30. lokakuuta 2012

Kiharat harrastavat

Sambasta on varttunut aikamoinen harrastuskoira. Sen keskittymiskyky on edelleen pyöreä nolla, mutta innokkuus korvaa keskittymiskyvyn puutteen. Samban seuruu on pomppimista ja sivulletulo käden metsästystä. Jotakin se kuitenkin alkaa selvästi oppia. Samba pyörii kuin hyrrä heti kun näkee, että tulen hakemaan sitä äidin luota, koska se tietää, että se tarkoittaa treeniä. Ihana otus.

Eilen esimerkiksi kävimme treenaamassa agilityä. Saimme opettajalta viestiä, että agilityryhmässä olisi tyhjää tilaa, joten ryntäsimme kämppiksen kanssa Agility Akatemialle parin tunnin varoitusajalla. Koska Kiiralla edelleen on juoksut, otin treenikaverikseni Samban. Samsam yllätti minut positiivisesti ottamalla hallin kohtalaisen hyvin vastaan. Hieman pentu taisi jännittää naapurikentältä kuuluvaa haukuntaa ja saman ryhmän vieraita koiria. Samba malttoi kuitenkin lopulta keskittyä oikein hyvin leikkimiseen - nameihin se kyllästyy nopeasti.

Samban kanssa tehtiin ensin muutama toisto siivekkeiden läpi juoksemista namialustalle ja sen jälkeen tutustuttiin tummaan pitkään putkeen. Aluksi putki oli Samban mielestä vähintäänkin outo. Kun se kerran oli kuitenkin juossut putken läpi, ei sillä enää ollut mitään ongelmia putken kanssa. Samba juoksi hirmuisella vauhdilla putken läpi lelupalkalla. Minulla ei ole koskaan ollut näin hyvää leikkijää! Samba rakastaa pehmolelujen retuuttamista.

Kiharaprinsessan kanssa olisi tarkoitus mennä mätsäreihin sunnuntaina. Alunperin minun piti mennä sinne Kiiran kanssa, mutta sillä on nuo juoksut, joten Samba pääsee ihastuttamaan väkijoukkoa kauneudellaan. Oikeastaan Samba näyttää mielestäni ransulta. Toivottavasti mätsärituomari pitää pomppivista ransuista. Alla olevan kuvat ovat muutaman viikon takaisista treeneistä.

Maatemeno

Pujottelu

Viime viikonloppuna taas puuhasin pääasiassa Prinssin kanssa. Prinssin kanssahan harrastaminen jäi vähemmälle viime talvesta lähtien, kun se ei enää agilitytunnilla pystynyt rauhoittumaan muiden koirien läsnäollessa. Se kiihtyi liikaa. Prinssi sai itkupotkuraivareita, kun ei päässyt tervehtimään muita koiria tai kun piti jaksaa odottaa omaa vuoroaan radalla. Prinssillä taisi tuolloin olla stressihormonit aika korkealla, sillä se ei pystynyt oikein rauhoittumaan arjessakaan. 

No, nyt olen kuitenkin taas harrastanut Prinssin kanssa kunnolla, kun ikää on tullut enemmän. Äiti on myös tehnyt todella kovan työn Prinssin hihnakäytöksen kanssa - se kun sai noita itkupotkuraivareita ohitustilanteissakin. Raivarit ovat vähentyneet piippaamiseksi. Kastraatio on myös rauhoittanut Prinssiä todella paljon.

Kävimme lauantaina Porvoon mätsäreissä kurkistamassa hieman sen menoa tarkoituksena tarkkailla Prinssin reaktioita, mutta saavuimme sen verran myöhään, että emme kovinkaan suureen ruuhkaan päässeet harjoittelemaan. Prinssi kuitenkin käyttäytyi sen verran hyvin, että päätin lähteä kokeilemaan sunnuntaina rallytokon möllikisoihin. Se oli aika äkkipikainen päätös. 

En minä mölleiltä odottanut tulosmielessä paljoakaan, kun ei tuon Prinssin kanssa ole paljoakaan rallailtu, mutta halusin kokeilla miten poika reagoisi sellaiseen määrään koiria. Harmikseni Prinssi oli todella stressaantunut. Se piippasi, läähätti ja satunnaisesti rähähti ohimeneville koirille. Paljon parempi se kuitenkin oli kuin vuosi sitten agilityssä.

Itse radalla se oli hyvin stressaantunut, eikä oikein malttanut keskittyä mihinkään. Tuloksia emme edes jääneet kuuntelemaan, kun oli sen verran kiirre Kiiran hakutreeneihin, mutta hylätty sieltä joka tapauksessa tuli. Paljon kaikenlaisia virheitä.

En oikein tiedä miten lähtisi tästä jatkamaan Prinssin kanssa. Kyllähän tuosta kouluttamalla saisi kisavalmiin, mutta en ole ihan varma onko se sen arvoista. Jos Prinssi kiihtyy niin pahasti tuollaisista tilanteista, onko minun aivan pakko vääntää siitä kisakoiraa? Prinssi ei varmasti nauttinut mölleistä lainkaan. Ehkä sen kanssa vain ei koskaan kisata vaan harrastellaan ainoastaan omaksi iloksi. Mikäs siinä sinänsä.

25. lokakuuta 2012

Koirapuistoilu - Hyvästä vai pahasta?

Olen tosiaan viime aikoina käynyt melko paljon koirapuistossa katsomassa kuinka koirat leikkivät keskenään. Olen seurannut erittäin tarkkaan Kiiran tekemisiä ja pohtinut samalla onko tällainen vieraiden koirien kohtaaminen enemmän hyvästä vai pahasta. Luinkin tätä aihetta käsittelevän artikkelin Käydäkö vai eikö käydä? Koirapuistoilun viehätys ja vaarat (Canis 5/2012).

Koirapuistossa käy monenlaisia koiria; eri tavalla leikkiviä koiria, eri näköisiä koiria ja eri rotuisia koiria. Kun tähän vielä lisää sen, että koirat eivät välttämättä ole omistajiensa hallinnassa ja koirien annetaan kiihtyä leikin varjolla, on erittäin todennäköistä, että kemiat menevät ristiin. Usein koirapuistossa törmää myös sellaisiin koiriin, joiden sosiaaliset kyvyt ovat syystä tai toisesta huonot.

