23. elokuuta 2012

Samban tahtiin


Samba on ihan kohta kaksitoista viikkoa ja tyttö on kasvanut huimasti. Rokotus- ja sirutusaika on varattu maanantaille. Edelleenkin Samba on riehakas tyttö, jonka naskalit uppoavat edelleen melko helposti vääriin paikkoihin, mutta koko ajan se rauhoittuu enemmän ja enemmän. Samballa on aivan mielettömän voimakas saalisvietti. Se jahtaa aivan kaikkea ja tarttuu lujasti kiinni. Pikkumetsästäjä! Samba ei myöskään vaikuta pelkäävän mitään. Se menee kaikkialle häntä pystyssä ja hampaat irvessä.

On Sambassa silti edelleen piteleminen. Se roikkuu milloin verhoissa, milloin repii mattoa, milloin hyppii huonekaluilla... Samba on oikea riiviö. Siinä riittää tulta vaikka muille jakaa. Älyä siltä ei myöskään puutu. Olemme harjoitelleet Samban kanssa istumista ja maatemenoa. Ne se jo osaa. Myös paikallaoloa ja luoksetuloa on lähdetty harjoittelemaan. Paras palkka Samban mielestä on pehmolelu.

Prinssi ja Samba alkavat hiljalleen olla parhaita ystäviä. Aluksihan Prinssi suhtautui Sambaan melko jäykästi. Pentu oli vanhemman kiharan mielestä aluksi todella tyhmä. Siis suorastaan ällö. Nyt sukulaiskoirilla on jo erittäin hyvät leikit keskenään. Samba ei enää kilju niin herkästi ja Prinssi osaa olla huomattavasti rauhallisemmin.


Tänään kävimme tapaamassa Samban isoisää Tirppiä. Prinssi sai jäädä kotiin, sillä emme ole aivan varmoja kuinka se tulisi isänsä kanssa toimeen, joten heidän tapaamisensa saa odottaa toiseen kertaan. Samba pääsi kuitenkin leikkimään isoisänsä kanssa. Tirppi otti oikein hyvin pikkuisen vastaan. 























Samba ja Tirppi

Nakkia!

Prinssin isä

17. elokuuta 2012

Ruokaa luonnosta

Meillä barffataan nyt sitten ihan virallisesti. Oho. Minä vain jotenkin jäin tälle tielle enkä ole antanut enää ollenkaan tuota Acanaa Kiiralle. Sinne se nappulapussi jäi puolilleen kaappiin. Ehkä ne maistuvat namipalkkana tuolle koiralle.

Tiedän, että monet barffaavat antamatta koiralle juuri lainkaan kasvismössöä, mutta itse koen tarpeelliseksi antaa Kiiralle hieman kuituja auttamaan ruoansulatusta. Kiiralla menee vatsa kovalle pelkillä lihaisilla luilla etenkin, kun syötän sille aika paljon kovaa luuta tyydyttämään Kiiran puremistarvetta. Tässä on sitten kuluneen viikon aikana opeteltu tekemään jos jonkin moista ja näköistä kasvissosetta. 

Olen tähän asti tehnyt hyvin pieniä eriä mössöä, koska en omista kunnollista monitoimikonetta ja koska olen vasta harjoitellut soseiden tekemistä, mutta nyt tein sitten ihan kunnon määrän ja teinpä vielä innokkaana kahta erilaista. Lisäsin aika rohkeasti Kiiralle uusia kasviksia, joten toivottavasti mistään ei nyt tule oireita, koska muuten on aika vaikea tietää mistä oireet tulevat. 

Toinen kasvissose koostuu hyvin tavanomaisista kasviksista. Siinä on pohjana jäävuorisalaattia, kesäkurpitsaa, parsakaalia ja lehtiselleriä. Mukana on myös pinaattia ja persiljaa. Koska omenasadot alkavat nyt kypsyä, sain käsiini (varastin naapurin pihalta) ison määrän kotimaisia omenia. Ne eksyivät soseeseen parin valkosipulin kynnen kanssa.

