... Lista on pitkä.

Tämä postaus on kyllä pistänyt miettimään tätä tavaramäärää. Kyllä minä tiesin, että kulutusyhteiskunta on levinnyt koirapiireihinkin, mutta en minä tajunnut näin paljon roinaa omistavani. Eikä minulla ole kuin yksi koira ja kaksi vuotta koiranomistamista takana. Koiraharrastuksesta on tullut välinehurheilua. Miten paljon tiellä, lukijat, on tavaraa koirillenne? Tarvitsetteko todella niin paljon erilaisia tarvikkeita? Mikä on turhin koirille ostamanne tavara?

20. maaliskuuta 2013

Kevättalven päiväretki

Eilen teimme kämppiksen kanssa retken Turun suunnalle. Kaarinassa tapasimme ensin Yilania ja sen jälkeen sukulaisbelgejä. Reissu oli pitkä, mutta todella hauska. Lähtö oli ollut ennen kymmentä aamulla ja kotiin pääsimme vasta seitsemän jälkeen illalla, mutta sää oli kiva, joten meillä oli todella hauska päivä ulkona. Illalla kotona oli kyllä tosi väsynyttä porukkaa. Etenkin minä ja Kiira olimme aivan poikki -  mukana ollut pikkupentu Viena sen sijaan ei näyttänyt mitään väsymisen merkkejä. 

Ensin tapasimme tosiaan Yilania. Koirat pääsivät juoksemaan ja leikkimään pelloille. Muutaman kuvan otin itsekin, mutta Krista onnistui paljon paremmin, joten saatte nauttia niistä nyt sitten. Katsokaa lisää ninjawolvesgalleriasta. Kymmenen pistettä sille, joka löytää samankaltaisuudet näistä kuvista. Vinkki; siihen liittyy valkoinen hammasrivistiö. Kiiralla ja Yilanilla oli toisin sanoen samanlaista menoa kuin aina ennenkin. Ihan älyvapaata rallia ja painia. 


Lounastauon (Hesburger!) jälkeen menimme kuuden belgin voimin vielä kävelemään ja kuvailemaan erään järven jäälle. Mukana oli Kiiran ja Vienan lisäksi Pinkki, Barbi ja Harmi sekä seitsemänkuinen Sälli. Kiira päätti tietenkin näyttää kovaäänisimmän ja raivostuttavimman puolensa kulkemalla koko ajan Pinkki -tätinsä perässä huutamassa huomiota. Pinkin hermot kestivät kuitenkin kunnioitettavan hyvin. Ehkä jo seuraavalla kerralla Kiira malttaa oikeasti leikkiä eikä vain juosta tätinsä perässä tähdet silmissä.

Mukana oli paljon Kiiran sulukaisia; Flammeus Get Up eli Pinkki (Kiiran äidin sisko), Flammeus Queen of the Rings eli Barbi (Kiiran serkku ja puolisisko) ja Flammeus Shake Before Use eli Harmi (Kiiran siskonpoika ja serkunpoika). Hauska oli huomata miten paljon Pinkissä ja Kiirassa oli samaa näköä. Pinkki vaikutti myös luonteensa puolesta jossain määrin kypsemmältä ja avoimemmalta Kiiralta. Sen sijaan Barbi ja Kiira eivät muistuttaneet toisiaan paljoakaan vaikka geenien perusteella voisivat olla täyssiskoksia. Ulkonäössä oli toki jotain samaa, mutta luonteensa puolesta täysin erilaisia.