Pienen pennun sosialisoimiseen koirapuistot eivät mielestäni ole kovinkaan hyvä paikka. Siellä on mahdoton kontrolloida millaisia kokemuksia pentu saa. Puistossa olevat vieraat koirat saattavat joko olla huonosti sosialisoituja tappelupukareita, tai erittäin sosiaalisia, mutta huonot leikkitavat omaavia, koiria. Pennun saamiin kokemuksiin ei toisin sanoen voi vaikuttaa mikäli se kohtaa omistajallekin täysin vieraita koiria. Koirapuistoon kun voi tulla kuka tahansa.

Yksi ärsyttävimmistä piirteistä koirapuistossa on se, että koirien annetaan leikkiä toistensa kanssa ihan miten tahansa. Koirien annetaan juosta, jahdata ja painia kunnes ovat aivan kiihdyksissä. Kiihtyneet koirat alkavat herkemmin tapella. Mainitsemani artikkeli ehdottikin, että koiran voisi lenkittää ennen koirapuistoon menemistä, jotta energiaa riehumiseen ei olisi niin paljon.

Ei koirien muutenkaan pidä antaa leikkiä ihan miten tahansa - etenkin vieraiden koirien kanssa tällaisesta syntyy herkästi riitoja. Rajut leikit sopivat kyllä tuttujen koirien välillä, mutta vieraan koiran kanssa olisi koiran opittava leikkimään rauhallisemmin. Moni koira ärsyyntyy leikkitoverin jatkuvasta haukkumisesta tai rajuista päälle hyppimisestä. Jos oma koirasi härnää muiden koiria, ohjaa sen tekemine johonkin muuhun tai poistu puistosta.

Koirien käytökseen ei muutenkaan aina ymmärretä puuttua. On toki luonnollista, että koirat astuvat toisiaan, mutta ei sitä silti tarvitse sallia. Turha koiralle on karjua, jos astuu toveriaan, mutta sen voi ohjata muuhun tekemiseen. On myös luonnollista, että koirat puolustavat resurssejaan, joten älkää ihmiset heittäkö ahtaassa koirapuistossa palloja tai keppejä.

Kiira ei suinkaan ole tullut kaikkien koirien kanssa toimeen vaikka onkin leikkinyt hämmästyttävän hyvin eri kokoisten ja näköisten koirien kanssa. Joidenkin nuorempien narttujen kanssa Kiiralla on ollut ongelmia. Se on irvistellyt ja ärähdellyt. Hieman Kiiralla on mys tapana ärsyttää leikkikavereitaan haukkumalla ja näykkimällä. Pistän tämän nuoruuden piikkiin. Kiira on myös päässyt harjoittamaan tätä käytöstä hieman turhan paljon Prinssin kanssa - Prinssihän aina kääntyy ajamaan Kiiraa takaa Kiiran haukkuessa sitä leikkimään. 

Jatkossa minä aion puuttua Kiiran käytökseen enemmän. Koiran voi käskeä rauhoittumaan sen kiihtyessä liikaa. Kiiralla kun on belginä tapana kiihtyä aika kovasti jahtausleikeistä. Aion kuitenkin yhä käydä koirapuistoissa, tosin sellaiseen aikaan, kun siellä ei ole kovinkaan paljon koiria. Tuollaiselle teinille tekee kuitenkin mielestäni hyvää tavata paljon uusia koiria ja tuttuja kaverikoiria vain ei ole tarpeeksi täyttämään tätä tarvetta.

Mitä mieltä te olette? Oletteko tykänneet käydä koirienne kanssa koirapuistoissa vai tapaatteko mieluummin tuttuja koiria muualla? Entä kannattaako koirien keskinäisiin väleihin puuttua?

Kytöpuisto
Kytöpuiston koiria

Kytöpuiston koiria
Kytöpuiston koiria

Lokakuinen lenkki kuvina







20. lokakuuta 2012

Kaikenkarvaisia koirakavereita


















Kiiralla alkoivat juoksut tänään. Iso tyttö! Näitä juoksuja onkin odotettu jo jonkin aikaa, joten olen ihan iloinen, että ne viimeinkin tulivat vaikka sotkevatkin suunnitelmiani hieman. Kiiran piti juosta kaikissa lähiseudun mätsäreissä tänä syksynä. No... ensi viikolla Porvoon mätsäreihin lähtee sitten vain Kiharat. 

Vielä eilen olimme tapaamassa Yilania ja Vernaa Uutelanpuistossa. Mukana oli myös Prinssi ja Samba. Ihmettelinkin eilen miksi Kiira oli niin kovin kärttyinen ja miksi pojat olivat niin kiinnostuneita siitä. Tänään selvisi syy siihenkin. Ja nyt kun sitä miettii niin on Kiira ollut aika kärttyyinen koko kuluneen viikon.

Kiira, Verna ja Neira
Kiira, Yilan ja Prinssi



Yilan, Verna, Kiira, Samba, Neira ja Prinssi

Kuvia on tullut otettua todella paljon viime aikoina. Kaikkia en edes viitsi laittaa tähän. Olemme esimerkiksi käyneet koirapuistossa muutaman kerran ja siellä tavatuista koirista voi katsoa lisää kuvia täältä. Kuvia eilisestä miitisti löytyy puolestaan täältä. Kiira on nyt tavannut todella paljon eri näköisiä ja kokoisia koiria viime päivinä ja suurimman osan kanssa on mennyt täysin rauhallisesti ja ilman ärinöitä. Mieleeni on parhaiten jäänyt upean näköinen ibizanpodenco ja kolme pörröistä mittelherrasmiestä. Kuvat alla.

Tänään Ora on hoidossa täällä. Kiira on hieman kärttyinen sillekin. Se on viime aikoina ollut aika dominoiva nuorempia narttuja kohtaan, ja tänään se on ihan todella rasittava, mutta ovat nuo kaksi leikkineetkin, joten ei tässä mikään sota ole pystyssä. Äskenkin ne painivat tuossa minun jaloissani matolla.






























