30. marraskuuta 2012

Lumikirsut lumipyryssä











Kiharaa elämää


























Samba on minulla jälleen hoidossa. Tässä se nytkin nukkuu kainalossani sohvalla. Olen tosiaan alkanut kiintyä tähän kiharakarvaiseen naskalihirviöön. Tai eihän Samballa enää ole naskaleita. Iso tyttö jo. Värikin muistuttaa jo enemmän savunharmaata kuin pikimustaa niin kuin silloin tullessaan. Sambasta on kasvanut todella kaunis nuori neiti. Säkää sillä on kotimittauksella 35cm ja painoa reilu 4 kg. Toivotavasti se vielä vähän kasvaisi kun on niin kamalan pieni Prinssin rinnalla. 

Naskaliprinsessan korvakarvaongelma sai yllättävän käänteen Johannan tullessa kylään. Panimme siinä korvia tutkiessa merkille, että Samban korva oli taas hieman punainen. Se on ollut sitä aina silloin tällöin. Itse olen epäillyt allergiaa. Eilen joka tapauksessa kävimme näyttämässä korvaa eläinlääkärille. Perus korvatulehdushan se siinä. Nyt ollaan siis korvatippakuurilla (Samba antaa laittaa oikein nätisti korvaan) ja toivomme, että tämän jälkeen tyttö antaa myös paremmin nyppiä korvakarvansa. Onhan se ihan ymmärrettävää, että karvojen nyppiminen sattuu, jos korva on ollut tulehtunut.

Mitä Prinssille kuuluu? Prinssin kanssa ei ole tehty paljoakaan vaan se on saanut viime aikoina nauttia pitkistä päiväunista lämpimien vilttien alla. Prinssistä on kastraation jälkeen tullut todella rauhallinen. Siitä on tullut suorastaan laiska! Se ei muuta tekisikään kuin istuisi sylissä. Tosin tokotreeneistä ja palloleikeistä se innostuu edelleenkin.

Prinssi on myös viime aikoina ollut aika usein mukana Haarajoella juoksemassa muiden kanssa. Ei se ole minnekään lähtenyt. Ei edes mennyt erään paikalle tulleen koiran luokse yhtenä päivänä vaan tuli käskystä takaisin. Okei, no, meni se melkein koiran luokse, mutta tuli kuitenkin sitten takaisin, eikä mennyt ihan kohdalle. Ja ei tuo muutenkaan ole ottanut lähteäkseen hajujen perään. Aina välillä se toki katoaa jonnekin näköpiiristä, mutta Kiira lähtee aina sitten hakemaan sitä, joten aika pian se sieltä takaisin tulee.



29. marraskuuta 2012

Kiiramaisuuksia

Sain tämän idean malinoistyttö Ripun blogista. Kaikki kiitos siis sinne! Siellä oli kirjoitettu hauskasti koiran pieniä pahoja ja omalaatuisia tapoja. Halusin sitten minäkin listata muutamia hauskoja pikkuasioita Kiirasta. Noita hellyyttäviä ja rasittavia piirteitä jotka tekevät Kiirasta Kiiran.

