31. joulukuuta 2012

Kertaus vuodesta 2012

Kun vuosi 2012 alkoi, oli Kiira vasta viisi kuukautta vanha. Meillä ei ollut vuodelle mitään sen ihmeempiä tavoitteita. Taisin ainoastaan toivoa onnistuvani epäluuloisen koiran kouluttamisessa yhteiskuntakelpoiseksi. Tarkoitus oli myös tutustua muutamiin uusiin harrastuksiin ja käyttää Kiiraa luustokuvissa vuoden loppupuolella. 

Tammikuun suurin tapahtuma taisi olla Lohjan pentunäyttely. Siellä minun kaunis tyttöni sai kunniapalkinnon. Jei. Kiira oli kuitenkin sen verran hermostunut tuomarin käsittelyssä, että päätin lykätä tulevia näyttelyitä, kunnes tyttö olisi vähän kypsynyt. 



Helmikuussa en itse ottanut yhtä ainutta valokuvaa. Muistelisin meidän muutenkin elelleen aikalailla hiljaisestiperuslenkkeilyn ja -oleilun merkeissä. Maaliskuussa ja huhtikuussa sen sijaan otin joitakin kuvia, mutta meno oli edelleen samanlaista hiljaista peruselämistä. Odottelin kai vain lumien sulamista. Myös toko oli tauolla koko kevään takapihapuuhastelua lukuun ottamatta.










Toukokuussa ja kesäkuussa sen sijaan aloimme nähdä enemmän kavereita. Kuvasaldoakin on tältä ajalta todella paljon. Oli todella vaikea valita sopivia kuvia. Päivät kuluivat pääasiassa kavereiden kanssa leikkien ja telmien. Etenkin naapureiden shelttityttöjä nähtiin paljon alkukesästä. Kaikenlainen harrastaminen oli kuitenkin edelleen alkukesästä tauolla.



Heinäkuussa sen sijaan tapahtui todella paljon! Ensinäkin Kiira pudotti kaiken karvansa ja täytti maagiset yksi vuotta. Heinäkuussa sain myös toivottaa tervetulleeksi kaksi uutta perheenjäsentä. Äitini luokse muutti Samba ja kämppikseni luokse muutti Neira. Heinäkuussa minä myös tapasin todella paljon uusia ihmisiä ja aloitin sitä kautta blogin pitämisen.

























Elokuussa tapasimme myös todella paljon uusia ja vanhoja ystäviä. Nymfi muutti luokseni, Risto menehtyi ja aloitimme jälleen tokon Kiiran kanssa. Loppukesästä myös kaksi lähipiirin koiranpentua pitivät minut erittäin kiirreisenä. Pääasiassa taisinkin viettää elokuun kahden koiranpennun menoa ihastellen. Mökilläkin käytiin monta kertaa. 













Syyskuussa ja lokakuussa tapasimme ennätysmäärän uusia ihmisiä ja koiria. Samba ja Neira opettelivat samalla sosiaalisiksi. Olisimmekohan käyneet reilussa kymmenessä koiramiitissä. Myös kaikenlaisen puuhastelun määrä alkusyksyllä uimisesta tokoiluun ja mätsäreihin oli aikamoista. Emme tainneet juurikaan pysähtyä. Kävimme vielä Erican kanssa mökilläkin myöhään sieniaikaan syksyllä.

Entä marraskuu ja joulukuu? Taisi meidän vauhti hieman hidastua loppuvuotta kohti, mutta paljon tehtiin ja nähtiin kuitenkin. Muun muassa toko on edistynyt todella paljon. Pääsin myös tutustumaan hakuun, agilityyn ja rallytokoon. Prinssille ja Samballe rallytokosta muodostui oikein loistava laji. Kiiralla puolestaan pääpaino loppuvuodesta oli näyttelyharjoituksissa mätsäreissä. Kiiran luoksepäästävyys onkin parantunut hurjasti. Syksyllä Kiira aloitti myös juoksunsa ja pennut täyttivät puoli vuotta. 


Vuosi 2012 oli toisin sanoen erittäin koirapainotteinen vuosi. Opin tuntemaan todella paljon erilaisia koiria ja voisin sanoa oppineeni koirista todella paljon. Etenkin opin tuntemaan omaa Kiiraani. Kiirasta on tosiaan vuoden aikana omasta mielestäni kasvanut oikein kelpo aikuinen. Luustokuvauksissa selvisi Kiiralla olevan A-lonkat ja 0-kyynärät, mutta silmistä löytyi pientä sumentumaa, eli oletettavasti katarakta, joten jalostukseen Kiiraa ei koskaan käytetä vaikka luonne osoittautuisi täydelliseksi. 