18. lokakuuta 2012

Kuratreenejä


Tänään olimme taas treenamassa tihkusateessa Kytöpuiston kentällä. Tällä kertaa minulle oli mukana kaikki kolme. Tein vuoronperään kaikkien kolmen kanssa ja oli kyllä oikein kivaa vaikka vedin kyllä vuoden näyttävimmät lipat suoraan kuralammikkoon. Minä olin niin mutainen hiuksista kenkiin, että ei ole tosikaan. Ei se tahtia kuitenkaan hidastanut.

Prinssin kanssa tehtiin hieman seuraamista ja käännöksiä. Kokeilimme myös ihan huvikseen tokoestettä. Sen jälkeen teimme aata, puomia ja pöytää. Prinssi muisti ne yllättävän hyvin. Se pystyi jopa tekemään pallopalkalla tällaista kolmen esteen rataa. Hieno Prinssi! Se totteli sekä minun että Erican ohjausta ja nautti silminnähden joka hetkestä. 

Samba puolestaan teki ensin hieman sivulletuloa. Sillä on ollut tapana asettua todella vinoon, joten tällä kertaa tein aidan vieressä, jotta saisin asentoa suorempaan. Näytti se tehoavan ihan hyvin siinä aidan vieressä, mutta kun yritin siirtää opittua muualle, ei asento siltikään ollut suora. Lisää treeniä vain. Samban kanssa tehtiin myös hieman siivekkeiden välistä juoksua pallon perässä.

Kiira puolestaan sai tyytyä pääasiassa seuraamisen hinkkaamiseen. Pallopalkalla Kiira tekee huomattavasti paremmassa vireessä hommia kuin namipalkalla. Etenkin sen huomaa seuraamisesta. Se on tiiviimpää ja innokkaampaa, kotkaktikin pysyy, mutta haittapuolena on se, että korkeassa vireessä Kiira ei malta keskittyä. Se sekoitti jälleen tänään jäävät ja tuli sivulle vasta toisella käskyllä. 

Ei tässä auta muu kuin treenata hieman lisää. Minun pitää oikeasti miettiä miten tuota namipalkkaa saisi häivytettyä ilman, että Kiira menettää mielenkiintonsa ja kuinka pallopalkkaa saisi lisättyä ilman, että Kiira menee ihan mahdottomaksi. Osaakos joku muuten sanoa miten pitkä (minuuteissa) seuruupätkä ALO -luokassa on?

Kotiin näistä treeneistä tuli todella märkiä ja kuraisia koiria. Samba oli kaikkein kuraisin. Joku oli tainnut dopata sen kuralammikkoon vuoroa odottaessa. Kentän vierellä muut koirat odottivat tosiaan vuoroaan yhden työskennellessä. Samba pääsikin jälleen takin sisään lämmittelemään kotimatkaksi kun alkoi raukka palelemaan syystuulessa.

seuruu

seuruu

liikkestä seisominen

liikkeestä maahan

16. lokakuuta 2012

Harrastuskokeiluja

Kiiran kanssa on puuhattu aika paljon viimepäivinä. Lauantaina esimerkiksi olimme suorittamassa yhtä tokotunnilta jäänyttä rästiä agilityn alkeet -kurssilla. Teimme Kiiran kanssa hieman hyppyä namialustan avulla. Sunnuntaina Erica kävi puolestaan Kiiran kanssa mätsäreissä Hyvinkäällä tuloksena SIN ei sij. mutta edistystä luoksepäästävyydessä oli kuulemani mukaan tapahtunut suuresti. Aiheesta enemmän Erican blogissa

Tänään olemme olleet treenaamassa vähän kaikkea ja vieläpä kahteen kertaan kahdella eri kentällä. Molemmista treeneistä jäi oikein hyvä mieli kerrankin. Kytöpuiston viereisellä kuiraistakin kuraisemmalla koulutuskentällä Kiira juoksi ensin hieman pallon perässä siivekkeiden läpi agilitymeiningissä. Hienosti se ohjautuu. Ei rupea säätämään mitään omaa vaan seuraa liikkeitäni tarkasti. Ei meistä taida Kiiran kanssa silti tulla agilitytähtiä. Oma kiinnostus ei siihen harrastukseen oikein riitä.

Lyhyen agilityhuvittelun jälkeen otin hieman hyppytreeniä tokoesteen sattuessa olemaan taas esillä.  Vähän se steppailee esteen toisella puolella ja asettuu herkästi turhan vinoon, mutta muuten hyppy alkaa olla aika valmis liike. Minun on myös kehuttava myöhemmin tänään tekemääni paikkamakuutreeniä. Olimme eräällä parkkipaikalla treenaamassa, ja Kiiran ohi meni muutaman metrin päästä kaksi lasta toinen potkulaudalla ja toinen polkupyörällä, eikä Kiira hievahtanutkaan. Mahtavaa! Lapset vielä katsoivat koiraa, juttelivat kovalla äänellä ja pörräsivät siinä jonkin aikaa.

Jääviäkään Kiira ei enää sekoittanut. Ainoastaan seuruuta täytyisi hioa entistä tiiviimmäksi ja koko suoritusta pitäisi saada innokkaammaksi. Muutenkin häiriötreeniä pitäisi saada tehtyä enemmän ja liikkeitä pitäisi alkaa ketjuttaa pitemmiksi sarjoiksi. Olen vain muutaman kerran tehnyt niin, että palkkaan vasta Kiiran suoritettua kaksi liikettä putkeen, ja Kiira menee palkan puuttumisesta yhä hieman hämilleen. 




Myöhemmin tosiaan samana päivänä menimme toiselle kentälle treenaamaan tarkoituksena itse asiassa tehdä jotaikin rally-toko juttuja. Kiirahan osaa kyllä seuraamisen ja käännökset pääasiassa, mutta eteen tulemista ei ole tehty aikoihin ja ulkokautta sivulle tuleminen on Kiiralle täysin vieras ajatus. Treenasin siis tänään molempia. Nopeasti Kiira älysikin mitä siltä oikein haen. 

Huomenna saan käsiini kartioita, joten minulla ei pitäisi olla mitään ongelmia harjoitella rally-tokon spiraalia ja pujottelua. Minun innostukseni rally-tokoon tuli tosiaan aivan yllättäen. Jotenkin minua tällä hetkellä kyllästyttää tuo tokoilu. Sen takia tässä on tullut tehtyä ja kokeiltua niin paljon kaikenlaista muuta. Harkitsin itse asiassa meneväni rally-tokoryhmään Prinssin kanssa. Katsotaanko saanko sen aikaiseksi.