Toinen koostuu pääasiassa luonnonkasviksista ja metsämarjoista. Laitoin siihen esimerkiksi nokkosta, maitohorsmaa, siankärsämöä ja piharatamoa sekä sellaisia marjoja kuin puolukka, mustikka ja lillukka. Pohjana tässä soseessa käytin salaattia ja kurkkua. Myös pakkasessa olevista punaisista viinimarjoista ja aamulla poimimistani omenoista päätyi osa tähän soseeseen. Hyvin marjaisa sose toisin sanoen!



Tällä hetkellä metsät ovat pullollaan marjoja. Ollessani mökillä kävin keräämässä ensimmäisiä puolukoita muutaman kourallisen nimenomaan koirien ruokavalioon. Puolukka on hyvin hapokasta, joten kovin paljoa sitä ei kannata koirille syöttää, mutta pienet määrät ovat hyviä estämään virtsatientulehduksia. Poimin samalla reissulla myös metsän viimeiset mustikat ja muutamat löytämäni lillukat. 

Keräsin kahta luontomme tunnetuinta ruoka- ja lääkekasvia maitohorsmaa ja siankärsämöä noin kourallisen ihan vain kokeillakseni miten se koirille maistuu. Tähän vuodenaikaan ei kuitenkaan löydy enää nuoria versoja, joten on aivan turha kerätä kyseisiä ruokakasveja suuria määriä. Vanhan lehden maku muuttuu kitkeräksi ja sen ravintoaineet vähenevät. Etenkin horsma oli kaikkialla jo aikoja sitten kukkinutkin. Siankärsämössä toisaalta taas on niin voimakas maku, että sitä en uskalla koirille antaa kuin ihan minimaalisesti, sillä pelkään soseen muuten jäävän kuppiin. 

Onneksi voikukka, piharatamo ja nokkonen tekevät uusia versoja alkusyksyyn saakka. Minun pitäisikin varmaan pakastaa erilaisia luonnonyrttejä talven varalta. Harmittaa, kun en parhaaseen mustikka-aikaan tajunnut kerätä pakastinta täyteen, mutta onneksi siellä nyt kuitenkin on punaisia ja mustia viinimarjoja jonkin verran. Mustikat vain ovat Kiiran herkkua. 

Tällä hetkellä minulla on kuivumassa nokkosenlehtiä ja mustikanvarpuja. Molemmat ovat loistavaa ruokaa myöhemmin talvella kaneille. Kanit rakastavat nokkosta. Kuivatuista nokkosista on helppo valmistaa myös nokkosjauhoa, jota voi lisätä joko omaan tai koiran ruokaan tuomaan talvella vitamiinilisän. Lukekaa enemmän nokkosesta täältä.

Ristolle ei kuitenkaan voi antaa nokkosta kovinkaan paljoa. Siltä leikattiin virtsakivet kesällä 2010. Siitä asti olen ollut tarkkana siitä, että Risto ei saisi mitään liian kalkkipitoista. Nokkosen kalkkimäärä on yksi kasvikunnan suurimmista. Risto on syönyt nyt kaksi vuotta todella paljon heinää ja noin puoli desiä päivässä timoteipohjaista täysrehua.

Kanit saivat tänään soseita tehdessäni oikeat juhla-ateriat suoraan lattialta. Ristolle ja Nalalle mustikanvarpuja, voikukkaa, piharatamoa, valkoapilaa, ruohoa ja omenaa. Esme sai tämän kaiken lisäksi vielä persiljaa ja pinaattia. Ristolle näitä ei kalkkipitoisuutensa takia voinut antaa. Risto ja Nala eivät oikein uskaltaneet syödä häkkinsä ulkopuolella koirien tuijottaessa aidan toiselta puolelta, mutta Esmellä ei mitään tällaisia ongelmia ollut vaan se alkoi ahmia tuoreita herkkuja saman tien. Kaikki kanit kävivät vaa'alla pitkästä aikaa ennen ruokailua. Risto painaa 1,50 kg, Nala 1,75 kg ja Esme 1,95 kg.  