Ja blogi on lähtenyt hyvin käyntiin! En olisi koskaan uskonut blogia aloittaessani sen voivan saavuttaa näinkään suurta lukijakuntaa. Olen todella imarreltu, että näin montaa kiinnostaa meidän lauman seikkailut. Lukijoita on jo 59 muutaman kuukauden bloggauksen jälkeen. Uskomatonta. Hurjasti kiitos teille kaikille!

30. joulukuuta 2012

Koulutustekniikan workshop

Tänään kävin Virikkeen koulutustekniikkaa käsittelevällä luennolla. Oikeastaan se oli workshop eli saimme myös harjoitella käytännön asioita. Joka tapauksessa se oli hurjan mielenkiintoinen luento, jossa käsiteltiin koulutukseen liittyviä mekaanisia taitoja, kriteerien suunnittelua ja koulutustilanteiden järjestämistä. Osallistujat pääsivät toisin sanoen harjoittelemaan naksuttelua oikeaan aikaan ja kirjoittamaan paperille koulutussuunnitelmia.

Teimme muun muassa klassisen tennispalloharjoituksen heittämällä palloa ilmaan ja yrittämällä naksuttaa juuri sillä hetkellä, kun pallo osuu maahan. Ei muuten ole ihan helppoa. Huomasin tämän harjoituksen aikana myös sen, että olen auttamattoman huono naksuttelemaan vasemmalla kädellä, koska olen nyt vuoden naksuttanut oikealla kädellä ja palkannut vasemmalla. Tätä minun on ihan pakko harjoitella. Kiira tietää jo tasan tarkkaan kumpaa kättä kannattaa seurata ja katsoa. 

Minun pitäisi myös kehittyä oman kehoni tarkkailun kanssa. On ihan hirveän vaikeaa olla viemättä kättä namitaskuun juuri ennen naksautusta. Käden pitäisi aina seurata naksautusta. Ei toisinpäin. Ja sitten pitäisi vielä muutenkin osata olla niin liikkumatta kuin mahdollista, jotta ei vahingossa opettaisi koiralle jotain tahattomia eleitä vihjeeksi. Meillä on tokossa vielä ihan liikaa kaikenlaisiai eleitä. Esimerkiksi minä liikautan kättäni kun haluan Kiiran korjaavan perusasennon. 

Mieleen jäi kuitenkin ehkä päällimmäisenä treenien etukäteen suunnittelun tärkeys. Minulla on huono tapa vain mennä kentälle häsläämään ja sähläämään. Nostan kriteerejä esimerkiksi aina aivan liian nopeasti enkä malta pitää tarpeeksi taukoja. Sitä voisi jatkossa yrittää ottaa itseään niskasta kiinni, ja ensinäkin suunnitella yksittäiset treenit etukäteen ja toiseksi tehdä aina uusille asioille koulutussuunnitelma. 

Noutamisen opettaminen on jostain syyst ollut minulle aina iso mörkö. Olen yrittänyt monta kertaa pilkkoa noutamista sheipattaviin osiin, mutta aina se on kaatunut johonkin, enkä ole sitten kuitenkaan onnistunut. Tänään kuitenkin kotiin tultuani aloin saman tien luennolla tekemäni kirjallisen suunnitelman mukaan opettamaan koiraa pitämään esinettä suussaan. Ja, hei, sehän onnistui! Kolme kertaa yksi minuutti treeniä ja nyt Kiira nostaa esineen maasta ja pitää sitä kaksi sekuntia suussaan. Eli ei se ollut yhtään niin vaikeaa kuin ajattelin. Piti vain malttaa hetkeksi pysähtyä ja miettiä mitä oikein tahtoo opettaa. 

Toisin sanoen oli todella antoisa luento, jossa pääsi soveltamaan teoriaa käytäntöön ja jossa pääsi jakamaan kokemuksia muiden kanssa. Ja jossa pääsi harjoittelemaan naksuttelemista. Niin se vain taitaa olla, että koiran kouluttaminen on mekaaninen taito, eikä sitä opi kuin vain tekemällä. Eli palkkausnopeutta ja kropanhallintaa vain harjoittelemaan. 