13. lokakuuta 2012

Temppukani

Esmen kanssa on viime aikoina tehty kohtalaisen paljon naksutinkoulutusharjoituksia. Opetin sille yhtenä päivänä tässä kosketuskepin ja hieman sen avulla pyörimisen alkeita. Tällä hetkellä pyörimisen vihje Esmelle on se, että pidän kosketuskeppiä tietyssä asennossa ja liikuta sitä hieman pyörivässä liikkeessä. Kani seuraa tätä kuonollaan. Haluaisin hiljalleen saada tuota kosketuskeppiä häivytettyä pois.


Projektina on tällä hetkellä myös ns. matto -käskyn opettaminen eli haluan Esmen oppivan menemään tietylle alustalle (tässä tapauksessa viltti) käskystä. Tämän olen opettanut myös kosketuskepillä houkutellen. Tosin tässä liikkeessä sain häivytettyä kosketuskepin todella nopeasti pois. Liike näyttää nyt tältä. Seuraavaksi pitäisi vain liittää liikkeeseen vihjesana ja ruveta tekemään tätä eri paikoissa.



Ongelmalliseksi kanin koulutuksessa olen huomannut muutaman asian. Ensinäkin kanilla on erittäin huono lähinäkö, joten Esme ei aina näe kosketuskeppiä. Toiseksi on kouluttaessa oltava aivan varma, että kanilla on nälkä, sillä muuten sitä ei huvita ollenkaan työskennellä ruoan eteen. Onneksi Esme sentään on ahne. Kolmanneksi kani on virkeimmillään iltaisin, joten ei ole toivoakaan treenata aamulla tai päivällä, sillä silloin Esmeä ei kiinnosta muu kuin nukkuminen. 

Esmehän asustaa minulla nykyään vapaana. Se käy häkissä tarpeillaan, juomassa ja syömässä, mutta muuten se asuu yhdessä huoneessa. Kun olen kotona ja jaksan vahtia koiria, on sillä pääsy myös muihin huoneisiin. Täällä se sitten pomppii yhdessä meidän ja koirien kanssa käyttäen koirien juomakuppia, torkkuen lintuhäkin alla ja istuen nojatuolissa tähystämässä. 

Nala sen sijaan jaloittelee vain silloin tällöin. Ja noistakaan jaloittelukerroista ei oikein ota tullakseen mitään, koska Nala ei mitään muuta tee kuin etsii reittiä takaisin häkkiin. Se on sellainen vainoharhainen otus. Riston kuoleman jälkeen se on kuitenkin yllätyksekseni piristynyt ja muuttunut paljon puuhakkaammaksi. Outoa.  

Koirat suhtautuvat vapaana jatkuvasti olevaan kaniin oikein hyvin. Esmellä on toki aina mahdollisuus mennä häkkiinsä turvaan ja usein minä suljen eläinhuoneen kokonaan pois koirilta, jotta ne eivät turhaan häiritsisi Esmen unta. Etenkin Neira on turhan rajusti menossa aina leikkimään Esmen kanssa ja Kiirakin innostuu hippaleikkiin Esmen kanssa hieman turhan herkästi.

koira ja kani
Koira ja kani

11. lokakuuta 2012

Kiira, Sinister ja Deimos

Tänään tapasimme Kiiran kanssa belgipojat Sinisterin ja Deimosin. Kiirasta pojat olivat aivan ihanaa leikkiseuraa. Sinister on Kiira puoliveli isän kautta ja Deimos on kymmenenkuinen belgiantuonti. Katsokaan belgipoikien blogi täältä ja kuvagalleria täältä

 













 

 














9. lokakuuta 2012

Papukaijan kiipeilyteline


Nymfi on ollut minulla nyt kuukauden ja se on nyt selvästi kotiutunut. Nyyti ei vieläkään ole käsikesy, mutta edistystä on tapahtunut, eikä se enää ala huutaa minun lähestyessäni sitä. Nymfi on myös viime aikoina uskaltanut itse lähestyä minua. Seuraava askel olisi saada se syömään kädestäni tai edes hakemaan ruokaa läheltäni. Harmi vain että se ei ole kauhean perso ruualle. 

Nymfin häkin ovi on melko usein auki, eikä minulla silti ole vielä kertaakaan ollut ongelmia saada sitä häkkiin tarvittaessa, sillä Nymfi mielellään viettää aikaa häkissään vaikka ovi olisi auki. Välillä se vain tulee tekemään lentopyrähdyksiä häkkinsä ulkopuolella. Kauheasti se ei edes välitä rakentamastani kiipeilytelineestä häkin ulkopuolella. Ehkä sillä vain on niin virikkeinen häkki että se ei koea tarvitsevansa (vielä) paljoa lisää tekemistä. 

Rakensin Nymfendaalle kiipeilytelineen metsästä hakemasta monihaaraisesta ja kiemuraisesta puusta. Ripustin tuon oksan häkin ja kirjahyllyn väliin katonrajaan. Oksaan laitoin muutamia leikkikaluja. Niitä voi lisätä sitä mukaan kun näihin nykyisiin kyllästytään. Koska kyseessä on kevyt munkkiaratti, en tukenut oksaa mitenkään erityisesti (toinen pää muutaman painavan kivikoristeen alle ja toinen pää häkin pinnojen väliin kiinni) mutta mikäli lintu olisi yhtään painavampi, ripustaisin tämän kyllä tukevammin.