  • Kiiran elämäntehtävä on pitää perhe kasassa. Mikään ei ahdista Kiiraa niin paljon kuin se, että joku laumanjäsen menee liian kauas. Voin toisin sanoen olla varma, että kun Prinssi eksyy lenkillä turhan kauas, Kiira hakee sen kyllä takaisin.
  • Tämän belgialaisen mielestä on myös erittäin hauskaa auttaa vanhempiani mökillä ulkotöissä. Kiira kokee itsensä varmaan tärkeäksi kävellessään isän perässä sytyttämässä saunaa. Oikein onnellinne se on silloin, kun se saa kantaa itse yhden polttopuun. 
  • Kiiralla tosin on hieman ikävä tapa viedä tuo polttopuu jonnekin ihan muualle kuin saunan luokse. Samoin, jos oksia ja risuja raivataan kasaan, voi olla varma, että kun silmä välttää, Kiira on taas levittänyt oksat pitkin pihaa.
  • Kiira laulaa onnesta (ulvoo) minun tullessa kotiin. 
  • Kiira tunnistaa tutut maisemat auton ikkunasta. Aina kun lähestymme sen mielestä kivoja paikkoja, alkaa se marmattaa nenä kiinni ikkunassa. Kiiralle tulee aina ihan mahdoton puheripuli kun kurvaamme esimerkiksi porukoitteni luokse vievälle tielle. 
  • Kiiralla on tapana hyppiä nuolemaan ihmisten kasvoja. Tätä se ei tee lempeästi vasten nousten vaan hyppäämällä kaikella voimalla ilmaan ja antamalla yhden kovakouraisen märän pusun suoraan nenälle. 
  • Metsälenkeillä Kiira ottaa aina mukaan kantoon suurimman löytämänsä kepin. Yleensä nämä ovat noin kaksi metriä pitkiä puunrunkoja. Sitten kun se jää jälkeen suuren aarteensa kanssa, alkaa se marmattaa, kitistä ja inistä turhautuneena. 
  • Hellyydenpuuskissaan Kiira tulee painamaan pään läppärin näppäimistölle ja tökkimään hiirikättä tehden kaikenlaisen dataamisen mahdottomaksi. Jos sen käskee pois, se ottaa hymyillen askeen taaksepäin riemuissaan siitä, että se huomattiin. 
  • Kiira tunnistaa vanhempieni autot. Kun se näkee ne, alkaa ihan hillitön kiskominen autoa kohti. Tätä tapaa en ole ikinä saanut kitkettyä pois. Autoon on päästävä. Heti. Ennen kuin se katoaa. 
  • Kiira osaa avata kaikki ovet. Se vain yksinkertaisesti nousee painamaan kahvaa, ja kun ovi aukeaa raolleen, se työntää tai vetää oven kuonollaan auki. 
  • Kiira rakastaa paperin repimistä. Jos joskus unohdan valvomatta koulupaperit pöydälle, voin olla varma, että Kiira on käynyt ne repimässä. Sama kaikkien nenäliinojen kanssa. 
  • Mielellään Kiira myös repii hihnaansa. Se onkin hajoittanut jo vaikka kuinka monet hihnat ja liinat. Jos sen jättää yksin odottamaan hihna sidottuna johonkin, on hihna aivan takuuvarmasti purtu rikki.
  • Jos metsälenkillä tulee vastaan kuralätäkkö, Kiira löytyy sieltä kahlaamasta.
  • Kiira rakastaa lunta. Se rakastaa peuhata siinä, sukeltaa siihen, syödä sitä ja ihan vain maata siinä viileässä. Lumipallojen perässä juokseminen on tietenkin myös yksi suosikkipuuhista. Aika hyvä Kiira onkin jo ottamaan lumipallokoppeja.



24. marraskuuta 2012

Belgialaiset mätsäröivät

Tänään lähdimme heti aamusta mätsäreihin Saloon kokoonpanolla Kiira, Samba ja Neira. Kiiran kanssa kun on nyt viime aikoina työstetty tuota kehäkäyttäytymistä mätsärien avulla. Nämä olivat nyt Kiiran neljännet mätsärit. Samballe nämä olivat toiset, mutta sen kanssa ei mitään sen kummempia tavoitteita olekaan, joten ihan huvin vuoksi se pääsee välillä Kiiran ohella missikisoihin. 

Saavuttuamme paikanpäälle törmäsimme ihan sattumalta Kiiran kasvattajiin perheineen. Hauska yllätys! Mätsärissä Kiiran kanssa oli toisin sanoen äiti Candy, veli Troy ja puoliveljentyttö Dana. Mukana oli myös musta upea nuorimies Gideon. Kivasti pari tuntia vierähti kehän laidalla belgisukulaisia rapsutellessa. 

Kiira oli kehässä oikein hyvä. Olen ylpeä tytön edistymisestä! Tällä kertaa se ei enää väistänyt tuomaria samalla tavalla kuin ennen vaan antoi tuomarin koskea ongelmitta. Vain ihan hieman Kiira jännittyi ja vetäytyi kauemmas. Arvosteluun tuomari olikin kirjoittanut "aavistuksen ujo" mikä tosiaan kuvasi Kiiraa hyvin. Kiira sai punaisen nauhan. 

Samba meni myös kehään Erican kanssa. Samsam ravasi yllättävän hyvin vaikka sen kanssa ei ole koskaan oikein harjoiteltu tällaista. Pöydällä se kuitenkin mieluummin kiipesi Erican olkapäälle kuin oli tuomarin tutkittavana. Samba sai sinisen nauhan. Olen itse erittäin ylpeä siitä, että Samba ei taaskaan pelännyt mitään vaan tepasteli kaikuvassa hallissa reippaasti. Se tuli kivasti juttuun myös koko belgijengin kanssa. Yhdessä välissä näin Samban ottavan itse asiassa torkut keskellä lattiaa. 

