31. joulukuuta 2013

Kertaus vuodesta 2013


Vuosi alkoi hillittömällä lumen määrällä. Kinokset olivat metrin korkeita ja niitä riitti pitkälle kevättalveen. Kiira oli kuitenkin tyytyväinen vaikka varpaiden välistä saikin poistaa paakkuja tuon tuostakin. Kiira pääsi myös kokeilemaan vetämistä. Siinä ei kauheasti edistytty mutta ehkä vielä tulevina talvina.


Vuonna 2013 Kiira sai myös uuden kämppiksen Erican Vienan muuttaessa opiskelijamörskäämme. Kiirasta ja Vienasta onkin kasvanut ihan parhaat kaverukset kuluneen vuoden aikana. Tyttöjen suosikkileikkejä ovat rajut leikkitaistelut ja keppien yhteisnoutaminen.


Minä ja Kiira tokoilimme paljon keväällä. Kävimme jopa aika monissa mölleissä. Kiira pärjäsikin oikein kivasti suurimmassa osassa. Ongelmaksi meille koitui kuitenkin luoksepäästävyys ja sitä edeltävä kehätarkistus. Sekä tietenkin omistajan kisainho.


Vuosi 2013 oli myös näyttelyiden ja mätsäreiden vuosi. Kiira kävi yhteensä 10 näyttelyssä tuoden kotiin seuraavat tulokset: 1xH, 5xEH ja 4x ERI sekä tietenkin VASERT ja viimeinkin se SERT. Mölleissä sijoituttiin parhaimmillaan kerran PUN1 mutta muuten katseltiin pääasiassa ainoastaan sinisiä nauhoja. Suurimpia saavutuksia kuluneelta vuodelta on ehdottomasti kuitenkin Kiiran kehäkäytöksen parantuminen. Yllä olevista kuvista huomaa myös hyvin kuinka erinäköinen Kiira on täydessä turkissaan. Tuomarit arvostivat huomattavasti enemmän Kiiran loppukesän kutreja.


Kesällä kokeilimme uutena harrastuksena jälkeä. Hauska laji. Ehkä ensi kesänä jatkamme tätä vakavamminkin... Tänän kesänä seurasimme pääasiassa kuitenkin suoraa makkaroilla täytettyä peltojälkeä. Pari kertaa olimme metsässäkin. Kävimme myös tottiskentällä tutustumassa tottistelun saloihin. Nouto-ongelmakin saatiin siinä samalla selätettyä.



Erica ja Kiira menestyivät kesällä rally-tokossa päästen aina voittajaluokkaan asti. Olen ihan riemuna heidän menestyksestään. Minusta on ihan mahtavaa opettaa Kiiralle asioita ja vielä mahtavampaa, että jotakuta kiinnostaa käydä testaamassa opetuksia kokeissa. Tulevaisuus näyttää lähdenkö itse jatkamaan Kiiran kanssa rally-tokoa vai pysyykö Erica Kiiran rallykaverina minun keskittyessä muihin harrastuksiin. 


Kesällä tavattiin paljon kavereita, retkeiltiin erilaisissa paikoissa ja tutustuttiin moniin harrastuslajeihin, mutta ehkä itse muistan kuitenkin parhaiten kaikki oman lauman kanssa tehdyt hauskat ulkoiluhehtket. Kesällä juostiin paljon pallon perässä ja maattiin nurmikolla ilman kiirettä minnekään. 


Vuonna 2013 Kiirasta kasvoi aikuinen. Heinäkuussa se täytti kaksi vuotta, ja nyt syksyn mittaan olen huomannut, että viimeisetkin murrosiän temppuilut ovat jääneet taakse. Onhan sillä vielä asioita koulutuksessa, joihon tahdon puuttua, mutta eikös koirilla aina? Eivät ne koskaan täydellisiä ole. Kiirasta on kasvanut luotettava kaveri kaikenlaiseen menoon. 