Kiitos kaikille hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta! Kiva oli viettää koko päivä ulkoilemassa. Täytyy tehdä tällaisia retkiä useamminkin. Ja nyt vielä loppuun kuvaoksennus. Toivottavasti tämä postaus suostuu lataamaan vähän hitaammillakin koneilla. En vain malta olla laittamatta näitä kuvia näytille. Mikäli tässäkään ei ole tarpeeksi katseltavaa niin lisää löytyy tavalliseen tapaan kiharagalleriasta

Flammeus Get Up, Flammeus Shake Before Use ja Hard Candy's Blue Heaven

Belgikasassa Sälli, Harmi, Viena, Pinkki ja Kiira

Flammeus Get Up ja Hard Candy's Blue Heaven

17. maaliskuuta 2013

Tokopohdintaa

Tämä on nyt kolmas tokopostaus putkeen, mutta minulla on vire parhaimmillaan, joten minkäs teet... Minä vain tahdon taas hehkuttaa kuinka hyvin Kiira tokoili lauantain yhteistreeneissä. Aluksi se ei ollut innostua leikkimisyrityksistäni, mutta kun hetken leikin Neiran kanssa, niin johan alkoi leikkiminen taas kiinnostaa ja sen jälkeen meni seuruun harjoitteleminen kuin unelma.

Kiira on nyt tosiaan ilmoitettu 30.3 Tuusulaan ja 12.4 Forssaan mölleihin. Olen melkein sata varma että Kiira juoksee tässä ihan kohta, mutta toivottavasti me pääsisimme edes jompaan kumpaan mölliin. Myös Turussa on möllit 31.3 jonne saatamme mennä mikäli pääsiäinen on juoksuton. Pitäkää peukkuja, että juoksut eivät pilaa ihan kaikkia suunnitelmia!

On kyllä sanottava sen verran, että kun olen tässä koko kuluneen viikon tuputtanut tätä tokoa Kiiralle, olen vähän miettinyt kuinka paljon koira tästä oikeasti saa irti. Etenkin kun edellisen postaukseni kommenteista inspiroituneena selailin taas kirjaa Tavoitteena täysi kymppi, jossa heti alussa painotetaan, että itsemmehän takia me tokoilemme, joten on velvollisuutemme pitää treenaus hauskana koiralle.

Loppupeleissä tämä taitaa olla moraalinen kysymys. Sitä voi ajatella, että koiran nyt vain on toteltava ihmistä, koska se on koira, eikä sen tunteilla ole väliä. Voi myös ajatella, että koska koiran tuntemuksilla on yhtä paljon merkitystä kuin ihmisenkin, on moraalisesti väärin aiheuttaa koiralle epämukavaa oloa, joten treenauksen täytyisi pyrkiä olemaan vain ja ainoastaan hauskaa. Minä ajattelen jälkimmäisellä tavalla.

Yritänkin pitää treenit mahdollisimman hauskoina ilman pakotteita, mutta joskus mietin tekisikö koira mieluummin jotain ihan muuta. Kuten juoksisi kavereiden kanssa. Toisaalta taas se heiluva häntä ja iloinen ilme kertoo minulle, että olen onnistunut opettamaan Kiiralle tokon treenaamisen olevan maailman hauskin asia. Ehkä se silti mieluummin olisi haistelemassa metsää ja kirmailemassa pellolla. Ovatko harrastuskoirat tosiaan niin onnellisia kuin koiraharrastajat aina väittävät?

15. maaliskuuta 2013

Tokoteoriaa


Viimeinkin postissa tuli tilaamani Cecilia Kosten ja Morten Egtvedtin tokokirja Lydnadsträning i teori och praktik. Kirja on aikamoinen järkäle; 662 sivua tottelevaisuuskouluksen teoriaa alkeista kisavalmiiksi asti. Toivottavasti Kiira pitää lukemisesta. Sen ilme oli kyllä aika masentunut kun sanoin, että sen täytyy lukea tällainen määrä teoriaa ennen seuraavia möllejä, mutta älykkäänä koirana se varmasti oppii nopeasti lukemastaan.  

Hehheh. Olen kyllä oikeasti todella innoissani tuosta kirjasta. Kirjan alussa on pitkät pätkät oppimispsykologian peruskäsitteiden selityksiä, joten tämä kirja sopii aloittelevallekin kouluttajalle, mutta siinä on myös paljon käytännön opetusvinkkejä aina erikosivoittajaluokan liikkeisiin asti. Kirjasta inspiroituneena minä sitten tietenkin suunnitelmin treenit kunnolla taukoja myöten ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja tämän johdosta treenit menivät todella hyvin.