Nyt ollaan kotiuduttu. Kiiran täytyy oppia seisomaan paremmin mutta muuten ollaan aika valmiita näyttelyihin. Tiemme käy varmaan tammikuussa joko Turkuun tai Lahteen ensimmäisiin virallisiin missikisoihin. Sitä ennen tässä joulun alla voisi vielä käydä muutamassa mätsärissä. Kiiralle tekee hyvää vielä saada lisää hyviä (naminaminami) kokemuksia tuomareista.

Mätsärit olivat sisällä hallissa, joten kuvat ovat sen mukaisia. Kuvaton postaus on kuitenkin tylsä. Käykää myös ihmeessä lukemassa handlerin kertomus samasta tapahtumasta. Täältä.

22. marraskuuta 2012

Treenaamattomuutta ja tottelemattomuutta


Me emme ole tehneet mitään aikoihin. Yllä olevat kuvat kertovat kaiken oleellisen siitä miten päivämme ovat pääasiassa kuluneet. Me olemme laiskotelleet. Okei, no, koirakavereita on nähty aika paljon, mutta treenirintamalla on ollut aikalailla kuollutta. Ja raskaatkaan lenkit eivät ole Kiiralle tarpeeksi aktiviteettia. 

Liika energia ei näy kotona riehumisena vaan se näkyy muuten huonona käytöksenä. Minun pitäisi muistaa, että jos en kanavoi sen ajattelua johonkin rakentavaan, se alkaa käyttää aivojaan itse. Ja Kiiran aivojenkäytön lopputuloksista en ole ennenkään pitänyt. Kiirahan osaa avata ovet, kaapit ja lelulaatikon. Se osaa ilmoittaa vesikupin tyhjyydestä heittelemällä sitä ympäriinsä. Se osaa myös varastaa kaninhäkistä pupuille tarkoitetut kepit itselleen. 

Mitkään näistä eivät kuitenkaan ole kovinkaan häiritseviä tapoja. Häiritsevää on se, kun Kiira alkaa käyttää niitä omia aivojaan ulkona yrittäessään päätellä miltä kaikelta pitäisi puolustautua. Ja Kiiran aivothan ovat sitä mieltä, että kaikelle kannattaa pöhistä ihan vain varmuuden vuoksi. Etenkin niille kannattaa pöhistä, jos Samba tai Neira ensin aloittaa haukkumisen, sillä puolivuotiaat pennut ovat loistavia arvioimaan asioiden pelottavuutta. Niitä kannattaa uskoa. 

Eilen otin kuitenkin viimein itseäni niskasta kiinni ja lähdin tokoilemaan Kiiran kanssa. Tarkoitus oli kartoittaa hieman missä vaiheessa meidä aloliikkeet todellisuudessa ovat. Tein kaikki liikkeet vuoronperään palkaten ainoastaan kerran liikkeen lopussa. Yllätyin itse asiassa miten hyvin treenit menivät. Häiriönä olivat ohi ajavat autot sekä kävelevät koirat ja ihmiset. Koiraa Kiira katsoi, mutta ei muuta. Hyvä tyttö! 

Hihnassa seuraaminen meni yllättävän hyvin! Kontakti pysyi ja olemus oli innokas. Hihnassa seuraa muutenkin yleensä paljon paremmin. Vapaana seuratessa Kiira oli taas perus lahna. En kyllä muuta odottanutkaan, sillä arvelinkin sen reagoivan näin palkan puuttumiseen. Kiira on tottunut näkemään palkan (nami kädessä, patukka taskussa) eli palkka pitäisi nyt ihan todenteolla saada häivytettyä pois. Miten minä oikein olen opettanut tämän seuruun ylipäätään? En muistaakseni mitenkään. Ja siltä näyttääkin. 

Liikkeestä maahanmenossa jäi seisomaan. Vasta toisella käskyllä meni maahan. Muuten koiralla oli hyvä suora asento, eikä se ennakoinut sivulle nousemista. Liikkeestä seisominen sen sijaan onnistui loistavasti. Se onkin meidän yksi vahvimmista liikkeistämme. Liike onnistuu aina - paitsi silloin kun Kiira menee maahan. Jäävien sekoittaminen onkin yksi Kiiran jaloimmista taidoista.