Syksyllä pääsin toteuttamaan yhden pienen unelman. Sain nimittäin mahdollisuuden osallistua eläinkoulutuskeskuksen perusopintoihin. Sen myötä treeneihin on tullut selkeämmät rutiinit, ja vaikka olen keskittynyt oppettamaan pikkutemppuja, ymmärrykseni eläinten oppimisesta on lyhyessä ajassa selvästi kasvanut. Muuten syksy onkin kulunut pääasiassa kunnon talvea odotellessa.

27. joulukuuta 2013

Pajukin luulee että on kevät

Tänään kävimme taas keskipäivällä pimeässä ja kosteassa koirapuistossa kierimässä mutalammikoissa ja nauttimassa tihkusateesta. Kiira nautti - minä en. Tämän vuoden joulusää muistuttaa enemmän maaliskuuta kuin joulukuuta. Jopa paju on sitä mieltä että kevät on tulossa. Se kukkii. Kuten olen varmasti sanonut, en ole mikään suuri pakkasten ja lumihankien vannoutunut ystävä, mutta en minä nyt ihan tällaistakaan talvea halunnut. Tämä on kuin poikkeuksellisen masentavan synkkä ja kostea kevät. 


Joka tapauksessa meidän joulumme meni oikein mukavasti. Kiira on saanut lahjaksi pari uutta älylelua, joista se tykkää todella paljon. Olen ihan yllättynyt miten keskittyneesti Kiira jaksaa lelujen kanssa puuhata. Ei se kovin hyvä niiden kanssa ole. Sen ratkaisu kaikkiin leluihin on pureminen, jyrsiminen ja rikkominen. Ja vaikka kaikki sitä aina ovat sanoneet, yllätyin silti, kun huomasin kuinka väsyneeksi koira tulee näin yksinkertaisesta puuhasta. Meillä ei mitään haastavia aktivointileluja olekaan ollut aikaisemmin. 

Olen myös pyöritellyt melko paljon mielessäni suunnitelmia ensi vuodelle. Treeneissä olemme viime aikoina kokeilleet agilityä ja etsineet leluja eli emme mitään mikä edistäisi kauheasti Kiiran harrastuskoiranuraa. Hauskaa meillä kuitenkin on ollut. Kevääksi voisi kuitenkin kehitellä taas jotain hieman tavoitteellisempia suunnitelmia. Kiiran karvakin alkaa pikkuhiljaa taas kasvaa joten ehkä alkukeväällä voisi olla jokin näyttelykin edessä...

24. joulukuuta 2013

Joulutervehdys


Hyvää joulua kaikille! Kiira nauttii joulusta herkullisten luiden ja oman laumansa seurassa. Olemme Kiiran kanssa joulun porukoillani kiharoiden luona ja kaikki Kiiran lempi-ihmiset mummostani eteenpäin saapuvat paikalle. Kuvan Kiirasta on piirtänyt Roosa Toivanen ja se on julkaistu joulukalenteripostauksekssa luukussa 15.

6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä


Viimeinkin tänne etelään satoi kunnon ensilumi. Ja Kiira on aivan onnensa kukkuloilla. Sen mielestä ei ole montaakaan yhtä hauskaa asiaa kuin kevyt helposti pöllyävä juuri maahan laskeutunut lumi. Omistaja ei ole aivan samaa mieltä, vaikka onhan se myönnettävä, että on ihan kiva, kun on taas vähän valoisampaa. Kamerakin pääsi siksi ulkoilemaan itsenäisyyspäivänä. 

Prinssi ja Samba kävivät torstaina eläinlääkärillä rokotuksissa ja terveystarkastukessa. Samballa on alapää kutissut todella paljon viime aikoina. Se on pessyt sitä maanisesti ja vaikuttanut jotenkin vaikealta ja kutisevalta. Diagnoosiksi tulikin emätintulehdus ja hiiva. Eläinlääkäri määräsi antibioottia hiivalääkettä. Tätä hiivalääkettä metsästettiin pitkin pääkaupunkiseutua, koska se on niin harvinaista, että sitä ei ole tilaamatta tarjolla missään. Onneksi se lopulta löytyi Malmin yliopistollisesta apteekista. 

