2. elokuuta 2012

Käpyjä ja ampiaisia Päijänteen rannalla

Lähdimme mökille maanantai-iltana Erican ja Neiran kanssa. Itse nappasin mukaan Kiiran ja Prinssin. Ajomatka Päijänteen rannalle ei kestä kuin pari tuntia, mutta se oli pennun ensimmäinen pitkä automatka. Neira tosin nukkui aivan mielettömän hyvin pelkääjän paikan jalkotilassa. Siellä se makasi selällään. Neira ei kyllä sitten stressaa mitään. 


Mökkijengi

Koirien päivät ovat kuluneet maata tonkiessa ja pihalla painiessa. Kiira leikkii vuoron perään Neiran ja Prinssin kanssa, sillä Prinssi ei oikein perusta mokomasta haukkuvasta naskalihirviöstä. Sehän joutuu jo kotona kestämään Sambaa. Prinssi ei ymmärrä mikä se tällainen loma oikein on olevinaan, jossa joutuu kestämään yhdeksänviikkoisen pennun toljailuja. Muutaman kerran antoi Prinssi Neiran kuulla kunniansa, kun pentu ei antanut sen olla rauhassa, mutta muuten kolmikko mökkeili sovussa.

Prinssi on aina silloin liinassa, kun en jaksa silmä kovana vahtia sitä, sillä Prinssillä on tapana lähteä itsenäisille seikkailuille. Se on sellainen oman tiensä kulkija. Nuuskamuikkunen. Paimenien puuhatessa jotain älyvapaata, kuten kivien siirtely, juurien repiminen tai kuopan kaivaminen, Prinssi seikkailee aivan toisaalla hajujen perässä täysin omissa maailmoissaan. 

Prinssin ja Kiiran yhteinen typerä harrastus mökillä on nimittäin ns. dorkasprintti. Se tarkoittaa sitä älyvapaata ideaa, jossa koirat juoksevat niin nopeasti kuin ikinä pystyvät sadan metrin hiekkatien päästä päähän. Tämä lähtee aina Prinssin aloitteesta, sillä Kiira ei yksin uskaltaisi lähteä niin kauas minusta ja pihasta, mutta kiharaprinssin perässä se hyppäisi vaikka kaivoon. Keskiviikkoaamuna Prinssi taas keksi tämän omasta mielestään nerokkaan leikin ja herneaivopaimenet seurasivat tietenkin perässä. Jotenkin tämä tapa pitäisi saada loppumaan, ennen kuin joku jää auton alle tai (mikä todennäköisempää) Prinssi saa vainun jostain eläimestä, ja lähtee tien päässä sen perään, eikä käännykään ympäri juostakseen kotiin.

Prinssi tykkää olla omissa oloissaan pohdiskelemassa elämää

Prinssin ehdoton suosikkipuuha mökillä on käpykalastus eli käpyjen kurkottaminen vedestä kastelematta tassuja. Prinssi ei tykkää uimisesta ollenkaan, mutta se kalastaa mielellään laiturilta tai kiviltä vedessä kelluvia käpyjä. Myös Kiira tykkää tästä harrastuksesta, mutta se ei suhtaudu siihen ollenkaan niin suurella intohimolla kuin Prinssi, jonka rakkaus käpyihin tuli ilmi heti tiistaiyönä, kun se oksenteli käpypaloja.

Kiiran lempimökkipuuhaa on ehdottomasti puutöiden tekeminen. Sillä on tapana levittää halkoja ja oksia pitkin pihaa kaikkien suureksi riemuksi. Kiira rakastaa keppejä. Mitä isompi ja mutaisempi sen parempi. Erityisesti hieman mädät kuralätäkön pohjalta löytyneet suuret kepit ovat Kiiran ehdottomia suosikkeja. Kaikki keppejä vähänkin muistuttavatkin se tosin hyväksyy. Olen joskus sanonutkin, että Kiira repisi puutkin irti maasta, jos vain antaisin. 

Neira puolestaan tutki ahkerasti maailmaa. Pennunmieli oli kiinnostunut kaikista vaarallisen näköisistä kivenkoloista ja kaikista ällöttävän näköisistä roskakasoista. Tässä pennussa on vahtiminen! Muistan Kiiran olleen hyvin kiltti pentu. Se ei juuri koskaan keksinyt mitään typerää ja Prinssi oli vielä Kiiraakin kiltimpi. Tai ehkä aika vain kultaa muistot?

Neira molskahti itse asiassa järveen tuosta laiturissa olevasta raosta tiistaina. Sinne se katosi pinnan ja laiturin alle. Ei Neira kuitenkaan ollut siitä moksiskaan. Heti, kun saimme sen nostettua rannalle, pudisteli se vain vedet turkistaan ja ampaisi leikkimään. Ja muutaman minuutin päästä se oli taas laiturilla. Neira on todella kovaluontoinen pentu. Äiti nimitti sen duudsoniksi.