Luoksetulo meni oikein hyvin. Kerrankin jäi istumaan paikoilleen yhdellä käskyllä! Muuten luoksetulo oli tavalliseen tapaansa hidas. Paikkamakuu puolestaan meni oikein hyvin. Kiira makasi kuin tatti kaksi minuuttia. Mutta tällaiselle lahnalle paikkamakuu on ymmärrettävästikin helppo liike. 

Tänään olikin sitten rästitunti Virikkeessä. Teimme hyppyä. Kiira teki kaiken erittäin laiskasti, mutta  muuten oikein taitavasti. Se steppaa esteen takana edelleen silloin tällöin, mutta tänään saimme pari virheetöntäkin toistoa aikaiseksi. Loistavaa. Este edistyy hyvin.

Minun täytyy nyt vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta ihan kunnolla taas treenaamaan. Jos sitä vaikka pääsisi keväällä jo kisaamaan. Katsotaan kauan tätä tokoinspiraatiota toisin sanoen kestää. Jää nähtäväksi. Onnistuneiden treenien kunniaksi meillä vietetään loppuiltana kuitenkin yllä olevien kuvien merkeissä taas. Peittojen ja tyynyjen alla laiskotellen. 

19. marraskuuta 2012

Ulkona tyttökavereiden kanssa

Nyt kun Kiiran juoksut ovat jääneet taakse, olemme jälleen tavanneet koirakavereita. Mielenkiinnolla katsonkin kuinka tuo koira on kypsynyt ensimmäisten juoksujen aikana. Se on sanottava, että Kiira tulee huomattavasti paremmin toimeen urosten kuin narttujen kanssa, mutta en silti nimittäisi Kiiraa epäsosiaaliseksi narttujen kanssa. Jotain kipinöitä saattaa kuitenkin lennellä. En ole oikein vielä päättänyt miten tähän puutuisin - vai tarvitseeko puuttua lainkaan?

Tänään ollaankin sitten tavattu ihan urakalla tyttökoiria. Ensin tapasimme päivästä ihan uuden tuttavuuden: belgianpaimenkoira tervueren Tara liittyi seuraamme Firan hiekkamontuille. Seitsemänvuotias vanhempi tervunarttu oli Kiiralle oikein hyvää seuraa. Aikuinen koira ei paljon Kiiran murkkumörinöistä välittänyt. Myöhemmin tänään tapasimme sitten sekarotuista kolmevuotiasta Meeriä, jonka kanssa Kiiralla on ennen ollut oikein kivat leikit, mutta jonka kanssa tänään oli melkolailla kipinöitä ilmassa. Koko ajan mukana roikkui myös Neira.

Kiiralla toisin sanoen on kokemuksia eri-ikäisistä narttukoirista ja joidenkin kanssa se leikkii todella hyvin ja joidenkin kanssa se taas pöhisee ihan turhaan. Toisten dominoivien narttujen kanssa Kiira esimerkiksi ei oikein ota tullakseen toimeen. Tai tulee... mutta se on vähän sellaista selkäkarvojen nostelua ja valkoisin hammasrivistön näyttelemistä. Ehkä tämä on ikävaihe?

Joka tapauksessa ulkona oli oikein mukavaa tyttöseurassa. Kiira käyttäytyi oikeasti ihan hyvin vaikka valitukseni antaakin ymmärtää muuta. Säästyimme tappeluilta. Koirat leikkivät iloisesti keskenään. Sääkin oli oikein suotuisa. Pääasiassa oli pilvistä, mutta muutaman kerran aurinko kurkisti pilviverhon takaa ja heijastui kauniisti lammen pinnasta. Ikuistin sen kameralle. Lisää  kuvia löytyy tavalliseen tapaan kiharagalleriasta.

Kirjavinkki: Koiraksi ihmiselle

Koiraa on tutkittu hämmästyttävän vähän - vaikka sillä on suuri sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys yhteiskunnassamme. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin tehty merkittäviä edistysaskelia koiran etologisessa, geneettisessä ja arkeologisessa tutkimuksessa. Uusimmat koiraan liittyvät tutkimustulokset Tiina Raevaara kiteyttää helppolukuiseksi pohdiskelevaksi kokonaisuudeksi kirjassaan Koiraksi ihmiselle (Teos 2011).