Onko ihmisillä kokemusta ruusunmarjoista tai pihlajanmarjoista koiralle? Pihlajanmarja taitaa olla aika pahan makuinen sellaisenaan ja ymmärtääkseni ne ovat parhaimmillaan vasta myöhemmin syksyllä. Ruusunmarjoissa on kuulemani mukaan runtaasti C-vitamiinia. Niitä varmaan voisikin käyttää. 

Mikäli ihmisiä kiinnostavat eri raaka-aineiden ravintoarvon, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Finelin sivuihin. Luonnonkasveista ja niiden käytöstä löytää puolestaan lisää tietoa muun muassa täältä ja täältä.

16. elokuuta 2012

Kiira ja sen sukulaiset

Lähdimme aikaisin kahdeksan jälkeen mökiltä kotia kohti. Purimme laukut ja vaihdoimme vaatteet ja sitten suuntasimmekin suoraan Tammisaareen. Neira jäi kotiin nukkumaan. Kiira kuitenkin sai lähteä saman tien mukaan uudelle seikkailulle. Se on niin ansainnut muutaman lepopäivän tämän kaiken jälkeen.

Tammisaaressa me tapasimme Kiiran kasvattajat. Paikalla oli äiti Candy, veljet Troy ja Aapo, puoliveli Koda, puoliveljen tytär Dana ja äidin puolisiskon tytär Ida. Paikalla oli siis seitsemän belgianpaimenkoiraa. Parhaiten Kiira tuli juttuun veljensä Aapon kanssa. Niillä olikin oikein mukavat leikit keskenään vaikka kyllä Kiira hieman taisi hammasrivistöään veljelleen esitellä.

Hard Candy's Born to Follow ja Hard Candy's Blue Heaven
Kiira on hyvin samannäköinen ja -oloinen kuin äitinsä Candy. Katsokaa vaikka kuvista! Äiti ja tytär muistuttivat toisiaan yllättävän paljon. Varmaan tuo samankaltainen ulkomuoto teki sen, että kaikki eleetkin näyttivät hyvin samoilta. Kiira on myös aivan samanlainen sylikoira kuin äitinsä. Siellä se vain kulki ihmiseltä ihmiselle hakemassa vähän rapsutuksia.

Flammeus Candy Mix
Kävimme tutustumassa naapurin lampaisiin samalla reissulla. Minun paimenkoirani osoitti suurta kiinnostusta lampaita kohtaan - se pussasi niitä aidan välistä. Jooh. En yllättänyt yhtään. Kiira on sellainen pusukone. En tosin ole aivan varma onko se sitä, mitä lammaspaimenelta halutaan, mutta kaipa koira voi paimentaa pusuillakin.

Kotiuduttuamme Kiira sai kalkkunankoiven iltaruoakseen. Syötyään sen kaatui se tyytyväisenä ja uupuneena maahan. Se onkin tosi väsynyt! Nyt luulisin sen nukkuvan kunnolla koko yön ja pitkälle aamuun. Itsekin taidan nukkua melko hyvin. Tässä vielä muutamia kuvia päiväreissulta.

Flammeus Candy Mix ja Hard Candy's Blue Heaven

15. elokuuta 2012

Mökkeilyä kuvin

Lähdimme mökille maanantaina kokoonpanolla minä ja Kiira + Erica ja Neira. Säät olivat suotuisat eikä ketään pistänyt ampiainen. Duudsoni tosin putosi jälleen kerran järveen. Katsokaa loput mökkikuvat kiharagalleriasta.










































































13. elokuuta 2012

Hoitopentuja

Taas on viikonloppu hurahtanut ohi koirien kanssa puuhatessa. Minulla on ollut hoidossa viikonlopun aikana kaksi pentua. Ensin oma kiharaprinsessa Samba ja sitten kiharapaimen Ora. Kun taloudessa itsessään on jo yksi pentu, voitte vain kuvitella millainen hulina täällä on ollut!