Itse olen kauhean tyytyväinen tähän kipakkaan arattineitoon. Sen tekemisiä on mielenkiintoista seurata ja se on osoittautunut oikein persoonalliseksi yksilöksi. Se on hiljaisempi kuin mihin olin varautunut. Nymfi lauleskelee välillä oikein kivasti sirkuttaen ja visertäen kuulostaen enemmän undulaatilta kuin aratilta, mutta välillä (etenkin jos joku puhuu puhelimeen tai televisiota kuuluu jonkun sarjan alkutunnarimusiikkia) se alkaa raakkua niin että korvissa soi. Sillä on toisin sanoen yhtä kaunis lauluääni kuin minullakin.

papukaija
Nymfi kiipeilytelineessä
Papukaijan kiipeilyteline

8. lokakuuta 2012

Ensimmäiset koiratyypit

Koira ja susi erkanivat toisistaan joskus 50 000 – 10 000 vuotta sitten. Koiran esihistoria on yhä epäselvää, mutta todisteita ensimmäisistä koiraroduista on noin 5000 vuoden takaa. Kyseessä ei tuolloin missään nimessä kuitenkaan ollut mitään suljettuja populaatiota rekisterikirjoineen ja rotumääritelmineen (se on 1800-luvun keksintö) vaan kyse on ainoastaan tietynlaisien koiratyyppien hahmottumisesta. Tämä artikkeli käsittelee toisin sanoen koiratyyppien muodostumista eikä keinotekoisen jalostamisen syntyä.  

Monimuotoisuus yleistyi koirissa 5000 – 2000 vuotta sitten. Toki myös tätä varhaisemmissakin löydöissä on havaittu merkittäviä kokoeroja. Esimerkiksi Ranskassa on löydetty jälkiä kookkaasta koiraeläimestä 30 000 vuoden takaa.[1] Pieniä paikallisia eroavaisuuksia on esiintynyt jo ennen ihmisen siirtymistä maanviljelyyn noin 10 000 vuotta sitten, mutta ensimmäisiä vakiintuneita koiratyyppejä on esiintynyt vasta selvästi tämän jälkeen. Nimenomaan siirtyminen maa- ja karjatalouteen johtivat koiratyyppien kehittämiseen, sillä koirille nousi aivan uudenlainen tarve paimenina, vartijoina ja metsästäjinä. Samalla kun muita eläimiä kesytettiin hyötykäyttöön ei ole ihmekään, että myös ihmisyhteisöjen reunoilla jo pitkään roikkuneet koirat saivat tästä osan.

Ensimmäisiksi koiratyypeiksi voidaan lukea metsästyskoirat, paimenkoirat ja vahtikoirat. Näistä tyypeistä löytyy todisteita eri puolilta maailmaa. Myöhemmin kaupungistumisen lisääntymisen myötä alettiin koiria jalostamaan muuhunkin käyttöön. Koiria jalostettiin seuraksi, ruoaksi ja uhrilahjoiksi. Esimerkiksi seurakoirien historia ulottuu aina antiikkiin asti. Tässä artikkelissa keskityn kuitenkin tätä edeltävään aikaan yrittäessäni hahmottaa ensimmäisten koiratyyppien kehittymistä. 

Eurooppalaisten varhaisista koirista meillä ei ole paljoakaan tietoa. Antiikin Roomassa tiedetään tosiaan olleen useita rotuja, mutta sitä ennen esiintyneistä eurooppalaisista koirista emme tiedä paljoakaan. Italiasta on löytynyt koirien luita 5000 vuoden takaa, mutta luiden perusteella koirat ovat olleet hieman sutta pienempiä, eikä mitään suuria eroavaisuuksia koiran perusmalliin ole ollut.[2] Ainoana poikkeuksena voidaan mainita suuret ja vankat mastiffityyppiset vahtikoirat, joiden luita on löytynyt Italian niemimaalta ja jotka on ajoitettu 4000 – 3000 vuoden taakse.[3]

Koska Afrikka ei ole koskaan kuulunut harmaasuden levinneisyysalueeseen, on oletettava koirien levinneen Afrikkaan Lähi-idän kautta. Egyptiläisessä maalaustaiteessa esiintyy kuitenkin hyvin varhaisessa vaiheessa erilaisia koiria. Yksi yleisimmistä maalauksissa ja veistoksissa esiintyvistä koiratyypeistä on pitkäjalkainen solakka koira, joka muistuttaa erittäin paljon salukia. Tämä vinttikoiramainen koiratyyppi on esiintynyt myös Keski-Aasiassa.[4] Vinttikoirien arvioidaankin olleen ensimmäinen selkeästi koiran perusmallista eriytynyt koiratyyppi. Tästä koiratyypistä on ollut Egyptissä myös lyhytjalkainen muoto.[5]
 
Toinen afrikkalainen muinainen koirarotu on basenji. Sen alkuperä on geenitutkimusten avulla kyetty ajoittamaan 2000 – 5000 vuoden taakse. On tutkittu, että salukin ja afgaanin geeniperimä on sama kuin egyptiläisten kyläkoirien, mutta basenjin juuret johtavat ugandalaisten ja namibialaisten koirien joukkoon.[6] Basenji on tähän päivään asti kehittynyt hyvin erillään muusta koirapopulaatiosta ja onkin täten säilyttänyt alkukantaisen muotonsa.

Myös Japanissa kehittyi omanlaisensa koiratyyppi. Tästä metsästykseen käytetystä pystykorvaisesta koirasta polveutuvat tämän päivän japanilaiset pystykorvat. Perinteisesti muinaisiksi japanilaisiksi pystykorviksi on luettu akita, shiba, hokkaido, kai, kishu ja shikoku. Nämä ovat erään geenitutkimuksen mukaan erkaantuneet sudesta jo 76 000 vuotta sitten, mutta toisaalta Japanin alueelta on löydetty ensimmäiset fossiililöydöt koirista vasta noin 10 000 tuhannen vuoden takaa.[7]   

Amerikkaan koirat saapuivat noin 4000 vuotta sitten eskimoiden mukana.[8] Nämä eskimokoirat muistuttivat paljon nykyistä alaskanmalamuuttia ja newfoundlandinkoiraa. Vetokoirat olivat vankkarakenteisia ja suurikokoisia. Etelä-Amerikassa puolestaan tiedetään olleen ennen konkistadorien saapumista neljä koiratyyppiä. Ensimmäinen oli niin sanottu mesoamerikan yleinen koira ja toinen oli tänä päivänä tunnettu meksikonkarvatonkoira. Kaksi muuta olivat eräs lyhytjalkainen koiratyyppi ja eräs bulldoggityyppinen lyttynaama.[9]
 
Ensimmäisiin koiratyyppeihin lukeutuu toisin sanoen eskimoiden vetokoirat, japanilaiset pystykorvat ja afrikkalaiset vinttikoirat. Näistä koirista polveutuvat esimerkiksi alaskanmalamuutti, meksikonkarvatonkoira, akita, afgaani ja saluki. On mys ollut havaintoja erilaisista paikallisista paimen- ja vahtikoirista, mutta näistä ei ole löydetty mitään sen suurempaa suurta yhteneväisyyttä.