Tämä kirja on ennen kaikkea kuvaus koiran historiasta. Ensin se käy  läpi erilaisia arkeologisia tutkimuksia koiran esihistoriasta ja siirtyy sitten kuvaamaan ensimmäisten koiratyyppien kehittymistä. Uudenajan koiranjalostukseen ei kuitenkaan mennä sen syvemmin. Sen sijaan puolet kirjasta on omistettu koiran nykytilanteen pohtimiselle. 

Kirjan pääteemoja on domestikatio. Se kulkee punaisena lankana läpi kirjan. Miten koiran kesyyntyminen on tapahtunut ja kuinka tuo kesyyntyminen on muuttanut koiraa? Ennen kaikkea kirja yrittää valoittaa lukijalleen koiraa eläimenä ja lajina. Se yrittää selittää minkälaisesta lajista oikein on kysymys kertomalla lajin evoluutiosta. 

Kirja ei paneudu yhteenkään aiheeseen kovinkaan syvällisesti, mutta se on kattava yleiskatsaus koiran historiasta. Kirja on helppolukuinen, suorastaan viihdyttävä, eikä sen läpilukemisessa mene kovinkaan kauaa. Tekstin lomassa on hyvin paljon kirjailijan mielipiteitä ja omakohtaisia kokemuksia. Kuvia ei ole kuin ihan muutama, mutta kirja ei niitä mielestäni tarvitse enempää, sillä teksti on sujuvaa ja kevyttä.  

Kirjailija on kuitenkin käyttänyt teosta kirjoittaessaan merkittävän määrän kirjallisia lähteitä. Suurin osa kirjallisuusluettelon teoksista ovat tieteellisiä tutkimuksia, joten helppolukuisesta kirjoitusasusta huolimatta, tämä kirja on täynnä puhdasta asiaa. Itse nautin todella paljon tämän kirjan lukemisesta ja voin lämpimästi suositella teosta kaikille koirista kiinnostuneille. Kirja ei ainoastaan selitä lukijalle arkeologisten tutkimusten tuorempia havaintoja vaan pistää lukijan pohtimaan millainen laji koira todellisuudessa on. 

Tämänkaltaisia kirjoja toivoisin enemmänkin. Se esittää tieteelliset faktat selkeästi ja tekee lukukokemuksesta nautinnollisen. En voi kuin siis toivoa, että tällaisia teoksia julkaistaan jatkossakin, sillä minusta on ainoastaan hyvä, että tieteellisiä tutkimuksia tuodaan tarjolle muullekin lukijakunnille kuin akateemisille piireille. Toisin sanoen, mikäli koira kiinnosta lajina, suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan.

17. marraskuuta 2012

Naskaliprinsessan korvakarvaongelma


Samban korvakarvojen nyppiminen on painajaismaista. Kun kyseessä on sekä herkkä että terävä koira, voitte kuvitella millainen näytös korvakarvojen nyppiminen on. Samba siis kiljuu dramaattisesti aina kun korvasta nyppäisee karvan ja heti sen perään se alkaa rähistä vihaisena päästäkseen pois tilanteesta. En voi uskoa sen sattuvan sitä oikeasti niin paljon, mutta se on Sambasta selkeästi epämukavaa, koska muuhun trimmaukseen se ei reagoi samalla tavalla. 

Yleisimmät neuvot ovat, että luja ote koirasta vain, eikä rimpuilulle anneta periksi. Joooh. Niin minä tekisinkin, jos kyseessä olisi joku toinen koira, joku toinen helpompi koira, mutta Samba puree suuttuessaan, enkä minä tahdo antaa sen tehdä sellaista. En myöskään tahdo vain opettaa koiraa alistumaan käsittelylle vaan haluan opettaa sille, että käsittely on mukavaa. Muuten joudun tappelemaan sen kanssa koko loppu elämän. 

Olen päättänyt lähestyä tätä ongelmaa siedättämisen (ja vastaehdollistamisen) avulla. Eli naks ja nami välittömästi sillä hetkellä, kun otan koiran päästä käsilläni kiinni. Seuraavaksi naks ja nami siinä vaiheessa, kun nostan hieman koiran korvaa. Ja niin edelleen. Tämä lähti tuottamaan tosi nopeasti tulosta. Eilen sain jo laittaa sormen Samban korvaan ilman, että se alkoi rimpuilla, huutaa tai purra. 