Neira ja Sambahan on oikea pirukaksikko. Samba tuli meille lauantaina heti aamusta ja tytöillä oli tietenkin Neiran kanssa enemmän kuin tarpeeksi energiaa. Samana päivänä oli kuitenkin pitkästä aikaa tokokurssille menoa Kiiran kanssa. Pääsin ohjattuihin tokotreeneihin Virikkeen kursille. Sillä aikaa, kun minä olin tokoilemassa, meni Erica pirukaksikon kanssa tutkimusmatkalle Petikon metsiin. 

Kiira oli oikein kivasti tokotreeneissä. Vähän se otti häiriötä ryhmäkaveristamme, mutta vielä sitäkin enemmän se otti häiriötä siitä, että tutut pennut lähtivät eri suuntaan. Kiiraa sellainen stressaa. Teimme kuitenkin muutaman onnistuneen seuruupätkän ja maahanmenon. Kotiläksyksi saimme leikkimisen treenaamisen. Kiira kun ei oikein ota leikkiäkseen häiriössä. 

Seuraavana päivänä olikin sitten Samban ja Neiran leikkitunnit tuolla samaisella koirakoululla. Olimme ilmoittaneet ne peräkkäisille leikkitunneille. Ensin Samba tapasi pienen chihupennun, mutta Samba oli hieman liian rajua seuraa sille, joten pääasiassa leikkitunti meni siihen, että treenasin Samban kanssa lelupalkalla paikallaoloa, luoksetuloa ja istumista. Samba teki hienosti! 

Olen kaikinpuolin oikein ylpeä Sambasta. Pidän yhä enemmän ja enemmän sen luonteesta. Se on todellinen ärrinpurrinpentu, joka jahtaa leluja kuin viimeistä päivää, eikä epäröi upottaa naskaleita kaikkeen liikkuvaan. Hauska otus. Samba tosin myös turhautuu helposti. Aina kun sen otti syliin rauhoittumaan, se sai aikamoiset itkupotkuraivarit, eikä ihan heti suostunutkaan luovuttamaan. Ei tässä auta kuin pitää vain tiukkaa kuria. Mihinkään ei pääse ärisemällä tai vinkumalla.

Sunnuntaina Samba palasi takaisin äitini luokse ja hoitoon tuli viisi kuukautta vanha mudityttö Ora. Ensin Kiiralla ja Oralla oli melko kovat painit menossa, oikea hullunralli olkkarissa Neira perässä haukkuen, mutta iltalenkin jälkeen tilanne rauhoittui. Yllätyksekseni Kiira käyttyityi ensin melko huonosti. Iltalenkillä se otti esimerkiksi ihan työkseen kiusata Oraa ärisemällä ja hyökkimällä. Onneksi loppuillasta koirat tulivat taas hyvin juttuun. Kuvia Kiiran ja Oran iltalenkistä täällä.














































Tänään suuntasimme heti aamusta tokoilemaan Kiiran kanssa. Neira ja Ora saivat toimittaa yleisön virkaa. Se oli molemmista ihan järkyttävän tylsää. Siksi nuorilla varmaan olikin sellainen laulukonsertti pystyssä. Mä en halua! Yhyy! Rauhoittuivat kyllä sitten hieman naminetsintäleikkien lomassa Erican toimiessa kuvaajana.