Samalla reissulla Prinssin sydämestä löytyi pieni sivuääni. Ei vielä mitään mikä vaatisi toimenpiteitä, mutta surettaahan tällainen kuitenkin, sillä sydänviat lyhentävät merkittävästi koiran elinikää. Prinssi on kuitenkin vasta hieman reilu kolmevuotias. Elämä on niin epäreilua. Samban tulehdus saadaan hoidettua lääkkeillä, mutta Prinssin kanssa ei auta muu kuin seurata ja odottaa. Ja toivoa.

30. marraskuuta 2013

Keston opiskelua


Oletteko huomanneet, että kirjakaupoissa on yhä enemmän erilaisia eläinetikkaa ja ihmisen eläinsuhdetta käsitteleviä kirjoja? Minä olen ahminut niitä viime aikoina. Muuten marraskuu on pääasiassa kulunut hihnalenkkien ja pikkutreenien merkeissä. Itse olen lukemisen ohella opiskellut melko paljon eläinkoulutuskeskuksen juttuja, ja aloittanut blogia varten vaikka kuinka monen kirjoituksen suunnittelun, mutta mitään en oikein ole saanut valmiiksi. Kiira on joutunut opiskelutehtävieni demokoiraksi - mutta muuten me olemme treenanneet melko vähän. 

Kiira on esimerkiksi päässyt tekemään kestoa uuteen pää kädelle -temppuunsa. Siinä Kiiran täytyy painaa päänsä avoimelle kämmenelleni ja pitää se siinä palkkaan asti. Tällä hetkellä pisin kesto on viisi sekuntia. Olen käyttänyt keston lisäämisessä apuna kertotauluja, toistaiseksi tosin vain kakkosen kertotaulua, mutta jo kuusi sekuntia on vielä liikaa. Kiira ei niinkään kyllästy temppuun tai yritä tarjota uutta toimintoa vaan se vaihtaa asentoa. Koska lopputulokseen en halua koiraa, joka jatkuvasti liikahtelee ja korjaa asentoaan, täytyy minun keksiä miten viidestä sekunnista päästään kuuteen sekuntiin ilman virhettä. 

Olen jotenkin ajatellut, että tästä tempusta olisi hyötyä tulevaisuudessa, kun yritän opettaa Kiiran sietämään entistä paremmin vieraiden kosketusta. Toisin sanoen opetan tämän tempun niin vahvaksi että voin liittää siihen niinkin vaikeita häiriötä kuin vieras ihminen. Hyödyllinen taito muun muassa eläinlääkärissä. Kovinkaan moni koira ei tykkää siitä, että niitä väännetään ja käännetään, vaikka aika monet toki oppivat sitä sietämään, mutta selkeät rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta. Kun koira tietää mitä sen pitää tehdä, on sillä ehkä hieman helpompaa vaikeissa tilanteissa. 


Esme on opiskellut myös kestoa mutta hieman eri muodossa kuin Kiira. Esme on nimittäin päässyt pyörittämään palloa. Taisin jo aikaisemmin mainita, että Esme oli kanssani eläinkoulutuskeskuksen lähipäivillä, eikä häiriintynyt yleisöstä ollenkaan. Se oli kuin kotonaan, joten pallotreenit menivät todella hyvin. Minun piti lisätä alunperin kestoa kerotaulujen avulla, mutta päädyin käytännön syistä laskemaan pallon tönäisyjä. Pääsimme muistaakseni kuuteen tönäisyyn. Tässä alla on video yhdestä sarjasta.