Yritin tosiaan edetä niin hitaasti, että pentu ei ehtisi missään vaiheessa ahdistua. Muutaman kerran taisin harpata askelia eteenpäin hieman liian nopeasti, sillä Samba yritti väistää korvaa koskettavaa kättä, mutta palasin sitten aina askelen taaksepäin. Jos olisin oikein hyvä naksutinkouluttaja, laskisin tekemieni toistojen määrät ja suunnittelisin kriteerit etukäteen, mutta sitä en tehnyt. Näin jälkikäteen mietittynä arvioisin tehneeni liian monta toistoa jokaisella kerralla ja, kuten mainitsin, hosuneeni kriteerien kanssa. 

Minua mietityttää tässä myös se, että mikäli Samban mielestä karvojen nyppiminen todella tekee kipeää, ei mikään valtakunnan vastaehdollistaminen saa sitä pitämään tästä toimenpiteestä. Pelkään, että heti kun pääsen sille tasolle, että saan nyppäistyä karvan irti, menemme takapakkia. On myös aivan mahdollista, että yritän nyppiä epähuomiossa karvoja väärin, koska Prinssiltä niitä ei ole koskaan tarvinnut nyppiä. Kertokaahan siis villakoiralliset lukijani mikä on kivuttominen tapa nyppiä villakoiran korvakarvat?

16. marraskuuta 2012

Belgipojat

Tänään tapasimme taas belgipoikia Sinisteriä ja Deimosia sekä heidän uutta "pikkuveljeään" Zeusta. Kaikille pentukuumeilijoille siis varoitus; maailman söpöin belgivauva esiintyy kuvissa. Kiira viihtyy näiden belgipoikien kanssa tosi hyvin. Se taitaa itse asiassa olla hieman ihastunut Deimosiin. Haha! Ainoastaan väsyttyään alkaa se irvisellä, mutta hyväkäytöksiset herrasmiehet eivät kehtaa suuttua siitä. Poikien blogi löytyy täältä. Myös Neira oli mukana niin kuin yleensäkin. Lisää kuvia kiharagalleriassa
























13. marraskuuta 2012

Kiiran pentuaika





Molemmat ylläolevat kuvat ovat Kiiran ajalta kasvattajalla. Kiira on ensimmäisessä kuvassa reilu kolme viikkoa ja toisessa suurinpiirtein seitsemän viikkoa. Etenkin tässä toisessa kuvassa Kiira näyttää niiiiiiin omalta itseltään tuo suuri kieli ulkona. Koska kummatkaan kuvista eivät ole omiani koen velvollisuudekseni mainostaa tätä ja tätä galleriaa. Käykää siellä katsomassa lisää kuvia Hard Candy's B-pennuista.

Kiiran pikkupentuajoista minulle on kerrottu tytön olleen rauhallinen ja mutkaton. Kiira kuvattiin kuitenkin kahta muuta rauhallista siskoaan itsevarmemmaksi. Kun menin hakemaan pentua kotiin, ei se ollut juuri lainkaan kiinnostunut minusta, puuhasi vain omiaan sisarustensa kanssa, mutta pidin siitä pidättyväisestä piirteestä siinä. Olen itse jossain määrin samanlainen vieraassa seurassa. Rauhallinen ja itsevarma Kiira tosiaan oli ihan alusta asti. Jotain varovaistakin Kiirassa oli.



Ylemmässä kuvassa Kiira on ensimmäistä päivää kotona ja toinen kuva on taas muistaakseni otettu pari viikkoa kotiutumisen jälkeen. Nopeasti minä huomasin Kiiran olevan rauhallisen lisäksi äärettömän terävä. Heti kohdatessaan jotain uhkaavaa, pentu alkoi murista ja pöhistä. Meni aikansa ennen kuin Kiira tottui kaupungin vilinään.

Kiira ei myöskään ollut sellainen pentu, joka välittömästi olisi hakenut minusta tukea. Se ei pienenä ollut minusta juuri lainkaan kiinnostunut. Puuhasi vain omiaan. Kerran kymmenviikkoisena se säikähti metsänreunassa haukkuvia koiria ja sen sijaan, että olisi tullut jalkoihini, se lähtisi omatoimisesti juoksemaan muutaman sadan metrin päähän kotiovelle. Kiiran luottamus ja rakkaus on pitänyt ansaita. 



Kyllä se Kiiran luonnekin sieltä sitten lopulta alkoi tulla esiin. Tytöstä paljastui keppejä ja palloja rakastava rapaliisa. Se on aina rakastunut metsässä vapaana juoksemista ja kuralätäköissä kahlaamista. Muiden koirien kanssa se on myös aina tullut toimeen - ihan nuorena se oli hieman varovainen vieraiden koirien kanssa, mutta se meni aika helpolla ja vähällä sosialistamisella sitten ohi.