Neira juuri duudsonsukelluksen jälkeen

Koska keskiviikkopäivä oli sateinen ja pilvinen, eikä pihalla ollut mitään tekemistä, lähdimme metsään hyttysten ruoaksi. Me hikisinä ja märkinä tosiaan tarjosimme oikean juhla-aterian koko metsän hyttysyhdyskunnalle. Retki oli kuitenkin erittäin onnistunut, sillä kun menimme heittelemään keppiä erääseen hitaasti syvenevään rantaan, Kiira ampaisi kepin perään reippaasti. Halleluja! Se ui! Mökkimme ranta on aika syvä ja liukas, eikä Kiira ole aikaisemmin uskaltanut mennä siitä veteen, joten ajattelin sen ehkä menevän helpommasta rannasta. 

Myöhemmin samana päivänä Kiira meni kyllä sitten reippaasti uimaan myös mökin rannassa tuon samaisen kepin perässä. Tavoitteena olisi, että jonain päivänä Kiira hyppisi laiturilta keppien perässä. Itse inhoan uimista, mutta minusta on ihana mökkeillä järven rannalla, joten olen riemuissani, kun minulla viimeinkin on uimisesta tykkäävä koira.

Kiira kalastaa roskia pohjamudasta

Kaikinpuolin mökillä oli mukavaa lukuun ottamatta tiistaina sattunutta ampiaisenpistosta. Kiiran nokka turposi kaksinkertaiseksi. Pian turvotuksen huomattuani alkoi Kiira oksentaa ja muuttui veltoksi. Hädissäni soitimme eläinlääkäriin ja tungimme kyypakkauksen koiran kurkusta alas. Ohjeeksi saimme vain tilanteen seuraamisen. Mikäli hengitys vaikeutuisi tai koira ei ottaisi toipuakseen olisi lähdettävä päivystävälle. Täältä metsästä vain on tunnin matka lähimmälle päivystävälle.

Onneksi Kiira kuitenkin toipui aika nopeasti kortisoniannoksen jälkeen. Loppupäivän kuitenkin otimme rauhallisesti, sillä Kiira oli selvästi hyvin väsynyt. Kiira tosin ei omasta mielestään ole koskaan liian väsynyt keppileikkeihin. Kun yritimme olla rauhassa rannassa niin ei se muuta tehnyt kuin etsi keppejä maastosta. Heitäheitäheitä! 

Seuraavana päivänä turvotus ei ollut vielä ihan laskenut. Kiira vaikutti heti aamusta todella kutiavan oloiselta. Se vain säntäili ympäri mökkiä hieromassa kuonoaan tyynyjä ja peittoja vasten. Myöhemmin samana päivänä olin myös huomaavinani välillä, että ihan kuin Kiiralla olisi vaikea hengittää ja päivän aikana se oksensikin monta kertaa, mutta muuten se vaikutti ihan puuhakkaalta omalta itseltään. Illalla kuitenkin Kiiran silmät turposivat aivan kamalan näköisiksi, eikä tyttö halunnut syödä mitään, joten taas soitettiin päivystävään. Ohjeeksi saatiin, että annetaan lisää kortisonia, joten työnsin viimeisen kyypakkauksen tabletin Kiiran kurkkuun.

Torstaina naama näytti jo kohtalaisen hyvältä, mutta heräsin siihen, että Kiira oksensi jälleen. Heti aamusta Kiira myös vaikutti aika väsyneeltä. Se kuitenkin suostui syömään puoli desiä juoksevaan rasvaan sekoitettuja nappuloita. Lääkäri oli ohjeistanut, että mikäli oireet vieläkin jatkuvat, voisimme antaa sille taas kyypakkauksen. Kuulemma samaa kortisonia ne siellä lääkärissä antaisivat ja voimme siis aivan yhtä hyvin antaa sen itse tablettimuodossa. Onkohan Kiira jotenkin yliherkkä ampiaisille, kun allergiaoireet eivät ota hellittääkseen?

Lähdimme kotiin kohti apteekkia heti aamusta torstaina. Sanomattakin selvää, että kotimatkalla oli kolme erittäin väsynyttä koiraa ja kaksi erittäin väsynyttä omistajaa. Kaikki kolme koiraa selvisivät hengissä vaikka välillä tuntuikin hieman epätoivoiselta. Hah! Että pitikin kaikki sattua samalla mökkireissulla. Kiiraa pisti ampiainen, Prinssi oksensi käpyjä ja Neira oli hukkua. Kaikesta huolimatta kivaa oli. Tulemme varmasti pian uudestaan.


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Kommenttilaatikkoa saa käyttää keskustelupalstana, yhteydenottolomakkeena ja yleisenä purkautumiskanavana.