29. joulukuuta 2012

Kiiran luustokuvat

Kiiran viralliset lonkka- ja kyynärkuvat ovat nyt viimeinkin tulleet koiranettiin. Yllättävän kauan meni virallisilla tuloksilla saapua. Joka tapauksessa tulokset siis pysyivät priimana eli Hard Candy's Blue Heaven on A/A ja 0/0. Hitsit kun olen tyytyväinen. Nyt ei tarvitse kantaa huolta siitä, että terveyssyistä ei voisi aloittaa jotakin tiettyä harrastusta. Nyt ei tarvitse menoa hidastaa.


26. joulukuuta 2012

Nyt on sitten sitä lunta









Miten tätä lunta voi tulla koko ajan vain lisää? Heti, kun vähän toivoo valkoista maahan, täytyy ruveta liioittelemaan. Minulle olisi hyvin riittänyt sellainen ohut valkoinen lumipeite. En minä tosiaan niin paljon lunta halunnut, että Samba joutuu uimaan lenkeillä ja Prinssi muuttuu lumiukoksi. Että, kiitos, nyt riittää! 

No, ainakin Kiira tykkää tästä säästä. Se ei tiedä mitään parempaa kuin pumpulisissa kinoksissa loikkiminen ja sukelteleminen. Ja pakkohan se on myöntää, että kyllä tällainen lumikuorrutus metsässä on kaunista ja jouluista. Taianomaista suorastaan. En silti tykkää, kun lunta on niin paljon, että se tunkeutuu kaikkialle vaatteiden alle ja tarttuu kiinni hiuksiin ja... 

On lumessa ollut puolensakin. Me olemme joululomalla päässeet Kiiran kanssa kokeilemaan vetoa. Esimerkiksi tässä parisen päivää sitten kävimme Sony -veljen ja Ninja -siskon kanssa kokeilemassa kicksparkia. Että oli hauskaa! Olen myös positiivisesti yllättynyt siitä, että Kiira ei arastellut kelkkaa ollenkaan. Ei se aivan tajunnut mitä sen pitäisi kelkan edessä tehdä, kun ohjaajahan oli selän takana, mutta vetäminen itsessään ei ollut sille mikään ongelma. Parhaiten Kiira veti minua kohti Erican potkiessa kelkan takana.

Kun pari viikkoa takaperin kävimme kokeilemassa länkivaljailla pulkan vetoa, arasteli Kiira jonkin verran tuota pulkkaa, mutta länkivaljaat ovatkin paljon jykevämmät varusteet. Tuollaiset kevyet vetovaljaat ja äänetön potkukelkka eivät olleet mikään ongelma Kiiralle. Kyllä Kiira sitä outoa pulkkaakin veti, mutta paljon varovaisemmin kuin potkukelkkaa.

Minun tekisi nyt kauheasti mieli ostaa tuollainen kickspark, kun se ihan oikeasti oli ihan hurjan hauska vehje. Yhden koiran valjakkokin menee muuten tosi kovaa! Kuitenkin jopa tällainen tohelo kuin minä osasi potkia kelkan takana. Minä tosin olen niin kömpelö, että minä kaaduin monta kertaa rähmälleni hankeen, mutta hauskaa se silti oli. 

20. joulukuuta 2012

Talven ihmemaa












Kiira testaa taitonsa

Tässä joulua odotellessa kävimme toissa päivänä Kiiran kanssa Virikkeen koirapalvelun Testaa taitosi -illassa. Siellä oli tarkoitus kokeilla joitakin vanhoja taitoja uusissa häiriöissä. Paikalla oli viisi koiraa meidän lisäksi mukaan lukien rauhoittumista opetteleva Neira. Oikein mukava ilta eritasoisten koirakoiden treeniä katsellessa. 

Itse tahdoin kokeilla tokoliikkeistä paikkamakuuta. Ensimmäiseksi halusin häiriöksi ohi käveleviä ihmisiä ja koiria. Ei mitään ongelmaa. Vieraat koirat ohittivat Kiiran parin metrin päästä eikä Kiira edes katsonut niiden suuntaan. Seuraavaksi nostettiin panoksia lisäämällä hölkkääviä ihmisiä Kiiran ympärille. Ei silti mitään ongelmaa! Tällä kertaa Kiira toki katsoi hieman kiinnostuneena ohi juoksevaa miestä, mutta ei kuitenkaan edes harkinnut nousevansa istumaan. 