Kiira puolestaan teki melko laiskasti. Aika vaisua menoa vaikka yritin ajoittaa tokoilun heti aamuun yöunien jälkeen vielä kun olisi viileää. Ei silti. Ei huvita. Ei kiinnosta. Arrrrg. No, teki se kuitenkin jotain keppipalkalla, mutta aika vaisuksi jäi esitys. Harjoiteltiin me vähän tuota häiriössä leikkimistäkin niin kuin kurssiohjaaja oli vinkannut.

Huomasin omasta käytöksestäni kuvia selaillessani, että minulla on käsi nyrkissä vaikka minulla ei olisikaan siinä namia. Kiira seuraa tuota kättä katseellaan melko tarkkaan. Pitäisi varmaan yrittää oppia tavasta pois ja naksuttaa katseen osuessa oikeaan kohtaan eli minun kasvoihini. Jännä juttu. Aikoihin en ole palkannut seuraamisesta namilla muualla kuin sisätiloissa käännöksiä harjoitellessani.



Siirryimme lyhyen tokoilun jälkeen sitten metsään juoksuttamaan koiria. Aamu oli siinä vaiheessa jo muuttunut päiväksi, joten koirat eivät jaksaneet paljoa juosta. Etenkin Kiiralla tuntui olevan todella kuuma. Saimme me kuitenkin napattua yhden ryhmäkuvan koirista ja muutaman muun söpistelykuvan. Niitä voi käydä katsomassa kiharagalleriasta.

10. elokuuta 2012

Barffatako vai eikö?

Olen nyt ihan innostunut raakaruokinnasta. Kiira on nyt viimepäivinä syönyt pääasiassa raakaa eikä juuri lainkaan nappulaa. Vatsa on toiminut muuten hyvin, mutta on ollut ehkä hieman kovana. Toisaalta se on saanut hieman turhan vähälihaista ja hitaasti sulavaa luuta (possun selkärankaa ja naudan ydinluuta) kaluttavaksi nyt viimeaikoina. Hieman minulla on vielä ihmetteleminen kuinka paljon antaisin kasvislihamössöä lihaisiin luihin nähden.

Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi kuitenkin antaa Kiiralle 20 % kasviksia, 20 % kalaa/lihaa/sisäelimiä ja 60 % lihaisia luita. Tänään esimerkiksi Kiira sai aamulla hevosenlihaa ja kasvissosetta (noin 200g) ja illalla se sitten sai kanansiipiä (noin 400g). Huomenna suunnittelin antavani Kiiralle heti aamusta siansydäntä, kalkkunanlihaa ja kasvissosetta (noin 300g) ja illalla taas kanansiipiä (noin 300g).

Tällä hetkellä kaapissa oleva itse tekemäni kasvissose on hyvin yrtti- ja marjapitoinen, sillä laitoin siihen kaikenlaista mitä nyt pystyy ilmaiseksi keräämään luonnosta (eli äidin takapihalta). Viinimarjoja, mustikoita, nokkosia, voikukanlehtiä, persiljaa... Tätä kasvissosetta ei ole kovinkaan paljon. Seuraavalla kerralla teen sitten ihan kunnon erän. Tosin hieman eri aineksista, että ei olisi aina niin paljon voimakkaita yrttejä ja kitkeriä marjoja.

Saa nähdä jäänkö tälle linjalle vai siirrynkö taas lopulta nappulaan. Hauskaa tämä ainakin on! Ja Kiira selvästi tykkää. Se on ihan innoissaan mukana katsomassa mitä minä tänään sille kuppiin laitan. Toistaiseksi se on syönyt kaiken mitä sinne ruokakupin pohjalle on ilmestynyt. Myös kasvissoseet menevät ihan sellaisenaan vaikka eivät ne nyt taida ihan suurinta herkkua olla. 