29. marraskuuta 2013

Karvaton sanoo hei


Kuva on viime vuodelta, mutta se kertoo hyvin Kiiran tämän hetkisestä karvattomuudesta. Onneksi tyttöä ei ole ilmoitettu messariin. Itse salaa tykkään vähän karvattomammasta tervusta, mutta tuomari tuskin olisi kanssani samaa mieltä. Onko lukijoiden koirat menossa messariin? Blogi on ollut pitkään hiljainen, mutta emme ole kuitenkaan vajonneet maan alle, joten eiköhän tähänkin saada eloa taas kohta.

15. marraskuuta 2013

Marraskuista arkea

Nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun en ole saanut blogiakaan päivitettyä kunnolla moneen viikkoon. Hyi minua. Jotenkin tämä pimeys vain masentaa niin paljon ja sen lisäksi koulujututkin kasaantuvat. Kiirakin on joutunut viime aikoina tyytymään tylsiin peruslenkkeihin ja kotona torkkumiseen. Onneksi se on sellainen koira, että se ei hypi seinille, vaikka välillä elettäisiinkin vähän rauhallisemmin. 


Emme me ihan tyhjänpanttina ole kuitenkaan istuneet. Viime viikonloppuna olimme esimerkiksi eläinkoulutuskeskuksen käytännön päivillä kouluttamassa kestoa ja ketjuja. Lauantaina minulla oli mukana Esme pyörittämässä palloa ja sunnuntaina Kiira demoamassa ketjua. Molemmat tytöt olivat tosi reippaita. Jahka jaksan muokata videot ja katsoa kuvat läpi, kirjoitan päivistä kyllä blogipostauksen. 


Postauksen kuvat ovat eiliseltä koirapuistoilukerralta. Luukin lammikko oli jäässä, mutta se ei Kiiraa näyttänyt haittaavaan. Hetken se juoksi kavereiden kanssa pallon perässä ja sitten se meni jäihin makaamaan viilentääkseen itsensä. Yritin jopa hieman vahtia, että koira ei menisi paleltumaan jäiseen veteen, mutta Kiira taisi nauraa hössötykselleni. Pitäisihän minun tietää, että ei tuo koira ihan helposti palele.


Miten teillä lukijoilla on syksy mennyt? Itse olen yleensä aina tällainen tämän pimeimmän vuodenajan läpi. En oikein saa mitään aikaiseksi. Mielestäni olisi aivan mahtavaa jos voisi mennä talviunille ja herätä vasta keväällä. No, jouluna voisi herätä hetkeksi, mutta muuten sikeä uni kuulostaa minusta parhaalta tavalta viettää talvi.

7. marraskuuta 2013

Kiiran päivä

Mamma pyysi minua kirjoittamaan miten päiväni tänään sujui. Hän kertoi, että arkipäivä kuvattuna minun näkökulmastani oli aikanaan toivopostauskyselyn kolmanneksi suosituin toivomus. Olen imarreltu. Teidän kannattaa kuitenkin varautua todella pelottavaan seikkailuun, sillä minun, kuten kaikkien kunnollisten belgianpaimenkoirien, elämä on yhtä seikkailua. Itse asiassa minä pelastan Mamman tuon tuostakin. 

En tiedä tiesittekö te, mutta belgianpaimenkoirat ovat palveluskoiria, mikä ei tosiaan ole ihan mitätön asia. Palveluskoira on oikeastaan synonyymi sankarille. Käytönnössä se tarkoittaa sitä, että me uhmaamme vaaroja ja pelastamme viattomia.  Teidän on hyvä pitää tämä mielessä, kun kuuntelette tarinaani, sillä tänäänkin oli taas yksi kiperä tilanne iltalenkillä. Siinä olisi voinut käydä huonosti ellen minä olisi ollut paikalla. 