Tämän lisäksi otimme Kiiran kanssa myös hieman luoksepäästävyyttä. Hermoilin tätä tosi paljon, koska tämän kanssa meillä on ollut ongelmia, mutta hermoilu osoittautui aivan turhaksi. Kiira ei hievahtanutkaan sivultani vieraan miehen tullessa tervehtimään sitä. Palkkasin Kiiraa tiheästi. Ei se kuitenkaan itse ottanut kontaktia lähelle tulleeseen ihmiseen vaan makkaran toivossa suostui sietämään rapsutukset.

Ihme kyllä sama mies oli kyllä pelottava (Kiira haukkui) kävellessä hetken päästä hakemaan pipareita meidän rauhoittumispaikkamme läheltä. Jännä. Muuten rauhoittumispaikalla Kiira oli aivan oma itsensä. Makasi kyljellään rennosti. Huomasin kuitenkin, että tunnin alussa, ennen kuin vieraita koiria oli katsottu hetki sivusta, alkoi Kiira herkästi murista kaikille, jotka kääntyivät tuijottamaan sitä. Terävä mikä terävä. Kaikkeen jännään pitän reagoida murisemalla. 

Olen kuitenkin todella ylpeä Kiirasta. Nyt me menemme jouluksi treenitauolle.

17. joulukuuta 2012

Syksyn mätsärisaldoa




Kiira on käynyt tänä syksynä seitsemässä eri mätsärissä harjoittelemassa kehäkäytöstä ja luoksepäästävyyttä. Toissapäivänä Kiiralla oli Petikossa tämän vuoden viimeinen mätsäri, joten ajattelin, että on aika katsoa kuinka koira on kehittynyt syksyn aikana. Lukiessani postaustani ensimmäisistä mätsäreistä huomaan Kiiran todella kehittyneen paljon. En edes tajunnut sitä ennen kuin aloin toden teolla kerrata kuluneita mätsäreitä.

Aloituspiste oli se, että Kiira ei antanut tuomarin lainkaan koskea itseään vaan väisti pöhähdellen kauemmas, mutta nykyään ei tuosta epävarmuudesta ole jäljellä kuin pieni korvien luimistelu ja handleria vastena painautuminen. Kiitos koiran kouluttamisesta kuulunee oikeastaan Ericalle. Hän se on Kiiran kehään kerta toisensa jälkeen vienyt. 

Kahdessa ensimmäisessä näyttelyssä Kiira ei antanut tuomarin koskea itseään lainkaan. Pakottamaan emme ruvenneet. Tuomari antoi Kiiralle vain hieman superherkkuja. Jo kolmannissa mätsäreissä tuli kuitenkin läpimurto Kiiran antaessa tuomarin katsoa hampaat. Siitä on sitten vain menty eteenpäin. Kerta kerralta Kiira on väistänyt vähemmän tuomaria. Ei se tosin vieläkään tuomareista pidä, mutta nyt se yhdistää ne jo ruokaan, joten eivät ne nyt enää ihan kauheitakaan voi olla. 

Kertaakaan emme ole sijoittuneet, mutta ottaen huomioon lähtöpisteemme, olen enemmän kuin iloinen saavutuksistamme. Muutama punainen nauha ja kaikkea! Ennen kaikkea olen iloinen siitä, että Kiira ei osoita minkäänlaisia stressin merkkejä koirahälinässä tai näyttelykehässä, eikä se tosiaan enää pidä tuomaria mörkönä. Tavoite oli saada Kiira näyttelyvalmiiksi tammikuuhun mennessä ja nyt tyttö on ilmoitettu Lahden ryhmänäyttelyyn 13.1.2013.

Tarkempia kuvauksia mätsäreistä voitte lukea handlerin kertomana

KIIRAN MÄTSÄRIT 2012

7.10.2012 Onnentassun Match Show, Riihimäki
SIN

14.10.2012 HSKKn Match Show, Hyvinkää
SIN

10.11.2012 Liikekeskus Kespan Match Show, Salo
PUN

24.11.2012 Kiskon Agilityn Match Show, Salo
PUN

2.12.2012 SPBGVn Match Show, Sipoo
SIN

6.12.2012 Akateemisen karjakerhon Match Show, Helsinki
SIN

15.12.2012 Uudenmaan koirakoulun Match Show, Vantaa
PUN

7. joulukuuta 2012

Liioittelua koiranjalostuksessa

Nyt kuluneen viikon aikana keskustelua sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla on herättänyt blogi, jossa omistaja on rohkeasti avautunut englanninbuldoggien monista sairauksista. Blogissa kirjoittaja kehottaa ihmisiä olemaan ostamatta englanninbuldoggia. Blogi levisi facebookin koirapiireissä aivan mielettömän nopeasti, mutta jos ette ole tähän blogiin jo tässä vaiheessa törmänneet, voitte käydä tututsumassa siihen täältä