En liitä suunnitelmiani nyt tähän, koska kukaan ei jaksa lukea sellaisia tuherruksia, mutta sanon kuitenkin, että viime aikoina on tehty noutamista ja käännöksiä. Kun malttaa suunnitella etukäteen mitä tekee niin kuluu paljon vähemmän aikaa kentällä pään raapimiseen. Ihan totta. Ei sitä vaan ota uskoakseen ennen kuin kokeilee kunnolla.

Tästä hehkutuksesta huolimatta eilen eivät ohjatut tokotreenit menneet ihan putkeen. Kiira käyttäytyi todella kiukkuisesti ja levottomasti koko ajan. Irvisteli kavereille. Jospa ne juoksut nyt olisivat tulossa? Kiira pelleili paikkamakuussa ja pörräsi taukopaikalla, eikä noutaminenkaan oikein edistynyt. Niissä pysähdyksissä on kuitenin edistymistä. Nyt vaan olen taas palkannut niin pitkään namilla seuruusta, että into alkaa hiipua, joten täytyy taas seuraavalla kerralla ottaa lelu käyttöön.

Huomiseksi olemme jälleet sopineet treenit perusporukan kanssa. Suunnitelmiin kuuluukin huomenna seuruun treenaaminen lelun kanssa ja paikkamakuun hinkkaamista eilisestä viisastuneena. Toivottavasti Kiira on paremmalla tuulella. Jos ei ole niin saa lukea tuon järkälekirjan kahteen kertaan ja kirjoittaa siitä vielä esseenkin päälle. Nih. 

13. maaliskuuta 2013

Tokokuulumisia

Ilmoitin Kiiran mölleihin 13.4.2013 Forssaan. Mikäli Kiiran juoksut eivät nyt ala niin käymme varmaan myös 31.3.2013 mölleissä Turussa, mutta koska lauman muut nartut juoksevat nyt, niin oletettavasti Kiirakin aloittaa pian. Toivottavasti. Sitten saataisiin juoksut pois alta ennen kevään parhainta treenikautta.


Viime lauantaina meillä oli todella onnistueet treenit perusporukalla (minä, Erica ja Jenni) erään koulun parkkipaikalla. Kiira teki todella kivaa seuraamista pitkät pätkät ilman palkkaa. Myös jäävät onnistuivat yhtä sivulletuloennakointia lukuun ottamatta. Luoksetulo oli loistava niin kuin aina. Se on ehdottomasti yksi Kiiran vahvimpia liikkeitä. 

Toissapäivänä yritinkin sitten ketjuttaa liikkestä maahanmenoa ja luoksetuloa, mutta siitä ei tullut mitään, sillä heti kun jätin maahanmenon palkkaamatta niin seuraavalla kerralla Kiira yritti heti seisomista. Se on oppinut niin hyvin, että palkan puuttuminen tarkoittaa virhettä. En siten tiedä millä saisin Kiiran uskomaan, että palkkaamattomuus ei ole maailmanloppu. Ehkä jollain vapautuksella kaukopalkalle?

Olen myös alkanut sheipata noutoa. Kiira osaa jo ottaa kapulan suuhunsa ja liikahtaa hieman minua kohti. Olen yrittänyt käyttää käden koskemista kohteena.  Kiira ei kuitenkaan tunnu hahmottavan, että sen pitäisi pitää se kapula suussa tullessaan luokseni koskettamaan kättä. Nyt se aina nostaa sen, kääntyy minua kohti ja pudottaa kapulan maahan.