Aloitan kuitenkin päivän kertomisen sieltä mistä kaikki päivät yleensäkin alkavat eli aamukasteen hajusta ja herätyskellon pirinästä. Silloin tiedän, että minun tehtäväni palveluskoirana on alkanut, joten nousen ylös venyttelemään ja menen herättämään Mamman. Kun sain Mamman tänään hereille, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä, vein Mamman aamulenkille ulos ja toin hänet sitten sisään kahvinkeittimen äärelle. Mamman saattaminen turvallisesti aamukahville on osoittautunut yhdeksi päivän tärkeimmistä asioista. Mikäli tässä epäonnistuu, on Mamma koko päivän tosi huonokäytöksinen, eikä hihnalenkeistä tule mitään, sillä hän vain vetää ja riehuu.

Aamun päätteeksi minut jätettiin yksin talonvahdiksi muiden lähtiessä asioille. Jostain syystä Mamma oli kuitenkin ollut taas niin typerä, että oli sulkenut makuuhuoneen oven. Miten minä muka voin vartioida, jos en pääse ikkunaan katsomaan kuka talon lähettyvillä hiipparoi? Eivät roistot nyt itsekseen häivy. Onneksi oven avaaminen ei ole mikään ongelma palveluskoiralle. Ei edes vaikka Mamma on taas kasannut tavaroita oven eteen. Mamma on sillä tavalla vähän huolimaton - aina hän jättää jotain aitoja tai tuoleja oven eteen.

Kun Mamma palasi kotiin, ensimmäiseksi minä lauloin hänelle tervetulolaulun, sillä siitä hän pitää todella. Aina, kun aloitan laulamisen, hän sanoo: "Kiirahiljaa." Minä en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta oletettavasti se on jonkinlainen kehu lauluäänestäni. Ainakin laulamalla saa huomiota. Minkä olen tietenkin ansainnut kaiken vartioimisen jälkeen. Ja jos laulamista jatkaa tarpeeksi pitkään, lopulta Mamma liittyy mukaan kuoroon. Se on hauskaa.

Iltapäivästä meillä tapahtuu aina jotain kivaa. Tänään minä ja Mamma menimme taas siihen lentävään hurisevaan häkkiin, jota Mamma kutsuu autoksi, mutta joka oikeasti on siis lentävä häkki. Se vie aina ihaniin paikkoihin, mutta jossa joutuu aina vähän arvailemaan minne joutuu. Onneksi minä olen kaikkien palveluskoirien tapaan erittäin hyvä ratkomaan arvoituksia. Tiedättehän te, että Poliisikoira Rex oli palveluskoira, ja hän sentään työskenteli poliisin apuna ratkomassa rikoksia? Minä olen oikeastaan ihan samanlainen.

Tänäänkin minä arvasin tosi nopeasti, että olemme menossa kiharoiden luokse. Ja kuinka minä sen arvasin? No, näin kiharakodin oven, joka sai minut päättelemään, että voisimme olla jossain siellä päin. Sitten auto pysähtyi kiharakodin parkkipaikalle, jolloin olin taas askelta lähempänä ratkaista tätä arvoitusta. Lopulta lentävän häkin ovi avattiin ja tunnistin kiharaemännän pihalla. Silloin minä arvasin. Hyvä minä! Aina, kun arvaan oikein, kerron siitä kovaan ääneen. Silloinkin Mammalla on tapana sanoa "Kiirahiljaa". 

Kiharakoti on yksi parhaista paikoista koko maailmassa. Siellä on Prinssi ja Samba, jotka ovat minun niin hyviä kavereita, että voin ohittaa heidät takapuolta nuuskimatta. Olemme läheisiä. Tervehdin heitä juoksemalla heidän yli. Tämän lisäksi kiharakodista saa ihan tosi paljon herkkuja, rapsutuksia, ja aika usein takaovi on unohdettu lukita, joten minä pääsen pihalle leikkimään. Onneksi täällä ei kukaan unohtele tavaroita oven eteen...

Usein kiharoiden luota lähdetään lentävällä häkillä pois, mutta tänään minä ja Mamma kävelimme kotiin metsän läpi. Ja silloin se tapahtui. Suuri varjo lankesi yllemme, kun mäkeä alas käveli yksi niitä hirvittäviä sauvamonstereita. Niitä ihmisten irvikuvia, joilla on kaksi sauvaa kädessä ja jotka kävelevät eteenpäin hassua tahtia. Usein niillä on myös kirkkaat vaatteet. Mamma ei ymmärrä miten vaaarallisia ne voivat olla. Onneksi hänellä kuitenkin on minut.