Kiltti tyttö Kiira oikeastaan on aina ollut. Ei se ole juuri koskaan riehunut tai höseltänyt. Kiira on aina osannut rauhoittua paikasssa kuin paikassa. Ihmisvilinä oli Kiirasta vähintäänkin epäilyttävää ja sain tehdö töitä, että se tottuisi kaupunkeihin, mutta mitään kolahduksia ja paukahduksia se ei ole koskaan pelännyt. Ensimmäinen uusivuosikin meni ongelmitta.


Kiiran kanssa on tehty pienestä asti tokoa. Alla olevassa kuvassa Kiira on noin viisikuinen ja harjoittelee paikkamakuuta. Kiira on yhtä rauhallinen ja kärsivällinen kuin omistajansa, joten tämä laji sopii meille molemmille, sillä tykkäämme viilata pilkkua yhdessä. Agility on Kiiran mielestä sen sijaan aina ihan tyhmää ja tosi noloo. Tähän on tullut muutos vasta nyt lähiaikoina. 

Siinä viiden ja kuuden kuukauden paikkeilla alettiin muutenkin jo päästä yli kaikenlaisista pentuaikojen epävarmuuksista. Sitten myöhemmin tuli tietenkin murkkuikä - joka onkin tarina ihan erikseen. Kuitenkin enää tässä vaiheessa Kiira ei murissut kaikelle vastaan tulevalle vaan siitä oli kasvanut oikein kelpo citybelgi. 























Viimeiseksi laitan vielä ystäväni Kasperin ottaman upean kuvan noin puolivuotiaasta Kiirasta. Viime talvena tuo lumi tuli myöhään, mutta kun se tuli, sitä tuli todella paljon. Kiira rakastaa lunta. Se ei tiedä mitään parempaa kuin kylmä ihana hanki. Ei tuossa turkissa taida paleltaa.


12. marraskuuta 2012

Liebster Blog

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Sain tämän haasteen kahdesta suunnasta. Haastajina olivat Lobo ja Rocky. Kiitos molemmille. Itse valitsin haastettavaksi sellaisia blogeija, jotka olen itsekin vain vähän aikaa sitten löytänyt, mutta joilla selkeästi on mielestäni aivan liian vähän lukijoita. Menkää kaikki reippaasti tutustumaan alla oleviin blogeihin!

1. Vipperä hyeena
2. Tassuilla tanssien
3. Trikkihirmu Neira
4. Belgianpaimenkoira Sony
5. Novascotiannoutaja Pablo


10. marraskuuta 2012

Unelmieni koira

Minkä takia minä hankin koiran? Tätä minulta on kysytty monta kertaa sen jälkeen, kun nämä karvakorvat ovat muuttaneet luokseni. Kysymykseen on ollut yllättävän vaikea vastata yksiselitteisesti. Koirat vievät kaiken aikani, tuhoavat omaisuuteni, kuluttavat rahani ja sotkevat asuntoni. En voi erityisesti sanoa nauttivani pitkistä lenkeistä rankan koulupäivän päätteeksi pimeässä syyssateessa. En voi väittää pitäväni koiran ripulikakan siivoamisesta keskellä yötä matoltani. Ja kuitenkaan minä en vaihtaisi koiraani mihinkään maailmassa.

Kaikista näistä huonoista puolista huolimatta Kiira on antanut minulle todella paljon. Kliseisesti voisin sanoa koiraharrastuksen muuttaneen elämäni. Ja sanoisin, että parempaan suuntaan, sillä olen saanut uusia kavereita ja kokemuksia. Kiira - vaikka on yhtä epäluuloinen kuin omistajansakin - on tehnyt minusta sosiaalisemman. Tämä ei kuitenkaan ole syy siihen minkä takia halusin koiran.

Aloin haaveilla koirasta suurinpiirtein kuusivuotiaana. Lähipiirissäni ei juurikaan ollut koiria naapurin collieta lukuun ottamatta. Taisin toisin sanoen muiden ysärilasten tavoin inspiroitua pääasiassa Hopeanuolesta. Olihan tuollainen rohkea pystykorva saatava suojelemaan minua verenhimoisilta karhuilta. Noihin aikoihin kouluvihot täyttyivät hopeanuolimaisista koiratarinoista.

