8. marraskuuta 2012

Marraskuista pimeyttä


Me emme ole tehneet mitään. Kiiran kanssa on ollut todella hiljaista harrastusrintamalla, sillä en jotenkin ole yhtään ollut inspiroitunut tokosta, eikä Kiira ole juoksujen takia voinut lähteä hallille treenaamaan. Juoksut eivät sinänsä ole muuttaneet Kiiran luonnetta millään tavalla eli sen koulutettavuus on kyllä ihan yhtä hyvä kuin ennenkin, mutta minulla vain ei ole ollut intoa. Kurja sää on varmasti osa syy tähän. Kuka haluaa mennä tuonne märkään pimeyteen?

Alkuviikosta tuli kuitenkin hieman lunta. Saman tien ryntäsin uudella energialla räntäsateeseen lenkittämänä koiria ja ottamaan muutamia valokuvia. Kiira niin tykkää kun on lunta. Harjoittelin lenkillä ihan vain arkitottelevaisuutta. Olen ylpeä Kiiran taidosta heittäytyä maahan makaamaan kesken leikinkin "rauha" vihjeestä. Todella kätevä käsky tuollaiselle kiihkeälle koiralle.

Muuten ei kyllä oikeasti ole tehty mitään muuta kuin arkilenkkejä. Ehkä tämä koiraelämä tästä taas reipastuu ensi viikolla. Marraskuu on kyllä joka vuosi inhokkikuukauteni ja vietän sen mieluusti vain peiton alla piilossa pimeyttä. Tulisi nyt edes pakkasta niin ei olisi niin kauhean märkää ja kylmää koko ajan. Metsäänkään ei voi mennä, kun kaikki polut tulvivat. 

Ostin muuten tiistaina Hurtta lifeguardin heijastinliivit. Kun sitä tulee lenkkeiltyä ja treenattua koira vapaana näin talviaikaan, on mielestäni hyvä pitää koiralla heijastinliivejä päällä. Yllättävää kyllä Kiiran mielestäkään nämä liivit eivät haittaa menoa vaikka yleensä se ei pidä mistään valjaiden kaltaisestakaan. Ehkä se on tämä pinkki väri. Olisihan minun pitänyt tietää, että Kiira on sisimmissään pinkki tyttö.

Sen verran voisin vielä mainostaa Hurttaa, että paljastan näiden liivien olleen 30 % alennuksessa Murren Murkinassa ja uskallanpa vielä kehua liivien osoittautuneen tähän asti oikein hyviksi. Kiiralle ostin L -koon liivit. Kannattaa muuten olla koira mukana liivejä ostaessa, sillä itse olisin ostanut kokoa isommat, ellei koira olisi sattumalta ollut mukana. XL -koossa vielä lukee, että ne sopivat belgeille, mutta varmaan siinä sitten viitataan uroksiin, sillä Kiiralle ne olviat auttamattomasti liian suuret. 

11 kommenttia:

  1. Välillä tulee kausia ettei treenaaminen innosta, mutta sitten kannattaa keskittyä ihan vaan olemiseen. Kyllä se koirakin tarvii välillä taukoa treenaamisesta.:) Tosi upee kuva toi ensimmäinen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Etenkin kun Kiira osaa ottaa aika rauhassa vaikka mitään ei ole hetkeen tehtykään. :)

      Poista
  2. Nuo on kyllä mainiot liivit! Meillä on kaikilla kolmella juurikin nuo microt. :) Ihan loistavat, eikä Aksukaan inhoa niitä niin paljoa, vaikka se yleensä ällöää kaikkea päälle puettavaa. Niin ja uroksilla on tietty pinkit ja neitikoiralla oranssit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hähää. Aksel näyttää varmasti hyvältä pinkeissä liiveissä. :D Ja juu, nämä pienet liivit ovat varmaan sen verran kevyet, että eivät siksi haittaa. Kiirahan yleensä inhoaa valjaitakin.

      Poista
  3. Hurtan koot on kyllä isoja! Meillä on Deimoksella M-koon heijastinhuivi, vaikka kokosuositus sanoo L.
    Sinisterillä on L ja se on kyllä löysä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tosi isoja. :S Pysyykö tuo heijastinliivi kaulassa? Itsekin sitä harkitsin, mutta en ollut sitten varma, että pysyykö se menossa mukana.

      Poista
  4. Teidät on haastettu
    http://lobsteri.blogspot.fi/2012/11/haastetta.html

    VastaaPoista
  5. Voi että sulla on hieno blogi!
    mistä ja miten oot oppinut nää kaikki koodailut? itse just vasta alottelen :) esim mistä saa otsikon alkuun ja sivupalkin otsikoihi9n nuo kuvat taustalle? kommentoithan takaisin mun blogiin, koska muuten en välttämättä muista käydä täällä katsomassa.
    www.oikeitaunelmia.blogspot.fi
    liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosia. :3 Itsekin vasta aloittelen, mutta netistä löytää kaikenlaisia "koodausta idiooteille" -sivustoja, joiden avulla olen päässyt alkuun.

      Poista
  6. Toi Kiiran kuva on aika mainio. Siinä on aivan tajuttoman vahvat Hopeanuoli-fiilikset. Kuulen sen kertojanääneen päässä ja kohta kuvakulma vaihtuu suureen taisteluun. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaau. Kiitos! Hopeanuoli-fiilis on aivan vertaansa vailla oleva kehu. Eikä tämä ole edes sarkasmia! :D Mun hopeanuolikoira. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.