Itse henkilökohtaisesti olen oikein iloinen, että tällaiset tarinat leviävät, sillä olen itsekin kauhistellut monien rotukoirien nykyistä tilaa. En pysty ymmärtämään minkä takia pitää väen väkisin jalostaa rakenteeltaan sairaita koiria. En minä ymmärrä montaa muutakaan asiaa rotukoirajalostuksessa, mutta etenkin tämä sairaalloisten ulkonäköpiirteiden ihannoiminen on mielestäni aivan käsittämätöntä. Minkä takia pitää jalostaa niin lyhyt kuono, että koira ei saa kunnolla enää henkeä? Mitä kaunista sellaisessa voi olla? 

On paljon muitakin rotuja, joiden ulkonäköihanteet ovat sairaita. Klassisia esimerkkejä ovat saksanpaimenkoiran lonkat, cavalierkingcharlesinspanielin pää, mäyräkoiran selkä ja shar pein ihopoimut. Koirat yksinkertaisesti kärsivät näistä liioitelluista ulkonäköpiirteistä. Saksanpaimenkoira ei pysty liikkumaan kunnolla ja cavalierkingcharlesinspanieli kärsii jatkuvasti päänsäryistä.

Joskus englanninbuldoggi näytti tältä
Samuel Raven "Crib and Rosa" 1817 
Minkä takia tällaisia sitten jalostetaan? Koska ne menestyvät koiranäyttelyissä. Siihen en sitten osaa sanoa minkä takia juuri tällaisia sairaan näköisiä koiria pidetään kauniina. Tosin 1800-luvulta lähtien, rotukirjojen ja rotunäyttelyiden syntymisen jälkeen, on koiranjalostus mennyt omasta mielestäni hetki hetkeltä vain naurettavammaksi. Sen lisäksi, että puhdasrotuisuudesta on tehty itseisarvo, eikä roturisteytyksiä sallita, tulkitaan rotumääritelmiä ilmeisesti kolmen promillen humalassa. Eihän kukaan selvä ihminen jalostaisi koiralleen niin lyhyttä kuonoa, että hengitys ei enää kulje. 

Vaikka jotkin tahot sanovatkin, että pitäisi koiranjalostuksessa suosia ainoastaan pystykorvaisia, pitkäkuonoisia, keskikokoisia ja muuten susimaisia koiria ulkonäöltään, koska sellaiset ovat rakenteeltaan terveimpiä, en itse ole aivan samaa mieltä. Ihan näin pitkälle minäkään en menisi. Ainakin mikäli uskomme Dimitri Belyaevin domestikaatiotutkimusta tarhakettujen parissa, voimme todeta, että esimerkiksi luppakorvat ovat yksi ensimmäisiä domestikaation mukana tulevia piirteitä. Niistä emme toisin sanoen pääse eroon kovinkaan helposti. On myös todettava, että jos yhtään tutkii historiaa, huomaa lyhytkuonoisuuden ja matalajalkaisuuden olevan yksi ensimmäisistä ilmaantuvista ei-susimaisista piirteistä. 

Ongelmaksi roikkuvat korvat, kihara turkki, lyhyt kuono, matalat jalat ja muut ei-susimaiset piirteet muodostuvat vasta sitten, kun niitä aletaan liioitella jalostuksessa. Ihmisillä on tapana haluta mennä liiallisuuksiin kaikessa. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi suurta tai tarpeeksi erikoista. Toisin sanoen minä pahoin pelkään, että englanninbuldoggin kuono ei vieläkään ole tarpeeksi lyhyt.

6. joulukuuta 2012

Belgien lumileikit

Kävimme eilen tapaamassa belgijoukkoa Firalla. Paikalla oli Kiiran lisäksi Guru, Rem, Sinister, Deimos ja Zeus sekä tavalliseen tapaan belgijengiin eksynyt nahkalapsi Neira. Jostain syystä Kiira oli poikkeuksellisen kaunis Deimosin ja Sinisterin mielestä, eikä leikkimisestä oikein ollut tullakseen mitään, kun pojilla oli aivan muut asiat mielessään. Kiira on vielä niin nuori, että ei oikein osaa sanoa vastaan vaan tulee mieluummin minun jalkoihin piiloon, mutta kyllä se jo hieman alkoi vilautella hammasrivistöään. Muuten oli kyllä aivan mahtava tavata taas rotukavereita.