Mielenkiintoista ensimmäisiä rotuja tutkiessa on huomata kuinka varhain lyhyempiä jalkoja, lyhyempää kuonoa ja karvattomuutta on esiintynyt koirapopulaatiosta. Kenties nämä pentumaiset piirteet ovat sidoksissa domestikaatioon.[10] On toki myös mahdollista ihmisten suosineen näitä piirteitä ulkonäkösyistä. Missään nimessä nämä lyhytjalkaiset koirat eivät olleet lähelläkään tämän päivän mäyräkoiria eivätkä lyhytkuonoisetkaan koirat olleet edes nähneet englanninbulldoggien naamaa. Niin kuin aikaisemmin mainitsin, on ylijalostaminen huomattavasti myöhempää perua.

Mainittujen tyyppien lisäksi arvelisin kaikilla kulttuureilla olleen muunkinlaisia koiratyyppejä, mutta vain tietyistä koiratyypeistä on jäänyt jälkiä historiaan, koska niitä syystä tai toisesta pidettiin arvossa. Esimerkiksi vahtikoiria lienee ollut kaikkialla, mutta joko nämä eivät ole olleet tarpeeksi yhteneväisiä muodostaakseen vakituisen tyypin tai niitä ei ole pidetty niin suuressa arvossa, että niistä olisi jäänyt sen kummemin jälkiä historiaan. 

Kuten sanottu ei mistään roduista voida muutenkaan puhua vielä tällä ajalla vaan kyse on enemmänkin monista samantyyppisistä koirista. On kuitenkin selvää, että viimeistään 5000 - 2000 vuotta sitten ihminen on järjestelmällisesti aloittanut koiran jalostamisen. Koirasta muovattiin ihmiselle toveri erilaisiin tehtäviin.

Linkkilista:

Mistä koiran ja ihmisen suhde sai alkunsa?
Kun sudesta tuli koira 
____________________________________________

[1] [2] [6] [7] [8] [9] Raevaara, Tiina. Koiraksi ihmiselle. Teos 2011.
[3] [4] Kaimio, Tuire. Koirien käyttäytyminen. WSOY 2007.
[5] Brewer, Douglas; Clark, Terence & Phillips, Adrian. Dogs in Antiquity. Anubis to Cerberus. The Origins of the Domestic Dog.
[9] Ratliff, Evan. Näin kettu kesyyntyy. 8.4.2011 National Geografic Suomi. http://natgeo.fi/naein-kettu-kesyyntyy-0 (katsottu 9.10.2012)

7. lokakuuta 2012

Onnentassun mätsärit

Tänään kävimme mätsäreissä Kiiran, Samban ja Neiran kanssa. Tarkoitus oli treenata Kiiran kanssa näyttelykäytöstä, etenkin tuota luoksepäästävyyttä, kun siinä on ollut melko paljon ongelmia. Pentujen kanssa oli tarkoitus vain totutella vilkkaaseen ympäristöön. Tuloksia ei tullut kummallekaan koiralle. Kiira oli SIN ei sij. ja Samba oli PUN ei sij. eikä kotiin lähtenyt kuin muutama koiranruokapaketti lohdutuspalkinnoksi.

Kyseessä oli Onnentassun järjestämä Match Show Riihimäellä. Paikalla oli ainakin sata koiraa, joten Samballa riitti ihmettelemistä. Aluksi se oli hieman jännittynyt ja olisi halunnut syliin turvaan, mutta tyttö reipastui kyllä kehään mentäessä. Mielellään se silti olisi piilotellut äidin tai minun jaloissani. Paikalle saapui myös Samban isoisä Tirppi.

Kiira oli yllättävän nätisti. Kehään sen vei Erica, koska minun hermostukseni tarttuu Kiiran niin helposti, että ei siitä mitään tulisi, jos itse sen sinne veisin. Kiiran liikkuminen oli kuulemma saanut kehuja tuomarilta, mutta luoksepäästävyydestä ei oikein ollut minnekään. Kiira oli perääntynyt ja väistänyt. Ei tuomari sitten lähtenyt pakottamaan sitä. 

Ei tässä auta kuin harjoitella lisää. Kiira ei kuitenkaan haukkunut tai ärissyt tuomarille. Se vain olisi mieluumin mennyt jonnekin muualle kuin tuomarin luokse. Tilanne ei siis ole mitenkään toivoton. Kiiran täytyy vain tottua siihen, että kohti kurkottautuvat ihmiset ovat kivoja, sillä sehön on oikea pusu- ja halikone, jos vain saa pari minuuttia tutustua rauhassa. Erica menee sen kanssa ehkä ensi viikolla Hyvinkään mätsäreihin treenaamaan.  

6. lokakuuta 2012

Sataa sataa ropisee...


Kuten äitini tässä yhtenä päivänä sarkastisesti totesi, on viime aikoina todella ollut jokaisen koiranomistajan unelmasää; vettä tulee joka päivä ja ihan koko ajan. Tämä takia olemmekin kämppiksen kanssa sortuneen useampana päivänä siihen, että ajamme autolla koirapuistoon ja kökimme siellä sateensuojassa katsomassa kuinka koira lenkittävät itse itsensä sateessa. Ei tässä sinänsä mitään, sillä Kiiralle tekee oikeasti hyvää tavata uusia aikuisia koiria. Teiniuhma alkaa nimittäin hiljalleen nostaa päätään ja Kiira kuvittelee voivansa isotella itseään vanhemmille koirille. 

Muuten arki on mennyt pääasiassa sohvannurkassa. Sadetta on katsottu sisältäpäin. Kiira ei sateesta välitä, mutta omistaja ei kovin mielellään mene tuonne syksyiseen harmauteen. Etenkin, kun minulle sattui tässä yhtenä päivänä mukavasti sillä tavalla, että Kiira kiskaisi minut vesilätäkköön, koska näki muka jotain mielenkiintoista tien toisella puolella. Kylläpä on ihanaa omistaa koira! Ja Kiira vielä kehtasi nauraa päälle. Ja ennen kuin kysytte, kyllä, Kiira osaa nauraa. Ja kyllä, Kiiralla on erittäin ilkeä huumorintaju.