Minä olen ihan kahden vaiheilla jaksanko ryhtyä tähän pitkäaikaisesti. On kuitenkin aivan ihana nähdä Kiiran selvästi nauttivan syömisestä ja nähdä sen käyttävän hampaitaan siihen mihin ne on luotu. Mikäli minä todella nyt jään tälle ruokintalinjalle pitäisi seuraavaksi alkaa ihmetellä lisiä. Kalaöljyä, oliiviöljyä, rypsiöljyä, pellavaöljyä... Entä antaako kukaan vitamiinilisiä? Entä antaako kukaan keitettyä riisiä? Pitäisi varmaan myös mennä ostamaan merilevää ja kananmunia.

Lopuksi asiaan kuulumattomasti tuore kuva Kiirasta ja sen aina roikkuvasta kielestä. Hienosta kuvasta kaikki kiitokset tämän gallerian ylläpitäjälle. Käykää katsomassa! Siellä on lisää kuvia Kiirasta.

© Krista Rosenlöf

7. elokuuta 2012

Riekkumista

Huhhuh. Vilkkaat päivät taas takana. Nyt on sitten nähty koirakavereita oikein urakalla! Kiirasta on selvästi kasvanut oikein sosiaalinen tyttö. Se on toistaiseksi tullut oikeastaan kaikkien kanssa toimeen, vaikka kyllä siitä terävyyttä löytyy, eikä se epäröi näyttää hammasta ärsyyntyessään. Koskaan Kiira ei kuitenkaan ole ollut tappelussa. Epäilen kuitenkin hieman tämän muuttuvan ensimmäisten juoksujen jälkeen.

Perjantaina kävimme tapaamassa Kiiran kanssa Meeriä. Tytöillä oli oikein hauskat vesileikit Firalla. Toistaiseksi nämä kaksi paimennarttua ovat tulleet hyvin juttuun, mutta perjantaina oli jo pikkaisen kipinöitä ilmassa, joten saa tosiaan nähdä tulevatko nämä enää Kiiran aikuistuttua toimeen. Kiiralla ja Meerillä on aina kahdestaan aivan mielettömän riehakkaat leikit. Lisää kuvia jälleen kiharagalleriassa.



Sunnuntaina tapasimme petsiemiitin merkeissä kymmenen koiraa. Neiran ja Kiiran lisäksi paikalla oli mudi Ora, japaninpystykorva Kipsu, novascotiannoutaja Tara, sileäkarvainen collie Emma sekä kaksi australianpaimenkoiraa Kida ja Nada ja neljä sekarotuista Sabina, Liisa, Roni ja Turo. Kiira olikin näistä tavannut jo aikaisemmin suurimman osan. Kiira leikki siellä pääasiassa ennestään tutun Oran kanssa. Ne kaksi ovat kyllä kuin paita ja peppu. Kulkivat peräkanaa oikeastaan kaikkialla. Yllättävän kitkattomasti meni näinkin suuren koiralauman yhteislenkki. Tusinan koiran miitti oli isoin missä koskaan olen ollut.

Törmäsin taas yhteen Kiiran suuren ongelmaan miitin alussa ja lopussa, kun kuljimme yhdessä bussiasemalta Varuskunnan metsään. Sille on aivan käsittämättömän vaikeaa kulkea lauman hännillä ja katsoa kuinka muu porukka menee edeltä. Pistin Kiiralle kyllä sitten ihan tehotreenit pystyyn. Yritin löytää sellaisen etäisyyden muihin, jossa Kiira vielä jaksaisi keskittyä treenaamiseen, mutta joka kuitenkin olisi vielä jonkinlainen häiriö. Jos olisimme kulkeneet joukon kärjessä, ei mitään ongelmaa olisi ollut, mutta joukon perässä käveleminen on Kiiralle todella vaikeaa. Jännä juttu. Vieraat koirat eivät kuitenkaan ole Kiiralle häiriö tai mikään.