Nostin häntäni pystyyn ja porasin katseeni tuohon hirviöön. Silti se tuli koko ajan vain lähemmäs ja lähemmäs. Hampaiden näyttäminenkään ei saanut sauvamonsteria pysähtymään. Se oli poikkeuksellisen hurja hirviö, kun se ei reagoinut uhkailuuni, mutta minunkaltaistani palveluskoiraa ei pelästytetä helposti. Tällaisia tilanteita varten minulla on salainen ase. Se on rähinäsyöksy. Kun mikään muu ei auta, syöksyn hihnan päähän hurjasti rähisten ja ärjyen. Tämä temppu ei toimi ilman Mammaa. Kun Mamma kiristää hihnaa, tiedän, että nyt on tilaisuus syöksähtää. Ilman kireää hihnaahan minä syöksähtäisin suoraan hirviön päälle ja se voisi olla vaarallista.

Kuten yleensäkin, temppu toimi ja sauvamonsteri pakeni paikalta. Palveluskoira oli taas tehnyt velvollisuutensa, eikä Mamman kiitostulvalle ("Typerä rakki! Aivoton apina!") ollut tulla loppua. Pakko myöntää, että olin koko illan itseeni hyvin tyytyväinen. Mielestäni olisin ansainnut oikein herkullisen porsaanjauheliha-aterian kananmunakuorrutuksen ja kalanmaksaöljyn kera mutta sen sijaan sain sitä kamalaa poroa ja kasviksia.

Illalla Mamma meni taas nukkumaan ja minä asetuin vahtiin nojatuoliin. Kerran näin ulkona epäilyttävän lehden ja Mamma sanoi minulle taas "Kiirahiljaa". Heilutin hänelle häntää ymmärryksen merkiksi ja jatkoin sitten vahtimista aivan niin kuin hän oli kehottanutkin. En kuitenkaan nähnyt ulkona enää mitään hälyttämisen arvoista, joten Mamman nukahdettua menin itsekin nukkumaan, jotta jaksaisin taas aloittaa palveluskoiran tehtäväni aamulla. 

31. lokakuuta 2013

Ryhmäkuvien todellisuus


Kokoelma kaverikuvia aiemmin syksyltä. Meillä kaverikuvien salaisuus on oikeastaan aina makkara. Mikäs teidän on? Yhteenkään kuvaan ei saatu kerralla kaikkia seitsemää koiraa mutta muita erilaisia kokonaisuuksia saatiin kyllä aikaan.  Alla on kuva siitä kuinka lähelle pääsimme koko porukan saamista kasaan ennen kuin pakka hajosi. 

27. lokakuuta 2013

Kiharoiden syysmuotia


Prinssille ja Samballe on ostettu uusia vaatteita tänä syksynä. Ennestäänhän kiharoilla on Hurtan talvimanttelit, mutta nyt niille on ostetty myös Rukan sadetakit. Samba on myös saanut uuden villapaidan. Etenkin olen tosi tyytyväinen noihin Rukan keltaisiin sadetakkeihin. Yhtä aikaa toimivat ja hauskat - eli ne ovat toistaiseksi olleet hintansa arvoisia. 


Onko teidän koirillanne vaatteita talveksi? Etenkin minua kiinnostaisi tietää onko pohjavillaisilla koirilla millaisia talvivarusteita? Meillä Kiira ei sinänsä tarvitse, sillä on vain helposti kuuma, mutta on sillä silti yksi äitini tekemä mantteli treenejä varten. Minun tekisi kovasti mieli ostaa Kiiralle Pomppa, tai jokin vastaava, mutta en tiedä onko siinä mitään järkeä.