Avon kaukokäskyjäkin on otettu jonkin verran. Ne menevät hyvin. Alan selvästi hieman kyllästyä alokasluokan liikkeisiin vaikka olisihan niissäkin vielä paljon hiottavaa. Jos nyt tosiaan rupeaisi treenaamaan nuo möllit tavoitteena niin ehkä tämä treenaus alkaisi jälleen hieman inspiroida. Kunpa Kiira nyt alottaisi juoksunsa niin eivät menisi molempien möllien päälle. 

12. maaliskuuta 2013

Lainakoirina yksi ipana ja ja yksi apina

Otsikko viittaa lainakoiriini Neiraan ja Vienaan. Molempia näkyy blogissani niin paljon, että koin tarpeelliseksi esitellä heitä hieman samalla, kun uusin lainakoirat sivun. Painotan tässä, että kumpikaan koirista ei ole omani, eivät edes siinä mielessä kuin Kiharat, mutta koska ne asuvat kanssani samassa talossa, ovat ne suuri osa elämääni. Niiden omistaja on kuitenkinhyvä ystäväni Erica.


Neira (Goldshimmer's Kissing My Dreams) on sileäkarvainen collie jenkkilinjoista. Itse en collieita niin tunne, mutta kuulemma Neira myös näyttää jenkkilinjaiselta vaikka ei ihan hirveän isoksi kasvanutkaan. Neiran emä on Secret Affair's On Your Dreams (Wild Wind's Naughty by Nature x Sandcastle's Dollar Smile) ja isä Windswept Height's Buffalo Bill  (Windswept Height's Awesome Looks x Monogram's Gentleman O'Quaemac).

Emä Merle oli kaikinpuolin mukava perhekoira, joten Neirasta odotettiin samanlaista helppoa ensimmäistä koiraa. Neira on kuitenkin osoittautnut olevansa kaikkea muuta kuin helppo kovalla, itsenäisellä ja jokseenkin dominoivalla luonteellaan. Neira on kuitenkin ihanteellinen harrastuskoira ja vaikka se esittääkin kovaa niin sisimmässään se on oikea herkkis.

Minun oli aluksi melko vaikea kiintyä Neiraan vaikka se pörräsi jatkuvasti mukana lenkeillä ja iltaisin nukkui usein kainalossa. Apinaksi minä ristin sen jatkuvan pelleilyn takia. Kuitenkin nyt tuosta hieman kummallisesta nahkalapsesta on kehittynyt minulle todella rakas. Sen omaperäinen luonne on oikea helmi. Se on oman päänsä sisällä supersankari - Taistelupanda Nerppandaa! - jonka elämäntehtävä on hälyttää kaikki äänet ja näyt. Neiran idoli on Kung Fu Panda.


Kämppiksen uusi tulokas Viena (Boui Moravia Merilen) on belgianpaimenkoira tervueren. Tyttö on tuotu Tsekeistä asti. Vienan vanhemmat ovat Saki Deabei (Ketunpolun Atu x Aragon vom Wildweibchenstein) ja Corsini Maxime (Corsini Valencia x Fledder di Scottatura). Vienan isä harrastaa näyttelyiden ohella jälkeä ja emä harrastaa tavoitteellisesti suojelua eli myös Vieteristä odotetaan etevää harrastuskoiraa. Toistaiseksi pentu on kuitenkin saanut vain opetelle käytöstapoja.

Minä en aluksi yhtään lämmennyt ajatukselle, että saman katon alle muuttaisi jälleen yksi ipana, mutta aika nopeasti Viena minun sydämeni sulatti. Sen luonne on aivan mieletön. Se on avoin ja rohkea olematta kuitenkaan mikään päällepäsmäri. Vienassa on sellaista rauhallisuutta ja tasapainoisuutta, jota minä belgeissä arvostan.   

En tiedä kuinka kauan tulen asumaan samassa kaverikämpässä ipanan ja apinan kanssa, muta toivottavasti ne ovat osa elämääni vielä pitkään. Lukijat ovat ehkä huomanneet, että valokuvissa nämä kaksi esiintyvät paljon ja kirjoituksissakin niihin viitataan jatkuvasti, mutta mikäli haluat seurata Vienan ja Neiran elämää tarkemmin, suosittelen menemään tyttöjen omaan blogiin. Kiira ja Kiharat -blogissa tyttöjen tarina löytyy lainakoirat -tunnisteen alta.  