Muistavatko kaikki vielä tarinan isosta ja pienestä nakertajasta? Kiiran ilkeä huumorintaju tulee toki myös erittäin hyvin esiin siinä, että se yhtenä aamuna söi parhaan kenkäni ja tuli vielä pudottamaan sen päälleni sänkyyn. Ilta oli venähtänyt vähän pitkäksi, joten nukuin tavallista myöhempään, mikä ei tietenkään tälle belgitytölle sopinut. Se kosti syömällä aamupalaksi Espritin kenkäni. Ja, kyllä, se nauroi jälleen kerran.

Olemme me kuitenkin jotain saaneet Kiiran kanssa tehtyä vaikka sää onkin ollut meitä vastaan. Esimerkiksi tuolla Kytöpuiston koirapuiston vieressä on treenikenttä, jonne oli tässä yhtenä päivänä jätetty tokoeste levälleen. Minä päätin sitten mennä kokeilemaan sitä Kiiran kanssa. Kiira on kerran ennen elämässään nähnyt tokoesteen ja silloin ikää taisi pennulla olla mittarissa viisi kuukautta. Muistan sheipanneeni Virikkeen kurssilla Kiiralle tuon liikkeen. 

En toisin sanoen odottanut kummoistakaan Kiiralta, mutta ajattelin ihan huvin vuoksi kokeilla miten hyppyliike oikein sujuisi. Seuruutin Kiiran esteelle ja käskin sen sivulle. Sitten minä vain kokeilin sanoa hyppy. Hetken Kiira ihmetteli, mutta sitten se vain loikkasi esteen yli, kääntyi sen takana ympäri ja pysähtyi seisomaan katse minuun. Olin tyrmistynyt. Käskin sen sitten seisoa paikallaan seiso -käskyllä ja kävelin edelleen tyrmistyneenä esteen ympäri Kiiran luokse. Tätä viimeistä osaa onkin harjoiteltu jonkin verran, ja Kiira pysyi oletetusti kyllä seisoma-asennossa odottamassa minua vierelleen, mutta tuota hyppyä ei oikeasti ole tehty kertaakaan yli puoleen vuoteen. 

Siis aivan uskomatonta! Miten Kiira voi muistaa yli puolen vuoden takaa sen yhden ainoan kerran, jolloin minä sheippasin tämän liikkeen sille, enkä muistaakseni edes saanut siitä sujuvaa silloin. Miten se voi osata? Miten se voi muistaa? Miten se voi yleistää? Minulla taitaa vain olla maailman paras koira. Siis... vau. Tämä tosiaan oli minulle taas muistutus siitä kuinka operantti ehdollistaminen ja positiivinen vahvistaminen vain kerta kaikkiaan ovat parhaita mahdollisia koulutustapoja. Koira todella oppii tekemään tempun ja toistaa oppimansa mielellään. 

Tänään tokotunnilla kokeilimme hyppyä uudestaan. Hetken Kiira ihmetteli estettä ja tarjosi sen huitomista tassulla ja sen kiertämistä, mutta lopulta se ymmärsi kyllä mitä siltä halutaan. Fiksu koira! Kyllä me tuosta hypystä varmaan aika pian saamme sujuvan liikkeen. Sillä aikaa minä opettelen naksuttamaan oikeasti asiasta eli siitä, että se todella seisoo esteen takana, enkä siitä, että se steppailee esteen takana. Minun on yhä edelleen todella hiottava tarkkuuttani. Kiira on niin nopea.

5. lokakuuta 2012

Mistä koiran ja ihmisen suhde sai alkunsa?

En tiedä olenko ainoa, joka katsoessaan omaa koiraansa pohtii kuinka ihmeellinen suhde ihmisellä on koiran kanssa ja kuinka uskomattoman tärkeäksi tuo hännänheiluttaja voi omistajalleen tulla. Tuo suhde ihmisen ja koiran välillä on täysin korvaamaton. Minä huomaankin usein miettiväni koska, missä ja kuinka tällainen yhteiselo kahden eläinlajin välillä on saanut alkunsa.

Ikävä kyllä tieteelliset tutkimukset eivät ole vielä osanneet kertoa tarkkaan kuinka tämä yhteiselo koiran ja ihmisen välillä on alkanut. Koiran esihistoria on yhä suurimmaksi osaksi pimeyden peitossa, sillä koiraa on tutkittu hämmentävän vähän vaikka se on niin oleellinen osa ihmisen kulttuurihistoriaa. Viime vuosikymmenien arkeologiset ja biologiset tutkimukset ovat kuitenkin valottaneet koiran syntyhistoriaa jonkin verran.

Koiran (canis lupus familiaris) arvellaan polveutuneen harmaasudesta (canis lupus). Aikaisemmin on esitetty teorioita, joiden mukaan koiran esi-isinä saattaisi olla myös muita canis -suvun lajeja, mutta nämä teoriat eivät tänä päivänä saa kauheasti kannatusta tutkijoiden parissa. Koiran ja suden geenit ovat lähempänä toisiaan kuin yhdenkään muun koiraeläimen geenit vaikka toki kaikki canis -suvun jäsenet pystyvät lisääntymään keskenään. On näin ollen mahdollista, että koiraan on sekoittunut myöhemmin muiden koiraeläinten geenejä.

Missä koira sitten domestikoitui? Peter Savolainen on ehdottoanut koiran alkukodiksi Jangtse -jokea, sillä hänen tutkimusryhmänsä havaitsi tuon alueen koirissa olevan enemmän geneettistä vaihtelua kuin muualla maailmassa. [1] Robert K. Waynen tutkimuksen mukaan koiran perimä muistuttaa puolestaan eniten Lähi-idän suden perimää, mikä ensinäkin todistaisi koiran polveutuvan todellakin sudesta ja toiseksi vihjaisi koiran alkukodin sijaitsevan Lähi-idässä. [2] Varmaa tietoa koiran alkukodista ei toisin sanoen ole vielä saatu. 