Muutenkin Kiiralle on todella stressaavia sellaiset tilanteet, jossa lauma on hajallaan, kuten esimerkiksi mökillä ihmisten vetäytyessä nukkumaan eri mökkeihin. Eroahdistusta Kiiralla ei kuitenkaan ole, eikä se erityisesti halua olla minussa kiinni tai seurata minua kaikkialle, mutta heti alkaa ihan mahdoton ravaaminen, kun esimerkiksi kani häviää jonnekin piiloon. Paimenkoira. Mökkipihallakin se juoksee vain ihmisten välillä vahtimassa kaikkien yhä olevan tallessa.

Tänään tapasimme puolestaan Kiiran yhtä parasta kaveria Yilania. Tämä beauceronuros on aivan samanikäinen Kiiran kanssa. Kiira on aina ollut vähän ihastunut Yilaniin. Heh. Paikalla oli myös hollanninpaimenkoira Jadon. Kiira egoili hieman Jadonille, mikä oli mielestäni hieman kummallista, kun ei se ennen ole sellaista tehnyt, mutta ei siitä kuitenkaan mitään tappelua syntynyt. Yilan ja Kiira nyt tulevat aina juttuun. Katsokaa loput kuvat Yilanin ja Jadonin galleriasta.    

Yilan, Neira ja Kiira © Krista Rosenlöf

Imbesillit osa 1 © Krista Rosenlöf 

Imbesillit osa 2 © Krista Rosenlöf

Jadon ja Kiira © Krista Rosenlöf

Kiira, Yilan ja Jadon © Krista Rosenlöf

Poikkesimme samalla reissulla Murren Murkinassa tuhlaamassa rahaa koiranruokaan. Kiira syö tällä hetkellä nappulana Acanaa korkean lihapitoisuutensa ja viljattomuutensa takia. Olen kuitenkin pitkään harkinnut ryhtyväni barffaamaan ihan tosissani. Itse asiassa kävin aihetta käsittelevän luennonkin jo vuosi sitten, vakaana aikomuksena aloittaa raakaruokinta, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi vieläkään. Ajattelin aina sen olevan niin vaikeaa - siis suorastaan ydinfysiikkaan verrattavissa.

Kiira syö kuitenkin jo nyt melko paljon erilaisia lihaisia luita rasittavuuteen asti menevän nakerrus-, repimis- ja puremispakkomielteensä takia. Se on maistanut varmaan kaikkea mitä Murren Murkinan pakastealtaista löytyy. On se toki maistellut myös montaa erilaista jauhettua lihakasvismixiä eivätkä nuo sisäelimetkään ole tuntematonta herkkua. Kiira tykkää raa'asta ruoasta ihan hirveästi. Raa'at juuri pakkasesta otetut ydinluut ovat sen suurinta herkkua. Se popsii tyytyväisenä myös kaikenlaiset pikkulisät (raejuusto, kananmuna, marjat, hedelmät) nappuloidensa joukosta.

Tein eilen elämäni ensimmäisen kasvisseoksen salaatista, kurkusta, omenasta ja mustikasta. Hajotin ja sekoitin ne mössöksi tehosekoittimella. Maistui Kiiralle loistavasti jauhelihan joukossa. Itse asiassa minä annoin sitä kasvismössöä myös kaneilleni, ja hyvin näytti maistuvan myös niille, eikä mennyt yhdelläkään eläimellä vatsa sekaisin.

Kiirahan ei ole mikään ahne koira, mutta ei minulla koskaan ole ollut vaikeuksia saada sitä syömään sitä mitä on tarjolla. Silloin Kiira jättää nappulat kuppiin, kun se on saanut treeneissä liikaa ruokaa (kanansydäntä, kivipiiraa yms) tai mikäli se on vähän aikaa sitten saanut hitaasti sulavan luun, mutta aina se on viimeistään seuraavana päivänä syönyt mitä tarjotaan. Kiira ei siis ole mikään vaikea ruokittava vaikka ei ahne olekaan. Sille kaikki käy. 

Ehkä minun vain pitäisi ruveta barffaamaan.