Doro tarinasta Doro ja Emma (Jenny 8 v)
Yhden tällaisen tarinan satuin löytämäänkin pari päivää sitten ja leikkasin tarinan kuvituksesta kuvan tuosta koirasta. Koira on ruskea mustilla tassuilla varustettuna. Usein unelmieni koiralla oli myös musta maski, mutta sellaista kuvaa en nyt sattunut löytämään. Koiralla oli kuitenkin aina pitkät jalat, siro rakenne, pystyt korvat ja laskeutuva häntä. Sen nimi, sukupuoli ja mustien merkkien määrä vaihteli, mutta aina se oli tulinen, suojeleva ja seurasi omistajaansa kaikkialle.

Katsellessani tätä kuvaa en voinut olla vertaamatta sitä Kiiraan. Tajusin, että minä viimeinkin olen saanut sen, unelmieni koiran, viidentoista vuoden odottamisen jälkeen. Katsokaa ja verratkaa vaikka itse. Vastauksena alussa esittämääni kysymykseen, minä hankin koiran toteuttaakseni yhden elämäni pitkäaikaisemmista unelmista.

Kertokaahan minkä takia te olette hankkineet koiran ja mistä koirainto on alunperin lähtenyt liikkeelle? Voisin itse asiassa haastaa lukijani kirjoittamaan aiheesta blogeissaan. Minusta olisi todella hauska lukea miten eri ihmiset ovat päätyneet koirien pariin.






















8. marraskuuta 2012

Marraskuista pimeyttä


Me emme ole tehneet mitään. Kiiran kanssa on ollut todella hiljaista harrastusrintamalla, sillä en jotenkin ole yhtään ollut inspiroitunut tokosta, eikä Kiira ole juoksujen takia voinut lähteä hallille treenaamaan. Juoksut eivät sinänsä ole muuttaneet Kiiran luonnetta millään tavalla eli sen koulutettavuus on kyllä ihan yhtä hyvä kuin ennenkin, mutta minulla vain ei ole ollut intoa. Kurja sää on varmasti osa syy tähän. Kuka haluaa mennä tuonne märkään pimeyteen?

Alkuviikosta tuli kuitenkin hieman lunta. Saman tien ryntäsin uudella energialla räntäsateeseen lenkittämänä koiria ja ottamaan muutamia valokuvia. Kiira niin tykkää kun on lunta. Harjoittelin lenkillä ihan vain arkitottelevaisuutta. Olen ylpeä Kiiran taidosta heittäytyä maahan makaamaan kesken leikinkin "rauha" vihjeestä. Todella kätevä käsky tuollaiselle kiihkeälle koiralle.

Muuten ei kyllä oikeasti ole tehty mitään muuta kuin arkilenkkejä. Ehkä tämä koiraelämä tästä taas reipastuu ensi viikolla. Marraskuu on kyllä joka vuosi inhokkikuukauteni ja vietän sen mieluusti vain peiton alla piilossa pimeyttä. Tulisi nyt edes pakkasta niin ei olisi niin kauhean märkää ja kylmää koko ajan. Metsäänkään ei voi mennä, kun kaikki polut tulvivat. 

Ostin muuten tiistaina Hurtta lifeguardin heijastinliivit. Kun sitä tulee lenkkeiltyä ja treenattua koira vapaana näin talviaikaan, on mielestäni hyvä pitää koiralla heijastinliivejä päällä. Yllättävää kyllä Kiiran mielestäkään nämä liivit eivät haittaa menoa vaikka yleensä se ei pidä mistään valjaiden kaltaisestakaan. Ehkä se on tämä pinkki väri. Olisihan minun pitänyt tietää, että Kiira on sisimmissään pinkki tyttö.

Sen verran voisin vielä mainostaa Hurttaa, että paljastan näiden liivien olleen 30 % alennuksessa Murren Murkinassa ja uskallanpa vielä kehua liivien osoittautuneen tähän asti oikein hyviksi. Kiiralle ostin L -koon liivit. Kannattaa muuten olla koira mukana liivejä ostaessa, sillä itse olisin ostanut kokoa isommat, ellei koira olisi sattumalta ollut mukana. XL -koossa vielä lukee, että ne sopivat belgeille, mutta varmaan siinä sitten viitataan uroksiin, sillä Kiiralle ne olviat auttamattomasti liian suuret.