Tutkimusta hankaloittaa se, että koira on saattanut myöhemmin levitessään laajemmalle Eurooppaan risteytyä uudestaan suteen. [3] Ei myöskään pidä sulkea pois sitä mahdollisuutta, että sudesta on kehittynyt koiramainen eläin useassa paikassa, mutta nämä suvut ovat sittemmin kadonneet ja vain yhdestä on polveutunut tuntemamme koira.  Tällä hetellä tutkijat vaikuttaisivat olevan aika varmoja siitä, että tämän päivän koirapopulaatio polveutuisi yhdestä ja samasta susikannasta. [4]

Arkeologit ovat löytäneet runsaasti koiran luita ihmisasutusten läheltä 10 000 – 16 000 vuoden takaa. Tämä ajoittaisi koiran domestikaation samoihin aikoihin viimeisen jääkauden päättymisen kanssa. Kuitenkin tätä varhaisempiakin löytöjä susien luista ihmisasutusten lähettyviltä on löydetty. Susien arvellaan liikkuneen ihmisten lähettyvillä jo niinkin varhain kuin 300 000 vuotta sitten. [5] Sen sijaan varhaisin selkeä löytö koiran luista lienee 30 000 vuoden takaa. [6] Itse tulkitsisin nämä löydöt siten, että koira olisi alkanut kesyyntyä sudesta ainakin jossain määrin jo siinä vaiheessa, kun ihminen vielä eli metsästäjä- ja keräilijäyhteisöissä. Olettaisin varsinaisen domestikaation tapahtuneen kuitenkin neoliittisen vallankumouksen aikoihin. 

Selkeitä muutoksia luiden rakenteesta on löydetty vasta 15 000 vuoden takaa. [7] Domestikaation myötä koira koki paljon rakenteellisia muutoksia – esimeriksi sen hampaat muuttuivat ja koko pieneni sen sopeutuessa uudenlaiseen elämäntyyliin ihmisen rinnalla. Uusimmat tulkinnat väittävätkin, että susi olisi itsekseen hakeutunut metsästävien ihmisten seuraan, sillä susi ja ihminen metsästävät hyvin samalla tavalla. On myös oletettu suden siirtyneen käyttämään hyväkseen ihmisasutusten lähettyville ilmestyneitä tunkioita. [8] Nämä ihmisten läheisyyteen uskaltautuneet sudet pääsivät lisääntymään ja periyttivät siten tätä ominaisuutta eteenpäin. 

Tämän teorian puolesta puhuisi se, että vaikka susikin tarvittaessa syö kasvikunnan tuotteita, on koira selkeästi sekasyöjä suteen verrattuna. Toinen teoriaa puoltava huomio on se, että yhä edelleen villinä elävät koirat, eli ns. kyläkoirat, elävät yhä tässä samassa ekologisessa lokerossa. Koirat ovat pääasiassa ihmisasutusten roskiksien tonkioita. Koirat ovat toisin sanoen yhä tänäkin päivänä sopeutuneet saamaan pääasiallisen ravintonsa ihmisten jätteistä. [9]
 
Noin 10 000 eaa. elettiin maailmassa muutoksen aikaa. Viimeinen jääkausi oli päättymässä ja siihen liittynyt ilmastonmuutos vei usean eläimen sukupuuttoon. Ihminen sopeutui tähän muutokseen siirtymällä metsästäjä-keräilijäyhteisöstä maanviljelyyn. Myös koiralle löytyi tässä maanviljelyyn ja karjatalouteen painottavassa yhteiskunnassa aivan uudenlainen paikka. Koiraa alettiin käyttää talojen vartioimiseen, eläinten paimentamiseen ja riistan metsästämiseen. Tämä selittääkin minkä takia juuri näiltä ajoilta on löytynyt niin paljon enemmän koiran luita ihmisten asutusten läheisyydestä. Suurin piirtein näihin aikoihin voimme toisin sanoen olettaa ihmisen aloittaneen koiran jalostamisen omiin käyttötarkoituksiinsa. 

Tämän käsityksen mukaan susi kesyyntyi itsenäisesti. Usein kuultu teoria koiran – ja muidenkin kotieläinten – domestikaatiosta on se, että ihminen otti huostaansa sudenpennun, jonka hän sitten kesytti. [10] Noista kesytetyistä susista olisi sittemmin polveutunut koirakantamme. Tämä tuskin kuitenkaan pitää paikkaansa, sillä kesytetty susi ei ole sama asia kuin koira, eikä otollinen sosiaalistumiskausi päättyy sudenpennuilla jo muutaman viikon jälkeen. [11] Sen jälkeen sudet ovat jo liian arkoja sopeutuakseen täysin ihmisyhteisöihin. Miten tällainen arka eläin olisi edes saatu lisääntymään niin stressaavassa ympäristössä? [12] 

Vallitseva uskomus on tällä hetkellä se, että susi on kesyttänyt itse itsensä sopeutumalla elämään ihmisyhteisöjen vierellä ihmisten jätteitä hyväksi käyttäen. Muuten koiran esihistoria on edelleen hyvin sepäselvää ja ristiriitaista. Uusia tutkimustuloksia tulee koko ajan, eikä tulosten sovittaminen yhteen ole mitenkään yksinkertaista. [13] Koiran ja ihmisen suhde ulottuu todella pitkälle. Onkin melko hämmentävää havaita miten vähän tätä suhdetta on tutkittu. Koiralla on ollut kautta historian merkittävä paikka ihmisen kulttuurissa.

Linkkilista:

___________________________________________

[1] [2] [4] [6] [12] [1] Raevaara, Tiina. Koiraksi ihmiselle. Teos 2011.
[3] Lobell, Garrett A. & Powell, Eric. More than Man’s Best Friend. The Archaeological Institute of America 2010. www.archaeology.org/1009/dogs/ (katsottu 4.10.2010)
[5] [7] [9] Kaimio,Tuire. Koiran käyttäytyminen. WSOY 2007.
[8] [10] [11] Coppinger, Raymond & Coppinger, Lorna. Artikkeli Miksi koiraa kannattaa tutkia? 1999. Teoksessa: Koira? Ihmisen paras ystävä biologin näkökulmasta. Sanasilta 2005.