10. maaliskuuta 2013

Kiirastako näyttelykoira?

Tänään kävimme mätsäreissä Nurmijärvellä hakemassa sinisen nauhan. Oli yllättävän kivat mätsärit tallilla hevosten keskellä; tunnelma oli hyvä kylmästä säästä ja pienestä maneesista huolimatta. Ehkä minä vain nautin niin paljon maalaismaisemista. Mätsärit venyivät todella pitkiksi, ja Kiira joutui odottamaan vuoroaan kaksi ja puoli tuntia, mutta silti tyttö käyttäytyi todella hyvin. Kiira ei myöskään välittänyt hevosista mitään.

Kehäkäytöksessäkään ei ollut mitään moitittavaa. Kiira väistää tuomareita hieman edelleen, mutta kerta kerralta vähemmän. Olen ilmoittanut Kiiran nyt Lahti KV näyttelyyn 28.4.2013. Harkitsin myös muutamia toukokuun näyttelyitä, mutta jää nähtäväksi viitsinkö ilmoittaa tämän karvattoman rusakon sinne. Joka tapauksessa suunnitelmissa olisi käydä huhtikuussa muutamassa mätsärissä vielä ennen näyttelyä, mutta en minä oikein usko, että Kiira oppii rentoutumaan näyttelyissä muuten kuin menemällä näyttelyyn. Mätsäreissä ei ole koskaan niin paljon väkeä. 

Kiira on laihtunut todella paljon. Sehän pääsi lihomaan viime syksynä juoksujen jälkeen, eikä paino millään ollut pudotakseen, joten saimme noottia siitä tammikuun näyttelyssä. Nyt Kiira kuitenkin on jo hyvässä painossa. Sen sijaan uusi ongelmamme on tällä hetkellä tuo karvan puuttuminen. Onko lukijoilla ideoita siihen millaisilla kikoilla voisi edistää tuota karvan kasvamista? Auttaisiko joku pellavansiemenöljy? Alla olevissa kuvissa Kiira helmikuussa 2013 ja Kiira joulukuussa 2012. Turkin ja painon muutoksen voi nähdä selvästi. 


Olen kyllä aina välillä miettinyt, että onko tämä näyttelykäytöksen treenaaminen muillekin näin vaikeaa vai pitäisikö minun vain todeta, että Kiirasta ei ole näyttelykoiraksi. Jos koira on luonnostaan ujo niin ehkä sen ei pitäisi edes tarvita pystyä kohtaamaan tuomarit. Miksi ei suosiolla jättäisi näyttelyitä luonnostaan avoimille ja reippaille koirille? Minkä takia minun pitää opettaa Kiira sietämään ventovieraiden kopelointia jossain kehässä? Arki kuitenkin toimii. Minä en edes kauheasti välitä näyttelyistä harrastuksena. Silti minä teen näin paljon töitä saadakseni Kiiran näyttelykelpoiseksi vaikka mitään takeita ei ole sen edes pärjäävän virallisissa. 

Aina välillä minä vain unohdan mitä järkeä tässä kaikessa on. Onko Kiira muka onnellisempi koira, jos se saa käydä koiranäyttelyissä? Ehkä mätsäreistä kuitenkin on ollut hyötyä Kiiran sosialisoimisen kannalta. Siitä on ehkä tullut hieman reippaampi ihmisten keskellä. Ja on siitä ainakin tullut häiriökestävämpi. Välillä minä kuitenkin mietin, että olisiko vain parempi todeta, että Kiirasta ei ole näyttelykoiraksi. Sitten taas muistan miten paljon Kiira on edistynyt ja alan vain etsiä seuraavia mätsäreitä. En ole luovuttamassa.